Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pori. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Kaikella on tarkoitus? (50-luvun arkkitehtuuria, mummilan tuoksua ja koira-allergiaa)

Lapsena minulla oli ihana mummila Porin Tiilimäellä. Kolmikerroksinen 50-luvun rivitalokoti, joka oli täynnä mielenkiintoisia paikkoja, komeroita, sokkeloita ja mummin loputtomia aarteita. Vinot katot, erikoisissa paikoissa olevat ikkunat, pitsiverhot, plyyshisohvat. Kellarissa ukin suksienhuoltopiste, puutarhassa rautaportit ja upeat kukkaistutukset. 

Kun olin 13-vuotias, minulle hyvin rakas ja läheinen ukki kuoli. Mummi muutti pienempään kerrostalokotiin Silloin vanhempani miettivät, voisivatko he ostaa tämän kodin meille, mutta se olisi ollut liian ahdas koko perheellemme.

Teininä kuitenkin haaveilin asumisesta juuri tuolla. Menevän nuoren naisen vaakakupissa painoi tietysti se, että Tiilimäeltä olisi ollut lyhyt matka harrastuksiin ja keskustan menoihin, mutta olin myös hyvin kiintynyt itse taloon, sen tuoksuihin, muotoihin ja ympäristöön. 


Monta vuotta myöhemmin tämä asunto, tai siis MEIDÄN MUMMILA, tuli myyntiin. Olin jo muuttanut pois kotoa, mutta Porissa käymässä. Äiti kysyi ohimennen, lähtisinkö katsomaan. No tietenkin!

Kun astuimme sisään, se mummilan tuoksu tuli ensimmäisenä vastaan. Itku tuli vasta yläkerrassa. Kiersin jokaisessa huoneessa, enkä melkein malttanut lähteä ollenkaan pois. Näin kodin arkkitehtuurin ja sisustuksen yksityiskohdat eri tavalla kuin lapsena, mutta se tuttu henki oli siellä ihan samana.

En voinut kuvitella sitä vaihtoehtoa, että vanhempani eivät muuttaisi tähän kotiin. Ei sellaista kai ollut.


Kaikella on tarkoitus. Sillä on tarkoituksensa, että tämä asunto on paitsi minun, myös lapseni mummila. Sillä on tarkoitus, että ukilla ja mummilla ei ollut aikanaan varaa tehdä isoja remontteja ja uudistuksia. Nyt tämä asunto on se yksilö taloyhtiössä, jota ihaillaan. Ai näinkö arkkitehti tämän suunnitteli? Näinkö tämä alun perin oli? 

Toki 50-luvun moderni funktionalismi, jota tämä arkkitehti Aulis Blomstedtin suunnittelema "ketjutalo" mielestäni edustaa, on juuri nyt todella trendikästä, mutta minä uskon, että rakennusajan harkitut yksityiskohdat eivät menetä tenhoaan ikinä. Tämä talo ja sen alkuperäiset aidot materiaalit tulevat kestämään vielä todella, todella pitkään. Kunpa malttaisimme useammin antaa asioille aikaa ja jälkikäteen nähdä niiden kauneus.


Mummila on ollut meidän Pikku-T:lle ihan pienestä asti tosi tärkeä paikka. Hän on ollut siellä hoidossa paljon. Käynyt papan kanssa läheisellä jäähallilla katsomassa Ässien pelejä, ulkoilemassa "Porimettässä" ja mummin kanssa polskimassa maauimalassa (joka muuten myös edustaa 50-luvun funkkista, suosittelen tutustumaan). Tämän hoitopaikan ansiosta me vanhemmat olemme saaneet järjestettyä monia päällekkäisiä työmenoja, juhlia ja reissuja. Olen hyvin iloinen ja kiitollinen niistä.

Nyt hoitoreissut ovat vaikeutuneet, enkä tiedä, kuinka paljon niitä on enää jäljellä. Pikku-T on tosi pahasti allergisoitunut mummilan koiralle. Mummilassa, jossa minun on ollut aina niin helppo hengittää, ei pojallani kirjaimellisesti riitä happi. Se on ihan kamalaa. En vielä ihan täysin edes käsitä, miten iso asia tämä meidän perheelle onkaan. 


