lauantai 31. tammikuuta 2015

Kotona vuosi sitten

Vuosi sitten me asuttiin vielä vanhassa kodissa. Välillä on mukavaa selailla niitäkin kuvia. Myönnän, että kaipaan vähän tuota vaaleaa lattiaa, se oli ihana. Muuten tuo koti oli kyllä kasvaneelle perheellemme liian ahdas ja keittiö sekä kylppäri toivottoman pienet.


Joskus mietin, mitenköhän meidän asunnon ostaja on viihtynyt tuolla ja millainenkohan sisustus hänellä on. Toivottavasti hän on viihtynyt hyvin! Kodin osti yksin asuva nainen, joten tilaakin hänellä on varmasti aika mukavasti.



Artekin pöytää on kyllä ikävä. En ole päässyt ihan yli siitä pettymyksestä kun meidän piti luopua tuosta unelmapöydästä. Ehkä hankin vielä joskus Artekin hieman siromman 81B-pöydän vaikka työpöydäksi.


Tuo nurkassa oleva Elloksen valaisin hajosi viime keväänä, mutta sitä ei ole ollut ikävä.


Eteisen seinän tummasta sävystä pidimme niin paljon, että halusimme lähes saman sävyisen seinän uuden kodin olohuoneeseen. 


Nyt kun ollaan elelty melkein vuosi ilman verhoja, niin verhokuvat alkavat näyttää hurjan kotoisilta. Ja DSW-tuolia voisi joskus taas kokeilla pianon eteen!


Mukavia muistoja tuohon meidän ensimmäiseen omistusasuntoon kyllä liittyy. Saimme elää siellä onnellisia vuosia. :)

Traslation: This is what my home looked like a year ago. I really liked this apartment but it turned out to be too small for our family.

perjantai 30. tammikuuta 2015

Perjantaipostaus

Tiedättehän ne perjantaipostaukset, joissa kello 17.00 bloggaaja huokaisee siivotussa kodissaan, perjantaipuska aseteltuna kauniisti sohvapöydälle, jääkaappi tankattu monipuolisilla herkuilla, viinilasi kädessä, juustotarjotin edessä - viikonloppu. No, tämä ei ole sellainen postaus. 

Perjantait eivät ole mitään mun vahvuusaluetta. Tuntuu, ettei mulla yleensäkään riitä perjantaisin energiaa juuri mihinkään. Silloin ei tehdä mitään isoja siivouksia eikä ruokaostoksia. Ollaan vaan. Tänäänkin kävin kaupassa hakemassa vain välttämättömimmät ja illalliseksi syötiin eineksiä (toim. puolustus: ainut kerta tällä viikolla). Kukat maljakossa ovat jo viime viikonlopulta, nuupahtaneita mutta silti ilahduttavat edelleen. Yleensä pyykkikone pyörii joka päivä, vaan ei tänään. Kohta taidan kömpiä nukkumaan ja aloittaa varsinaisen viikonlopun sitten vasta huomenna.



Takana on ihan hyvä viikko, mutta, noh, arkinen. Sellainen, jolloin taas joutui vähän miettimään, että miksi me oikeastaan asutaankaan täällä kaukana tukijoukoista. Sellainen, jona olisi voinut pari kertaa rimpauttaa äidille, että ehditkö hakea päiväkodista. Sellainen, jonka päätteeksi perjantai-iltana voi sytyttää hämärän tunnelmallisen valaistuksen ja valita kuvakulmat niin, että isoimmat leluröykkiöt eivät näy. Ja olla ihan iloinen, ettei tarvitse lähteä minnekään, että on oma koti, jonka sohvannurkkaan käpertyä.

Millainen perjantai teillä on ollut?

Translation: TGIF.

torstai 29. tammikuuta 2015

Minäkö kaavoihini kangistunut?

Kukapa oikeasti haluaisi myöntää olevansa kaavoihin kangistunut...? En minäkään! Haluan ajatella (ja ajattelenkin) olevani dynaaminen, monenlaisiin tilanteisiin sopeutuva, ei-rutinoitunut ja jatkuvasti uutta omaksuva. Vaan mietitäänpä hiukan...


- Arkiaamuisin haluan ehdottomasti herätä vähintään puoli tuntia ennen muuta perhettä. Pesen hiukset ja juon aamukahvini kaikessa rauhassa uutisia ja lempiblogeja selaillen. Tämä puolituntinen on todellinen henkireikä - jos se jää väliin, olen pahalla tuulella. Niin ja kahvi, sitä ilman ei aamu lähde käyntiin. Juon ainakin kaksi isoa kupillista. Myös hiustenpesu on ehdoton, muuten koko päivän olo on nuhjuinen.

