lauantai 12. heinäkuuta 2014

Pöytähaaveen kariutuminen ja jatkopohdintoja

Tuplapostaus tälle päivälle, harvinaista. Mutta nyt on kuulkaas pakko päästä jakamaan tämä juttu teille! 

Niin kauan kuin muistan, olen tiennyt millaisen ruokapöydän haluan. Artek 83 -pöydän valkoisella laminaattikannella. Tiedättehän, miten jotkut tytöt tietävät tasan tarkkaan, millaisen hääpuvun haluavat ja toiset taas vaikkapa miltä asuinalueelta haluavat ensiasuntonsa. No, minä olen puolestani tiennyt, millaisen pinnan päältä haluan aamukahvini juoda. Viime syksynä olin niin malttamaton kun uutta kotia ei tuntunut löytyvän, että tilasin pienemmän 82B-pöydän edellisen kotimme keittiöön. Oi miten onnellinen siitä olinkaan! Tuntui, että ihanainen pöytä kohensi koko kodin ilmettä ja sopi kaikkeen niin hyvin. 


Pöytä ehti olla käytössä hyvin vähän aikaa kun alkoi näyttää siltä, ettei se puhdistunut vaikka miten pyyhki. Keskelle pöytää alkoi kertyä kiilloton alue, joka laajeni jatkuvasti. Pöydän pinta oli laikukas ja epäsiistin näköinen, vaikka hoidin sitä valmistajan ohjeiden mukaisesti. Bloggasinkin silloin tilanteesta ja reklamoin pöydästä Artekille sen oltua meillä puoli vuotta. Sain hyvin asiallista ja ystävällistä palvelua ja pöytä luvattiin vaihtaa uuteen, olihan pinnassa pakko olla jotain vikaa.

Uusi pöytä saapui meille huhtikuun lopulla muutettuamme uuteen kotiin ja tällä kertaa se oli suurempi, haaveilemani pöytä 83. Iso unelmieni ruokapöytä oli kotona ja sopi sinne täydellisesti, en olisi voinut olla iloisempi. :) Noh, noin kuukauden verran pinta vaikutti erilaiselta ja näytti siistiltä, sitten pintaan alkoi taas kertyä tuttua kiillottomuutta ja läikikkyyttä. Tällä hetkellä tilanne on se, että pöytä on niin epäsiisti, ettei sitä viitsi oikeastaan ilman liinaa katsella. Olen reklamoinut jälleen ja kaupat on luvattu purkaa. Olen todella ihmeissäni, ettei tällainen design-klassikko kestä normaalia elämää siistinä, miten voi olla että niin moni muu tuntuu olevan tähän tuotteeseen täysin tyytyväinen? Jopa meillä käyneet kaverit ovat kysyneet, mikä pöydän pinnassa on vialla, niin ilmiselvää sen epäsiisteys on. Vaikka voisin oppia elämään tämän klähmän kanssa, niin jo periaatteesta olen sitä mieltä, ettei yli 1000 euron hintainen huonekalu voi olla näin heikkolaatuinen tavallisessa arjessa.


Kaupat siis puretaan ja joudun luopumaan haaveilemastani pöydästä. Nyt ongelmana onkin se, etten löydä tilalle mitään, mistä pitäisin. Ei ole olemassa mitään muuta pöytää, jonka haluan. Olen ilmeisesti aivopessyt tässä pöytäasiassa myös mieheni, sillä hänkään ei ole löytänyt kierroksillamme mitään miellyttävää. Puupintaisista pöydistä, esim. massiivitammesta pidämme kyllä, mutta täällä meidän kodissa on jo niin paljon puupintoja (portaikko, keittiön kaapit, lattia), että jotenkin näen selkeästi, että pöydän pinnan pitää olla valkoinen tai vaihtoehtoisesti musta. Tummassa sävyssä kuitenkin epäilyttää sen käytännöllisyys, pöly ja sormenjäljet varmasti oikein loistavat mustassa pöytäpinnassa.

En edes viitsi laskea, kuinka paljon tunteja olen nyt käyttänyt tähän pöytäasian pohtimiseen. Kärpäsestä on tulossa hyvää vauhtia härkänen kun en vain keksi mitä tehdä! Tiedän, pikkujuttuja, mutta on vain niin vaikeaa päästä yli siitä faktasta, että 83-pöytä ei olekaan se loppuelämäni täydellinen huonekaluhankinta.

