sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Sisustajan shoppailukierros Tampereella

Aurinkoista sunnuntaiaamua! Kirjoittelin jo ennen vauvan syntymää tällaisen postauksen ja ajattelin julkaista sen heti näin kesän alkajaisiksi. 

Olen asunut reilut kolme vuotta Tampereella ja oppinut pikku hiljaa tuntemaan kaupunkia ja sen viehättäviä pikkuliikkeitä paremmin. Kokosin vaikka kesälomaturistille sopivan keskustakierroksen, jossa käydään läpi omia sisustusliikesuosikkejani, tyylillisesti laidasta laitaan. Myös kevään valmistujille, kesän hääpareille sekä muille juhlijoille löytyy varmasti lahjaideoita! Kaikissa näissä myymälöissä on mielestäni kivat esillepanot ja rennon ystävällinen palvelu. Klikkaamalla kunkin liikkeen nimeä pääset nettisivuille, osalla myymälöistä on myös verkkokauppa.

Reitti on melko pitkä, mutta onneksi matkan varrella on myös paljon mukavia kahviloita ja toreja, joilla pysähtyä lepuuttamaan shoppailun väsyttämiä jalkoja. Samalla tulee tutustuttua keskustan karun kauniiseen tehdasmiljööseen ja Tammerkosken maisemiin. Tervetuloa mukaan!


Aleksanterinkatu 31
Täältä löytää todella hauskoja lahjaideoita kavereille ja vaikka polttareihin! Tarjolla on kuitenkin myös muuta sisustustavaraa hyvinkin monipuolisesti, esimerkiksi erinomainen valokuvakehysvalkoima ja runsaasti seinäkelloja. Hintataso on edullinen ja tyyli reippaan moderni. Osa valikoimasta on saatavilla myös verkkokaupasta.

kuva lainattu: www.surpriseme.fi
 2. Miraakkeli 
Aleksanterinkatu 28
Miraakkeli on oikeastaan lastentarvike- ja leluliike, mutta en malttanut olla lisäämättä sitä tähän listaan, sen verran ihanaa tavaraa on tarjolla lastenhuoneisiin ja sisustamistahan sekin on! Erityisesti lelujen säilytykseen on saatavilla todella viehättäviä säilytyslaatikoita.
  
Aleksanterinkatu 30 (Muuttamassa heinäkuussa, uusi liiketila Koskikeskusta vastapäätä) 
EDIT / Hatanpään valtatie 6
Tyylikäs ja trendikäs sisustusliike tarjoaa pääasiassa pohjoismaalaisia designtuotteita. Merkkeihin kuuluvat mm. HAY, Ferm Living sekä myymälän oma brändi DSGNBLVD. Liiketila on kevyen ilmavasti sisustettu ja yleisvaikutelma on laadukas.

Hatanpään valtatie 4 
Käsityöihmisen must-kohde, erittäin inspiroivan kaunis liiketila ja ystävällinen palvelu. Kaupungin kattavin valikoima Linumin tekstiilejä. Täältä löydät myös paljon Tampere-matkamuistoja, hanki shoppailukaverille jalkaan vaikka Tampere-kalsarit, niin et tarvitse erillistä karttaa kaupungissa liikkumiseen.

Kehräsaari
Kehräsaari 
Kehräsaaren kautta pääset näppärästi Koskikeskukselta Laukontorille! Samalla kuljet useiden pienten käsityöliikkeiden ohi, joissa kannattaa piipahtaa, mikäli esimerkiksi lähellä tehty keramiikka tai hauskat sisustustyynyt kiinnostavat.

Laukontori 6
Kantriinan tyyli on vaaleaa, romanttista, klassista ja New England -henkistä. Tarjolla on muun muassa kattava valikoima Riviera Maisonin tuotteita. Liiketila on jo itsessään todella kaunis vanhoine ikkunoinansyvennyksineen. Paljon pientä piristävää sisustustavaraa, mutta myös huonekaluja.
kuva lainattu: www.kantriina.fi
Keskustori 7 
Pentik nyt ei varmaan esittelyjä kaipaa! Itse tykkään vierailla täällä säännöllisesti katsastamassa uutuuksia (tosin tässä liikkeessä ei ole mielestäni paras valikoima esimerkiksi huonekaluja, mutta muuten kiva myymälä) ja kauniita esillepanoja. Ja Pentikillähän tehdään tosi nätit lahjapaketit, joten täältä on kiva hakea muistiaisia kavereillekin.