Tässä viime aikoina on tullut aika usein vastaan asioita, jotka eivät ole menneet niin kuin minä olisin halunnut. Mutta kaikella on tarkoituksensa ja kyllä tämäkin vielä ratkeaa parhain päin. Näin uskon. Ainakin itse osaan arvostaa ja olla kiitollinen siitä, ettei itselläni ole koskaan ollut allergioita. Olen voinut syödä mitä vaan, yöpyä missä tahansa ja käyttää melkein mitä kosmetiikkaa tahansa. En enää pidä sitä itsestäänselvyytenä.

Onko teillä vinkkejä koira-allergian hoitoon tai kokemuksia vastaavasta tilanteesta? Entä onko muita, jotka ihailevat 50-luvun arkkitehtuuria ja muotoilua?

lauantai 30. syyskuuta 2017

Rakkauskirje Porille

Rakas entinen rakkaani,

Muistan sen hetken kun huomasin, etten enää viihtynyt sylissäsi kuten ennen. Jokin välillämme oli muuttunut. Tarvitsin tilaa ja jotain uutta ympärilleni ja karkasin toisen luokse. Tai en ehkä karannut vaan lähdin paremman elämän toivossa tutkimaan mahdollisuuksiani. Niitä mahdollisuuksia on tarjoutunut ja niihin olen tarttunut, kuitenkin koko ajan kantaen mukanani sitä kaikkea, mitä minulle opetit.



Kun olin poissa luotasi, oli minun mentävä itseeni ja löydettävä selitys sille aukolle, jonka sydämeeni jätit. Oikeastaan kesti kauan myöntää, että se aukko todella oli olemassa ja se sijaitsi jossain todella syvällä, kipeässä ja merkityksellisessä paikassa. 

Ehkä meistä oli tullut toisillemme itsestäänselvyyksiä, kasvoimme erilleen, tunteet viilenivät. Joskus täytyy lähteä kauas nähdäkseen lähelle ja niin tässäkin tapauksessa. Vasta vuodet muualla ovat oikeasti opettaneet, miten upea ja tärkeä minulle oletkaan.


Ehkä olen vainoharhainen kun kuvittelen, että sinäkin kaipaat minua. Mutta siltä todella tuntuu, niin lempeästi minua kohtelet aina kun kohtaamme. Puuskainen, hyytävä merituuli on vaihtunut raikkaaksi tuulahdukseksi. Hiljaiset kadut lähelläsi eivät ahdista vaan tuntuvat turvallisilta, kotoisilta ja helpoilta kulkea.

On vahvoja merkkejä siitä, että meidän todella tulisi palata toistemme luo. Varmasti merkittävin niistä on se, että poikani kannattaa eri jääkiekkojoukkuetta kuin sinä. Tiedän, että tämä tieto tulee shokkina, sitä se on ollut itsellenikin.


Tiedän, että liekki kyrtee yhä sinunkin rinnassasi ja toivon, että saamme vielä joskus toisen mahdollisuuden. Ja lopulta, eihän välimatkamme ole niin pitkä. Voimme olla läheisiä, vaikka emme tapaisi joka päivä. Beibi en mä hiillosta. Ei Roomaakaan rakennettu viikossa.


Aika on auttanut minua ymmärtämään sitä vahvaa perustaa, jotka vuodet kanssasi ovat jättäneet itsetuntooni. Olen todellakin tehnyt parhaani, etten koskaan unohtaisi sitä turvallisuutta ja lämpöä, joita koin kanssasi. Opetit minua kasvamaan ja kestämään pettymyksiä ja ilman näitä kokemuksia en olisi minä. 

Rakkaudella, Suvi Enäjärveltä

Porin kaupunki lähetti elokuussa 13 000:lle entiselle porilaiselle rakkauskirjeen osana kaupungin brändikampanjaa. Minusta idea oli todella mainio ja päätin, että jos saan kirjeen, vastaan siihen. No, kirjettä ei minulle koskaan tullut, mutta päätin silti kirjoittaa omani. Pori-julisteen tilasin Mapiful.comista ja siinä on suuressa roolissa kaunis rannikko ja Meri-Pori, josta olen kotoisin.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Tiitiäinen & Tyllerö - uusi lasten lifestyle-liike Porissa ja netissä

Olen kirjoittanut blogia kohta jo viisi vuotta ja ehdottomasti antoisinta tänä aikana on ollut tutustua samanhenkisiin muihin bloggaajiin ja ystävystyä heidän kanssaan. Yksi pitkäaikaisimmista lukijoistani ja tärkeimmistä blogikavereistani on Maija, jonka Style:Casual-blogia aloin seurata jo vuosia sitten. 

