torstai 28. helmikuuta 2013

Laadusta ja sen puutteesta

Reilut kuusi viikkoa sitten ostin meille uudet rattaat varsin huolellisen vertailun jälkeen. Päätin, että Emmaljunga on merkki, josta suostun maksamaan hieman enemmän kuin muista vertailussa olleista tuotteista - onhan se lastenvaunujen kehityksen edelläkävijä, jonka tuotteet valmistetaan Ruotsissa, niissä on pitkä takuu ja ilmeisesti varsin hyvä jälleenmyyntiarvokin. No, hyvin nopeasti kävi ilmi, että rattaiden kuomussa oli jotain vikaa. Se ei pysynyt aivan tavallisessa käytössä paikallaan vaan napsahteli vähän väliä toiselta puolelta pois. Soittelin asiasta myyjäliikkeeseen (Vauvatalo Johanna) ja aika pian rattaat kävivätkin jo ensimmäisessä huollossaan, jossa kuomun kiinnikkeet tarkistettiin ja niitä kiristettiin. Ongelma kuitenkin jatkui ennallaan ja rattaat kiikutettiin uudelleen huollettaviksi. Tässä vaiheessa omat hermoni alkoivat olla jo vähän kireällä - tiedätte, että rattaat ovat pääasiallinen kulkuneuvoni autottomana kotiäitinä ja jokainen päivä ilman niitä on vähän ärsyttävä - ja kun homma ei taaskaan toiminut, meille suostuttiin viimein tilaamaan kokonaan uusi kuomu. Ilmeisesti tuon kyseisen kuomun jännitys on jotenkin pielessä, koska koko kuomu on vähän epäsymmetrisen näköinenkin. Nooh, uutta kuomua odotellaan nyt toista viikkoa ja tässä Vauvatalon ja kodin välillä on tullut ajeltua jo nyt mielestäni riittävän monta reissua, vaikka ei pitkästä matkasta olekaan kyse.


Kuomu ei ole ainoa juttu, joka noissa rattaissa ei ole täysin kohdallaan. Turvakaaren pehmusteen vetoketju aukeaa tosi herkästi ja sitä saa olla jatkuvasti laittamassa takaisin kiinni. Lisäksi kankaisen tavarakorin reunat ovat jo parista kohdasta rispaantuneet rikki, vaikka korissa ei ole pidetty yli viiden kilon kuormaa (5 kg on valmistajan ilmoittama kantavuus). Minua harmittaa ihan hirveästi - en oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Yrittää purkaa koko kauppa vai kuinka... Huolellisen vertailun jälkeen saan tällaisen tuotteen, huoh. Toisaalta tykkään rattaista niiden keveyden ja superhyvän työnnettävyyden ansiosta paljon, mutta en haluaisi hyväksyä tällaisia "pikkuvikoja" näinkin uudessa tuotteessa.

Viime viikolla ostin pikku-T:lle aurinkolasit ja valitsin mielestäni ihan kohtuullisen arvokkaan mallin kunnon optikkoliikkeestä. Kotona kunnolla sovitellessa huomattiin, että pään taakse tulevan kuminauhan toinen kiinnike on löysä eikä pysy edes pientä hetkeä menossa mukana aukeamatta. Ei kun takaisin Silmäasemalle! Siellä vika todettiin hetkessä ja sain uuden nauhan sekä kehotuksen tulla välittömästi reklamoimaan, jos sekään ei ole napakka. Onneksi vaikuttaa siltä, että nyt tämä uusi nauha on hyvä ja pysyy kiinni, mutta tulipahan taas tehtyä ylimääräinen reissu...


Eikä tässä vielä kaikki. T:n uusi Polarn o Pyretin pipo näyttää tältä. Se ehti olla kerran käytössä (todistusaineistoa täällä), kunnes hoksasin, että se kannattaa varmasti pestä ennen käyttöönottoa. T:llä on aika herkkä iho etenkin poskissa eikä sitä tiedä mitä kemikaaleja noissa uusissa vaatteissa voi olla. Täysin ohjeiden mukaisesta, vieläpä kevyen linkouksen pesusta pipo tuli ulos toinen solmimisnauha lähes irti rispaantuneena. Maksoin tästä piposta 17,90 mikä on mielestäni aika iso summa pienen lapsen asusteesta, mutta ajattelin, että luotan PoPin laatuun ja voin myydä tämän vielä hyvään hintaan eteenpäin toisellekin käyttäjälle. Nyt on sitten edessä reklamointireissu eli taas kerran ajelu Ideaparkiin ja takaisin.


