keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Superfront - uutta ilmettä perushuonekaluille

Meillä on ollut nelisen vuotta Ikean Bestå-sarjan TV-taso. Jep, juuri se sama, joka löytyy niin monen muunkin suomalaisen (ainakin bloggaajan) kotoa. Taso on ollut ihan mieleinen ja laadukas. Alun perin se hankittiin edelliseen asuntoomme, jossa juuri valitut korkeus ja leveys olivat edottomat. Mittasuhteiltaan se on ollut mielestäni sopiva nykyiseenkin olkkariin. Taso on siis 240 cm leveä ja 48 cm korkea.

Olen kuitenkin alkanut kaivata vähän vaihtelua Bestån ulkoasuun. Toki kokonaan uusikin taso olisi yksi vaihtoehto, esimerkiksi Lundialla ja Valannilla on todella upeita vaihtoehtoja. Budjetin ollessa rajallinen, hankintalistan kärkipaikoilla taitavat nyt killua kuitenkin vähän eri jutut. Niinpä mietin, miten voisin hieman tuunata kohtuuhinnalla tason ulkoasua ja törmäsin Superfront-nimiseen ruotsalaisyritykseen.


Superfront myy Ikean suosituimpiin sarjoihin sopivia etusarjoja, kansilevyjä, vetimiä ja jalkoja. Bestå:lle on hyvät valikoimat! Pienet tuunaukset onnistuvat suht pienelläkin budjetilla, mutta näiden stailattujen kuvien kaltaiset isommat muutokset vaatisivat jo sellaisen budjetin, että harkitsisin kyllä sitä uutta Lundiaa.


Miten tuo messingin sävy yhdistettynä harmaaseen voikin olla niin kaunis?


Jo vetimillä saa uutta ilmettä kivasti. Alla oleva on suosikkini.


Myös keittiötä voi tuunata Superfrontin tuotteilla. 


Sisustuksessa pinnalla tuntuvat nyt olevan aika tummat ja luonnonläheiset värit, kuten näissäkin kuvissa Jopa kevättä ja kesää kohden tummia sävyjä näkyy nyt paljon eri valmistajien stailauksissa. Niin ja se sininen, nytkö se tulee takaisin toden teolla? Minulla ei koskaan ole ehtinyt olemaan varsinaista sinistä kautta sisustuksessa (lapsuudenkodissa taisi olla ripauksia) ja voisinkin hyvin kuvitella, että toisin jotain sinistä meille tänä keväänä. Siis tietysti jotain todella suurta ja radikaalia väriläiskää, tyyliin tyynynpäällisen. ;)


Superfrontin tuotteisiin voi tutustua heidän verkkosivuillaan (tämän postauksen kuvat lainattu sieltä) ja tilaukset onnistuvat myös Suomeen. Lähin show room taitaa olla Tukholmassa, sinne olisi ihan mukava päästä piipahtamaan.

Onko siellä muita Bestån omistajia? Entä kokemusta Superfrontin tuotteista? 
Niin ja se sininen - hot or not?

Translation: I'd like a little something new for my Ikea Bestå. Just love these ideas by the swedish company Superfront. The brass coloured handles are just adorable. There's something fascinating in the blue colour, too...

2 kommenttia:

  1. Pienilläkin jutuilla saa muutettua ilmettä. Mulla on työhuoneessa Ikean Metod-keittiökaapeista koottu kaappi ja tilasin siihen vetimet ja jalat Superfrontista. Kansitason sahautin Puukeskuksessa. Mutta pakko myöntää, että nuo peitelevyt sivuissa tekisivät hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta sun tuunattu Metod. Ja nuo peitelevyt sivuissa tekevät kyllä kieltämättä tosi suuren eron, ne olis ihanat.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!