Keskustori 7
Lili on pieni viehättävä liiketila täynnä kaikenlaista hypisteltävää. Merkkeihin kuuluvat mm. Sia, Broste ja Leonard. Erityisesti kynttilöiden ja silkkikukkien ystäville! 

Hämeenkatu 19
Marimekkoa saa toki melkein mistä vain, mutta juuri tämä liike on aivan ihana! Kauniissa, vanhassa rakennuksessa sijaitsevassa myymälässä on inspiroivasti esillä laaja valikoima niin kotiin kuin pukeutumiseenkin, ja olen aina saanut äärimmäisen ystävällistä palvelua täällä. Somistukset ikkunoissa vaihtuvat usein ja ovat aina erityisen kaunista katseltavaa (kyllä, niissä on mielestäni eroja eri myymälöiden välillä ja tällainen asia vaikuttaa ainakin minun kohdallani liikkeen houkuttelevuuteen).

Hämeenkadun Marimekko-myymälä, kuva lainattu: eniro.fi
   
Hämeenpuisto 14 
EDIT: Aleksis Kiven katu 28
ID:n valikoimiin kuuluvat tunnetut designmerkit kuten Kartell, Artek, Woodnotes, Muuto ja Design House Stockholm. Tyyli on pohjoismaisen ilmava, esillä on paljon ajattomia klassikoita. Palveluihin kuuluu myös sisustussuunnittelua ja tilauksesta saatavien tuotteiden valikoima on todella laaja.

Kuninkaankatu 4 
Tallipiha on täynnä pikkuruisia käsityöputiikkeja, kaikkea pientä ihanaa kotiin ja tuliaisiksi. Idyllisissä kahviloissa ja suklaapuodeissa myydään suussasulavia herkkuja. Miljöö on suloinen ja etenkin kesäaikaan erilaisia tapahtumia riittää.
Vahdin talo on yksi Tallipihan kivoista pikkuputiikeista. Kuva lainattu: www.tallipiha.fi

12. Tampereen Sähkö Oy 
Ojakatu 1
Valitsin tämän sympaattisen 66 vuotta palvelleen valaisinliikkeen mukaan osittain siksi, että se sijaitsee Ojakadulla, jonne yleensä kaikki Tampereen turistit ohjataan vierailulle (kai siksi, että sieltä löytyy mm. kuuluisa Vohvelikahvila ja SuperMukava-vaateliike ja lähellä on myös Tuomiokirkko). Myymälä on pieni, mutta siellä on paljon valikoimaa laidasta laitaan.

kuva lainattu: eniro.fi
13. Dekologia Design
Kyttälänkatu 4
Kierros päättyy Dekologiaan, joka on melko uusi sisustusliike. Liikkeen tyyli on reipas ja rento, lastenhuoneen sisustukseen on panostettu aika paljon. Merkkeinä mm. LaShelf ja Mairo. Saatavilla on esimerkiksi kiva valikoima persoonallisia tapetteja. Tuotteisiin voi tutustua hyvin myös verkkokaupan kautta.

Sitten vain mukavat kengät jalkaan ja kierrokselle!

8 kommenttia:

  1. Onpa houkutteleva kierros Tampereella. Tämmöinen pitää tehdä kesälomalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, jos sait vinkkejä! Ja hyvää kesälomaa jo tässä vaiheessa. :)

      Poista
  2. Ihania liikkeitä! Ja kuinka moni suuntaakaan Tampereelle määränpäänään Ikea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mutta onhan Ikeassakin vaikka mitä kivaa, kunhan ei ihan pelkkää ikealaista ole koko sisustus...

      Poista
  3. Hei, kiva kartta Tampereen erilaisista sisustusliikkeistä. Minulla on Tampereen Lielahdessa Aarreaitta-puoti kotini kylkiäisenä. Tällä hetkellä puotiin voi tulla vierailulle sovittaessa. Lisää sisustuspuolesta osoitteessa www.irkka-design.com ja taidepuolesta www.irkka.net

    VastaaPoista
  4. Googlailin jo valmiiksi Tampereen sisustusliikkeitä ja täältähän löytyi varsin kätevä opas!;) Tuolla Kantriinassa täytyy ainakin vierailla, sieltä löytyy mulle varmasti vaikka mitä ihanaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva, että löysit tämän vanhan postaukseni. :)

      Kantriina on tosiaan ihana, siellä on varmasti paljon sellaista mihin ihastut. Kannattaa myös katsastaa Aleksanterinkadulla oleva Vaalea huone (toivottavasti muistan nimen oikein...), siellä on vähän samantyylistä tavaraa.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!