Vaihtoehdot jatkolle ovat nyt seuraavat:

1. Annamme Artekille vielä yhden mahdollisuuden ja vaihdamme kaupan purun yhteydessä mustaan linoleum-pintaan (tämä on mieheni ehdotus). Tässä joutuisimme maksamaan välirahaa jonkin verran, mutta en ole yhtään varma, ratkaisisiko musta pinta tätä ongelmaa vai kävisikö sen kanssa samalla tavalla. Niin ja ne sormenjäljet ja pöly tummassa pinnassa...

2. Hankimme jonkun hyvin edullisen pöydän (esimerkiksi Ikean Bjurstan, joka on kaunis ja ystäväni kokemuksen mukaan myös laadukas pöytä) ja toteutamme haaveen uusista ruokapöydän tuoleista, joihin vapautuisi nyt budjettia. Ikean huonekaluilla on varmasti ihan hyvä jälleenmyyntiarvo, jos jossain vaiheessa tuleekin unelmien pöytä vastaan myöhemmin.

3. Teetämme puusepällä toiveidemme pöydän. Tämä on epärealistisin vaihtoehto, sillä budjetti on n. 1000 euroa, eikä sillä rahalla varmastikaan saa teetettyä mitään kovin laadukasta.

Jepulisjep, hyvät neuvot ovat kalliita ja nyt myös hyvin toivottuja! Mitä sinä tekisit?

19 kommenttia:

  1. Oletko miettinyt lasin teettämistä pöydän päälle? Saisit pitää unelmiesi pöydän ja pintakin kestäisi. Toki se olisi vähän erinäköinen. Minulla ei ole kokemusta lasipinnasta, mutta harkitsin sitä yhteen väliin omaan valkoiseen pöytääni. Hinta olisi muistaakseni ollut noin 300€.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä ideasta, en ollutkaan tätä vaihtoehtoa miettinyt! Joka tapauksessa tämä nykyinen pöytä on palautettava, koska pinta on sen verran huonossa kunnossa, että varmasti loistaisi epätasaisuus jopa lasipinnan läpi.

      Poista
  2. mites lasi tuohon pöydän pinnalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voisi olla yksi ratkaisu, vaikka pöytä olisikin sitten jo aika eri näköinen. :)

      Poista
  3. Voihan rähmä, oikea murheenkryyni! Oletteko katselleet huutokaupoista yms tuota samaa pöytää vanhempana, kun ymmärtääkseni tämä läikikkyys vaivaa vain uusia pöytiä? Eli jos löytyisi vintage-pöytä ja siinä kestävä pinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä muuta sano! Luulenpa, että tuo vintage-pöytä voisi olla ainoa ratkaisu saada tällainen pöytä vielä joskus. Taidanpa pitää silmät auki niiden varalta!

      Poista
  4. Voi harmi! :( Tuntuu ettei juuri mikään ole enää niin laadukasta ja kestävää kuin ennen. Marimekon vaatteet tehdään Kiinassa ja tämäkin vielä! ;)
    Tuohon mustan pöydän valintaan... Meille hankittiin tumma ruokailuryhmä ja voi että mua sitten ärsyttää, että vaikka kuinka sitä pyyhkisin, niin jatkuvasti siinä näkyy murusia, pölyä ja ties mitä roskia. En ymmärrä kuka niitä siihen pöydän pinnalle kantaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, juuri tuon takia mietin sitä tumman pinnan toimivuutta. Vaikka kaunis onkin! Luulen, että päädyn valkoiseen pöytään ja vaihtelua haen tummilla pöytäliinoilla fiiliksen mukaan.

      En kyllä tajua miten tämä laminaattipinta voi käyttäytyä näin. Artek ei ainakaan myönnä, että valmistusprosessissa olisi mikään muuttunut tai että muut olisivat reklamoineet vastaavasta. Hmm... vähintäänkin outoa.

