torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden kohokohdat

Vuosi 2015 alkaa olla loppusuoralla ja kylläpä onkin ollut hyvä vuosi. Hyvällä tavalla tasaisempi kuin pitkään aikaan. Paljon kivoja, pieniä asioita.

Vuosi sitten kirjoitin toiveistani näin:

Toivoisin vuoden 2015 tuovan rohkeutta kulkea kohti omia unelmia, hyviä päätöksiä, kuuntelun jaloa taitoa, jaksamista huolehtia itsestään niin fyysisesti kuin henkisestikin sekä paljon pieniä hyviä hetkiä rakkaiden parissa ja toivottavasti uusia elämyksiä myös reissurintamalla.

Nyt kun mietin kulunutta vuotta, niin toiveeni ovat kyllä toteutuneet (ne olivat onneksi niin epämääräisesti muotoillut, että jättivät varaa monenlaiselle toteutustavalle, hehe). Keräsin muutaman kuvan vuoden varrelta ja haluan kirjata ylös vuoden parhaita asioita. Siispä tässä niitä tulee, satunnaisessa järjestyksessä.

- Lapsestani on tullut aito leikki-ikäinen hauskoine juttuineen ja oivalluksineen. Hän puhuu todella paljon ja selkeästi, mielikuvitus lentää ja keskustelut ovat loistavia. Viihdyn hänen seurassaan paremmin kuin koskaan ennen, aivan mahtava, temperamenttinen hassuttelijatyyppi. Hän viihtyy päiväkodissa hyvin ja siellä on tärkeitä ystäviä, joiden kanssa on alettu tämän vuoden aikana viettää aikaa välillä myös vapaa-ajalla. 

- Poitsu on osoittautunut tämän vuoden aikana vahvasti musikaalisesti suuntautuneeksi. En tiedä, voiko vielä puhua lahjakkuudesta, mutta hän haluaa innolla oppia soittamaan kaikenlaisia soittimia, hänellä on hyvä rytmitaju ja laulaa monipuolisesti. Hevisaurus iskee ihan täysillä, mutta myös monenlainen suomenkielinen vähän raskaampi rock-musiikki on mieleen. Haluaisin jatkossa tukea tätä musiikki-innostusta mahdollisimman hyvin.

- Koukutuimme miehen kanssa Silta-sarjaan, jota katsoimmekin kaikki tuotantokaudet. Tosi huippu sarja, josta odotan innolla jatkoa.

- Vuoden mittaan päästiin myös juhlimaan. Kohokohtina mieleen ovat jääneet Pori Jazz, Blockfest, parit mahtavat tyttöjen viikonloput sekä Ilveksen Iloinen Itsenäisyys. Nämä ovat niitä tärkeitä piristyksiä arjen keskelle!

- Tästä sujuvana seuraavana steppinä päästään vanhempiini, jotka ovat olleet tämänkin vuoden aikana korvaamaton apu meille. Pappa on maailman paras leikkikaveri ja mummi keksii aina kaikkea kivaa. Pikku-T on saanut nauttia monista hoitoreissuista mummilaan ja me vanhemmat tärkeästä aikuisen ajasta.

- Toteutimme miehen kanssa haaveen kahdenkeskisestä kaupunkilomasta ja vietimme juhannuksen Budapestissä. Oli tosi onnistunut reissu ja nyt jo haaveillaan seuraavasta.

- Kävimme ystäväperheen kanssa laivalla Tukholmassa kesällä. Sateisista säistä huolimatta reissu oli oikein onnistunut. Pikku-T tykkäsi Wasa-museosta tosi paljon. 

- Kesä oli sateinen ja viileä... kunnes helteet saapuivat. Olimme onnekkaita ja saimme vielä lomailla tuolloin. Teimme koko minun perheeni voimin reissun Muumimaailmaan ja kaunis Naantali sekä helteinen Turku hurmasivat meidät. Upea kesäsää helli ja tuntui kuin olisimme olleet kauempanakin. Ehdottomasti kesäloman kohokohtia. 

- Minulle tarjoutui upea tilaisuus päästä purjehtimaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Hieno kokemus kauniissa Turun saaristossa.

- Toteutin pitkään muhineen haaveeni, keräsin rohkeuteni ja ilmoittauduin kuntokeskukseeni sijaislistalle. Ohjattavia jumppia onkin riittänyt mukavasti, ei nyt ihan viikoittain, mutta aika paljon kuitenkin. Ohjaaminen on ollut tosi mukavaa, olen ohjannut pääasiassa joogaa ja intervallihenkisiä lihaskuntotunteja eli niitä, joista itsekin eniten tykkään.

- Olen tämän vuoden aikana oppinut nauttimaan myös yksin juoksemisesta. Aika kätevä juttu, sillä juoksu on niin helppo tapa ylläpitää peruskuntoa kiireessäkin, melkein missä ja milloin vain. Tietysti aina kaverin kanssa juokseminen on vieläkin kivempaa, onneksi myös juoksuseuraa on ollut.

- Olen alkanut käydä hieman säännöllisemmin hierojalla ja pystynyt pitämään sillä kroonisia selkäkipujani osittain poissa. Tätä pitää ehdottomasti jatkaa.