- Viikonloppuaamuisin puolestaan vaadin, että saan nukkua pitkään toisena aamuna. Muuten koko tulevan viikon balanssi on ihan pielessä.

- Aamulla töihin ajaessa kuuntelen aina YleX:n aamua (ikävä Mattia!) ja kotiin ajaessa taas Voicen iltapäivää. Jotenkin en vaan ikinä tee toisin päin, se ei vain tunnu oikealta. (Perheessämme on ollut viime syksystä asti kaksi autoa, melkoinen arjen pelastus! Voin myöntää, että olen muutaman kuukauden aikana tottunut omaan autoon ihan täysin, rutinoitunut siis siihenkin.)

- Kuuden viikon välein käyn samalla vakkarikampaajalla raidotuttamassa hiukseni. Hiustyylini on ollut sama yli kahdeksan vuotta, pituus saattaa muuttua korkeintaan viisi senttiä suuntaan tai toiseen. Haluan, että hiukseni näyttävät luonnostaan vaaleilta, vaikka eivät tietenkään sitä ole. Niinpä myös erittäin usein tarkistan juurikasvuni sävyn suhteessa värjättyyn osuuteen erilaissa valaistuksissa, kuten työpaikan parkkipaikalla. Vaikka olisin siis tarkistanut sen samassa paikassa ja samassa valaistuksessa juuri edellisenä päivänä. Suurin kohteliaisuus on, jos joku joskus luulee, etten ole värjännyt hiuksiani ollenkaan. Ei varmaan tarvitse sanoa, etten voisi kuvitellakaan mitään villiä väriä kuten punaista - ja nykyään kukaan ei usko, että juuri minä olen kokeillut kaikki mahdolliset hiusvärit joskus nuoruudessa.

- Tasaisin väliajoin repäisen ja leikkautan otsatukan, joka kaikkien mielestä sopii minulle täydellisesti, mutta itse en viihdy ja kasvatan sen pois. Kunnes taas alan harkita sen leikkaamista (juuri nyt elän tuossa harkintavaiheessa, onhan edellinen otsis näppärästi saatu kasvatettua).

- Tarkistan ainakin sata kertaa päivässä peilistä hampaani. Minulla on neuroosi hampaiden väliin jäävistä ruuanmurusista. Jos en ole varma, ettei hampaissani ole mitään suttuja, en oikein pysty puhumaan rennosti. Olen muutenkin vähän hammasfriikki ja haluan käydä puolen vuoden välein suuhygienistillä. En ole kuitenkaan yhtään tyytyväinen hampaideni ulkonäköön.

- Tulen vihaiseksi ja ärsyttäväksi, jos en pääse jumppaan ainakin kaksi kertaa viikossa. Todellinen riippuvuus. 

- Kun mietin jotain asiaa, haistelen ylähuultani. Teen tätä todella usein. Ylähuuli taipuu ihan helposti nenään asti. Voin kertoa, ettei se näytä erityisen viehättävältä tai naiselliselta.

- Minulla on todella paha tapa pitää jotain vihkoa tai muuta tavaraa näppäimistön ja itseni välissä, mikä tekee kirjoittamisesta epäergonomista. Tästä tavasta tuntuu olevan todella hankala päästä eroon.

- En pysty olemaan kahta päivää kauempaa ilman karkkia tai suklaata.

... ja varmasti listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään! Toisaalta uusien tapojen omaksuminen on sekin ihmeen vaikeaa. Esimerkiksi, että osaisi käydä kasvohoidoissa yhtä luontevan säännöllisesti kuin kampaajalla. Tai että kirjojen lukeminen olisi yhtä pakollista kuin jumpissa käyminen. Ei kai tämä nyt vain kerro, että olen itse asiassa jo vähän vanha... APUA!

Kertokaa nyt tekin, mihin kaavoihin olette kangistuneet? En kai ole ainoa?

P.S. Kuva parin vuoden takaa, ajalta jolloin tietenkin harkitsin otsatukan pois kasvatusta.

