Onko lauantai viikon stressaavin päivä? Ajatuksia hyvinvoinnista ja jaksamisesta.

Lauantaiaamu. Herättiin pojan jo aikaisin, annetaan iskän nukkua tänään pitkään. Ulkona on pimeää, joten olen sytyttänyt paljon tunnelmavaloja. Menee monta kuppia kahvia rauhalliseen tahtiin. Hyvä olla kun viikonloppu on vasta aluillaan.

Tähän viikonloppuun on ladattu paljon odotuksia palautumisesta. Kulunut viikko oli tosi kiireinen ja aktiivinen. Eilen perjantaina tuntui, että olen ihan täysin ylikierroksilla (ja olinkin). Nyt olo yöunien jälkeen on jo parempi. Mietin, mitä tänään tehtäisiin - Tampereella vietetään pikkuputiikkien joulunavausta, uusi pääkirjasto Metso on avautunut uudistuneena, uusi Koskipuiston upea Puisto-ravintola on vielä perheen kanssa testaamatta ja Kauppahallissa tekisi mieli käydä ostamassa jotain vähän erityisempiä raaka-aineita sunnuntaikokkailuun. Toivon siis, että pojat innostuvat lähtemään kanssani pitkästä aikaa keskustaan pyörimään. 

Toisaalta pitäisi myös siivoilla ja tehdä kaikenlaisia muita kotihommia. Ja treenata - olisiko lenkki tai joogatunti kuitenkin tärkeämpi kuin kaupunkireissu..? Ehdottomasti nukkuminen on tärkeää - ehkä jopa pienet päikkärit. Toki kavereitakin olisi kiva tavata, niitä suunnitelmia onkin sitten huomiselle. Ainakin mummulle soitan pitkästä aikaa!

Kuulostaako rentouttavalta ja palauttavalta? Juu, kivoja asioita, mutta olisikohan tuossa jo vähän liikaa? Olenko kysynyt, mitä lapseni toivoo? Entä mieheni?

Olen tämän vuoden aikana miettinyt enemmän omaa jaksamistani kuin koskaan aiemmin. Varmaan tuttu kuvio päälle kolmekymppiselle - töissä alkaa olla sen verran vuosia takana, että vastuutakin on kertynyt paljon. Tekemistä tulee koko ajan enemmän ja on pakko sopeutua siihen, ettei kaikkea vaan pysty hoitamaan. Samalla kun nautin mielenkiintoisista työtehtävistäni, mietin, että onko tämä työ nyt se, jota oikeasti haluan tehdä. Mikä on intohimoni? Mihin suuntaan haluan mennä? 

Perheen kanssa vietettyyn aikaan haluan panostaa, samaten harrastuksiin. Olen tosi kiinnostunut hyvinvoinnista, kulttuurista, politiikasta, kirjallisuudesta, musiikista... Kivoja juttuja ympärillä on paljon ja moniin menoihin olisi mukava osallistua. Tunnen paljon erittäin inspiroivia ja fiksuja ihmisiä, joiden kanssa haluaisin viettää paljon enemmän aikaa ja oppia heiltä.

Mieli ja keho ovat yhtä. En ole mukava ihminen, hyvä äiti, vaimo saati riittävän läsnäoleva esimies, jos en nuku hyvin ja liiku tarpeeksi. Nämä ovat toki yksilöllisiä asioita, mutta minä olen pienestä lapsesta asti opettanut kehoni siihen, että unen ja liikunnan tarpeeni ovat todella suuret. 

Joskus se oikeasti hiukan harmittaakin, koska jäisihän sitä enemmän aikaa muulle, jos ei aina tarvitsisi olla menossa niin aikaisin nukkumaan tai kiirehtiä lenkille, mutta toisaalta nämähän ovat asioita, joista nautin. Olen huomannut, että kehoni kaipaa ihan erityisesti venytystä ja raitista ilmaa, joten nykyään liikuntani on lähinnä lenkkeilyä ja joogaa. Voin hyvin niiden avulla juuri nyt. Jos mieli ja keho alkaa kaivata vaikkapa BodyPumpia, niin toki menen sitten sinnekin.

En ole ainoastaan miettinyt hyvinvointiasioita paljon vaan myös tehnyt asioita tietääkseni niistä enemmän.

Osallistuin alkuvuonna FirstBeat-mittaukseen, joka paljasti sykevälimittauksen avulla kolmen vuorokauden ajalta aktiivisuuteni ja palautumiseni. Tulokset olivat hyvät. Elin mittauksen mukaan melko kuormittavaa ja superaktiivista elämää, mutta palauduin unen aikana rasituksestani riittävän hyvin. Se, mikä kuitenkin pysäytti ja pisti miettimään, oli se, että vuorokauden stressaavin hetki jokaisena mittauspäivänä oli vapaa-ajallani. On helppo syyttää stressistä työtä ja toki työpäivienkin aikana oli isoja stressipiikkejä, mutta mikä oikeasti kuormittaa eniten...? Ehkä se onkin se mielenkiintoinen vapaa-aika, joka on täynnä kivoja ja rakkaita asioita - joita on vain määrällisesti aika paljon. Eikä työ ainoastaan syö voimavaroja vaan myös lisää niitä! 

