sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Marrassunnuntai

Tavallista sunnuntaita vietetty kotosalla tänään - tehty ruokaa, nukuttu päikkärit, pyykätty, siivottu ja valmistauduttu uuteen viikkoon. Ankeampaa säätä saa hakea, silti olen ulkoillut paljon, kiitos lapsukaiseni.


Ai niin, ei tämä ihan täysin tavallinen sunnuntai ole ollut. Me ei nimittäin olla käyty yhdessäkään asuntoesittelyssä! Viime aikoina esittelyjen kiertämisestä on tullut melkoinen harrastus, uusi isompi koti on siis kovasti haussa. Olemme ilmeisesti järjettömän nirsoja, sillä sopivaa ei tunnu tulevan vastaan millään, vaikka nyt tarjontaa isoista asunnoista todellakin on.


Jos siis olette miettineet, miksen kirjoittele useammin sisustujuttuja tai miksei sisustuksessamme tapahdu kauheasti juuri nyt, niin syy on juurikin tämä uuden asunnon etsintä. Pääni on kyllä täynnä ideoita ja suunnitelmia siitä, mitä haluaisin uuteen kotiimme, vaikka en edes tiedä vielä millainen se tulee olemaan! Mutta haaveilukin on ihanaa.


Joulutorttukausi korkattiin tänään ja söin näin alkajaisiksi kolme. Nam! Voin kertoa, että tämä ei jää tähän, ei todellakaan.

 
Nyt Duplo-rekat ajelevat olohuoneessa ja pian valmistaudun lähtemään BodyBalance-tunnille. Kaikki on just nyt aika hyvin. :) Haaveista puheen ollen, Balance-ohjaajaksi kouluttautuminen olisi yksi juttu, jonka haluaisin joskus toteuttaa.

Mistä te haaveilette tänä sunnuntaina?

6 kommenttia:

  1. Blaah: mä olen lykännyt päivän pitkää lenkkiä tähän saakka ja nyt on vihdoin pakko ottaa itseä niskasta kiinni ja suunnata pimeään. Onneksi juuri nyt ei taida (?) sataa. Ja onneksi on koirat jotka pakottavat pihalle, muuten olisi mennyt kokonaan sohvalla tänään. Onneksi on noita pakkoulkoiluttajia :) Kaveri juuri kertoi yrittäneensä tässä eräänä sadepäivänä ehdottaa 4 -vuotiaalle pojalleen että jos ei mentäisikään tänään ulos. Poika oli todennut vain että laitetaan kuravaatteet päälle niin tarjetaan. Jaaha, mikäs siinä sitten ;)

    Mäkin haaveilen sisustamisesta ja remontista. Mutta ykköshaave on sitä ennen saada elämä jollekin raiteille: pitäisi saada levällään olevat työkuviot johonkin kasaan. Kaikenlaisia ajatuksia ja viritelmiä on, mutta jostain tarvisi löytää rohkeus tehdä päätöksiä. Uusi jännittää aina kamalasti. No, ei mulla onneksi vielä mikään paniikki ole ja on vielä hetken aikaa pohdiskella ihan rauhassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ihana tuo 4-vuotiaan vastaus; ihan totta kyllä, kun pukeutuu kunnolla, niin ulkoilu on ihan mukavaa huonommallakin säällä.

      Voi tsemppiä sulle kovasti noiden työkuvioiden järkkäilyissä. Kaikki kääntyy parhain päin ja asioilla on tapana järjestyä. :)

      Poista
  2. Onnea asunnon etsintään, kyllä se oikea vielä tulee vastaan! :) mekin etsimme todella pitkään, mutta vihdoin on löytynyt ja muutto perjantaina :) mitä olet pitänyt uudesta ruokapöydästäsi? Meille kotiutuu 86 tuonne uuteen asuntoon mutta tuolit vielä mietinnässä :D onneksi on noita vaihtoehtoja mistä valita ;)

    - P -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kyllä mäkin vakaasti uskon, että se oikea tulee eteen vielä! Ihanaa kuulla, että teillä on pitkä etsintä päättynyt, upeaa. Onnea kovasti uuteen kotiin!

      Olen tykännyt uudesta ruokapöydästä tosi paljon, se on kauniin klassinen. Uskon, että se löytää aina paikan ja käyttötarkoituksen. Ja monenlaiset tuolit kyllä sopivat Artekin pöytiin! Ehkä jopa liian monenlaiset, valinta on vaikea...

      Poista
    2. Kiitos :) itse pohdin pisaratuolien, seiskojen ja artekin 66-tuolien välillä :D olisihan niitä muitakin mutta tuntuu olevan haastavaa jo näiden kolmen välillä hehe. Luultavasti päädyn noihin pisaroihin ainakin tässä kohtaa ;)

      - P -

      Poista
    3. Pisaratuolit sopisivatkin varmasti tosi hienosti yhteen pöydän kanssa!

      Poista

Ilahdun kommentistasi!