Translation: Sometimes it's good to take a moment and think about the routines you've built for yourself. Are they making your life better - or just more complicated?

maanantai 26. tammikuuta 2015

Koti kuin kermatoffee

Huomasin, että Tampereen keskustassa on myynnissä aika ainutlaatuinen pieni talo. Tämä on ihan oikea omakotitalo! Ei mikään käytännöllisin asunto (kuvien perusteella mm. eteistä ei ole varsinaisesti ollenkaan), mutta katsokaa nyt, kaunis kuin karkki.


Kuin valkosuklaa tai suussasulava tuore toffee.


Upea parvi, valoa, ilmavuutta!


Kalanruotoparketti, ah ah ja vielä kerran ah! Sen vain sanon, että joskus minulla on vielä tuollainen lattia. Musta piano on tietenkin myös todella kaunis, tuo hyvin särmää valkoiseen sisustukseen.


Tuossa se tönöttää, pieni punatiilinen talo. Aika symppis.


Kohde löytyy myynnistä täältä.

Translation: This little old house is now on sale in Pyynikki, Tampere. Just loving the style of this little treasure.

torstai 22. tammikuuta 2015

Nuudelipäivä

16.50. Kello tikittää, seison vielä liikennevaloissa, mitä ihmettä onko täällä taas joku punainen aalto? Kurvaan viimein päiväkodin pihaan ja juoksujalkaa pihalle. Pikku-T on paikalla viimeisenä lempparihoitajansa kanssa. Äh, harmittaa, että olin taas viimeinen, mutta iloista poikaa se ei tunnu haittaavan. Päivä on mennyt taas tosi hyvin!

Kotimatkalla totean, että täytyypä alkaa laittaa ruokaa, mitään ei ole valmiina. Silloin takapenkiltä kuuluu ehdotus.

- Äiti, syödäänkö tänään nuudelia?

- No joo, syödään vaan.

- Ei laiteta yhtään wokkiruokaa siihen päälle, äiti.

- Ai pelkkää nuudelia?

- Niin, pelkkää nuudelia. Ei yhtään wokkiruokaa.

- Joo, syödään vaan.

T alkaa nauraa ihan hervottomasti. Hän ei selvästikään meinaa uskoa, että sanoin juuri, että voidaan syödä pelkkää nuudelia ja varmistaa asian vielä kertaalleen.

Kotona syödessäkin vielä naurattaa.

- Meillä ei ole wokkiruokaa, pelkkää nuudelia. Hassua.

Illalla katsotaan telkkaria, leikitään, luetaan kirjoja, käydään yhdessä suihkussa. Olen järkyttävän väsynyt, joten menen nukkumaan 2-vuotiaan kanssa yhtä aikaa. "Ikkä" on työreissussa, silloin pääsee aina isoon sänkyyn äidin viekkuun (ja aika usein muutenkin). Pidän toisella kädellä kiinni pienestä kädestä, toisella pienistä varpaista. Pieni poika tapittaa minua pimeässä suurilla, luottavaisilla silmillään.

- Tänään oli tosi kiva päivä. Syötiin pelkkää nuudelia ja meillä oli hauskaa.

- Niin oli, kulta. Tosi mukavaa.  


Translation: I love everyday life with my 2 year-old son. We have so much fun and it doesn't have to include anything that special. Just ordinary stuff like noodles for dinner.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Maton vaikutus ruokailutilassa

Tässäpä kuva kauniista ruokailutilasta. Klassikkopöytä ja -tuolit upeissa väreissä, sävyihin sointuvaa taidetta seinällä, kaunis puulattia, upea valaisin. Kokonaisuus kaikin puolin kohdallaan. Mitään ei puutu?



Paitsi kun näkee seuraavan kuvan. Alle on lisätty matto (okei, myös lattiavalaisin on tullut kellon tilalle ja pöytä taitaa olla hieman pidempi, mutta muuten sama). Ja kokonaisuus on vain jotenkin niin paljon yhtenäisempi, kotoisampi, selkeämpi.


Kauneus on tietysti katsojan silmässä, niin tässäkin tapauksessa. Ehkä matot hieman jakavat sisustajia - on niitä jotka välttelevät mattoja ja nauttivat tyhjistä lattioista. Ja sitten meitä mattofaneja.

Matto kokoaa minun mielestäni tässäkin tapauksessa ruokailutilan kauniisti yhteen ja tuntuu myös mukavalta jalkojen alla. Odotan, että pikku-T kasvaa ja voin taas levittää maton pöytäryhmän alle omassakin kodissa. Ehkä sen voisi tässä kolmen vuoden tullessa täyteen pikku hiljaa tehdä...