FirstBeatin tutkimusten mukaan lauantai monelle viikon stressaavin päivä ja itse asiassa palautuminen on alkuviikosta parempaa. Eikö ole aika yllättävää? 

Mittauksen yhteydessä pidettiin myös luentoja, joista jäi mieleen monia tärkeitä asioita. Ensinnäkin ruokailu. Toiseksi lepo. Ei ole mitään hyötyä treenata, jos ei syö ja lepää riittävästi. Myös illalla pitää syödä hyvin, jotta keholla on polttoainetta palautumiseen unen aikana. Ja jos on oikeasti väsynyt, ei treenistä ole mitään hyötyä. Silloin on parempi vain levätä. On tärkeää tunnistaa ero väsymyksen ja laiskuuden välillä. Laiskuuteen auttaa kunnon treeni, väsymykseen lepo. 

Olen myöskin käynyt tämän vuoden aikana Mindfullness-tunneilla (kiitos upealle työnantajalleni tästäkin mahdollisuudesta!). Niissä on harjoiteltu pysähtymistä ja keskittymistä. Aivot eivät toimi enää vanhempana, jos jatkamme jatkuvien keskeytysten kanssa ja olemme jatkuvasti tavoitettavissa. Todella pysäyttävää! Ihminen voi oikeasti tehdä vain yhtä asiaa kerrallaan tehokkaasti. Multitasking on yksi suuri huijaus! Toki pitää suunnitella tulevaa ja ennakoida asioita, mutta niille on varattava oma aikansa eikä tehdä sitä jatkuvasti samalla kun oikeasti tekee jotain aivan muuta. Ihan järjettömän vaikeaa!

Ja sitten vielä Fustra. Treenimuoto, jota olen harrastanut nyt puolitoista vuotta ja olen saanut valtavasti ahaa-elämyksiä! Paljon olen liikkunut elämäni aikana, mutta osittain virheellisissä asennoissa. Fustran avulla olen saanut helpotusta selkä- ja hartiakipuihin, voimaa keskivartaloon ja parempaa ryhtiä. Aivan mahtava treenimuoto, jossa hitaiden liikkeiden avulla tehdään mahtavia tuloksia.

Jep, hienoja asioita ja tärkeitä mittauksia. Minulle. 

Minäminäminä. Entä muut?

Siis takaisin tähän hämärään lauantaiaamuun. Kysyn pojalta, mitä hän haluaisi tehdä tänään. Hän toivoo, että leikkisin hänen kanssaan lohikäärmeäitiä ja lohikäärmevauvaa, jotka asuvat olohuoneen nurkkaan rakennetussa majassa. Hän haluaisi lähteä metsään eväsretkelle kuten viime viikonloppunakin. Siis niitä aidosti palauttavia asioita.

Lempeää viikonloppua!

Kaikella on tarkoitus? (50-luvun arkkitehtuuria, mummilan tuoksua ja koira-allergiaa)

Lapsena minulla oli ihana mummila Porin Tiilimäellä. Kolmikerroksinen 50-luvun rivitalokoti, joka oli täynnä mielenkiintoisia paikkoja, komeroita, sokkeloita ja mummin loputtomia aarteita. Vinot katot, erikoisissa paikoissa olevat ikkunat, pitsiverhot, plyyshisohvat. Kellarissa ukin suksienhuoltopiste, puutarhassa rautaportit ja upeat kukkaistutukset. 

Kun olin 13-vuotias, minulle hyvin rakas ja läheinen ukki kuoli. Mummi muutti pienempään kerrostalokotiin Silloin vanhempani miettivät, voisivatko he ostaa tämän kodin meille, mutta se olisi ollut liian ahdas koko perheellemme.

Teininä kuitenkin haaveilin asumisesta juuri tuolla. Menevän nuoren naisen vaakakupissa painoi tietysti se, että Tiilimäeltä olisi ollut lyhyt matka harrastuksiin ja keskustan menoihin, mutta olin myös hyvin kiintynyt itse taloon, sen tuoksuihin, muotoihin ja ympäristöön. 

Monta vuotta myöhemmin tämä asunto, tai siis MEIDÄN MUMMILA, tuli myyntiin. Olin jo muuttanut pois kotoa, mutta Porissa käymässä. Äiti kysyi ohimennen, lähtisinkö katsomaan. No tietenkin!

Kun astuimme sisään, se mummilan tuoksu tuli ensimmäisenä vastaan. Itku tuli vasta yläkerrassa. Kiersin jokaisessa huoneessa, enkä melkein malttanut lähteä ollenkaan pois. Näin kodin arkkitehtuurin ja sisustuksen yksityiskohdat eri tavalla kuin lapsena, mutta se tuttu henki oli siellä ihan samana.