Voiko laatuun enää luottaa yhtään missään ostoksissa? Onko minulle käynyt vain huono tuuri vai tätäkö tämä nykyään on? Joka hankinnan kanssa saa varautua muutamaan extra-reissuun? Mitä jos olisin ajanut vaikka Porista asti PoP-ostoksille Ideaparkiin, sekin olisi täysin mahdollista?

On tässä se hyvä puoli, että siitä miten reklamaatiot hoidetaan, saa viimeistään käsityksen liikkeen asiakaspalvelusta, aidosti. Valitettavasti homma ei aina mene ihan putkeen. Toisaalta hyvin hoidettu reklamaatio voi ainakin omassa tapauksessani vain lujittaa suhdetta myyjäosapuoleen ja lisätä asiakastyytyväisyyttä.

En toki sano, etteikö halpistuotteissa olisi laatuongelmia. Mutta etenkin hintavammissa tuotteissa sitä vain oikeasti odottaisi hyvää laatua ja toimivuutta. Esimerkiksi Block-valaisin, niin ihana kuin se onkin, on mielestäni ihan hassusti suunniteltu, koska sinne sisään tulee uunilamppu! Luulisi, että Koskisen Harri olisi vähän miettinyt tätäkin puolta. Uunilamppua ei ole tarkoitettu poltettavaksi tuntikausia päivässä, joten lamppua saa olla vaihtamassa vähän väliä, eivätkä ne edes ole mitään halpoja. Kyseinen valaisin taitaa kuitenkin nykyään maksaa about 179 euroa.

Ugh. Olen puhunut.

6 kommenttia:

  1. Oi ei! NIIN tiedän tunteen.... kyse lienee sekä huonosta tuurista että ihan yleisestä tendenssistä: kalliitkin tuotteet tehdään halvalla, jolloin hinnalle ei harmittavan usein enää saa vastinetta.

    Minusta nuo vaunut kuullostaa siltä että vaihtoon koko roska! Ei pelkkä kuomu vaan kokonaan uudet, jos kerran on noin paljon kaikkia ongelmia: ei pikkuvikojakaan pidä sietää ainakaan tuonhintaisissa jutuissa. Jos ei käy niin sitten kaupan purku: eihän noissa jälleenmyyntiarvokaan pysy (yksi hankinnan perustelu kuitenkin) jos ne rispaantuu silmissä eikä osat toimi ihan kunnolla.

    Ja tuota asiakaspalveluasiaa olen kanssa miettinyt monen monta kertaa: miksei niitä hoideta kunnolla? Eihän se kaupan tappioksi jää jos tuotteessa on vika... uskomatonta. Itse myös olen hyvin käsitellyn reklamaation jälkeen entistäkin uskollisempi ko. liikkeen asiakas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, made in china se on kaikessa. Täytyy nyt katsoa mitä noiden rattaiden kanssa vielä tehdään, kunhan se uusi kuomu tulee niin menen taas myymälään. Mulla on varmaan jo kunnon hankalan asiakkaan leima otsassa, mut minkä mä sille voin että ollaan saatu maanantaikappale. :(

      Yritysten tulisi kyllä kiinnittää extrahuomiota reklamaatioiden hyvään käsittelyyn. Jokainen asiakas ymmärtää, ettei ole jälleenmyyjän tai varsinkaan yksittäisen myyjän vika jos jotain ongelmaa tuotteessa ilmenee, ja kuten sanottu voi olla jopa uskollisempi asiakas hyvin hoidetun reklamaation jälkeen kuin sitä ennen.

      Poista
  2. Onpa harmi kuulla että tuotteet eivät vastanneet odotusta. Kyllä niitä ns.maanantai-kappaleita on kaikissa tuotteissa, hinnasta riippumatta, ja ainakin minusta niistä on oikeus saada hyvitystä, jos vika haittaa arkipäivän käyttöä. Tästä muistin, että meillä oli myös Bugiksissa pieni ohjattavuusvika (suoralla ja tasaisella asfalttitielläkin renkaat "viettivät" loivasti vasemmalle). Koska rattaat oli tilattu netistä, ensikertalaisina ei oikein tiedetty, oliko kyseessä kaikille vaunuille tyypillinen ominaisuus, vai olisiko tästä voinut reklamoida johonkin...