Mitäs mieltä, matolla vai ilman?

Translation: Two beautiful dining area pictures from Finnish Artek. Both are classy and stylish, but really like the one with the beautiful white carpet. What about you?

kuvat: Artek / Finnish Design Shop

maanantai 19. tammikuuta 2015

Päivä Turussa - Koodia ja paloautoja

Pikkusiskoni asuu Turussa, mutta silti siellä tulee käytyä ihan liian harvoin. Teimme päiväretken Turkuun lauantaina ja oli kyllä tosi mukavaa! Päätin, että kesällä kyllä vietetään enemmänkin aikaa Turun suunnalla, olisikohan nyt Muumimaailmankin vuoro...?

Meillä oli Turussa ohjelmassa palolaitoksella vierailu, päästiin sinne ihan privaatisti tutustumaan siskoni poikaystävän kautta. Arvatkaas vaan, kuinka siistiä! Pieni palomiehen alku oli aivan täpinöissään. 


Paloasema on rakennuksena todella hieno, sieltä löytyi upeita yksityiskohtia. Ihailen ja kunnioitan kyllä palomiesten ja ensihoitajien osaamista aivan älyttömän paljon.


Turussa ei ehditty shoppailemaan, mutta Sisustuksen Koodissa halusin käydä, koska edellisestä kerrasta oli vierähtänyt jo monta vuotta. Koodin omistajan Anne Melenderin blogi Muoti mielessä on yksi ehdottomista suosikkiblogeistani ja Koodin tyyli onkin hänen blogistaan tuttu. 

Koodissa kuvasin kännykälläni, joten kuvien laatu ei ole paras mahdollinen, eiköhän näistä kuitenkin saa ihan hyvin selvää.


Bongasin tietysti "meidän tuoleja" eli Muuto Visuja. On ne vaan niin hienoja!


Valkoinen Hay Hee -lepotuoli sopisi meidän terassille. Talveksihan sen voisi aina siirtää sisätiloihin.


Siskoni testailee Hayn tuolien istumismukavuutta. Tosi hieno yhdistelmä tuon Artekin pöydän kanssa Todettiin yhdessä, että tuolit ovat varsin painavat! Tykkään muuten hurjasti myös noista Artekin tuoleista, joissa istuinosa on kokonaan maalattu.


Valkoiset sohvat ovat aina niin kauniita, mutta en silti jostain syystä haluaisi sellaista omaan kotiin.


Tähän hassuun munakuppimaiseen nojatuoliin hullaannuin ihan täysin! Unohdin nyt kyllä ihan täysin valmistajan nimen... Tämä tuoli varmasti jakaa mielipiteitä, enkä edes tiedä, mikä siinä niin vetosi. Se vain jotenkin näytti niin siltä, että sopisi juuri meille, samaa sanoi siskoni. Monesti kuvissa saattaa ihailla jotain tuotetta ja miettiä sitä omaan kotiin, mutta ihan oikeasti vain livenä voi mielestäni kokea, onko huonekalu se oikea vai ei.



Koodissa oli muuten kauniin sävyinen lattia!



Mitään hankintoja en Koodista tehnyt, kunhan katselin ja haaveilin. Ja olin tyytyväinen tuolivalintaani. Tilasin ne Visut nyt harmaana kaikki, mutta kaksi kelkkajaloilla. En malta odottaa, että saapuvat...!

Turku-päivä oli oikein onnistunut ja tuli taas muistutettua itseään, miten virkistävää on vaihtaa maisemaa (vaikka me teemme sitä kyllä hyvin usein). Viikonloppukin tuntuu vähän pidemmältä kun retkeilee hiukan. 

Translation: We made a day trip to Turku and had a wonderful chance to visit the old and charmant Fire Station. My son was absolutely thrilled! I also got the chance to stop by at the Sisustuksen Koodi. They sell many of my favourite decor brands so I got a lot of stuff to fill my dream list with. It's always a good idea to change the city for a day - it can actually make the weekend feel like a little vacation.

lauantai 17. tammikuuta 2015

Messingin sävyjä

Kullan ja messingin sävyt ovat aina kiehtoneet minua ja tietysti nyt kun ne ovat myös muodikkaita, niin tuntuu, että bongaan ihan joka puolelta kaikkia ihanuuksia näissä kauniissa sävyissä. Monet pienesineiden valmistajat, joiden tuotteista ennnen sai vain mustaa, valkoista ja kenties kromia, ovat nyt ottaneet messingin valikoimiinsa. Kupariakin on tietysti paljon tarjolla, mutta sitä en vielä koskaan ole kokenut oikein omakseni.


