torstai 20. syyskuuta 2012

Lukusyys


Kaikki puhuvat Sofi Oksasen uusimmasta, niinpä siis minäkin! Olen lukenut vasta pari ekaa kappaletta, mutta tämä on kyllä taattua tavaraa, erittäin mukaansatempaavaa. Olen lukenut kaikki Oksasen romaanit tähän asti ja pidän kovasti hänen taitavasta ja monipuolisesta kerronnastaan. Odotan mielenkiinnolla, missä vaiheessa yhteys Stalinin lehmiin ja Puhdistukseen löytyy...

Tein pienen syyspäätöksen. Aion lukea enemmän. Pidän kyllä lukemisesta, mutta jotenkin se tahtoo aina jäädä muiden juttujen varjoon. Nyt lupasin itselleni, että illan viimeisten tuntien aikana tietokone pysyy visusti kiinni ja telkkarikin, ellei sieltä oikeasti katsota jotain. Yleensä iltaan ei kauhean pitkää pätkää omaa aikaa mahdu sen jälkeen kun pikkuinen on saatu unten maille, mutta on varmaan sen aiemmin mainitun nukahtamisenkin kannalta aika paljon parempi käyttää niitä hetkiä hyvän kirjan parissa kuin ruudun kelmeässä valossa. Tai jos illalla ei malta lukea (koska kahdenkeskinen aika miehen kanssa on nykyään niin harvinaista herkkua), niin kyllähän lapsen lyhyidenkin päikkäreiden aikana ehtii aina kappaleen, pari eteenpäin.

Sofi Oksasen jälkeen voisin tarttua vaikka Riikka Pulkkisen vasta julkaistuun romaaniin Vieras. Katsotaan nyt, miten tämä päätökseni pitää. Mukavaa lukusyksyä teillekin kaverit!

6 kommenttia:

  1. Mäkin joudun aina tietoisesti tsemppaamaan itseäni lukemaan enemmän - iltaisin niin helposti jämähtää nettiin roikkumaan. Lukeminen kuitenkin rentouttaa ja rauhoittaa huomattavasti enemmän. Noi molemmat kirjauutuudet (Oksanen & Pulkkinen) täytyisi jossain vaiheessa itsekin hommata!

    Ps. Onnea uudesta kamerasta ja valaisinvalinnasta, molemmat näytti tosi hyviltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäköhän siinä onkin, että tähän koneelle tulee jumiuduttua iltaisin. Nyt on kaksi iltaa tätä uutta "päätöstä" takana ja on ollut ihanaa lukea illalla ennen nukkumaanmenoa. Unikin on tullut mukavasti. :)

      Toivottavasti valaisinvalinta osuu nappiin, sen näkee kun paketti saapuu meille asti. Ja kamerasta olen iloinen itsekin (vaikka on siis käytetty, ei mikään uusin malli), mutta olen onneton käyttämään sitä. Harjoitusta, harjoitusta vaan.

      Poista
  2. Tarjoan ehdolle myös Eve Hietamiehen Tarhapäivää. Itsellä on juuri menossa se loppusuoralla. Näin suht. tuoreen äidin näkökulmasta aivan ratkiriemukasta luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muistutuksesta, tuo ja saman kirjoittajan Yösyöttö ovatkin olleet lukulistalla. Kuulemma hyviä. :)

      Poista
  3. Hyvä päätös! Lukeminen kannattaa aina.
    Kirjastosta kannattaa ottaa myös runokirjoja mukaan, samoin novelleja. Niitä ehtii lukea pienelläkin lukuajalla.
    Miehelle voit lainata vaikka Tuomas Kyrön Urheilukirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai Urheilukirja... Voisihan sitäkin tarjota. Olen kyllä patistanut häntä lukemaan nämä pari uusinta Oksasta. Novellitkin ovat ihan kivoja, ainakin Juha Itkosen Huolimattomia unelmia on ollut minusta hyvä.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!