lauantai 10. elokuuta 2013

Lily Lolo love

Viime viikonloppuna kirjoittelin luomivärisuosikistani, jatketaan vielä toisella meikkilempparilla. Nimittäin Lily Lolon mineraalimeikeillä.

En ole koskaan oppinut käyttämään tavallisia nestemäisiä meikkivoiteita vaan käytin teini-iästä lähtien vuosia Lumenen (ja muidenkin merkkien) meikkipuuteria. Edelleen kyseinen meikkipuuteri muuten kuuluu käsilaukun vakiovarustukseen, ei huono tuote ollenkaan! Ehkä nelisen vuotta sitten tutustuin kuitenkin mineraalipohjien maailmaan ja ihastuin niihin. Minuun vetosivat puuterimainen koostumus, peittävyys ja se, että mitään turhia silikoneja ja muita ihoa tukkivia ainesosia ei ole käytetty.

Tässä mineraalipohjan inci kaikessa komeudessaan:
Mica (CI77019), Zinc Oxide (CI77497) 
May Contain: Titanium Dioxide (CI77891), Iron Oxides (CI77491, CI77492, CI77499)


Ensin käytin jonkin aikaa Bare Mineralsia, kunnes tutustuin Karkkipäivä-Sannin suosituksesta (kiitos taas Sanni!!) Lily Loloon. Eikä paluuta enää ollut. Lily Lolon mineraalipohja tekee ihosta mukavan kuulaan, mutta mattapintaisen. Se ei kuivata tai korosta kuivia kohtia ihossa. Minulla on epäpuhtauksiin ja kiiltoon taipuvainen pintakuiva sekaiho, joten tämä tuote on ihan huippu juuri minulle.

EDIT / Lisäys tähän, että siis se ero Baremineralsin ja Lily Lolon välillä on nimenomaan tuo mattaisuus, eli LL jättää ihon pinnan varsin mataksi kun taas BM hohtavaksi. Makuasia (ja ihotyyppikysymys) kumpi on parempi, mulla selkeästi jälkimmäinen. :)

Mineraalimeikissä on myös se etu perinteiseen meikkivoiteeseen verrattuna, että sitä voi kerrostaa peittotarpeen mukaan. Esimerkiksi kun ihoni on paremmassa kunnossa, riittää pieni sipaisu tasoittamaan sävyn ja tekemään kauniin himmeän mattapinnan (joka ei kuitenkaan ole yhtään eloton). Kun taas epäpuhtauksia on enemmän, voin tuotetta kerrostamalla lisätä tarvittaviin kohtiin peittävyyttä ilman, että lopputulos on pakkeloitu.


Aikaisemmin Lily Lolo Mineral Foundationin sävyvalikoima oli aika pieni, nykyään valinnanvaraa löytyy onneksi enemmän. Sävykarttaan pääset tästä. Itse käytän hieman keltapohjaiselle iholleni talvisin Blondie-sävyä ja kesäaikaan Barely Buff:ia. Tämä antaa muuten myös aurinkosuojan, SPF 15, mikä on plussaa kesäaikana.

Olen kokeillut myös Lily Lolon poskipunia sekä siveltimiä, oikein laadukkaita nekin. Aiemmin minulla oli pitkään käytössä The Body Shopin kabuki, joka on tiivis ja napakka. Lily Lolon Super Kabuki tuntui sen jälkeen omituisen löysältä ja pehmoiselta ja epäilinkin sen toimivuutta. Mutta niin se vain toimii ihan erinomaisesti, pitäisiko sanoa superhyvin, juuri tämän tuotteen levitykseen. Mineraalimeikkien ideanahan on, että puuterimainen tuote pyöritellään iholle kabuki-siveltimen avulla, jolloin se "muuttuu" meikkivoidemaiseksi ja kiinnittyy ihoon.


