Saanko esitellä - uusi ruokapöytämme, Alvar Aallon vuonna 1935 suunnittelema 82B. Olen haaveillut Artekin ruokapöydästä monta vuotta, joten sanomattakin selvää, että olen todella iloinen nyt. Ei mikään ihan pieni hankinta, mutta toivottavasti loppuelämän sellainen. Mielestäni tämä pöytä sopii meille hyvin eikä kaipaa Artekin tuoleja seurakseen, nuo nykyisetkin sopivat oikein hyvin. Vai mitäs mieltä te olette?
Pöytä on mitoiltaan 135x85 cm eli ei mikään ison seurueen ruokapöytä, mutta kuitenkin käytännöllisen kokoinen arkikäyttöön. Jos tämä jossain vaiheessa käy liian pieneksi ruokailutilan käyttöön, niin pöytä sopii vaikka kotitoimistoon, esimerkiksi Muuramen laatikostot taitavat olla mitoitukseltaan passeleita pöydän alle. Tai Artekilta voi ostaa lyhyemmät vaihtojalat, jolloin pöytä toimii lapsen askartelu- ja leikkipöytänä.
Viimeisessä kuvassa näkyvät meidän kaikki Artekit. Sekä ritiläpenkki että jakkara toimivat hyvin lisäistuimina uuden ruokapöydän ääressä tarvittaessa. Noita nelijalkaisia E60-jakkaroita hankin varmasti vielä lisää jossain vaiheessa, osa voisi olla mustalla linoleumipinnalla. Ne ovat käteviä istuimina sekä sivupöytinä, mutta myös todella kauniita esineitä ihan sellaisenaan. Ja 153B-ritiläpenkkihän on monipuolinen klassikko, joka sopii tilaan kuin tilaan.
Aivan ihana pöytä! Käy teidän kotiin kyllä täydellisesti. Mä just kuulin ruokiksella, että työkaverin lapsi tykkää hakata haarukalla tuota pöytää, eikä siinä ole naarmuakan :D
VastaaPoistaVoi kiitos lynx. Olen kyllä samaa mieltä, että sopii meille tosi hyvin. :) Hyvä kuulla, että pinta on kestävää, ehkä meidänkin T hoksaa joku päivä tuollaiset aktiviteetit. Sitä odotellessa, huoh...
PoistaOnnea uudelle pöydälle, melkein kaimalle :) Viitaten yllä olevaan kommenttiin, pinta on kyllä hyvää mutta meidän tytöllä taitaa olla enemmän ruista ranteesta koska haarukasta on jäänyt pieniä koloja pöytään.
VastaaPoistaKiitos!
PoistaKaikkea ne lapsoset saakin aikaiseksi...
Todella kaunis! Sopii teille mielettömän hyvin ja vanhat tuolit toimivat mainiosti.
VastaaPoistaKiva kuulla, Kerttu!
PoistaHieno pöytä. :) Onko tuo syöttötuoli muuten Brion? Oletteko olleet tyytyväisiä?
VastaaPoistaKiitoksia P!
PoistaSyöttötuoli on juu Brion. Ollaan tykätty kyllä, ei ole hirveän monia koloja joita pitäisi putsailla. Turvakaaren saa kokonaan irti, jos tarvitsee vaikka pestä oikein hanan alla. Meidän poika on ainakin semmoinen suttupytty ruokailujensa kanssa, että tuo ominaisuus on ihan kätsy.
Oi vitsi miten kivannäköinen se onkaan! Tuo on kyllä niin monikäyttöinen pöytä, löytyy varmasti paikka jatkossakin. Ja toi on varmasti helppo pitää puhtaana, asia mitä osaa arvostaa pienten tahmatassujen kanssa :)
VastaaPoista:) Totta turiset.
PoistaHyvännäköinen, klassinen pöytä. Ja oikein hyvin sopivat tuolit siihen. :)
VastaaPoistaMun pitikin kysyä, että miten/meinaatko suojata pöytää jotenkin pieneltä pojalta?
Kiitoksia Ulpu!
PoistaItse asiassa ei tullut mieleenkään, että pintaa pitäisi jotenkin suojata... meillä oli sama pöytä kun minä ja siskoni olimme pieniä ja hyvin on kestänyt! Laminaattipinnasta saa aika kivasti tahrat irti, jos olen oikein ymmärtänyt niin esim. Vimillä voi pahimpia tahroja hinkata pois. Mutta pinta on "liukas" eikä siihen ilmeisesti tule mitään pinttymiä tai kolhuja kamalan helposti. Tämän lempinimihän on ikilevy, sitä sanaa myyjäkin käytti kun pöydän ostin.
Mutta mielelläni otan hoitovinkkejä vastaan, jos jollakin sellaisia on! Toivomuksena olisi tosiaan, että pöytä palvelisi pitkään.
Ok. Mä ajattelin heti, että miten uuden pöydän ääreen "raaskii" päästää vuoden vanhan touhuajan. ;) Mutta hyvä, jos on niin kestävä, toki luulisi olevankin. :)
PoistaIhanalta näyttää uutuuttaan hohtava pöytä!
VastaaPoistaPöydän pintaa kannattaa vähän pahimmilta kolhuita ja väreiltä suojata.
Silloin, kun meidän lapset olivat suttuiässä, käytimme ruokailussa kernialustaa lian ja liukkauden estämiseen. Joku muovipintainen tabletti ajaa saman asian.
Kivoja hetkiä pöydän ääressä!
Kiitos vinkeistä! Nytkin tässä uuden pöydän ääressä istuskelen...
PoistaOi, on todella kaunis! :) vanhat tuolit toimivat hyvin pöydän kanssa kuten myös teillä jo olevat Artekit :) itse olen miettinyt kerniliinaa tai tablettia sitten uuden pöydän kanssa tai tuota stokken omaa pöydälle kuuluvaa alustaa (nimi ei just tuu mieleen :D ).nykyinen pöytä on jo senverran iäkäs etten ota paniikkia tuon suojailun kanssa, hyvin on rätti tähän mennessä toiminut :)
VastaaPoista- P -
Joo rätillä pääsee pitkälle. Mutta sellainen kunnon suoja-alusta pöytään olisi kyllä fiksu hankinta myöskin!
PoistaMeillä on sama pöytä ollut isomman kokoisena jo lähes 30 vuotta, kestänyt kahden ipanan kasvun aikuiseksi ja on siinä rouva tanssinutkin muutaman kerran :) Jossain vaiheessa se palveli lukiolaisen työpöytänä ja viimeksi ihmettelin öydän kestävyyttä kun toinen lapsista otti sen mukaansa muuttaessaan pois kotoa.
VastaaPoistaEli älä murehdi, kyllä se kestää :)
Voi kuinka ihana tarina ollut jo teidän pöydällänne! Kiitos kommentistasi. :)
PoistaTeillä on muuten tosi kaunis lattia!
VastaaPoistaVoi kiitos! Olen kyllä ollut itsekin tähän tyytyväinen.
Poista