En voinut kuvitella sitä vaihtoehtoa, että vanhempani eivät muuttaisi tähän kotiin. Ei sellaista kai ollut.

Kaikella on tarkoitus. Sillä on tarkoituksensa, että tämä asunto on paitsi minun, myös lapseni mummila. Sillä on tarkoitus, että ukilla ja mummilla ei ollut aikanaan varaa tehdä isoja remontteja ja uudistuksia. Nyt tämä asunto on se yksilö taloyhtiössä, jota ihaillaan. Ai näinkö arkkitehti tämän suunnitteli? Näinkö tämä alun perin oli? 

Toki 50-luvun moderni funktionalismi, jota tämä arkkitehti Aulis Blomstedtin suunnittelema "ketjutalo" mielestäni edustaa, on juuri nyt todella trendikästä, mutta minä uskon, että rakennusajan harkitut yksityiskohdat eivät menetä tenhoaan ikinä. Tämä talo ja sen alkuperäiset aidot materiaalit tulevat kestämään vielä todella, todella pitkään. Kunpa malttaisimme useammin antaa asioille aikaa ja jälkikäteen nähdä niiden kauneus.

Mummila on ollut meidän Pikku-T:lle ihan pienestä asti tosi tärkeä paikka. Hän on ollut siellä hoidossa paljon. Käynyt papan kanssa läheisellä jäähallilla katsomassa Ässien pelejä, ulkoilemassa "Porimettässä" ja mummin kanssa polskimassa maauimalassa (joka muuten myös edustaa 50-luvun funkkista, suosittelen tutustumaan). Tämän hoitopaikan ansiosta me vanhemmat olemme saaneet järjestettyä monia päällekkäisiä työmenoja, juhlia ja reissuja. Olen hyvin iloinen ja kiitollinen niistä.

Nyt hoitoreissut ovat vaikeutuneet, enkä tiedä, kuinka paljon niitä on enää jäljellä. Pikku-T on tosi pahasti allergisoitunut mummilan koiralle. Mummilassa, jossa minun on ollut aina niin helppo hengittää, ei pojallani kirjaimellisesti riitä happi. Se on ihan kamalaa. En vielä ihan täysin edes käsitä, miten iso asia tämä meidän perheelle onkaan. 

Tässä viime aikoina on tullut aika usein vastaan asioita, jotka eivät ole menneet niin kuin minä olisin halunnut. Mutta kaikella on tarkoituksensa ja kyllä tämäkin vielä ratkeaa parhain päin. Näin uskon. Ainakin itse osaan arvostaa ja olla kiitollinen siitä, ettei itselläni ole koskaan ollut allergioita. Olen voinut syödä mitä vaan, yöpyä missä tahansa ja käyttää melkein mitä kosmetiikkaa tahansa. En enää pidä sitä itsestäänselvyytenä.

Onko teillä vinkkejä koira-allergian hoitoon tai kokemuksia vastaavasta tilanteesta? Entä onko muita, jotka ihailevat 50-luvun arkkitehtuuria ja muotoilua?

Lapsen suusta

Johtajuudesta

Poikaani kiinnostaa kovasti leikit, joissa on selkeä pomo ja ryhmän vetäjä. Hän mietti yhtenä päivänä, millaista mahtaisi olla pomo. Itse työskentelen esimiestehtävissä ja totesin, että "Ei se mitään ihmeellistä ole, ihan tavallista työtä, äitikin on pomo siellä töissä." Epäuskoinen katse. "Ai oikea pomo, sinäkö? Hmmm... Sä oot kyllä varmaan sellainen varapomo!"

Kierrätystä

Olen tunnollinen jätteiden lajittelija. Juttelemme pullojen palautuksesta ja kerron, miten tärkeää on, että kaikki tyhjät pullot ja tölkit palautetaan kauppaan eikä yhtään mene tavalliseen roskikseen. Pikku-T innostuu. "JOO! Siis kun iskä on juonut tosi paljon kaljaa ja niitä pulloja on vaan IHAN joka puolella niin mä kyllä kerään ne ja vien kauppaan." (Tällaista tilannetta ei ole koskaan ollut, mutta onhan se hyvä olla suunnitelma valmiina)

Ostoksia

Olemme kaupassa lähestymässä kassaa kun poju huutaa kovalla, kuuluvan kirkkaalla äänellään. "Äiti, me unohdettiin ottaa iskälle kaljat!"

Mut kun on asiaa

Poikamme on todella kova puhumaan ja tarinaa riittää. Usein erityisesti juuri silloin kun aikuisilla on jotain oikeaa asiaa toisilleen. Yhtenä päivänä kun yritimme jutella miehen kanssa tulevan viikon menoista, hän kulki ihan isänsä kyljen vieressä ja selitti koko ajan omaa asiaansa. Lopulta isä hermostui ja sanoi melko tiukkaan sävyyn: "Älä puhu koko ajan päälle!" Pikku-T katsoi täysin ihmeissään ja totesi: "En mä puhu päälle, mä oon täällä alhaalla ja puhun sun VARTALOLLE!"