Huonona puolena näissä Lily Loloissa on se, että tietääkseni Suomessa ei ole yhtään jälleenmyyjiä (korjatkaa jos olen väärässä!). Olen tilannut omat tuotteeni aina Lily Lolon oman verkkokaupan kautta. Toimitus on kyllä aina ollut nopea ja luotettava, mutta sävyjä ei luonnollisesti pääse oikein testaamaan ennen ostamista, mikä on miinuspuoli. Muutenhan verkko-ostaminen on tietysti helppoa ja mukavaa.

Varmaan jo edellisestä meikkipostauksesta kävikin ilmi, etten tosiaan ole kovin vaihtelunhaluinen meikkirintamalla. Käytän samoja luomivärejä ja ripsareita vuodesta toiseen... Huvitti ajatella, miten monta muutosta sisustuksen saralla on tapahtunut sinä aikana kun olen sutinut tätä samaa kamaa naamaani päivittäin. ;)

Oletteko te mineraalimeikkifaneja? 
Mikä merkki on mielestänne paras ja miksi?
Ja kuinka vaihtelunhaluisia olette meikkien suhteen?
terveisin nimimerkki Utelias

10 kommenttia:

  1. Lily Loloa voi tilata mm. seuraavista nettikaupoista: Pretty.fi tai Biodelly.com.

    VastaaPoista
  2. Heippa! Itse löysin mineraalimeikit vasta suht äskettäin ja paluuta tavalliseen ei enää ole hah! Olen kokeillut vain kylläkin Baremineralsia. Miten koit Lilylolon paremmaksi kuin bareminerals?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmaisin tekstissä varmaan epäselvästi, mutta siis Baremineralsin mineraalipohjahan jättää ihon pinnan vähän hohtavaksi ja pidän Lily Lolon mattapinnasta enemmän. Sopii mun kiiltelyyn muutenkin taipuvaiselle iholleni paremmin ja jotenkin mattapinta on myös minun silmääni kauniimpi.

      Poista
  3. Mäkin olen kokeillut Lily Loloa- samaisen Sannin suosituksesta tietysti. Niinkuin varmaan puoli Suomea ;) Musta se oli ok: mun naamassa ei aivan yhtä hyvä kuin supersuosikkini Diorin Forever -meikkivoide, jossa on vielä asteen parempi peitto. Joskus vaihtelun vuoksi silti käytän Lily Loloa, tai sitten oikein huonona päivänä pyöräytän sitä ohuen kerroksen meikkivoiteen päälle puuterin sijasta. Kyllä kestää. Muista mineraalipohjista ei itselläni ole kokemusta.

    Mutta siis sitä että Lily Lolon nettisivuiltajan voi tilata niitä näytekokoja ihan parilla eurolla: itse aikanaan valitsin värin ja vähän testailin mitä tuotteesta ylipäänsä tykkään tilaamalla ensin paria eri väriä näytekokoja. Oli toimiva systeemi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mineraalit kyllä toimii myös puuterina ohuelti sipaistuna meikkivoiteen päälle. Itse käytän joskus BB-voiteen päällä, tosin koko BB on jäänyt käyttämättä kun en pidä yhtään hohtavasta lopputuloksesta.

      Ja tosiaan tuolta Lilyltä saa niitä minikokoja tilattua kokeiluun, ne on ihan tosi kätsyjä! Myös kahden eri sävyn sekoittaminen on helppoa, sitäkin olen joskus harrastanut saadakseni aikaan ihan nappisävyn - silloin kun tosiaan sävyvalikoima oli paljon suppeampi.

      Poista
  4. Itse tilaan Lily Loloni Biodellystä :) käytän 90% pelkkää luonnokosmetiikkaa ja ko. nettikaupasta saan kaiken tarvittavan.

    VastaaPoista
  5. Lily Lolo on myös mun suosikki kuten myös Flow kosmetiikan mineraalimeikkipohja. Ja tilaan sen oman Lily Lolon Biodellystä. http://www.biodelly.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuosta verkkokauppavinkistä Niina! Pitääkin seuraavan tilauksen kohdalla vähän vertailla, että mistä kannattaa tilata. :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi!