Ääni inspiroi (langattomasti)

Yhteistyössä: Sudio

Minulla on aika tunteellinen suhde musiikkiin. Muistan tärkeimmät tapahtumat elämässäni musiikin kautta, etenkin lyriikoiden. En pysty töissä juurikaan kuuntelemaan mitään, koska musiikki vie niin muihin maailmoihin ja eri tunnelmiin, että minun on melkein mahdotonta suhtautua vakavasti tavallisiin töihini. Toisaalta tietyt ihanat asiat elämässä eivät olisi puoliksikaan niin ihania ilman musiikkia. Juoksulenkit. Joogasarjat. Liikunta ylipäätään. Matkustaminen, pakkaaminen, kotityöt. Bloggaaminen, valokuvaaminen.

Meidän perheessä mies on ollut vahvasti vastuussa äänentoistoon liittyvistä asioista ja olen ahkerasti lainaillut hänen kuulokkeitaan. Asiasta on tullut hiukan palautetta ja olen miettinyt omien kuulokkeiden hankkimista. Etenkin langattomuus on houkutellut. Niinpä kun Sudio otti yhteyttä yhteistyön merkeissä, ilahduin kovasti. Sain valita bloginäkyvyyttä vastaan haluamani mallin heidän verkkokaupastaan ja päädyin Regent-malliin.

Nämä uudet bluetooth-kuulokkeeni ovat ensinnäkin todella tyylikkäät. Toiseksi akun kesto vaikuttaa äärimmäisen hyvältä - en ole ladannut näitä vielä kertaakaan, vaikka käyttötunteja on kertynyt jo tosi paljon, myös pakkasessa lenkkeillessä. Käyttöönotto oli äärimmäisen helppoa, juuri tuon valmiiksi ladatun akun ansiosta, mutta myös puhelimeni löysi kuulokkeet hetkessä. Kuulokkeet istuvat myös tosi hyvin päähäni, eivätkä ne kuulemma päästä ääntä läpi ollenkaan.

Äänentoiston laatu ei pääse ihan samalle tasolle kuin ne mieheltä lainatut perinteiset langalliset (jotka hän on äänentoistohifistelijänä valinnut), joten ajattelin aluksi, että tulisin käyttämään näitä Sudion kuulokkeita lähinnä niissä tilanteissa, joissa erityisesti tarvitsen langattomuutta. Mutta täytyy myöntää, että tämä langattomuus on niin kätevää ja ihanaa, etten ole kyllä kaivannut miehen kuulokkeita kertaakaan. Taitaa olla herrakin iloinen asiasta. ;)

Tiedän, että joogaajien keskuudessa musiikki jakaa paljon mielipiteitä, mutta mun mielestä hyvään harjoitukseen todellakin kuuluu ihana, rauhoittava musiikki. Joogasarjoissa langattomat kuulokkeet ovat oikeastaan ihan välttämättömyys, koska niiden johtojen kanssa asanasta toiseen siirtyminen ei kertakaikkiaan onnistu. On ihanaa joogata rauhassa näiden uusien kuulokkeiden kanssa! Jotenkin harjoitus on vielä rauhoittavampi kun tiedän, etteivät muut kuule edes musiikkiani - joogaan vain itseäni varten.

Entäs sitten kotityöt? On ihan mahtavaa siivoilla ja touhuilla kun johdot eivät häiritse ja puhelin voi olla rauhassa omassa paikassaan. Kantosäde on nimittäin mukavat 10 metriä.

Ja toki näin talviaikaan ihan vaikka kauppareissulla on tosi kiva käyttää langattomia kuulokkeita kun ei tarvitse miettiä, mistä välistä ne johdot nyt tulevat kaikkien takkien ja huivien kanssa.

Jos kaipaat uskollista treenikaveria, joka tsemppaa tekemään hyvän harjoituksen ihan kaikkina vuodenaikoina, niin joulun alla kuin uuden vuoden vaihtuessa, niin tilaa ihmeessä itsellesikin uudet, langattomat kuulokkeet. Toimii! 31.12.2017 asti saat koodilla zubi15 Sudion verkkokaupasta -15 % alennuksen. 

Kiitos yhteistyöstä Sudio!

Ikimuistoinen lahja hänelle, jolla on jo kaikkea

Taas on se aika vuodesta kun pitäisi keksiä lahjaideoita läheisille. Nykypäivänä meillä kaikilla on jo paljon tavaraa, eikä mitään turhaa haluaisi hankkia. Meidän perheessä on onneksi jo vuosia sitten siirrytty kiertäviin lahjoihin aikuisten kesken, eli jokainen hankkii ja saa vain yhden lahjan. Silti siinä on miettimistä! Mitä ihmettä keksin?

