torstai 15. elokuuta 2013

To do...

Syksyisemmän fiiliksen myötä on taas sallittua laatia to do-listoja, eikös vain? Ja minähän laadin, listafriikki kun olen! Päivien aktiviteetteina on enimmäkseen rentoilua, leikkimistä ja päiväunien nukkumista päivittäisten arkiaskareiden ohella, niitähän ei tarvitse kirjoittaa sentään listaan. Mutta jotain hyödyllistäkin pitäisi saada aikaan ennen kuin työt alkavat...


En ole pitänyt minkäänlaista vauvakirjaa, kirjoitellut vain tätä blogia ja ottanut paljon valokuvia. Nyt sain aikaiseksi karsia vauvavuodesta 170 parasta kuvaa ja teettää ne paperiversioiksi. Kuvat ovat jo albumissa järjestyksessä, enää tekstien kirjoittaminen jäljellä - sinne olisi tarkoitus tallettaa tärkeitä etappeja kuten konttaamaan oppiminen, ensimmäinen pottakäynti yms. 

Ikkunat... no joo... ne pitäisi pestä. Ehkä vain ulkoapäin.

Sitten nuo kirjat. En ole lukenut kuin yhden kirjan koko kesän aikana. Syyllinen on Netflix ja LOST-sarja. Nyt kun on kaikki kuusi tuotantokautta katsottu (huh huh!) niin pystyn taas keskittymään lukemiseen. Kamalaa koukuttua tuollaiseen piiiitkään sarjaan. Khaled Hosseinin uusin sekä Ulla-Lena Lundbergin Finlandiavoittajaa edeltänyt teos ovat olleet lukuvuorossa jo pitkään. 

Päiväkotivaatteiden nimikointikin olisi edessä. Ei mikään iso homma, ajattelin vetäistä ihan vain tekstiilitussilla nimikirjaimet kokolappuun. Pitää vielä tarkistaa päiväkodista, onko muita lapsia samoilla kirjaimilla.

Mitäs teillä on tehtävälistalla?

P.S. Mieheni to do-listalla on terassin laittaminen syyskuntoon sekä kirsikkapuun leikkaus. Kirjoitan nyt ihan vain siltä varalta, että hän sattuisi käymään täällä blogissa... ;)

8 kommenttia:

  1. vaikka ajatuksena lista olis kiva, niin ei se itsellä käytännössä toimisi.. siitä saisi vaan kauhean stressin ja vaivaantuneita päiviä, kun aina muistaisi tekemättömät asiat ja niin poispäin.. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän. :) Mun mies on kanssa sellainen, että inhoaa listoja, eikä ymmärrä miten mä voin tykätä kirjoittaa listaan jotain kivojakin asioita kuten kirjojen lukemista. Hänen mielestään sillä tekee mukavista asioista stressaavaa pakkopullaa, minulle taas lista auttaa jotenkin kivalla tavalla hahmottamaan aikaa.

      Poista
  2. Ai kun nauratti tämä hengenheimolaisuus. Minäkin teen listoja (koko ajan. aivan kaikesta) ja viime aikoina listalla on keikkunut pitkään juuri valokuvien teettämien ja albumeihin laitto (Jampasta vain ekat 3 kk vasta kansioitu...) ja minäkin ihan tosissaan kirjoitan listoille esimerkiksi että "Lue kesken jääneet lehdet." Kahjo mikä kahjo. Ja mies ei tosiaankaan ymmärrä (hänenkin listallaan olisi muuten terassin öljyäminen...) ja sai suunnillen hepulin kun listasin jääkaapin oveen lapun kesäloman to do-aktiviteeteista... :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, kuulostaa tutulta! Eu oo helppoo meillä listaihmisillä, saati sitten meidän puolisoilla...

      Poista
  3. Isäsi tekee päivän/viikon työlistoja. Minä muistan työlistat muutenkin, mutta kalenterin täyttäminen on aina ollut tärkeä rituaali.
    Sunnuntaina kirjaan tulevan viikon menemiset ja samalla tulee tehtyä eräänlainen työlista. Samoin työssä teen viikkosuunnitelman suunnittelukirjaan ja luokkassa teemme viikkokalenterin oppilaiden kanssa maanantaisin taululle näkyviin. Siihen merkitään liikunnat, läksyt, synttärit,yms. juoksevat jutut. Kaikki suunniteltu ei läheskään aina toteudu, mutta mitäs siitä. Ainahan voi tehdä uuden suunnitelman!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, voin siis syyttää tästä geenistä isääni! :D

      Ja juu, ei niiden kaikkien listattujen asioiden ole edes tarkoitus toteutua, kunhan listataan.

      Poista
  4. Töissä harrastan näitä To do-listoja, etten unohtaisi mitä kaikkea pitää tehdä ja millä aikataululla. Kummasti helpottaa (henkistäkin) työtaakkaa, kun saa homman kerrallaan vetää yli.
    Kotonakin taitais olla syytä tehdä To do-lista. Jos ne tekemättömät, roikkumaan jääneet ja sunnitteluasteella olevat hommat tulis vaikka joskus tehtyäkin. Vai tulisko siitä stressi, kun on tainnut venähtää lista melko pitkäksi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi, ettet ota selvää, jos vaikka tuliskin ihan järkyttävän iso megalomaaninen stressi. :D Sitä paitsi sulla on rintamamiestalo, sellaisen omistajalle vapaa-ajan listausfriikkeys olisi varmasti vähän vaarallinen...

      Poista

Ilahdun kommentistasi!