- Retkeilimme paljon luonnossa kesällä, erilaiset luontopolut ja metsässä samoilu tuntuvat olevan lapsen mielestä paljon hauskempaa kuin leikkipuistoissa kiertely. Kivaa! 

- Pikku-T sai joululahjaksi lasten sähkökitara- ja mikki-setin. Wuhuu! Parasta ikinä. Ja mieheni toteutti vuosia muhineen haaveen sähkörummuista, hän on ollut niin onnellinen, että itsekin intoilen hänen puolestaan. Ja ne saatiin yllättävän kivuttomasti mahtumaan yläkertaan - eivät sisustuksellisesti kaunein elementti, mutta hyvä paikka löytyi kuitenkin.

- Ja vielä loppuun viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä: ihana työni. Olen tosi työorientoitunut ihminen ja minulle on tärkeää, että viihdyn töissä (toisaalta, kenellepä ei?). Olen tämän vuoden aikana saanut useitakin uusia, toivottuja haasteita työrintamalla ja ensi vuoden ajan yritän olla niiden mittainen. Minulla on maailman ihanin esimies ja mahtava työporukka, joista olen todella iloinen.

Huh, siis todella monta kivaa juttua mahtunut tähän vuoteen! Toki niitä sairasteluja ja epäonnistumisiakin on matkassa ollut ihan riittämiin, mutta näitä kohokohtia on paljon mukavampi muistella. Ensi vuodelle on varattuna koko perheen Madeiran reissu ja sitä odottelemme jo innolla. Kuten jo mainitsinkin, niin joku kahdenkeskinen kaupunkiloma miehen kanssa olisi mahtava juttu, mutta katsotaan, toteutuuko se. Muuten toivoisin saman meiningin jatkuvan kuin tänäkin vuonna - en kai voisi toivoakaan enempää. <3 Hyvää uutta vuotta kaikille!

Millainen vuosi teillä on ollut? Mitä toivotte ensi vuodelta?

tiistai 29. joulukuuta 2015

Sisustusvuosi 2015 - harmaan hurmosta

Voi harmaus - tulit ja valloitit. Beige on pikku hiljaa poistunut kodistamme ja korvautunut kuin varkain harmailla asioilla. Tämä trendiväri osoittautuu toivottavasti myös ajattomaksi, sen verran paljon sitä on saapunut meille tämän vuoden aikana.

Isoimpina harmaina elementteinä tietysti uusi sohva (Adea Camp) ja ruokapöydän tuolit (Muuto Visu). Lisäksi meille muutti olkkariin harmaa matto (Ikea Hodde), vierashuoneeseen harmaa päiväpeitto (Hay Mega Dot), harmaita säilytyskoreja ja tekstiileitä. Niin kaunis kuin harmaa kaikkine sävyineen onkin, niin luulenpa, että tämä on nyt tässä. Seuraavaksi siis mustaa ja valkoista! 

Vai luulitteko, että siirryn villisti väreihin?


Varmaankaan teille lukijoille tämä harmaan valloitus meidän kodissa ei tullut mitenkään yllätyksenä, mutta itse kun tässä koko ajan elelee, niin näitä muutoksia ei niin huomaa. Siispä myönnän, että hieman enemmän harmaata nyt on kuin odotin. Ei ehkä kuitenkaan vielä ihan liikaa...? Hmm... itsestä ehkä tuntuu, että tuo harmaan maton tilalla voisi olla valkoinen, näyttäisi varmasti aika hyvältä...

Vuoden paras hankinta on ehdottomasti ollut uusi sohva. Se menee jopa tuolien edelle. Ihan kirkkaasti. Ja sävy on täydellinen, juuri oikeanlainen harmaa. Ei ole hetkeäkään ollut ikävä vanhaa. 

Sisustushaaveeni vuodelle 2016 liittyvät lähinnä meidän portaisiin. Tarkoitus olisi saada maalautettua ne kokonaan valkoisiksi. Edessä on myöskin pakollinen muutos vierashuoneeseen, nimittäin mieheni aikoo hankkia sinne kauan haaveilemansa sähkörummut. Jepjep. Eikö se erilaisten tyylien sekoittaminen ollut yksi vallitsevista sisustrendeistä? Siis harmaan ohella tietenkin. Ja tähän se vedet silmissä naurava tyyppi.

maanantai 28. joulukuuta 2015

Uusi alku

Joulut on vietetty ja mukavasti sujui, toivottavasti teilläkin. Vaikka tykkään joulusta, niin siitä vasta tykkäänkin kun juhla on ohi ja tulee sellainen uuden alun fiilis. Rakastan uusia alkuja - kevättä ja syksyä. Tosin elämäntapoihini liikunnan osalta ei vuodenaika vaikuta ja joskus ärsyttääkin näinä "starttikausina" ruuhka saleilla. Kuitenkin yritän ajatella, että kyllä sen hetken ruuhkaisemman ajan kestää, voin onneksi valita vähemmän suosittuja tunteja kun olen sen verran kaikkiruokainen jumppien suhteen. Toivottavasti näistä lukuisista aloittelijoista edes osa saisi tehtyä liikunnasta pysyvän osan elämäänsä ja oppisi saamaan siitä arkeen iloa.

Näihin uuden alun fiiliksiin vaikuttaa vahvasti myös valo. Ihanaa kun tälle lomaviikolleni näyttäisi tulevan näitä upeita aurinkoisia pakkaspäiviä useampiakin. Luntakaan en juuri nyt kaipaa, jo pelkästään kaunis kuura maassa houkuttelee kuvaamaan ja nostaa hymyn huulille. Raikasta pakkasilmaa on niin hyvä hengittää. Ulkoilimme pikku-T:n kanssa yli kaksi tuntia tänään ja olo sen jälkeen oli ihana ja ruoka maistui. "Energiat ihan loppu", totesi poikakin.


Itsellenikin tekisi hyvää eräs elämäntapamuutos. Olen nimittäin tosi koukussa sokeriin. Tilanne on vähän niin kuin jollakin tupakkariippuvaisella - tiedän varsin hyvin sokerin haitallisuuden, mutta en vain saa katkaistua kierrettä. Olen hoikka ja liikunnallinen ja elän muuten terveellisesti, joten sokerin puputtaminen on ollut jotenkin kauhean helppo perustella itselleen. Pitäähän sitä ihmisellä jotain paheita olla. Ja niin aukeaa karkkipussi illalla, suklaapatukka lounaan jälkeen, pitäähän sitä pullaa kahvin kanssa olla, saahan ihminen palkita itsensä pitkästä työpäivästä, hyvästä treenistä, siivouksesta, lapsen raskaasta uhmakohtauksesta... niinpä niin, onhan näitä, selityksiä. Ainut totuudenmukainen selitys on, että olen riippuvainen.

Nyt yli kolmekymppisenä alan olla koko ajan kiinnostuneempi ihon kunnosta. Huomaan ryppyjen alut kasvoillani, ne pienet juonteet, jotka syvenevät uurteiksi melkein silmissä. Huomaan, miten ruoka, lepo ja hormonitoiminta vaikuttavat ihoon aiempaa herkemmin. Valitettavasti olen myös niitä onnekkaita, jotka saavat nauttia finneistä näin teini-iän jälkeenkin.


Ja kun mietin, mitä voisin ihoni hyväksi tehdä (paitsi ostaa jälleen yhden ylihintaisen kosmetiikkapullon täynnä lupauksia) nykyisten elämäntapojeni lisäksi, keksin vain yhden asian. Asian, joka on niin itsestäänselvä, että melkein itkettää. Sokerin vähentäminen.

En tietysti yritä lopettaa sokerin syömistä kokonaan, mutta voisin helposti vähentää. Vai voisinko? Helposti teoriassa, käytännössä ei taidakaan olla niin yksinkertainen juttu. Olen aina pitänyt makeasta, totuttanut itseni sokerin makuun ja siihen tunteeseen kun verensokerit kohahtavat korkealle. Olen oppinut pitämään siitä (kuulemma jotkut ihmiset pitävät tunnetta epämiellyttävänä).


Nyt kun olen lomalla, on tilannetta ehkä hiukan helpompi hallita. Voisin siis miettiä valmiiksi arjen varalle joitakin ratkaisuja.

Voisin ostaa työpöydän laatikkoon jotain terveellisempiä välipaloja niiden iltapäivän hetkien varalle kun karkinhimo yllättää iskee. Vaikka myslipatukoita...? Niissäkin on kai kauheasti sokeria, mutta sentään vähemmän kuin karkissa tai suklaassa?

Voisin palkita itseni rankan päivän jälkeen vaikka... ööh, niin millä? Apua, mitä tästä nyt oikeasti tulee?


Nyt jos jollakin siellä on kokemusta sokeririippuvuuden nitistämisestä, niin kuulisin tsemppausta enemmän kuin mielelläni. Etenkin käytännön vinkit sekä luonnollisesti kaikki (ihoon liittyvät) positiiviset vaikutukset kiinnostavat. 

Ja jos joku muu on saman muutoksen edessä, niin ilmoittaudu - me pystytään tähän yhdessä!

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Aatonaattona

Kohta se on täällä, joulu kultainen. Aatonaatto on kulunut pakkaillessa ja viime hetken valmisteluita tehdessä. Minulla ja pojulla alkoi eilen loma, omani starttasin BodyBalancen merkeissä. Se on kyllä niin paras ryhmäliikuntatunti, parempaa loman aloitusta en olisi voinut saada. 

Pikku-T:llä on aika töhötys päällänsä. Huomaa hyvin, että pieni haisu tästä joulun jujusta alkaa olla. T on pääsääntöisesti lopettanut päiväunien nukkumisen kotona ja huomaan, miten oma aika onkin vähissä tällaisina päivinä kun hänen kanssaan hengailee.




Tämä blogi hiljenee nyt joulun viettoon, joulu on omistettu perheelle ja ystäville. Palaillaan siis ensi viikolla. 

Rauhallista ja tunnelmallista joulua teille kaikille!

tiistai 22. joulukuuta 2015

Unelmaviikonloppu tädin kanssa

Pari viikkoa sitten pikkusiskoni Annika vietti meillä viikonlopun. Pikku-T:n mielestä se oli tietysti siisteintä ikinä, sillä T:n mielestä Annika on yksi maailman cooleimmista tyypeistä. Varmaan pitkälti, koska hän jaksaa nauraa pikkuherran loputtomille hassutteluille. 

T ehdottelee aika usein, että erinäiset kaverit ja sukulaiset voisivat muuttaa meille asumaan. Annikasta hän oli pitkään erityisen huolestunut, sillä luuli tädin asuvan juna-asemalla, josta hänet aina haettiin ja jonne hänet palautettiin. Nykyään T tietää, että Annikalla on ihan oikea koti Turussa, mutta silti hänen mielestään Annikan voisi olla huomattavasti parempi muuttaa meidän vierashuoneeseen.


Teimme pikku-T:n valitsemia juttuja. Kävimme Hevisaurus-elokuvaa katsomassa (hyvin meni pojun ensimmäinen elokuvareissu) ja ostimme sinne popcornia. Leikimme paljon legoilla ja autoilla. Ulkoilimme. Ja teimme reissun Ikeaan. Jep, kyllä, tämä oli 3-vuotiaan erikoistoive. Kysyessäni syitä moiseen toiveeseen hän totesi, että haluaa ostaa hodareita ja siellä on kivaa kun saa koskea kaikkeen (hmm, ei nyt ehkä ihan kaikkeen kuitenkaan...). Hodarit ostettiinkin ja voi sitä riemua kun antoi yhden rahan, mutta sai kaksi takaisin!


Nappasin muutaman kuvan kaksikon pelatessa Pikku Kakkosen peliä sohvalla. Eilen juuri T totesi, että Annika on kyllä siinä tosi hyvä. ;) Terkkuja A! Huomenna nähdään taas!

maanantai 21. joulukuuta 2015

Antamisen ilo tuo joulumielen

Joulun aika on mielestäni ainutlaatuista juuri antamisen ilon vuoksi. Tulee kiitettyä ystäviä ja yhteistyötahoja vuoden varrella tapahtuneista asioista, muisteltua upeita hetkiä ja toivotettua kaikkea hyvää - niin halauksin, glögihetkin kuin lahjoin. Vaikka joulumuistamisten miettimisessä on oma hommansa, niin itselleni juuri se tuo joulumielen ja joulun tunnelman, aivan ehdottomasti.

Lahjojen hankkiminen on usein aika hankalaa, koska kaikilla on jo kaikkea. Omalle lapselleni en ole hankkinut mitään. Hänellä on kaikkea mitä pieni mies voi tarvita ja varmasti mummit, papat ja tädit huolehtivat siitä, ettei poika jää ilman pakettia.

Kaikilla lapsilla ei kuitenkaan ole yhtä hyvä tilanne. On paljon perheitä, joissa joulu ei ole niin iloinen asia. Ei ole varaa, eikä ehkä jaksamistakaan laittaa joulua edes lapsille. Päiväkodeissa ja kouluissa lapset lähetetään iloisen odottavaisina joulunviettoon, mutta kaikille pienille joulu ei tarkoita rauhallisia hetkiä tuikkivia kynttilöitä katsellen, pukin riemuisaa odotusta ja lahjakääreiden avaamista.


Pirkanmaalla vähävaraisissa perheissä on kaikkiaan 7000 lasta. Määrä on niin iso, että siitä varmasti riittää jokaiseen kouluun ja kerhoon joku. Aika riipaiseva ajatus, etenkin kun tietää, miten armottomia lapset voivat toisilleen olla. Lahjoja vertaillaan helposti, ei ehkä vielä ihan pienten lasten kohdalla, mutta isompien kyllä.

Jotta jokainen lapsi saisi edes yhden ilahduttavan paketin, ja joulun taika säilyisi, osallistuin tänäkin vuonna Joulupuu-keräykseen, joka keräsikin täällä Tampereen seudulla upeat 5600 lahjaa vähävaraisten perheiden lapsille.


Valitsin lahjan saajaksi oman poikani ikäisen pojan, aika helppo valinta. Lähdin miettimään lahjaa ihan sen perusteella, mikä saisi meidän perheen 3-vuotiaan pähkinöiksi. Autot-sarjan cool talvihuurteinen Ice Racers -kilpa-auto ja teemaan sopivat sukat muodostivat kivan, pienen kokonaisuuden, josta on varmasti iloa pitkään. Sujautin lahjat upeaan Cars-kassiin, joka meillä varmasti päätyisi pienten aarteiden säilytyspussiksi, eikä sitä raaskittaisi heittää pois.


Ihana ajatus aattoiltana, että jossain perheessä saadaan hymy huulille minun, tuntemattoman pikku tontun lahjan ansiosta. <3

P.S. Osallistuin myös toiseen hyväntekeväisyyslahjakeräykseen, nimittäin sympaattiseen Joulukukka vanhukselle -keräykseen. Siinä auttaminen ja ilahduttaminen ei voisi olla helpompaa. Maksoin valitsemani kukan Prismaan ja he hoitavat kauniin joulukukan eeteenpäin yksinäiselle vanhukselle.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Onnea Artek!

Tänä vuonna vietetään Artekin 80-vuotisjuhlaa. Juhlavuoden kunniaksi muotoilutoimisto Tsto on suunnitellut hienon mustavalkoisen julisteen, jota on saatavilla rajoitettu erä. Näitä jaettiin Espan myymälässä synttäritapahtuman yhteydessä, minkä tietenkin itse missasin, mutta laitoin myymälään sähköpostia ja kävi tuuri - sain ostaa itselleni yhden myöhemmin. 

Tykkään julisteesta todella paljon! Sen muodoissa toistuu Alvar Aallon uraauurtava, taivutettu puu, josta niin monet hänen tuotteensa tunnetaan. Enää nykypäivänä hänen työnsä eivät näyttäydy erityisen moderneina, mutta sitä ne todella 80 vuotta sitten olivat.

Aalto oli innovatiivinen ja radikaali ja hänet tunnettiin kokeellisesta lähestymistavastaan puuntaivutukseen.



Lapsuudenkodissani oli aina paljon Artekin tuotteita ja on edelleen. Olen nähnyt, miten niiden muotokieli kestää vuosikymmenestä toiseen, asunnosta toiseen, tyylistä toiseen. Itselleni Artek edustaa siksi aika turvallista valintaa. Tiedän, että voin luottaa tuotteiden toimivuuteen ja nykyaikaisuuteen nyt ja tulevaisuudessa. Artekin klassikkotuote ei ole se kokeellisin ja erikoisin vaihtoehto, mutta se on laatuhankinta, johon ei kyllästy ja joka seuraa mukana loppuelämän. Tosin pieni kolaus minun ja Artekin väliseen luottamukseen syntyi pöytähärdellin myötä. Edelleen kyllä harmittaa, etten lopulta unelmieni ruokapöytää meille saanut, enkä myöskään ole saanut koskaan Artekilta mitään selvitystä/vastausta asiaan.


Artekin perusti vuonna 1935 neljä nuorta idealistia, Alvar ja Aino Aalto, Maire Gullichsen ja Nils-Gustav Hahl. He uskoivat eri taidelajien synteesiin ja halusivat vaikuttaa arkkitehtuurin ja muotoilun kuin myös kaupunkisuunnittelun kehitykseen. Heidän liikeideansa oli ”harjoittaa huonekalujen kauppaa sekä näyttelyiden avulla ja muulla tavoin edistää nykyaikaista asuntokulttuuria”. Siitä lähtien Artek on tuonut humaania modernismia edustavia ajattomia klassikoita osaksi arkea. 

Artek on onnistunut alkuperäisessä tehtävässään loistavasti. Heidän tuotteitaan on nimenomaan osana arkea monessa paikassa - kouluissa, kerhoissa, virastoissa, sairaaloissa ja tietenkin kodeissa. 

Artekin tuotevalikoima perustuu Alvar Aallon standardiajatteluun ja1930-luvulla tekemiin puuntaivutuskokeiluihin. Standardi- ja systeemiajattelu tuo mallistoon joustavuutta: Artekin huonekalut soveltuvat erilaisiin käyttökohteisiin, kuten koteihin, julkisiin tiloihin, museoihin, kouluihin, ravintoloihin, hotelleihin ja toimistoihin.  

Nykyisin, 80 vuotta perustamisestaan, Artek tunnetaan yhtenä nykyaikaisen muotoilun innovatiivisimmista toimijoista, joka luo tulevaisuudenpolkuja muotoilun, arkkitehtuurin ja taiteen alueilla sekä niiden risteyksissä. Tuotteita on valmistettu1930-luvulta lähtien samassa tehtaassa Turun lähistöllä. Artekin huonekalut on valmistettu kestävästi luonnonmateriaaleista. Ajattomina niiden arvo ja kauneus kasvavat arkikäytön myötä ja huonekalut kulkevat perintönä sukupolvelta toiselle.

Mitä Artekin tuotteita itselläni sitten on? Meiltä löytyy kotoa kaksi E60-jakkaraa, jotka ovat ihan lemppareitani. Niille tuntuu aina löytyvän paikka ja käyttötarkoitus, nelijalkainen malli on lisäksi todella tukeva. Jakkara on suunniteltu tasan 80 vuotta sitten, mitä ei kyllä uskoisi! Lisäksi meillä on ritiläpenkki, jonka olen saanut vanhemmiltani kun valmistuin yliopistosta vuonna 2008. Se oli ensimmäinen design-huonekaluni ja minulle tosi tärkeä. Se on saanut asua jo neljässä eri kodissa osoittaen sopivuutensa minne tahansa. Ei tietysti ihme, sillä ikinuori penkki on suunniteltu 70 vuotta sitten. Uusin Artek-hankintani on Golden Bell -valaisin, jonka Alvar Aalto suunnitteli alun perin ravintola Savoyhin vuonna 1937 - erittäin loistavasti aikaa kestänyt klassikko siis sekin. Voisi olla yhtä hyvin tämän syksyn uutuuksien joukossa. Näiden lisäksi meiltä löytyy muutamia tekstiileitä Artekin ABC-sarjasta.


Julisteessa on hieno kullansävyinen yksityiskohta alareunassa. Tämä oli itselleni iloinen yllätys, kuvien perusteella kuvittelin julisteen olevan kokonaan mustavalkoinen. 

Tällä hetkellä juhlavuoden juliste nojailee TV-tasolla, mutta tarkoitus olisi kiinnittää se ihan seinään. Mietin vielä lopullista sijoituspaikkaa, mutta tuohon jalkalampun vierelle se taitaisi aika hyvin sopia?


Kokosin vielä kollaasin Artek-tuotteista, jotka ovat ikuisella haavelistallani, vaikka nykyisessä kodissa ei oikein tilaa kaikille olisikaan. Nämä ovat tietysti näitä vähän epärealistisempia haaveita jo hintojenkin puolesta. Mutta eikös vain olekin upeita klassikoita?



Millainen suhde teillä on Artekiin?


tuotekuvat ja kursiivilla olevat lainaukset: artek.fi

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Olen ollut tooosi kiltti


Sitä vaan, että jos mun olisi ihan pakko keksiä jotain lahjoja itselleni, niin tässä olisi muutama vahva ehdokas.

Hayn korkeammasta tarjotinpöydästä olen haaveillut pitkään, se pääsisi joko olkkariin tai yöpöydäksi. 

Louis Poulsenin AJ-lattiavalaisin on myöskin miellyttänyt silmää jo vuosia ja onhan se upea klassikko, johon en kyllästyisi varmaan ikinä.

Vagabondin teräväkärkiset nilkkurit ovat ihan mun lemppareita. Tästä kyseisestä mallista omistan jo kahdet mustana hieman eri yksityiskohdilla ja luulenpa, että kevääksi on pakkopakko saada myös ruskeat.

Tämä oli muuten blogini 700. julkaistu postaus. On tullut siis tämänkin puuhan parissa vietettyä jo hetki jos toinenkin. Kiva, että juuri Sinä olet siellä lukijana, kiitos!

Kuvat Vagabond ja Finnish Design Shop


lauantai 12. joulukuuta 2015

Pop up -taideputiikki Tampereella

Joulun aikaan on aina hirveästi kivoja tapahtumia ja näyttelyitä, joihin olisi kiva ehtiä. Sain vinkin pop up -taideputiikista työkaveriltani ja tämä on mielestäni ehdottomasti sen arvoinen, että varaa joulukiireiden keskellä pienen hetken ja käy paikan päällä.


Putiikki sijaitsee Hallituskadulla, "Sokoksen takana", ja palvelee mukavan pitkillä aukioloajoilla. Taidetta ihailemaan ehtii siis myös iltaisin ja viikonloppuisin.


Tyyli on töissä suhteellisen moderni, juuri sitä mikä iskee minuun. Käsittääkseni kaikki mukana olevat taitelijat ovat pirkanmaalaisia.


En ole erityisen perehtynyt taiteen hintoihin, mutta minulle jäi fiilis, että tässä putiikissa hinnat olivat varsin kohtuulliset. Monet työt voi hankkia suoraan kehystettyinä.


Näyttelyn miljöö on todella kotoisa. Tarjolla oli glögiä ja piparia.


Mummini oli innokas taiteen keräilijä, joskin hänen makunsa ei valitettavasti ollut modernin pelkistetty, kaukana siitä. ;) Otin mummin kodista pari taulua talteen, mutta en ole osannut ripustaa niitä oman kotini seinälle, ainakaan vielä. Mummi jätti pienen "perinnön" meille lapsenlapsille nukkuessaan pois ja ajattelin, että voisin mummin muistoksi hankkia tällä rahalla jonkun enemmän omaan makuuni iskevän taideteoksen. Mummi arvostaisi sitä varmasti. Etsin pikku hiljaa sitä oikeaa ja tietysti hyvä paikkakin pitäisi kotoa löytyä.


Oma suosikkini viimeisenä. Ihastuin tähän Marianne Laitin muste-puuväri-lyijykynätyöhön, täydellisen sävyinen paspiskin valittu.


Toivottavasti ehdin itsekin vielä toistamiseen tähän putiikkiin ihailemaan.

torstai 10. joulukuuta 2015

Valot pimeyksien reunoilla

Moikka, mitä teille kuuluu? Pidin vahingossa viikon blogitauon, mutta se tuntuu paljon pidemmältä. Nimittäin tähän viikkoon on mahtunut tunteita laidasta laitaan. 

Pikku-T lähti viime perjantaina hoitoon mummilaan, oli lähtiessään kyllä hiukan flunssainen ja pientä lämpöä edellisenä yönä, mutta yleisvointi hyvä ja paranemaan päin. Oli ihan liikuttavan innoissaan kun pääsi mummilaan ja itsekin olin iloinen - aikuisten kesken omaa aikaa osaa arvostaa. Käytiinkin perjantai-iltana miehen kanssa kahdestaan syömässä ja kiertelin kaupungilla kaikessa rauhassa. Luksusta.


