torstai 8. marraskuuta 2012

Uusi neule ja otsis

Mulla on ollut tässä viime aikoina pyrkimyksenä välttää kovin tummia, etenkin kokomustia, yläosia. Olenkin hankkinut nyt pari uutta vaaleaa, tässä toinen niistä. Lyhyen mallinen puuvillasekoiteneule on JC:stä, hihat ovat tuollaista verkkoneulosta. Tuntuu melkein oudolta kaikkien tunikoiden ja pitkien puseroiden jälkeen tällainen lähes vyötärömittainen malli - mutta kivalta! Neuleeseen yhdistin tänään perussiniset farkut ja ruskean trikoopuseron, ulkona päällä oli harmaa villakangastakki. Kaipaisin vielä uutta huivia talvitakkieni seuraksi, se saisi olla myös jossain vaaleassa sävyssä.


Kävin eilen kampaajalla ja lopputuloksena on otsis! Hirmu outo fiilis kun viimekertaisesta otsatukka-ajasta on vuosikausia. Ehkä aavistuksen hirvittää, mitä tuli tehtyä, mutta noh, tällä mennään. Ainakin pientä vaihtelua, ja piilottaa hyvin hiusrajasta imetyksen takia lähteneiden hiusten tilalle kasvavan "siilitukan". Harmittavan epätarkat muuten tuli näistä kuvista, tällaista se itselaukaisijan kanssa heiluminen välillä on. Kaipa näistä silti asusta selvän saa.


Tämän näköisenä tuli siis käytyä tänään T:n kanssa vauvamuskarissa, hän tykkää kovasti leikeistä ja lauluista siellä. Ihan mukava tuollainen yhteinen harrastus kerran viikossa. Nyt pitäisi alkaa orientoitua illan jumppaohjaukseen. Silmäluomet ja pää painavat tuhat kiloa, tämä parin tunnin pätkissä (edelleen) nukkuminen on kyllä vienyt minusta ihan kaikki mehut. Onneksi liikunta tekee aina hyvää, kunhan vain tulee lähdettyä - ja ohjaajan roolissahan ei voi valita lähteekö vai eikö. ;)

Mukavaa torstai-iltaa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Tosi hieno neule! (Sama fiilis muuten "normaalimittaisten" yläosien kanssa...) Ja kiva otsis, hyvä muutos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, jos otsis näyttää ihan kivalta, vielä kun tottuisi siihen miltä se tuntuu. :)

      Poista
  2. Onpa kiva otsatukka! Hyvä, kun uskalsit leikkauttaa. Näytät kivalta muutankin, kyllä kelpaa mennä muskariin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä tämä otsis tuo vaihtelua ihan kivasti, vaikka tuntuukin vielä koko ajan, että jotain on naaman edessä tiellä.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!