maanantai 13. elokuuta 2012

Aurinkoinen aamu

Aurinko paistoi ihanasti makuuhuoneeseen tänä maanantaiaamuna. Se helpotti hieman heräämistä, vaikka mielummin olisin kääntänyt kylkeä ja nukkunut vaikka puoleen päivään! Meillä oli ohjelmantäyteinen viikonloppu - lauantaina hieno, aurinkoinen mökkeilypäivä työporukan kanssa (= omaa aikaa minulle, jee) ja sunnuntaina juhlittiin pirteän isoäitini 90-vuotisjuhlia. Nyt on ihan typerä olo, etten ottanut juurikaan valokuvia... Täytyy kyllä nostaa hattua niille bloggareille ja muillekin, jotka jaksavat kuvata aktiivisesti joka puolella ja ikuistaa kaikkia kauniita yksityiskohtia. Haluaisin itsekin oppia kulkemaan kamera kaulassa luontevasti ja haaveissa on myös paremman kameran hankkiminen.



Poitsu nukahtaa nykyään ihanan tyytyväisenä omaan sänkyynsä illalla, mutta jostain syystä kaveri löytyy hyvin usein meidän vanhempien välistä aamulla. Omaa laiskuuttahan se on kun en enää aamuyön tunteina jaksa millään nousta erikseen syöttämään ja rauhoittelemaan jo siinä vaiheessa aika levottomasti nukkuvaa vauvaa, on helpompaa ottaa poika kainaloon ja näin ollen saamme kaikki nukkua ehkä hetken pitempään. Unen laadusssa tosin ei välttämättä tuolloin ole aina kehumista - kuten varmaan moni muukin äiti, haaveilen sikeistä kymmentuntisista unista. ;) Tuota pikku pupua olen nyt alkanut pitää pojun vieressä hänen nukkuessaan. Eihän hän itse vielä siitä mitään ymmärrä, mutta toivottavasti jossain vaiheessa tuttu pupu auttaa pientä nukahtamaan paremmin vieraissa paikoissa ja sitten joskus omassa huoneessaan.

Tykkään kyllä kovasti näistä elokuun säistä. Nyt on sellainen olo, että tästä tulee kiva viikko!

2 kommenttia:

  1. Me ryhdyttiin laittamaan uninallea pojan viereen vähän vajaa kolmikuisena ja jo vähän reilu nelikuisena nallesta oli tullut niin turvallinen kaveri, että sen kanssa uskalsi nukahtaa missä vaan. Nyt sitten pitää vain muualla kuin kotona ollessa olla aina tarkkana, että nalle on mukana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Tosin se ei varmaan ole kiva tilanne, jos rakas nalle onkin jäänyt matkasta...

      Poista

Ilahdun kommentistasi!