Maijan blogi on nyt ymmärrettävästi päivittynyt melko harvakseltaan, sillä energinen nainen ryhtyi yrittäjäksi ja perusti yhdessä opiskelukaverinsa Jaanan kanssa Poriin, Isokarhuun lasten ikioman lifestyle-liikkeen Tiitiäisen & Tyllerön. Myymälä avasi ovensa ystävänpäivänä 14.2. eli tasan kuukausi sitten. En itse päässyt avajaishulinoihin mukaan, sillä olimme juuri silloin Kuusamon reissussa, mutta onneksi pääsin piipahtamaan ihanassa, uudessa putiikissa myöhemmin.


Tiitiäinen & Tyllerö on jotain aivan uutta Porissa.  Myymälä yhdistää second hand -puolen ja uudet tuotteet mutkattomaksi kokonaisuudeksi. Tarjolla on vaatetta, asustetta, sisustustavaraa, juhlatarvikkeita ja paljon lahjaideoita.


Liikkeemme valikoima koostuu lastenhuoneen sisustustarvikkeista, kotimaisista lastenvaatteista ja -tarvikkeista sekä valikoiduista, laadukkaista käytetyistä lastenvaatteista. Seuraamme aktiivisesti trendejä Suomessa ja maailmalla, sillä haluamme asiakkaiden löytävän meiltä tuotteita, joita ei muualta Satakunnasta saa. Tavoitteenamme on Satakunnan raikkain ja modernein lasten lifestyle-liike.


Tiitiäiseen & Tylleröön voi siis viedä oman lapsen pieneksi jääneitä vaatteita ja kenkiä myyntiin - eikä kirppispöydän siivoamisesta tarvitse murehtia, sillä putiikin henkilökunta hoitaa esillepanon ja siivoilut. Kuulostaa ihanan helpolta myyjälle, mutta sitä se on myös ostajalle, sillä second hand -vaatteet on lajiteltu kauniisti kokojen mukaan. 

Itse en ole mikään kirppistelijä, vaikka innokkaasti kierrätänkin lastenvaatteita ystävien ja sukulaisten kesken. Kirppisten kiertäminen ei tunnu sopivan aikatauluihin ja nettikirpparit ovat hiukan työläitä. Pari hyvää löytöä on FB-ryhmistä tullut tehtyä, mutta vähintään saman verran kohdalle on osunut myös pettymyksiä. Uskon, että kaltaiseni kiireiset äidit, jotka arvostavat kierrättämistä, mutta kirppiskärpänen ei ole puraissut, ovat juuri oivaa kohderyhnää Tiitiäisen & Tyllerön tyyliselle second hand-kaupalle. Lisää second hand-puolesta ja eri vaihtoehdoista myyjille voit lukea täältä.


Uuden tavaran puolelta Tiitiäinen & Tyllerö tarjoaa paljon kivaa ja tosi trendikästä valikoimaa. Oot niin ihana -vauvakirja on täydellinen lahjaidea varmasti jokaiselle perheenlisäystä odottavalle ja hauskat light boxit ovat suosittuja niin lastenhuoneiden kuin muiden tilojen sisustuksessa ja juhlarekvisiittana.


Soma Originalin Suomessa valmistetut, käsin tehdyt nahkarukkaset pitävät pienet ja vähän isommatkin kädet lämpöisinä talvipakkasilla.


Lifefactoryn suositut tutti- ja juomapullot ihanissa, herkullisissa väreissä. <3


Hauskan näköiset ja sisustukseenkin sopivat Happy Mat -alustat sopivat ruokailuun tai vaikka askarteluun. Silikonien alusta korvaa takavasemmalle sinkoilevan irrallisen lautasen ja sen voi vieläpä pestä koneessa. Anteeksi, mutta missä tämä keksintö oli silloin kuin meidän pikku-T opetteli syömään ihan itte?