Mieluiten annan ja saan aineettomia lahjoja. Olen antanut rakkaille teatteri-iltoja (tietysti minun loistavassa seurassani, haha),  leffalippuja, hotellilahjakortteja, joskus jopa lentolippuja unelmien kohteeseen. Myös siivouspalvelut, hierontalahjakortti tai vaikka lahjoitus hyväntekeväisyyteen lahjan saajan nimissä ovat kivoja ideoita. 

Jos haluat antaa aineettoman lahjan, joka aivan varmasti jää mieleen, osta valokuvaus. Studiokuvaus onnistuu ympäri vuoden ja kuvista jää todella tärkeitä muistoja. Ammattikuvaajan ottamat ja käsittelemät kuvat ovat noin keskimäärin aika hurjasti laadukkaampia kuin ne tuhannet nopeat räpsyt, joita itse kuvaamme jatkuvasti. Minulle on käynyt niin, että mitä enemmän olen itse kuvannut, sitä enemmän arvostan ammattikuvaajia ja olen myös valmis heidän palveluistaan maksamaan.

Me hankittiin kimppalahjana iskäpapalle 60-vuotislahjaksi perhekuvaus. Oli todella hauskaa! Tunnin studiosession aikana ehdittiin ottaa yllättävän monesta eri kokoonpanosta kuvia. (Tämän postauksen kuvista jätin pois perheen pienimmät sekä vävyt.)

Olen itse tosi tyytyväinen kuviin ja uskon, että myös iskälle jäi tästä hieno muisto 60-vuotisjuhlapäivästään. Rakas Ringo-koirakin pääsi mukaan - raukka jännitti kuvausta aivan hirveästi ja tärisi kauhusta, mutta kuten näkyy, niin ammattitaitoinen kuvaaja sai kuitenkin napattua erittäin onnistuneen kuvan.

Kiitos kauniista ja raikkaista kuvista, loistavasta palvelusta ja hauskasta studiosessiosta Eeva Meusel Photography. Lämmin suositus!

Onko lauantai viikon stressaavin päivä? Ajatuksia hyvinvoinnista ja jaksamisesta.

Lauantaiaamu. Herättiin pojan jo aikaisin, annetaan iskän nukkua tänään pitkään. Ulkona on pimeää, joten olen sytyttänyt paljon tunnelmavaloja. Menee monta kuppia kahvia rauhalliseen tahtiin. Hyvä olla kun viikonloppu on vasta aluillaan.

Tähän viikonloppuun on ladattu paljon odotuksia palautumisesta. Kulunut viikko oli tosi kiireinen ja aktiivinen. Eilen perjantaina tuntui, että olen ihan täysin ylikierroksilla (ja olinkin). Nyt olo yöunien jälkeen on jo parempi. Mietin, mitä tänään tehtäisiin - Tampereella vietetään pikkuputiikkien joulunavausta, uusi pääkirjasto Metso on avautunut uudistuneena, uusi Koskipuiston upea Puisto-ravintola on vielä perheen kanssa testaamatta ja Kauppahallissa tekisi mieli käydä ostamassa jotain vähän erityisempiä raaka-aineita sunnuntaikokkailuun. Toivon siis, että pojat innostuvat lähtemään kanssani pitkästä aikaa keskustaan pyörimään. 

Toisaalta pitäisi myös siivoilla ja tehdä kaikenlaisia muita kotihommia. Ja treenata - olisiko lenkki tai joogatunti kuitenkin tärkeämpi kuin kaupunkireissu..? Ehdottomasti nukkuminen on tärkeää - ehkä jopa pienet päikkärit. Toki kavereitakin olisi kiva tavata, niitä suunnitelmia onkin sitten huomiselle. Ainakin mummulle soitan pitkästä aikaa!

Kuulostaako rentouttavalta ja palauttavalta? Juu, kivoja asioita, mutta olisikohan tuossa jo vähän liikaa? Olenko kysynyt, mitä lapseni toivoo? Entä mieheni?

Olen tämän vuoden aikana miettinyt enemmän omaa jaksamistani kuin koskaan aiemmin. Varmaan tuttu kuvio päälle kolmekymppiselle - töissä alkaa olla sen verran vuosia takana, että vastuutakin on kertynyt paljon. Tekemistä tulee koko ajan enemmän ja on pakko sopeutua siihen, ettei kaikkea vaan pysty hoitamaan. Samalla kun nautin mielenkiintoisista työtehtävistäni, mietin, että onko tämä työ nyt se, jota oikeasti haluan tehdä. Mikä on intohimoni? Mihin suuntaan haluan mennä? 