    Kyllä yritysten kannattaisi panostaa hyvin hoidettuun asiakaspalautteeseen. Varsinkin blogiaikakaudella (niin hyvät kuin huonotkin) kokemukset tuotteista leviävät nopeasti, ja kyllä minä ainakin usein googletan muiden ihmisten käyttökokemuksia tuotteista, joissa käytettävyydellä ON väliä.

    Lastenvaatteissa olen usein ihmetellyt, miten huonosti niissä on napit kiinni. Kalliissakin sisävaatteissa napit irtoavat jo ensimmäisen puolen tunnin käytön aikana, tämän olen huomannut usean vaatteen kohdalla. Onhan se jo turvallisuusriski esim. alle 1-vuotiaalla, joka tunkee kaiken mahdollisen suuhunsa. Ensin ostat kolmenkympin neuleen ja sitten ompelet siitä itse napit paikalleen, jep jep..... Jostain syystä aikuisten neuleissa en ole tätä samaa ilmiötä huomannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös kaikki googleta niitä käyttökokemuksia nykyään? Minä ainakin! :)
      Tuo lastenvaatteiden nappiongelma kuulostaa kyllä todella omituiselta ja kurjalta, tosiaan koska ne napit ovat vielä vaarallisiakin. Meidän poitsulla ei ole vielä yhtäkään vaatetta, joissa olisi nappeja - pelkkiä neppareita ja vetoketjuja vain.

      Poista
  3. Minulla on myös ollut ongelmaa Emmaljungan kanssa ja Lastentarvike Johannan kanssa. Ostin City Crossit uutena syksyllä ja sain ne marraskuun lopulla. Heti ensimmäisellä kauppareissulla takarenkaista irtosi se muovinen keskiö. Lopulta koko lukkomekanismi antoi periksi. Reklamoin asiasta heti ja näitä keskiöitä liimattiinkin huollossa jopa 2 kertaa eivätkä ne pysyneet muutamaa metriä pidempään kiinni. Asiakaspalvelu oli huonoa ja minua asiakkaana palloiteltiin mielen mukaan. Luvattiin, että uudet renkaat tulevat parissa viikossa ja kun niitä sitten kyselin niin mitään renkaita ei ollut tulossakaan. Väittivät vielä, ettei valmistajalla ole renkaita nyt ja ei tiedetä koska tulee. Lopulta täysin suivaantuneena otin yhteyttä kuluttajasuoja-asiamieheen ja mieheni suoraan ketjun johtoon. Johan löytyi renkaat heti. Kuluttajasuoja-asiamiehen mukaan mulla on kahden korjausyrityksen jälkeen oikeus kaupan purkuun tai kokonaan uudet rattaat tilalle. Minä kuitenkin tykkään noista, joten kun noista jo kerran vaihdetuista renkaista kävi se keskiö taas repsottamaan niin kävin vaihdattamassa uuden renkaan taas tilalle. Tällä kertaa ei pompoteltu enää. Saas nähdä vain kuinka kauan nuo keskiöt tällä kertaa pysyy kyydissä. Myyjäliikekin vain sanoi, ettei he voi taata, että pysyvät kiinni. Eli onpa "loistavaa asiakaspalvelua" raha kyllä kelpaa mutta takuukorjauksen kanssa saakin sitten tapella. (Tämä liike on Espoossa).Se siitä Emmaljungan laadusta ja varsinkin asiakaspalvelusta. Minulla on tätä ennen ollut kahdet Briot eikä niissä ollut koskaan minkäänlaisia ongelmia. Harmittaa, että myin pois Emmaljungien takia. Tuossa rattaat myyneessä liikkeessä en varmasti enää tamän tapauksen ala-arvoisen hoitamisen vuoksi asioi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Kurja kuulla ja valitettavan tutulta kuulostaa. Mehän saatiin korjausyritysten jälkeen kokonaan uusi kuomu, joka on pysynyt kyllä hyvin, MUTTA eilen se napsahti tuosta vain sijoiltaan pari kertaa. Joten valitettavasti joudun taas menemään Vauvatalo Johannaan, vaikka en tosiaankaan haluaisi enää kyseiseen kauppaan jalallani astua. :(

      Poista

Ilahdun kommentistasi!