Maijalle ja Jaanalle ekologisuus, luonnollisuus, turvallisuus ja lähituotanto ovat lähellä sydäntä. Niinpä valikoimissa on mm. myrkyttömiä ByPinja's imetyskoruja ja turvallisia lasten kynsilakkoja. Itse ihastuin näihin yllä olevassa kuvassa näkyviin värikkäisiin ja tosi laadukkaan oloisiin trikoovaatteisiin, jotka ovat porilaisen Vempulan mallistoa.


Mielenkiintoinen uusi tuttavuus itselleni oli Nature ZOO sympaattisine vaunuleluineen. Tuotteet valmistetaan Kiinassa. Valmistajina ovat äidit, jotka haluavat olla lastensa kanssa kotona tai naiset, jotka ovat jääneet työkyvyttömiksi, mutta tarvitsevat ansiota elättääkseen perhettään. Naiset koulutetaan tehtävään NatureZOOn omassa virkkausopistossa ja heille maksetaan työstä Fair Traden mukaista palkkaa.

Ja sitten se paras osio meille kauempana asuville (meinasin kirjoittaa ei-satakuntalaisille, mutta en mä voi kirjoittaa niin, kyllä se sydän siellä kotiseuduilla sen verran edelleen on): Tiitiäisellä & Tylleröllä ON myös verkkokauppa www.sitruunat.fi, josta saa näitä ihanuuksia ja paljon muuta. Itse testasin jo kerran ja toimitus oli tosi nopea sekä tuotteet oli pakattu raikkaan kauniisti.

Maija lupasi, että saan tarjota teille blogini lukijoille pienen extra-yllätyksen, mistä olen tosi iloinen. Koodilla zubimaalis saat tilaukseesi ilmaiset postikulut maaliskuun loppuun asti. Toivottavasti innostutte tutustumaan ja tilaamaan.

Paljon onnea ja menestystä Maijalle, Jaanalle ja uudelle lasten lifestyle-liikkeelle!

maanantai 26. joulukuuta 2016

Joulupäivänä Yyterissä

Joulua vietettiin perinteisesti perheen kanssa herkutellen, lautapelejä pelaillen, lahjoja vaihtaen ja rentoutuen. Joulupäivän aamuna meille tarjoutui tilaisuus jättää flunssainen pikku-T mummin hoiviin ja lähteä Yyteriin aamulenkille ja siihenhän tartuttiin! Ihana, ihana Yyteri ei ollut synkkä edes tällaisena mustana jouluna, päinvastoin. Raikas (joku voisi sanoa jopa jäätävä) meri-ilma tuntui puhaltavan happea joka soluun ja kun ulkoilun jälkeen vielä pääsi saunan lämpöön, niin olo oli todella hyvä ja raukea. Kiitos joulu, olit ihana - nyt kohti valoa. <3



keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Pori TOP 5 lapsiperheille

Juuri nyt Pori on täynnä kuhinaa Suomi Areenan ja Pori Jazzien myötä ja turisteja kaupungissa riittää. Itsekin olen sinne suuntaamassa taas viikonloppuna. Itse tykkään kovasti tämän viikon kuhinasta, mutta kannattaa muistaa, että Pori on kiva kohde myös tämän vuosittaisen, vilkkaan tapahtumaviikon ulkopuolella. Erityisesti Porin reissua suosittelen lapsiperheille, sillä mielestäni kaupunki on mukavan rauhallinen, monipuolinen ja maanläheinen ja lasten kanssa voi mennä oikeasti ihan joka paikkaan.  Siksi päätin omistaa tämän postauksen menovinkeille lasten kanssa. 

1. Yyteri

Ykkössijalle pääsee tietysti kaunis, kuuden kilometrin mittainen hiekkaranta Yyteri, joka on lapsiperheen unelmapaikka. Hellepäivänä paikka on tietysti upeimmillaan. Ranta on todella matala ja hieno hiekka jatkuu veden alle saakka, joten uimapaikkana Yyteri on lapsille ihanteellinen. Merivesi ei ole matalassa rannassa myöskään ollenkaan niin kylmää kuin voisi kuvitella, ainakaan lasten mielestä. Lapsiperheet majoittuvat usein ihan vesirajan tuntumaan rakentelemaan hiekkalinnojaan. 


