perjantai 1. toukokuuta 2015

Wearing Marks & Spencer

Tampereelle avattiin tällä viikolla uusi Marks & Spencer -myymälä ja minulla oli ilo osallistua avausprojektiin työni puolesta. Tietysti halusin pukeutua uuden kevätmalliston vaatteisiin, joita pääsinkin nuuskimaan jo etukäteen ennen avausta.

Marks & Spencerin pukeutumisen valikoima on yllättänyt ainakin itseni positiivisesti. En oikein enää edes muista, millainen mielikuva minulla siitä alun perin oli, mutta tällä hetkellä koen valikoiman piristäväksi lisäksi muotitarjontaan täällä Suomessa. Värien käyttöä ei arastella vaan mallistot ovat täynnä raikkaita, kirkkaita ja rohkeita värejä. Koot istuvat kuulemma suomalaiselle todella hyvin ja saatavilla on myös isoja kokoja. Monien vaatteiden mallit ovat "armollisia" vartalolle leikkaustensa ja materiaaliensa puolesta. Minä olen niin pieni, etten löytänyt mallistosta esimerkiksi istuvaa mekkoa tai housuja - harmi, sillä kokoelma oli täynnä toinen toistaan kauniimpia mekkoja ja erityismaininta todella upean värisille bleisereille, joissa oli kivoja yksityiskohtia ja mielenkiintoisia leikkauksia. Katselin netistä, että M&S:llä on kyllä myös Petite-mallisto, mutta se ei toistaiseksi ainakaan ole Tampereella valikoimissa. Sieltä varmasti löytäisin myös jakkuja, mekkoja ja muuta paremmin.


Noh, itselleni valitsin päälle aika hillittyjä sävyjä, yllättyikö joku? Asu numero ykkösessä ylläni oli M&S:ltä haaleanroosa neuletakki/bolero (hinta 44,90), jossa oli kivoja yksityiskohtia, mm. pitsimäistä neulosta helmassa ja materiaalissa kaunista metallinhohtoa. Myös kaulassani oleva näyttävä koru (hinta 26,90) on M&S:ltä. Yhdistin näihin Espritin laskoshameen, Billi Bi:n hohtavapintaiset avokkaat ja luottolaukkuni Filippa K:lta.

Toisessa asussani tuo valkoinen "liehukehelmainen" liivi (hinta 69,90) on M&S:n valikoimista, se on mielestäni todella ihana ja näyttäväkin! Alla vielä kuva vähän lähempää - sen voi pukea joko solmimalla nauhat taakse, jolloin liivi jää auki, tai vyöksi vyötärölle kuten minä tein.

 

Mieheltäni on leikattu kuvasta törkeästi pää pois, kauhean kätevää kun olen tällainen päätä pienempi. ;) Hän ei halua esiintyä blogissani ja sitä kunnioitettakoon. Miehelläni ei ollut päällä mitään M&S:ää, mutta tuon tyylisiä takkeja ja paitoja sekä ruskeita nahkakenkiä näytti kyllä löytyvän heidänkin mallistostaan.

Billi Bi:n avokkaisiin olen muuten ihan rakastunut. Ostin ne joulun jälkeen Sokoksen alennusmyynneistä kytättyäni niitä normaalihintaisina useita kertoja. Materiaalinsa puolesta ne ovat täydellinen pari Filippa K:n laukulle ja myös todella hyvät jalassa. Parhaita alelöytöjä ovat juuri tällaiset jutut, joita on katsellut ja sovitellut jo normaalihinnalla.


M&S:ltä löytyy mielestäni erityisen hyvin työ- ja juhlapukeutumista varsin sopuisaan hintaan. Jos esimerkiksi työpaikan pukukoodi vaatii bleiserin käyttöä, mutta ei halua aina vetäistä sitä samaa harmaata tai mustaa perusmallia päälleen, niin kannattaa tulla kurkkaamaan M&S:n valikoima. Samoin kesäjuhliin suuntaavien kannattaa tsekata mahtava mekkovalikoima. Mekkojen seuraksi löytyy myös paljon erilaisia boleroita ja neuletakkeja, jotka ovat käytännöllisiä Suomen kesässä. Suomeen tulevat sarjat ovat pieniä, joten samaa mekkoa ei kovin suurella todennäköisyydellä tule vastaan muilla juhlavierailla.

Alusvaatefriikeille M&S:n aluspukeutumisen osasto on käymisen arvoinen. Kauniita yöpaitoja löytyy ympäri vuoden, ei vain joulusesonkina. Miehiä varmasti ilahduttavat esimerkiksi konepestävät puvut ja kravatit. Niin ja herkkuosasto, sitäkään ei kannata jättää väliin! Ostin maanantaina kasan marmeladeja, keksejä ja teetä, kaikki todella herkullisia. Aion viedä Tampereelle vierailemaan tulevat ystävät ja sukulaiset innoissani katsomaan uutta myymälää, ettäs tiedätte.

No niin, se siitä myyntipuheesta! Mitäs te pidätte Marks & Spenceristä? Entä minun asuistani?

Kuvista kiitos: Studio Reetta Muranen

P.S. Myymälän todella kirkas spottivalaistus näemmä korostaa keltaisuutta hiuksissa, omasta mielestäni mulla ei ihan noin lämmin sävy ole tukassa... (?)

4 kommenttia:

  1. Hihi, ihastuttavan kätevä tosiaan toi teidän pituusero :) :)

    VastaaPoista
  2. Minä hypistelin Hämeenlinnassa syksyllä M&S:n vaatteita. Paljon kivoja vaatteita, mutta tarjolla olevat koot olivat pääosin valtavia ja pienimmätkin kokoa 36, joka oli minulle ihan liian iso. Jotakin paitoja ja sporttivaatteita ehkä voisi löytää, mutta koon 36 housut olivat aika ison oloisia. Byhyy. Täytyy joskus käydä uudelleen jossakin heidän liikkeessään katselemassa.
    Terv. 157 cm ja myöskin pään verran miestä lyhyempi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen, mulla oli ihan tismalleen sama ongelma! Mekot etenkin oli ihan valtavia. Luulen, että jatkossa voi kyllä tehdä löytöjä aina silloin tällöin kun säännöllisesti käy katsomassa valikoimaa. Minustakin tuntui ensin, ettei löydy sopivia kokoja millään, mutta sitten bongasin kuitenkin tuon neuletakin ja liivin.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!