      Poista
  5. Anopillani on juuri tuo sama pöytä valkoisella pinnalla ja pöytä on varmaan lähemmäs 20v vanha ja täysin moitteettomassa kunnossa. Onkohan ongelma vain uusissa pöydissä? Mitä jos kokeilisivat etsiä vanhempaantuotantoa olevan pöydän? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äsh iPadissa tekstinkorjaus päällä ja "korjaa" taas sanat miten sattuu

      Poista
    2. Vaikuttaa vähän siltä, että ongelma on uusissa pöydissä. Vanhoja yli 20 vuotta sitten hankittuja pöytiä olen minäkin nähnyt, joissa pinta on tasainen ja kiiltävä. Tosin tietysti jotain naarmuja yms on luonnollisesti, mutta ne ovat ihan eri asia. Vanhempaa tuotantoa olevaa pöytää voisin alkaa metsästää!

      Poista
  6. Voi kurjuuksien kurjuus! Joko uskomattoman huonoa tuuria tai surkeaa laatua :( Kaveri varoitti lasipinnasta (heillä oli aiemmin lasipöytä: "ei koskaan enää"): vaikka se on teoriassa helppo puhdistaa, näkyy siinä kaikki pöly ja sormenjäljet heti. Eli puhdistusta saa tehdä jatkuvasti.

    Itse ehkä selvittelisin sitä pöydän teettämistä: nuo teettämiset ei välttämättä aina ole niin törkeän kalliita kuin sitä kuvittelisi ja ainakin saisi just sellaisen kuin haluaa. En ole siis koskaan itse hintatietoja selvitellyt joten en tiedä miten sen kanssa on, mutta yksi kaveri on teettänyt keittiön kaappeja puusepällä ja se ei kuulemma ollut ihan niin hintavaa kuin olisi olettanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sen kun tietäisi onko tämä tosiaan huonoa tuuria vai oikeasti laatuongelma! Kuulin jopa, että saattaisi "kulua" läikikkääksi pikku hiljaa ollen sitten lopulta kokonaan läikän peitossa eli siis tasainen. Noh, edellinen pöytä ehti olla meillä 6 kk ja meni koko ajan pahemmaksi. Teettäminen voisi kyllä olla yksi vaihtoehto meille, mielellään sitä tukisi myös jotain paikallista puuseppää.

      Poista
  7. Voi ei, ompa todella kurja juttu ja huono tuuri teillä! :/ meillä kaksi vanhempaa artekin pöytää ja niistä tämä uudempi 86 on myös pinnaltaan hieman hassu, joskaam ei tuollainen kuin teillä..meille on meinaan ilmestynyt kolme kohoumaa pöydän pintaan eikä sitä ole yhtä helppo puhdistaa kuin tuota "tosi vanhaa". Oletko katsonut hayn pöytiä? :) ja tosiaan käytetty artek voisi olla toimiva ratkaisu myös :) mustasta pinnasta olen kuullut enemmän huonoa kuin näistä laminaattipintaisista, on herkempi. Tosin omakohtaista kokemusta ei niistä ole :D

    - P -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hayn pöydät ovat ihania! Niissäkin on vaan laminaattipinta, ja jotenkin olen nyt menettänyt uskoni niihin. Ehkä turhaan... Mustasta pinnasta olen myös kuullut, ettei ehkä ole näin isona pintana paras vaihtoehto. Saattaa olla melkoisen synkkäkin.

      Poista
  8. En tiedä, mutta mieleeni tuli myös se että millä putsaatte pöydän pintaa? Siis pelkällä nahkealla rätillä vai onko myös pesuainetta mukana? Ja jos on, niin voisiko se pesuaine aiheuttaa tätä ongelmaa? Tosin tätä teiltä on varmaan jo Artekillakin kysytty... :/ Harmillinen ongelma kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen, että huomasin kommenttisi vasta nyt. Puhdistus on tehty täysin Artekin antamien ohjeiden mukaisesti, joten siitäkään ei varmaan pitäisi olla kyse.

      Poista
  9. Löysin blogisi. Harmi miten teillä käynyt Artekin pöydän kanssa. Meillä on samainen pöytä, joka on jo todella vanha. Hyvin siinä on pinta pysynyt. Tietenkin vuosien aikana on tullut ns. normaalia kulumista.
    Nyt jatkan blogisi tutkimista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Marru, kiva kun löysit ja tervetuloa seuraamaan. Nuo vanhemmat Artekin pöydät taitavat olla tasaisempaa laatua.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!