Hellepäivää ei kuitenkaan missään nimessä tarvitse odotella. Yyteri on ympäri vuoden hieno ulkoilukohde, jossa voi huoletta päästää lapset kirmaamaan hiekalla niin paljon kuin sielu sietää. Rannalla tosin tuulee aina, eli lämpimästi kannattaa pukeutua. Talvella Yyteri on muuten huikea pulkkailupaikka, korkeat ja pitkät dyynit tarjoavat mahtavat vauhdit.


Lasten kanssa suosittelen suuntaamaan Kylpylähotellin rantaan. Siellä puolella on matalammat dyynit ja siten lyhyempi kävelymatka itse mestoille. Sinne puolelle rantaa on avattu tänä kesänä myös oikein kiva uusi terassikahvila Helmi. Kävimme testaamassa tarjonnan ja voin suositella! Saatavana on jätskien, pikkupurtavien ja juomien lisäksi pizzoja, burgereita ja myös tekemistä rannalle, esimerkiksi hiekkaleluja. 

Kattoterassilla on ihanaa ottaa aurinkoa ruokailun lomassa, mutta jos sattuukin sateinen ja viileän tuulinen päivä, niin  myös sisätilaa löytyy. Helmi-ravintolan pihassa on pieni leikkipaikka, jossa on liukumäki, kiipeilyteline ja keinut. "Ravintolalaiva" sai täydet pisteet ainakin meidän pikku merirosvoltamme.


2. Kallo

Porin seudulla on paljon hiekkarantoja, mutta hyvin vähän kalliorantoja. Ehkä siksi Mäntyluodossa sijaitseva kallioinen ranta Kallo on saavuttanut nähtävyyden aseman. Kivillä on hauska hyppiä ja testata tasapainoa. Meidän pikku-T:llä alkoivat heti Ninjago-leikit kun kallioille päästiin. 


Mieheni muisteli, että Kallo oli yksi hänen ehdottomista suosikkipaikoistaan lapsena. Itse muistan erityisesti loppukesän lämpimät, myrskyisät päivät. Tyrskyt ovat myrskyssä todella vaikuttavat. Oikein lämpöisen sään sattuessa kalliot ovat tietysti mainio paikka pitää myös piknikiä.



3. Yyteri-Preiviikin retkelyreitit 

Aika harva leikki-ikäinen tai isompikaan lapsi motivoituu monien kilometrien lenkistä asfaltilla, mutta luontopoluilla tilanne on ihan eri. Meidänkin 4-vuotias jaksoi viime viikolla juosta pitkospuita pitkin (kyllä, ei siinä malttanut kävellä) melkein viiden kilometrin lenkin ja oli kuulemma ihan mahtavaa. 


Lisätietoja reiteistä löytyy muun muassa täältä.

Retkeilyreitti kiertää Preiviikinlahden ruovikoissa, rantaniityillä, tervaleppälehdoissa, metsissä ja dyyneillä 28 kilometriä.


4. Pelle Hermannin puisto ja Kirjurinluoto

No tietysti listalla sijansa ainsaitsee Suomen hienoin leikkipuisto. Pelle Hermannin puisto on oikeasti todella upea ja suosittelen varaamaan lasten kanssa aikaa kunnolla.


Ainakin merirosvolaiva ja Angry Birds -kiipeilyteline kannattaa tsekata. Kirjurinluodosta löytyy muutakin mukavaa, mm. lintuja, vuohia, kahvila ja tosi kiva liikennepuisto.

Mummi lepuuttaa...
5. Maauimala

Porin keskustan tuntumassa, Isomäessä sijaitsee funkkistyylinen maauimala, joka on remontoitu vanhaa kunnioittaen muutama vuosi sitten. Maauimalassa on ihan matala allas pienille, koululaisten allas, iso ja pieni vesiliukumäki sekä mahtavan pitkä 100 m allas kuntouimareille. Hurjapäille löytyy lisäksi hyppytorni, josta pääsee pomppimaan veteen 10 m korkeuteen asti. Pukutilat ja saunat ovat siistit ja tilavat. Maauimalan kioskille vielä extra-maininta, paljon tarjontaa erittäin sopuisaan hintaan. 