Laskeskelin juuri, että Hohner-pianoni on 25 vuotta vanha (toim. huom. tämä ei siis mitenkään ole merkki siitä, että itse olisin vanha) ja sen korkeakiiltoinen, valkoinen pinta sekä messinginsävyiset yksityiskohdat ovat olleet tyylikkäitä ja ajankohtaisia kaikki nämä vuodet. Artekin Golden Bell -valaisin on kantanut tyylikkään, modernin ja ajankohtaisen muotoilun leimaa jo vuodesta 1939. 


Eli messinki ei sinänsä ole (pelkkä) muotiväri vaan oikeastaan melkoinen klassikko, se tuskin poistuu sisustuksen ja muodin värikartalta koskaan.


Mummini, joka nukkui pois keväällä, rakasti kullansävyjä. Usein ajattelen, että hän olisi ollut aivan hulluna esimerkiksi tuohon Artekin valaisimeen, jos olisi sen ehtinyt meillä nähdä. Aina kun puen päälleni jotain kullan sävyistä, vaikka kaulakorun, mietin, että mummi kehuisi tätä. Mummin virkkaama kullansävyinen pitsiliina on minulla sellainen kausituote, aina välillä nostan sen esille ja ihailen, kunnes taas pitsi tuntuu olevan liikaa.


Golden Bellin uusi paikka matalammalla, sohvapöydän päällä on osoittautunut hyväksi.


Siirryin Bestå-muutostoiveissani mietinnöistä toiminnan puolelle, käytiin hakemassa Ikeasta valkoinen lasilevy tason päälle ja korkeakiiltovalkoiset ovet, joihin ajateltiin vielä jotain vetimiä tuomaan ilmettä. Mutta en tiedä, menikö parempaan vai huonompaan suuntaan? Ehkä nuo kokovalkoiset ovet on vähän tylsät, lasilevystä kyllä tykkään! En ole vielä hävittänyt laatikoita ja harkitsen asiaa. Palautusoikeus kun on olemassa.


Kullan sävyjä toistava naamio on matkamuisto Venetsiasta, kello puolestaan hankittu Domdom-sisustusliikkeestä.


Tästä kuvakulmasta nuo kokovalkoiset ovet on ehkä ihan jees... mitäs te sanotte?


Yksi kauneimmista vaatteistani tällä hetkellä taitaa olla Espritin musta pusero, jossa on selkäpuolella kullansävyinen nappilista. Ihastuin tähän syksyllä ja hankin sen talven juhlakautta varten, käyttökertoja on kuitenkin tullut vasta melko vähän. Luulen, että ehdin tätä puseroa kuitenkin käyttää vielä paljon. Sen kanssa täydellisesti sopii jo vuosikausia (ehkä 10 vuotta) vanha kelloni. Kalevala Korun upea Lumikukka-kaulakoru on joululahja mieheltäni. Se on tuollaista uutta, kirkkaampaa pronssia, jonka ei pitäisi tummua käytössä.



Joo, nyt saa huolestua. Neuleessakin kultalankaa! Epäsymmetrinen helma ja väljä malli tuntuvat juuri nyt ajankohtaisilta. Tuon paidan sävyihin sopivat yhtä hyvin kullan- kuin hopeansävyisetkin asusteet.


Mummin vanha pieni pitsienkeli on viimeinen joulukoriste (huonekuusen ohella), joka vielä on esillä.


Noh, menikö overiksi? :)

Translation: I love golden tones in our home. My white piano with brass details is already 25 years old and it has always been absolutely beautiful. One of my favourites is also the Artek Golden Bell designed in 1939. I guess golden tones never really go out of fashion but right now it feels like they're more fashionable than ever.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Lunta parvekkeella

Meidän parveke on ihan lumen vallassa, samoin tietysti terassi. Lasituksista olen hieman haaveillut, mutta ainakaan juuri nyt sellaisia ei ole suunnitteilla. Näihin kuviin tuli jotenkin Muumilaakson talvi - tyyppinen tunnelma. Talon väki nukkuu, vain hullu Tuutikki on hereillä (jep, meillä on luettu paljon Muumi-kirjoja). Minussa taitaa olla ripaus Tuutikin vikaa, tykkään talvesta ja sen tunnelmasta. Entäs te siellä ruudun toisella puolella?