Kaikkiruokainen herkuttelija

Keskustelemme marjoista. Totean, että Pikku-T:lle ei oikein marjat maistu, vaikka muuten kaikkiruokainen onkin. Poitsu on asiasta eri mieltä. "Siis kyllä mä tykkään ihan toooositosi paljon mansikoista. Jätskinä!"

Avaruusjutut

Kuten tiedämme, pienet pojat ovat usein kiinnostuneita avaruusjutuista. Niin myös meidän 5-vuotias. Häntä mietitytti eräänä päivänä kovasti, miten kääpiöt voivat asua avaruudessa, kun siellä on niin kylmä eikä vettäkään. Minä tietysti totesin siihen nauraen, että eihän avaruudessa mitään kääpiöitä tietenkään asu. "Miten muka! Plutohan on kääpiöplaneetta!"

Oma tyyli

Tanskalainen design iskee mun makuhermoon täysillä ja POMPdeLUXin vaatteet ovat aivan ihania. Olin varannut meille kotiin kutsut ja esittelin ennen kutsujen alkua innoissani kuvaston kauniita vaatteita Pikku-T:lle. Hän katseli kuvia ja totesi kohteliaasti: "Joo äiti, ihan kivoja, mut aivan liian harmaita."

Naisjuttuja

Olin lähdössä reissuun ja totesin, että tulee kyllä taas tosi kova ikävä. Pikku-T osoitti pihalle, jossa näkyi naapurin rouva ja lohdutti: "Kyllä me pärjätään äiti kun sä oot lomalla. Meillähän on täällä näitä toisia naisia."

Kiitollisuudesta

Olen aikamoinen kotifiilistelijä ja sanon usein ääneen, miten kiva koti meillä on. Minusta on tärkeää, että lapsi oppii arvostamaan turvallista kotia ja myös esteettisiä asioita kotona. Ilmeisesti oppi on mennyt perille kun eräänä päivänä 5-vuotias fiilisteli. "Meillä on kyllä niin ihana koti. Arvaa mikä on ihanaa meidän kotona. Meillä on niin ihana katto, siis katso miten hieno. Se on niin hyvä kun me ei ollenkaan kastuta kun sataa."

Pieni hassu viisas tyyppini.

Kuinka iso kunnia on opettaa sinulle asioita elämästä. 
Koska mikään ikinä ei ole opettanut minulle yhtä paljon.

Rakastan sinua.

Cool banana

Meikäläinen täällä blogin parissa viimein, jeejee! Mulla on ollut hiukan ongelmia tietokoneeni kanssa ja luultavasti joudun hankkimaan lähiaikoina uuden. Ihana mieheni sai kuitenkin eilen illalla hiukan elvytettyä tätä nykyistä läppäriä ja nyt vaikuttaa siltä, että tämän kanssa vielä jonkin aikaa pärjäilen ja mitä tärkeintä, pääsen kirjoittamaan blogia ja käymään läpi lomakuvia. Melkein jo iski ahdistus kun alkuviikosta en saanut edes pienintä kuvankäsittelyä tehtyä - kuvia on nimittäin muistikorteille kertynyt jonkin verran.

Aloitetaan Kreetan Haniasta, jossa vietimme viikon juhannuksen tienoilla pikku-T:n ja äitini kanssa. Oli tosi mukava ja erittäin rento reissu. Lähinnä hengasimme uima-altaalla, nukuimme päikkäreitä, söimme mutkatonta ruokaa ravintoloissa ja joimme latteja sekä mojitoja. Tällaiseen olemiseen kohde (tarkemmin sanottuna Agia Marina hieman Hanian ulkopuolella) sopi oikein mainiosti. Joka puolella suhtauduttiin pieneen matkalaiseen erittäin sydämellisesti - en yhtään ihmettele, että Kreikan saaret ovat suomalaisten lapsiperheiden suosiossa. Suomessa oli tosi kylmä juhannus, joten viikko Kreikan paahteessa oli kyllä enemmän kuin hyvä ratkaisu.

T sai keltaiset Gugguun shortsit ja Name It:n banaani-teepaidan synttärilahjaksi jo toukokuussa, mutta hänelle oli erittäin tärkeää, että asukokonaisuutta käytetään vasta Kreikassa. Heti loman toisena päivänä suuntasimme ensimmäiselle visiitille Hanian keskustaan ja vanhaan kaupunkiin. Toki tämä uusi hieno asu piti sitten saada päälle ja voi miten suloiselta hän näyttikään! Herra innostui myös ihan oma-aloitteisesti oikein poseeraamaan, mistä lie nämäkin poset oppinut. ;) Aivan huippu ihanan malliset muuten nämä Gugguun shortsit ja tosi hyvää materiaalia myös. Paita on myös oikein kiva ja sopi Kreikan helteisiin mainiosti vaalean värinsä ansiosta. Tosiaan millään tummilla yläosilla ei siellä tehnyt yhtään mitään, jäipä kerrankin minultakin mustat puserot käyttämättä!