Sisustuksesta ja designista kiinnostuneille suosittelen Maauimalaa, koska 50-luvun yksityiskohdat on kunnostettu ja säilytetty huolella, mielenkiintoista bongattavaa riittää aina kattopaneloinneista kaiteisiin ja piharakennusten yksityiskohtiin.

Valitettavasti en löytänyt mistään koneeltani kansiota, jossa olisi kuvia maauimalasta (muistan kyllä niitä ottaneeni, minne lie kadonneet).

Tässäpä vinkkini. Kivoja Pori-päiviä sinne suuntaan reissaaville!
Jos heräsi kysyttävää, niin autan mielelläni parhaani mukaan. :)

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Tyttö voi lähteä mereltä, mutta meri ei lähde tytöstä

Me vietettiin juuri lomaviikko vuokramökillä Porissa, varsin lähellä sitä aluetta, missä olen lapsuuteni ja nuoruuteni viettänyt. Helle ei todellakaan hellinyt eikä varsinaisia rantapäiviä päästy viettämään, mutta nautimme silti olostamme täysillä. Nukuttiin paljon, luettiin kirjoja, tavattiin perhettä ja ystäviä, retkeiltiin, leikittiin merirosvoja ja ennen kaikkea ihailtiin kauniita merimaisemia. Muualla Suomessa viikko taisi olla aika sateinen, mutta tuolla ihan rannassa vältyttiin kyllä sateilta aika mukavasti. 


Meillä ei ole omaa kesämökkiä, joten tietysti pelkästään mökkisaunan lämmittäminen ja uimaan pääseminen olivat elämyksiä. Todettiin, että tällainen mökkivuokraus voisi olla kiva tapa viettää lomaa jatkossakin! 


Minä hipsin myöhään useana iltana rantaan hengittelemään merituulta ja haistelemaan rannan tuoksuja. Ja mietin, miten meri kaikessa kylmyydessään voikin olla niin rauhoittava, kotoisa ja voimaannuttava. 


Huomaan, että oman lapsen myötä kotiseutuja katselee hieman eri silmin. Muistan, miltä tuntui pienenä tyttönä hypellä kallioilla ja tuntea hieno hiekka varpaiden väleissä. Tai miten inhottavalta levä tuntui vedessä. Ja miten tuuli tuiversi hiukset takkukasaksi.


Pikku-T ei viikon aikana juuri leluja kaivannut. Luonto tarjosi tarpeeksi virikkeitä mielikuvitukselle.



Nyt lomailu jatkuu täällä sisämaassa, kotona. Kyllä tuntuukin ihanalta olla kotona taas! Mulla on mielessä todella paljon postausideoita, joten palataan pian. :)

maanantai 28. syyskuuta 2015

Maanantain mukavat

Moikka, se olisi maanantai! Mitäs teille kuuluu näin viikon alkuun? 


Oletteko syöneet kotimaisia omppuja tai lenkkeilleet raittiissa ilmassa?


Mä olen ollut onnekas ja saanut tehdä molempia. Syksy on kyllä ihanaa aikaa. Tykkään putoilevista lehdistä, muuttuvasta maisemasta, syysauringon pehmeydestä, aamujen kirpeydestä. Tosi kivoja ilmoja ollut viime aikoina! Minä ja Pikku-T oltiin viikonloppuna vanhempieni luona Porissa ja saatiin nauttia kaikesta kivasta. Ehdittiin äidin kanssa jumppaan, koiran kanssa lenkille ja Porin Päivää viettämään keskustaan. Kävi kyllä tuuri, koska pääsimme myös ihailemaan vanhoja paloautoja, aika hienoa!


Lauantai-illan kruunasi lasillinen kuohuvaa ihanan StyleC-bloggaajan kanssa. Kiitos seurasta! Ihan uskomatonta, miten samalla aaltopituudella voi olla jonkun "virtuaalituttavan" kanssa. <3  


Muutakin mukavaa on tapahtunut. Nämä on nyt näitä lapsiperheen pieniä iloja, mutta pakko jakaa - me siirrettiin viime viikolla Pikku-T omaan huoneeseen nukkumaan ja on sujunut älyttömän hyvin. Tuntuu, että me kaikki nukutaan nyt paremmin.

