sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Minun äitini

Jokaiselle äiti on äiti, mutta kuinka usein tulee pysähdyttyä miettimään, millainen ihminen hän oikein on? Minä mietin sitä tänään ja nyt kerron sen teillekin.

Meidän äiti on helposti innostuva. Hän innostuu kaikesta uudesta, oli se sitten muotia, musiikkia, tapahtumia, juhlia, leikkejä, pelejä, joogakursseja, vieraita kieliä, tansseja, reissuja tuntemattomiin paikkoihin, mitä vaan.

Äiti on aktiivinen ja todella liikkuvainen. Hän opettaa ensin lapsille koulussa liikuntaa, sitten käy metsälenkillä koiran kanssa ja poimii siinä sivussa muutaman litran marjoja, sitten lähtee jumppaan ja vielä illalla joogailee teeveen ääressä.

Äiti on kultturelli. Hän lukee paljon kirjoja, käy konserteissa, teatteritapahtumissa ja elokuvissa.

Äiti on hyvä ostamaan lahjoja. Hän keksii aina parhaat lahjaideat ja taitaa myös nauttia lahjojen järjestelemisestä ihmisille.

Äiti on lapsenmielinen. Hän on kasvatusalan ammattilainen, joka tietää, mitä lasten päässä liikkuu ja osaa itsekin heittäytyä leikkiin.

Äiti on huoliteltu. Hän sipaisee huulipunaa ja lisää hiukan hajuvettä jumppaan lähtiessä. Hän sukii hiukset kauniisti joka aamu. Äidiltä olen oppinut, että arkena ja kotonakin olo on kivempi kun on hieman siistiytynyt. Häneltä olen myöskin oppinut sen, että kuuden viikon välein kampaajalla käyminen tai hyvän huulipunan ostaminen ei ole tuhlausta, vaan mitä tärkeintä investoimista itseensä.

Äiti on hyvä leipuri ja hyvä järjestämään juhlia. Käden käänteessä syntyvät herkut sekä kauniit kattaukset. Toisaalta äiti on aina iloinnut arjesta ja nauttinut siitä. Myös arkikattaus on hänellä kaunis.

Äiti on vieraanvarainen. Ruokaa riittää aina ystävillekin ja vierassänky pedataan kädenkäänteessä.

Äiti on muodikas ja värikäs. Jos korokepohjakengät tulevat muotiin, niin äidillä on ne varmasti ennen minua. Jos lähdemme yhdessä shoppailemaan, äidillä on keltaiset converset ja värikäs huivi siinä missä minulla on jotain ajattoman klassista beigeä.

Äiti on laukkufriikki. Yleensä joka kerta kun näen äidin, hänellä on joko uusi laukku tai jokin uusi laukkuhimotus. Äiti on myöskin ainut tuntemani ihminen, jolla on oma kaappi laukuille. Okei, olen kyllä perinyt osan tästä friikkeydestä itsekin...

Äiti on nuorekas. Hänen pirteän tyylinsä ja raikkautensa ansiosta häntä luullaan yleensä reilusti ikäistään nuoremmaksi.

Äidillä on aina aikaa. En muista yhtään kertaa, jolloin olisin pyytänyt apua ja vastaus olisi ollut "En ehdi." Hän nyt sattuu noin muutenkin olevan aika ehtiväistä sorttia... Joskus, jos joku ihmettelee, miten minä ehdin kaiken, niin mietin mielessäni (ja joskus totean ääneenkin): "Tapaisittepa äitini!"

Äiti rakastaa aurinkoa ja hänet löytää aurinkoisena kesäpäivänä 100 % varmuudella Yyterin hiekkarannoilta, maauimalasta tai kotoa omasta aurinkotuolista.

Äiti on käsistään taitava. Hän lyhentää housuni, korjaa rikkoontuneen puseroni, kirjailee hääpukuuni koristeet, askartelee kortit ja lahjat, ompelee verhot.

Äiti on herkkusuu. Aina on hyvä hetki kahville ja pienelle makealle. Eikä suolaisissakaan herkuissa mitään vikaa ole.

Äiti on kannustava. Hän on hankkinut minulle pianon kun halusin oppia soittamaan ja aina tukenut kaikissa harrastuksissa ja päämäärissäni. Hän on ylpeä meidän perheen kaikkien kolmen tytön saavutuksista ja taidoista ja muistaa myös kertoa sen usein.

Äiti on mummi. Sellainen mummi, jonka luo voin viedä Pikku-T:n iloisena tietäen, että lapsi viihtyy, mummi viihtyy ja pappa viihtyy. Sellainen mummi, jonka kanssa vietetyistä hetkistä jää pojalle varmasti koko iäksi lämpimät muistot. 

Äiti Pori Jazzeilla 2014

Kiitos äiti ja paljon onnea äitienpäivänä!

10 kommenttia:

  1. Rakas äiti, jonka seurassa ei tosiaan pääse pitkästymään <3 Kannustava, energinen, innostuva, taitava, avarakatseinen ja ja ja - kaikkea mitä kirjoitit! Hyvä äiti, ansaitsit tämän postauksen! t. yksi kolmesta

    VastaaPoista
  2. Oi mikä teksti!! Wau! Kuulostaa, että sulla on aivan mahtava äiti - ja kuinka nuorelta hän tuossa kuvassa näyttääkään!! Ei voi kuin toivoa, että joku päivä Nooa kirjoittaisi edes puolet näin kivasti minusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirita. Ei kyllä uskoisi, että äiti on täytti viime vuonna 56 vuotta! Ja ihan varmasti Nooa kirjoittaa (tai jos kirjoittaminen ei ole hänen juttu, niin muuten ilmaisee) vähintään näin kivasti sinusta, siitä olen aivan varma.

      Poista
  3. Kiitos kultatyttö kauniista sanoistasi! Olen onnistunut tartuttamaan positiivista tekemisen meininkiä teihin tyttäriin! Ihana olet, samoin siskosi ja poikasi! Hyvää äitienpäivää ja terveiset risteilyltä, jossa olisi voinut olla enemmän tekemistä, heh heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, risteilylläkö tuli aika pitkäksi? Eikö siellä ollut mitään zumbaa...? ;)

      Poista
  4. Ihan tippa tulee linssiin, niin kauniisti kirjoitit äidistäsi <3

    Nyt on vähän myöhästä toivotella sinulle hyvää äitienpäivää,
    joten toivon sinulle ihanaa, uutta viikkoa!

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!