Luksus jatkui lauantaina kun pynttäydyttiin parhaimpiimme ja juhlittiin itsenäisyyttä Ilveksessä. Naurettiin vatsalihakset kipeinä ystävien seurassa, juotiin shampanjaa, laulettiin, tanssittiin. (En kestä kun Sanni on niin cool ja ihana!) 

Juhlaa varjosti kuitenkin tieto siitä, että pikku-T:n vointi oli mennyt huonommaksi. Kävimme hakemassa hänet kotiin sunnuntaina ja voi, miten pikkuinen olikaan kipeä. Ihan täydellistä hoitoahan hän oli mummilassa ja siellä päässä myös sairaalassa saanut, mutta vein vielä varmuuden vuoksi TAYSiin lasten päivystykseen kun toinen oli niin heikko ja hengitys kulki huonosti. Siellä vietettiin tunteja hyvässä hoidossa ja tutkimuksissa, lopputuloksena keuhkokuumediagnoosi. Sitä tässä onkin sitten paranneltu koko viikko.


Meillä on ollut tänä syksynä muutamia varsin pysäyttäviä tilanteita kun pienen hengittäminen on mennyt niin vaikeaksi. Tällaisissa tilanteissa tajuaa, miten lähellä rakkaus ja pelko ovat toisiaan. Miten vähän pystyykään tekemään. Kuinka riippuvainen on hoidosta ja avusta.

Sunnuntaiyönä kävelin pikkuinen kuumeinen lapsi sylissäni TAYSin parkkipaikalla, pimeys ympärillämme, sade piiskasi kasvoja. Nostin katseeni sairaalan pehmeän lämpimiä valoja kohti, aika monessa ikkunassa oli kynttelikkö. Kyyneleet kohosivat silmiini, miten kiitollinen voinkaan olla tuota valtavaa taloa ja sen upeaa henkilökuntaa kohtaan. Luonnonmukaisuus on hyvä ja hieno juttu, mutta meidän tapauksessa en varmaankaan kirjoittaisi tätä tekstiä, jos nykyaikaista lääketiedettä ei olisi.


Meidän pikku-T on oikeastaan sairastanut aika paljon koko ikänsä. Kaikki alkoi jo synnytyksestä, minulla oli raskausmyrkytys ja homma oli aika vaiheikas muutenkin. Heti rupeaman jälkeen meitä molempia jouduttiin vähän elvyttelemään. Toipuminen lähti molemmilla kuitenkin hyvin käyntiin ja viikkoihin nähden minikokoinen vauva osoitti reippaan ja pontevan luonteensa, kunhan ensimmäisten päivien tokkurastaan selvisi. En toki tiennyt, kuinka virkeä pari päivää vanhan lapsen pitäisi olla, mutta ymmärsimme kyllä, että hän oli aluksi hieman huolestuttavan vaisu.

En edes muista, kuinka monta kertaa olemme käyneet ensiavussa pojan kanssa, saati sitten lääkärin vastaanotolla noin muuten vain. Monta kuitenkin. Refluksitautia ja muita masuvaivoja, maitoaltistuksia, verikokeita, kananmuna-allergiadiagnoosi, anafylaksia. Korvatulehduskierre ja korvien putkitus. Osumaa hiekkalaatikon kanssa ja silmäkulman tikkaus. Vauhdikas metsäretki ja murtunut solisluu. Päälle perus vatsataudit, silmätulehdukset ja kuumeflunssat. Ja nyt sitten tämä taipumus vetää hengitys ahtaalle flunssan yhteydessä. Seuraavaksi tutkitaan sitä tarkemmin. 

Aina välillä minulta kysytään vinkkejä, mitä tulevaa vauvaa varten kannattaa hankkia. Sanon aina, että ottakaa vakuutus. Onhan se ihanampaa miettiä vaunuja ja pikkuruisia vaatteita, mutta niiden käyttöaika on lopulta lyhyt ja niitä ehtii kyllä ostella myöhemminkin. Minä tein sen virheen, etten aluksi ottanut vakuutusta (kröhöm, uskoin, ettei se lapsi nyt voi niin paljon sairastaa), mutta onneksi saimme sen myöhemmin. Minulle ainakin tuo mielenrauhaa kun tietää, että hoitokulut korvataan. Eikä sitä koskaan tiedä, milloin tarvitsee esimerkiksi kalliita lääkkeitä. Meillä on esimerkiksi kananmuna-allergiaan Epi-Pen-kynä ja vaikka sitä ei ole juurikaan jouduttu käyttämään, niin niitä kyniä saa kuitenkin olla ostamassa jatkuvasti kun menevät vanhaksi.


Tässä on nyt muutama päivä mennyt niin sisar hento valkoisena yrittäen saada samalla sivussa vähän töitäkin tehtyä, olen melkein unohtanut, että joulu on tulossa! Onneksi siitä muistuttaa Ikeasta ostamani ihana kasvi (ööö en taaskaan tiedä sen nimeä), joka on jouluisuudestaan huolimatta ihanan keväinen. Kyllä vihreys tekee aina hyvää.