T halusi auttaa sängyn kantamisessa ja huoneen järjestelemisessä sänkyä varten, luulen että hänen mielestään omaan huoneeseen muuttaminen oli aika kivaa. Hänestä on myöskin hauskaa jättää lattialle leikit, vaikka junat, ja laittaa ne illalla nukkumaan. Tosin siinä saa varoa varpaitaan, jos täytyy yöllä käydä rauhottelemassa... Mikään ei kai ole ärsyttävämpää kuin astua pikkuauton päälle keskellä yötä! ;) Mitäs muuten tykkäätte tuosta nosturista noin sisustuselementtinä?




Sekin on huippua, että Silta-sarjan kolmas tuotantokausi alkoi eilen. Ja saan pian Sofi Oksasen uusimman kirjan luettavakseni.


Ja ostin tosi ihania uusia treenivaatteita. Nämä ovat Danskin-merkiltä, jota on juuri tullut myyntiin Prismoihin. Vielä ei ole käyttökokemuksia, mutta vaikuttavat aivan ihanan mallisilta ja hinta on tosi kiva, housut ja pitkähihainen paita maksoivat 19,90 kumpainenkin.


Ja on tässä kaikkea kivaa tulossakin: Ystäväni juuri varasi isolle kaveriporukallemme hienon mökin Vierumäelle. Aiotaan viettää sporttinen viikonloppu isolla jengillä harrastaen kivoja lajeja ja tietysti syöden hyvin. Kokoonpanossamme on paljon pieniä poikia, joten vauhtia ei varmasti menosta puutu. Mutta mikäs sen mukavampaa. Odotan tosi innolla!

Kivaa viikon alkua!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Pori Jazz 2015

Olen käynyt Pori Jazzeilla joka ainut vuosi syntymästäni asti, nyt oli siis jo 32. kerta. Ensimmäistä kertaa olen siis ollut mukana reilun kuukauden ikäisenä vauvana. Suuntasimme jazzeille myös pikku-T:n ollessa vasta parin kuukauden ikäinen, muistan miten olin silloin ensimmäistä kertaa omat, vanhat farkut jalassa ja tuntui niin ihanalta kuunnella ilmaiskeikkaa hetken festarialueella. ;)

Porissa on aina ainutlaatuisen kiva tunnelma festivaalien aikaan. Nyt onneksi säätkin olivat viikolla hyvät. Me olimme perjantaina isommalla porukalla Areenalla ja aurinko helli alkuillasta ihanasti.



Jessie J:n show jäi mieleen erityisesti. Ihan uskomaton laulaja, esiintyjä ja biisintekijä, joka osasi tulkita ja esiintyä niin koskettavasti, että itsellä ainakin kylmät väreet kulkivat kropan läpi ja silmäkulma kostui monen monta kertaa.  

Sisko ja äiti kehuivat myös torstain pääesiintyjää Kylie Minoqueta maasta taivaisiin. Harmi, kun parhaat showt on aina ripoteltu pitkin viikkoa, kaikkiin ei millään ehdi mukaan.

 
Oli tosi huippua nähdä Areena lähes ääriään myöten täynnä porukkaa. Vielä jatkoilla "Tedin teltassa" Kasmirin keikallakin oli ihan täyttä. Kuitenkaan mitään järkyttäviä jonoja vessoihin tai ruokakojuille ei päässyt syntymään, järjestelyt pelasivat mielestäni erinomaisen hyvin. 

Tuntuu, että Pori Jazziin perinteisesti kuuluva piknik-perinne on hieman muuttumassa, varmasti viime vuonna tullut kielto alkoholijuomien tuomisesta alueelle on vaikuttanut asiaan. Harmi sinänsä, koska piknik-meininki on ollut kautta vuosikymmenten erittäin tärkeä ja erottuva osa tätä festivaalia ja tehnyt tapahtumasta aidosti koko perheen festarin. Me ainakin omalta osaltamme pidämme siitä kiinni!


Yksi Porin vierailun kohokohdista oli kun pääsin treffaamaan viimein Style Casual -bloggaajaa ja hänen ihanaa pientä tytärtään. Olemme lukeneet toistemme blogeja jo vuosia ja nyt viimein tavattiin. Juttua olisi kyllä riittänyt varmasti vaikka kuinka paljon. Toivottavasti näemme pian uudelleen. :)


Kiitos taas Pori Jazz ja onnea 50-vuotisesta taipaleesta!