Toivottavasti kelit lämpenevät ja viileän banskun kesäasulle saadaan ihan pian käyttöä myös täällä kauniissa koti-Suomessa!

Äidin ja pojan välisestä ystävyydestä

Tunsin sinut niin hyvin jo ennen kuin synnyit. Tiesin, että liikkeesi ovat nopeita ja napakoita ja tiesin, että viihdyt tilanteissa, joissa tapahtuu. Kun sinut saatiin synnytyksen jälkeen elvytettyä, katsoit minua kiukkuisesti. Tulinen katse silmissäsi. Kaikkea tässä joutuukin kestämään, että saa elää!

Otamme aika usein yhteen. Olemme temperamentiltamme niin samanlaisia. Meitä kumpaakaan ei saa neuvoa. Tulistumme nopeasti, mutta lepymme vielä nopeammin. Osaat pyytää syliin ja osaat pyytää anteeksi. Pidä niistä taidoista kiinni, ihailen niitä suunnattomasti.

Olen ihan hirveän ylpeä sinusta. Siitä, miten hyviä ystäviä sinulla on. Siitä, miten viisaasti osaat sanoittaa tunteita ja aistia muiden tunnetiloja. Siitä, että olet ylpeä itsestäsi, etkä vähättele mitään. Siitä, että olet kulinaristi. Siitä, ettei sinulla ole kiire mihinkään. Kyllä R:n ehtii oppia viitenä ja kuutena voi mennä Särkänniemessä niihin kunnon laitteisiin. 

Olet tosi luottavainen. Et pelkää, paitsi joskus hämähäkkejä. Ei sinun tarvitse. Ei ikinä, sillä minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä. Ei ole sellaista pimeää, jota minun hento käteni ei torjuisi.

Kun olemme kahdestaan, meillä on ihan omat jutut. Puhumme oikeastaan tavallista vähemmän, ei tarvitse kun tiedämme ilmankin sanoja, mitä toinen tarkoittaa. Käymme ravintolassa, kahvilla, ulkoilemassa. Tiedät, että tarvitsen liikuntaa ja suostut istumaan rauhassa rattaissa vielä 4-vuotiaanakin, jotta äiti saa treeninsä. Sehän on kyllä aika kivaa vauvaleikkiä ja haluat kuulla juttuja vauva-ajasta.

Rakas hassu pikku äiti, sanot kun mietin ääneen, kuinka hirveän ihmeellisen nopeasti kasvat. Hupsu äiti, mä tulen sun syliin isonakin ja vaikka mä kasvan, niin oon aina yhtä rakas sulle.

Pohjoista valoa

Tämä helmikuu on ollut blogissani hiljaisempi kuin aikoihin. Syy löytyy live-elämän puolelta, joka on ollut kaikkea muuta kuin hiljainen. Menoja ja meininkiä on riittänyt! Työkiireitä, harrastusjuttuja, ja vielä lomakin. Tiedättekö sen tunteen kun ennen loman alkua tuntuu, ettei mistään tule mitään? Ettei nyt ainakaan ehdi jäädä lomalle. Ihan tuhat hoidettavaa asiaa jo pelkästään matkavalmisteluissa ja työtkin pitäisi saada jollekin mallille siksi aikaa. Aina sellainen olo, että on jäämässä ihan väärään aikaan pois. Juuri siksi aikaa kun olet buukannut itsesi muualle, tuntuu tapahtuvan kaikkea mielenkiintoista kotipuolessa. Ja vaikka rakastan reissaamista, niin oikeasti inhoan pakkaamista yli kaiken ja otan aina siitä ihan kauheat paineet. 

Mutta kuten aina, loma tiesi tälläkin kertaa paremmin kuin minä, että olin sen tarpeessa. Työkone sulkeutui, tien päälle päästiin ajallaan, auto saatiin pakattua ja kun olin hengittänyt pari päivää pohjoisen ilmaa ja nukkunut todella paljon (10 tunnin yöunien päälle parin tunnin päikkäreitä), tajusin että oli ihan sairaan hyvä olo.

Tällä kertaa talvilomareissumme suuntautui luonnonkauniiseen Kuusamoon. Itselleni tämä oli ihan eka kerta Pohjoisessa talvella, olen vain kerran aiemmin käynyt Saariselällä ja silloin oli syksy. Olin odottanut reissua tosi paljon, eikä tarvinnut pettyä! Matka tarjosi kaikkea sitä, mitä lähdettiin hakemaankin. Kauniita auringonnousuja ja -laskuja, pohjoisen valoa, hiihtoa, laskettelua, lumikenkäilyä, nuotiomakkaraa, hiljaisuutta, mökkielämää, villiruokaa, yhdessäoloa. Ja tylsistymistä, sitä nykyajan suurta luksusta.

