torstai 24. toukokuuta 2012

Hääpäivän muistoja

21.5.2011 minusta tuli mitä ihanimman miehen onnellinen vaimo. Yritin ajastaa tämän postauksen tulemaan maanantaina tasan hääpäivänä, mutta sen verran tumpelo olen vielä näissä bloggausasioissa, ettei näköjään onnistunut. :D Itse kun olin maanantaina vähän muissa puuhissa, synnytyssalissa kovasti rutistamassa pientä poikaamme maailmaan. Saimme siis todella suloisen vauvan sattumalta juuri hääpäivänä ja kotiuduimme tänään sairaalasta. Olo on niin onnellinen! Katsotaan kuinka paljon aikaa on blogille vauva-arjessa, postausideoita on ainakin tuhat!

Tässä nyt kuitenkin vielä hääpäiväpostaus hieman jälkijunassa:

Yhteisiä polkuja on tallattu jo yli vuosikymmen, mutta naimisiinmeno tuntui silti erityiseltä ja vuosi vaimona on ollut ihana. Meillä oli todella onnistuneet ja lämminhenkiset juhlat, aurinko paistoi ja kaikki rakkaat perheenjäsenet ja ystävät tekivät päivästä todella ikimuistoisen. Hienoja puheita, herkullista ruokaa ja juhlajuomaa, tunnelmallinen juhlapaikka, paras mahdollinen bilebändi - oli mahtavaa nähdä vieraiden viihtyvän tanssilattialla pikkutunneille saakka! En voi kylliksi kiittää kaasoja, bestmaneja sekä vanhempiani kaikista järjestelyistä, mahtavista ideoista ja yllätyksistä. Selailen hääpäivän kuvia koneelta aika useinkin, on niin mukavaa palata tuon päivän tunnelmiin. Viime aikoina olen selaillut kuvia erityisen tarkasti, sillä työn alla on ollut (ikuisuus)projekti tehdä kuvista albumi, viimein sain senkin hoidettua. Niinpä valitsin tännekin muutaman otoksen. Nämä kuvat on muuten ottanut taitava ystäväni Sanni, suuret kiitokset!


I've got an angel
He doesn't wear any wings
He wears a heart that could melt my own
He wears a smile that could make me want to sing
 He gives me presents with his presence alone
He gives me everything I could wish for
He gives me kisses on the lips just for coming home
We share the same soul


 Ihanaa 1-vuotispäivää rakkaani!

4 kommenttia:

  1. Voih, ihana postaus. <3 Sylin täydeltä suuria onnentoivotuksia tuoreille vanhemmille. :)

    Älä stressaa blogista, täällä me odotellaan. Nauti nyt vain pienestä nyytistä ja vauva-arjesta. :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa! Arvasinkin vähän kun on ollut hiljaiseloa, että ehkä vauva on saattanut tulla. Onnea valtavasti! Itsellänikin on kaksi lasta syntynyt näin keväällä ja kyllä, on aivan ihanaa kun kauneimpaan vuodenaikaan saa ihanan nyytin käsivarsilleen.
    Haluatko kertoa tarkemmin missä piditte häät?
    Betty

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! :) Laitatko minulle s-postia (osoite oikeassa ylälaidassa), niin kerron tuosta hääpaikasta lisää.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!