Tänään pikkuinen pääsee jo päiväkotiin. Toivotaan tasapainoisempaa loppuviikkoa. Tiedättekö, tavalliset arkirutiinit ovat todellakin ihana juttu kun on joutunut hetken niistä poikkeamaan.

Valoa loppuviikkoon!

torstai 3. joulukuuta 2015

Mega Dot vierashuoneessa

En enää muista, milloin ihastuin Hayn Mega Dot -päiväpeittoon alun perin, mutta olin siinä vaiheessa etsinyt kivaa päiväpeittoa meille jo pitkään. Mega Dotissa tuntui kohtaavan kaikki toiveeni: mielenkiintoinen pinta, käännettävä ja eri sävy kummallakin puolella, puuvilla materiaalina. Ostin jo muutama vuosi sitten meidän parisänkyyn tummanharmaan Mega Dot -peiton isommassa koossa ja olen ollut siihen supertyytyväinen. Laadukas ja ihana.


Kun muutimme tähän nykyiseen kotiin ja meille saapui 120 cm leveä vierassänky, Mega Dot oli tietysti ensimmäisenä mielessä. Silloin tarjolla oli kuitenkin vain varsin kirkkaita värejä, halusin vierashuoneeseen jotain vaaleaa ja rauhallisempaa. Niinpä päädyin ostamaan Prismasta valkoisen tikatun puuvillapäiväpeiton, joka olikin muuten ihan kiva, mutta juuri ja juuri sopiva kooltaan, tai rehellisesti sanottuna hiukan nafti. Ja sittenhän onnistuin sotkemaan sen kunnolla kun jätin huulipunani sängylle ja peitto kutistui pesussa reilusti. Jep, ei mennyt ihan putkeen.

Katselin liian pientä päiväpeittoa huoneessa aika pitkään. Yritin oikoa peittoa ohi kulkiessani, ikään kuin se olisi siitä venynyt... Tiedättehän, miten tällaiset asiat alkavat ottaa silmään ja ärsyttää ihan kunnolla? 

Tässä välissä Mega Dotista oli tullut uusia sävyjä, vaaleampia ja hillitympiä. Päädyin lopulta siihen alkuperäiseen vaihtoehtoon (joka muuten yleensä on se paras ja tulee pitkässä juoksussa halvimmaksi, ihan note to self vaan) ja tilasin Mega Dotin vaaleanharmaassa sävyssä. Ja onhan se nyt täydellinen!


Tykkään siitä, että sama peitto on molemmissa sängyissä, yläkerrassa kun nämä huoneet ovat kuitenkin tosi lähellä toisiaan. Näissä kuvissa on esillä peiton tummempi puoli, toiselta puolelta sävy on vielä vaaleampi, lähes valkoinen. Tykkään sävystä tosi paljon! Tässä 120 cm leveässä sängyssä on Mega Dotin pienempi koko (195x245) ja se on mun mielestä juuri sopiva.

Olen myös vähän friikahtanut "muotopareihin", erimerkiksi tämä pallonaulakko näyttää ihan superkivalta päiväpeiton pallojen kaverina.


Tähän Mega Dotiin liittyy yksi tosi ärsyttävä juttu. Nimittäin tästä päiväpeitosta ei löydy kauheasti kuvia, jostain syystä Hay ei ole julkaissut tästä hyviä kuvia, ei myöskään kukaan jälleenmyyjä. Mutta hei, bloggaajathan kuvaavat kotiaan nettiin, mikä näppärä ratkaisu! Ööh... ei ehkä kuitenkaan.

Formverk-niminen design-sisustusta myyvä liike on pitänyt verkkosivuillaan minun ottamaani Mega Dot -kuvaa jo pitkään. Kuva on meidän vanhasta kodista ja vieläpä aika huono laadultaan. Missään ei ole mainittu kuvan alkuperää, eikä minulta ole sen käyttöön kysytty lupaa. Olen laittanut asiasta kaksi kertaa viestiä kyseiseen myymälään. Ensimmäisellä kerralla melko ystävällisesti ja toisella ei-niin-ystävällisesti. En käsitä tällaista toimintaa! Itsekin markkinoinnin alalla työskentelevänä pidän todella, todella käsittämättömänä tällaista kuvien luvatonta käyttöä kaupallisiin tarkoituksiin. Olisin varmasti lähtenyt ihan mielelläni yhteistyöhön heidän kanssaan, jos asiaa olisi kysytty, mutta nyt haluan boikotoida koko myymälää. On järkyttävän surkeaa palvelua, ettei asiakkaan yhteydenottoihin vastata - vaikka kyseessä sitten olisikin "vain" bloggaaja. Saati sitten, että tosiaan kuva napataan käyttöön ihan pokkana, tuosta vaan, selvittämättä sen alkuperää.


Noh, se siitä, jään odottelemaan yhteydenottoa... Loppuun totean kaikkien muiden sisustusbloggaajien tavoin, että kyllä tähän vuodenaikaan kuvaaminen (ainakin näillä kuvaustaidoilla) on aika tuhoontuomittua hommaa! Toivottavasti näistä nyt jotain selvää saa. 

Ja pitkien sepustusten jälkeen: Mega Dot on ihana ja täyttänyt kaikki odotukseni. Suosittelen!