Majoituimme suloisessa ja perinteisessä mökissä, joka oli täytetty erilaisilla mäntypinnoilla. Oikeasti, siellä oli mäntyä ihan kaikki! Seinät, katto, lattiat, väliovet, ovenkarmit, huonekalut, jopa verhotangot. Ihanaa mäntymaailmaa oli raikastettu mintunvihreällä (!) keittiökaapistolla sekä viininpunaisilla sohvilla ja nojatuoleilla. Nämä ihanat täydellisesti toisiinsa yhteensointuvat mintunvihreän ja viininpunaisen sävyt vielä seikkailivat mökin tekstiileissä aina voimakaskuvioisista kukkaverhoista raidallisiin mattoihin ja ruudullisiin päiväpeitteisiin. Todellinen skandinaavisen modernin tyylin rakastajan unelma siis, eikö?

Pari ensimmäistä päivää mietin, kuinka helposti mökkiin saisi freesiä ilmettä kun vaihtaisi verhot valkoisiin, mustavalkoiset päiväpeitot, viininpunaisten kalusteiden tilalle harmaata, keittiönkaapinovet voisi maalata valkoisiksi ja ehkä ne verhotangotkin... Tiedän, kuulostaa aika hullulta, käyttää nyt energiaa miettimällä toisen omistaman mökin sisustusta, mutta tällaista se on kun on todella sisustusterapian tarpeessa. ;)

Näin jälkikäteen ajateltuna nuo pari päivää olivat sattumalta juuri ne, jolloin nukuin univelkaani pois...

Koska sitten aloin nähdä asiat uudessa valossa. Se mintunvihreä keittiö oli ihan toimiva, suorastaan mukava, ja etenkin kotoisa. Mäntyhirsien keskellä oli hyvä hengittää. Kukallisenkirjavat verhot olivat oikeastaan aika hauskat ja viininpunaisessa sohvassa sai mahtavan mukavan asennon loimuavan takkatulen katseluun. Pikku-T:n lempiväri on sitä paitsi punainen ja hän on toivonut meille mm. punaista sohvaa (kauhea pettymys kun hankittiin harmaa), punaisia portaita (niistä tuli valkoiset) ja punaista seinää vierashuoneeseen (maalasin tumman seinän valkoiseksi). Voitte siis uskoa, miten fiiliksissä hän oli niistä punaisista huonekaluista!

Ja sitten tuli se lause.

Äiti mä tiedän, että sä tykkäät ihan kauheesti niistä kaikista huonetavara-asioista. Mutta täällä matkalla on kivaa kun sä ehdit enemmän halata mua ja iskää.

Totta kai jos mökki olisi omani, tekisin nuo edellä luetellut raikastavat muutokset sisustukseen ja varmaan paljon muutakin. Mutta ei sisustaminen ole oikeasti niin tärkeää. Joskus on hyvä laittaa silmät kiinni ja tunnustella, miltä koti ympärillä tuntuu. Väitän, että edes me designiin hurahtaneet emme välttämättä valitsisi mukavimman tuntuiseksi tuoliksi sitä kuuluisinta muotovaliota. Kaunis muotoilu on hieno asia ja tunnen sitä kohtaan suurta intohimoa, mutta jos ilta toisensa jälkeen kuluu täydellistä torkkupeittoa netistä etsiessä, etkä sen takia ehdi halata perheenjäseniäsi, kannattaa kääriytyä vanhaan, nukkavieruun torkkupeittoon ja ottaa rakkaat kainaloon.

Älkääkä ymmärtäkö väärin. Minun mielestäni hyvä muotoilu tarkoittaa ehdottomasti sitä, että kaunis ulkonäkö yhdistyy hyvään käytettävyyteen, kestävyyteen, mukavuuteen ja siihen oikeaan fiilikseen. Aivan ehdottomasti. Ehkä tämä oli vain itselleni pieni herätys, sillä seuraan sisustamisen maailmaa niin tiiviisti ja some-feedini täyttyy päivittäin upeista kuvista. Kuvat ovat kuitenkin vain kuvia, aito tunne syntyy visuaalisuuden lisäksi niistä kaikista muista aistikokemuksista.

Ylipäätään Kuusamossa ihastutti rentous ja mutkattomuus. Oli ihanaa viettää viikko ilman meikkiä urheiluvaatteissa, eikä silti tarvinnut tinkiä kivoista kahvila- ja ravintolaelämyksistä.

Kuten niin usein, tälläkin kertaa piti lähteä kauas, että näki lähelle. Kun tulimme kotiin, jokainen huone näytti mielestäni raikkaalta, selkeältä, vaalealta, aika kivalta. Tunsin lattialämmityksen ihanan mukavuuden jalkojeni alla ja kaikki tutut tavarat olivat siististi paikoillaan. Ennen reissua näin ympärilläni muutoskohteita (uutta maalipintaa, huonekaluprojekteja, verhomuutoksia, you name it) ja konmaritettavia kaappeja (hitsit, että inhoan tuota konmarittaa-verbiä), juuri nyt niillä projekteilla ei tunnu olevan mikään kiire.

Ehkä saimme mukanamme ripauksen pohjoisen valon taikaa tänne omaankin kotiin.

P.S. Myöhästyneet ystävänpäivä-terkut kaikille blogini lukijoille! Kiva kun olette siellä. :)

Heinätori

Kävimme tänään juhlistamassa isänpäivää ravintola Heinätorissa. Kyseessä on ehdottomasti yksi Tampereen runsaan ja laadukkaan ravintolatarjonnan helmistä. Heinätorin väki hakee raaka-aineet toreilta ja kauppahallista. Maut ovat täyteläisiä, yksinkertaisia, toimivia. Tässä on ravintola, joka luottaa suomalaisuuteen, pelkästään positiivisella tavalla.

Sisustusfriikille miljöössä riittää ihasteltavaa! Pyynikintorin laidalla sijaitseva rakennus on alun perin ollut vaakahuoneena kun torilla on myyty olkia sekä heinää. Upeat ikkunat ja monet muut hienot yksityiskohdat viehättävät.

Olemme aina olleet ahkeria ravintoloissa kävijöitä pikku-T:n kanssa, mutta silti yllätti, miten hyvin 4-vuotias jaksoi kaksituntisen menun valkoisten pöytäliinojen ravintolassa. Tästä on kiittäminen erittäin hyvää ruokaa sekä mutkatonta palvelua. Juuri sydämellisen palvelun lapsikin aistii ja sen, että olemme tervetulleita juuri sellaisina kuin olemme. Isompina ja pienempinä kulinaristeina. T vielä totesi lopuksi, että hän haluaa isona tulla tuollaiseksi tarjoilijaksi, joka tuo ihanaa ruokaa pöytään ja kaikille tulee niin hyvä mieli.

Halloween party

Meillä on tällä viikolla vietetty pariinkin otteeseen Halloween-juhlia. En ole aiemmin ollut niinkään innokas teemajuhlien järjestäjä, mutta lasten riemun takia halusin hiukan panostaa ja kutsua pikku-T:n kavereita naamiaisiin. Onneksi juhlat saa tehtyä aika pienellä vaivalla, meidän tapauksessa vähän rekvisiittaa, pakastepullat ja pop cornia. Tässä ensimmäisessä kuvassa luuranko on siirtynyt nauttimaan pullastaan ja jättänyt enimmät välineet odottelemaan kurpitsa-Laurin (siitä tuli vähän herra Tähkän näköinen vinoine hymyineen) valvovan silmän alle.

Minusta tämä lokakuun lopun juhlan rantautuminen Suomeen on pelkästään positiivinen asia. Juuri tähän vuodenaikaan kaipaakin vähän juhlaa ja hassuttelua.

Kurpitsalyhdyn teko oli hauskaa, mutta yllättävän haastavaa! Tässä puuhassa olen viimeksi ollut vuonna 2002 jenkeissä.

Pienet pojat tykkäävät aika hurjista jutuista, eikä kuulemma pelota yhtään!

Halloweenin kunniaksi ripustin juhlavalot ikkunalle ja tähän ne onkin ihan kätevä jättää odottelemaan joulua. Meillä on ollut valosarja terassilla lyhdyssä jo monta viikkoa. Tykkään aina laittaa ajoissa syksyllä valosarjat (koen ne kausivaloiksi, en jouluvaloiksi) ja sitten heti tammikuussa kevätauringon saapuessa riisun ne melko ajoissa myös pois.

Ensi viikolla Pyhäinpäivänä onkin vähän erilaista juhlaa tiedossa, sillä olen menossa Indiedays Inspiration Blog Awardsiin ihanan Tyyli Casual -blogin Maijan kanssa. Varmasti huikeat juhlat tulossa! Olisi kiva kuulla, ketkä kaikki muut ovat osallistumassa Inspiration -päivään ja/tai illan gaalaan.

Sinä olet aurinko

Neljävuotias lapseni on elämäni aurinko. Energinen, utelias, täynnä myötätuntoa ja myötäintoa. Hän arvostaa elämässä oikeasti tärkeitä asioita kuten omaa peittoa ja tyynyä, "ihan älyttömän hyvää" ruokaa, piiloleikkejä ja kutittamista.

Hänen kanssaan voi käydä kahdestaan uimahallissa niin, että myös äidillä on hauskaa. Hänen kanssaan voi lähteä kahdestaan bussilla kaupunkiin, käydä kolmessa lelukaupassa (ja kolmessa vaatekaupassa) vain katselemassa ja kahvilla hienossa kahvilassa ilman itkupotkuraivareita. Tavarat eivät lehtele, kahvikupit eivät kaatuile. Hän muistuttaa äitiä liikennesäännöistä ja jutustelee small talkia parturissa. Hän on ylpeä omista taidoistaan ja ystäviensä taidoista. Isona hänestä tulee palomies tai supersankari.

Tänään aamulla häntä nauratti, koska ihoni tuoksui kuulemma ihan unelta. Hassu rakas, sanoin. Siihen neljävuotias totesi: rakkaus tuntuu kivalta ja makoisalta.

Niin se kyllä tuntuukin!

Syysloman eka aamu

Minulla ja pikku-T:llä alkoi eilen syysloma. Juuri nyt tuntuu, että yhden lomaviikon säästäminen syksylle oli paras mahdollinen ratkaisu. Syksy on ollut tosi kaunis ja täynnä kaikkia kivoja menoja, mutta pientä väsymystä on ollut ilmassa viime aikoina. Nyt on viikko aikaa ottaa rennosti, hengittää raikasta ilmaa ja toteuttaa kaikenlaisia pieniä lomatoiveita.

Meillä on suuria suunnitelmia. Pikku-T haluaa käydä läheisessä uimahallissa. Lisäksi hän toivoo, että menisimme bussipysäkille, odottaisimme bussia ja katsoisimme, minne sillä pääsee. (Kenties lelukauppaan.) Ja tietysti hän haluaa olla kotona ja leikkiä, paljon. 4-vuotiaan toiveet ovat kyllä niin ihanan arkisia, niitä pieniä isoja ja oikeasti tärkeitä asioita. 

Omissa toiveissani on nukkua paljon, ehtiä treenailemaan normaaliviikkoa enemmän, käydä kirjastossa ja saada jostain yllättävä energiapiikki ikkunanpesuun. Jossain välissä varmaan piipahdamme Porissakin isovanhempia moikkaamassa.

Ihan ensimmäiseksi suuntaan kuitenkin kampaajan tuoliin. Ihanaa päästä sinne höpöttelemään tutun kampaajan kanssa, lukemaan viimeisimmät sisustuslehdet (siellä on niitä aina erittäin kattava valikoima, jee) ja tietysti saamaan freesausta ilmeeseen. Ei voisi lomaviikko paremmin alkaa.

Mitä teillä on viikonloppusuunnitelmissa? Vietätkö syyslomaa tänä vuonna?

Syksyinen viikonloppu Helsingissä

Viime viikonloppuna koitti odotettu reissu. Meidän pieni perheemme matkasi junalla minun vanhempieni kanssa Helsinkiin. Jo junamatka ja yöpyminen hotellissa oli tietysti pikku-T:lle elämyksellistä ja meille muille tosi kiva irtiotto arjesta.

Syyskuinen Helsinki oli kaunis kuten aina, mutta pilvinen ja kylmä. Nappasin mukaan uuden kevytuntuvatakkini, eikä se ei ollut tippaakaan liikaa. Löysin tosiaan tuon Espritin takin vasta vähän aikaa sitten ja malli sekä ihana keveys miellytti heti. Sen sijaan sävy mietitytti - onko vihertävään taittava harmaa sävy hitti vai huti. Nyt olen jo aika ihastunut tähän hiukan erikoiseen sävyyn, se on itse asiassa aika lähellä silmieni väriä. Toinen vaihtoehto takista olisi ollut musta ja mustia takkejahan minulta löytyy ihan tarpeeksi jo ennestään! Tämä väri näyttää kivalta muihin vaaleisiin sävyihin yhdistettynä sekä tietysti sen tutun ja turvallisen mustan kanssa.

Tästä kuvasta tuli vähän tukkakriisi! Olen kasvatellut hiuksiani ja tykkään kyllä pidemmästä mallista, se on jotenkin helpompi saada asettumaan kuin ihan lyhyt polkka. Mutta väri näyttää pahasti siltä, että pitääpä varata taas aika raidoitukseen. Raikastusta kaivataan!

Äitini poseeraa tyylikkäänä kuten aina. Tuollaisen harmaan pitemmän neuletakin mentävä aukko olisi kyllä omassakin vaatekaapissani.

Lauantaipäivän aktiviteettina oli vierailu Korkeasaareen. Sielläkin oli aika viileää, onneksi pojat keksivät lämmittäviä aktiviteetteja. ;) Kaikelaiset ninjahommat kuten hypyt ja miekat ovat ihan kuuminta hottia meidän perheessä tällä hetkellä.

Meillä kävi tuuri, kissapedot olivat melko virkeinä. Etualalla näkyvä "maailman suurin sählypallo" jäi vahvasti mieleen! Se taisi olla 4-veelle erikoisempi juttu kuin valtava leopardi.

Korkeasaaressa asuu varmaankin Suomen kesyin orava.

Äitini eli mummi esittelee shoppailujaan, Minna Parikan puputennareita. Eikö ole ihanat? Hän on pienten koululaisten opettaja, joten nämä sopivat työkäyttöön aivan täydellisesti.

Oli tosi kiva reissu, tällaisia pitää selkeästi harrastaa useammin!