Perheen kanssa vietettyyn aikaan haluan panostaa, samaten harrastuksiin. Olen tosi kiinnostunut hyvinvoinnista, kulttuurista, politiikasta, kirjallisuudesta, musiikista... Kivoja juttuja ympärillä on paljon ja moniin menoihin olisi mukava osallistua. Tunnen paljon erittäin inspiroivia ja fiksuja ihmisiä, joiden kanssa haluaisin viettää paljon enemmän aikaa ja oppia heiltä.

Mieli ja keho ovat yhtä. En ole mukava ihminen, hyvä äiti, vaimo saati riittävän läsnäoleva esimies, jos en nuku hyvin ja liiku tarpeeksi. Nämä ovat toki yksilöllisiä asioita, mutta minä olen pienestä lapsesta asti opettanut kehoni siihen, että unen ja liikunnan tarpeeni ovat todella suuret. 

Joskus se oikeasti hiukan harmittaakin, koska jäisihän sitä enemmän aikaa muulle, jos ei aina tarvitsisi olla menossa niin aikaisin nukkumaan tai kiirehtiä lenkille, mutta toisaalta nämähän ovat asioita, joista nautin. Olen huomannut, että kehoni kaipaa ihan erityisesti venytystä ja raitista ilmaa, joten nykyään liikuntani on lähinnä lenkkeilyä ja joogaa. Voin hyvin niiden avulla juuri nyt. Jos mieli ja keho alkaa kaivata vaikkapa BodyPumpia, niin toki menen sitten sinnekin.

En ole ainoastaan miettinyt hyvinvointiasioita paljon vaan myös tehnyt asioita tietääkseni niistä enemmän.

Osallistuin alkuvuonna FirstBeat-mittaukseen, joka paljasti sykevälimittauksen avulla kolmen vuorokauden ajalta aktiivisuuteni ja palautumiseni. Tulokset olivat hyvät. Elin mittauksen mukaan melko kuormittavaa ja superaktiivista elämää, mutta palauduin unen aikana rasituksestani riittävän hyvin. Se, mikä kuitenkin pysäytti ja pisti miettimään, oli se, että vuorokauden stressaavin hetki jokaisena mittauspäivänä oli vapaa-ajallani. On helppo syyttää stressistä työtä ja toki työpäivienkin aikana oli isoja stressipiikkejä, mutta mikä oikeasti kuormittaa eniten...? Ehkä se onkin se mielenkiintoinen vapaa-aika, joka on täynnä kivoja ja rakkaita asioita - joita on vain määrällisesti aika paljon. Eikä työ ainoastaan syö voimavaroja vaan myös lisää niitä! 

FirstBeatin tutkimusten mukaan lauantai monelle viikon stressaavin päivä ja itse asiassa palautuminen on alkuviikosta parempaa. Eikö ole aika yllättävää? 

Mittauksen yhteydessä pidettiin myös luentoja, joista jäi mieleen monia tärkeitä asioita. Ensinnäkin ruokailu. Toiseksi lepo. Ei ole mitään hyötyä treenata, jos ei syö ja lepää riittävästi. Myös illalla pitää syödä hyvin, jotta keholla on polttoainetta palautumiseen unen aikana. Ja jos on oikeasti väsynyt, ei treenistä ole mitään hyötyä. Silloin on parempi vain levätä. On tärkeää tunnistaa ero väsymyksen ja laiskuuden välillä. Laiskuuteen auttaa kunnon treeni, väsymykseen lepo. 

Olen myöskin käynyt tämän vuoden aikana Mindfullness-tunneilla (kiitos upealle työnantajalleni tästäkin mahdollisuudesta!). Niissä on harjoiteltu pysähtymistä ja keskittymistä. Aivot eivät toimi enää vanhempana, jos jatkamme jatkuvien keskeytysten kanssa ja olemme jatkuvasti tavoitettavissa. Todella pysäyttävää! Ihminen voi oikeasti tehdä vain yhtä asiaa kerrallaan tehokkaasti. Multitasking on yksi suuri huijaus! Toki pitää suunnitella tulevaa ja ennakoida asioita, mutta niille on varattava oma aikansa eikä tehdä sitä jatkuvasti samalla kun oikeasti tekee jotain aivan muuta. Ihan järjettömän vaikeaa!

Ja sitten vielä Fustra. Treenimuoto, jota olen harrastanut nyt puolitoista vuotta ja olen saanut valtavasti ahaa-elämyksiä! Paljon olen liikkunut elämäni aikana, mutta osittain virheellisissä asennoissa. Fustran avulla olen saanut helpotusta selkä- ja hartiakipuihin, voimaa keskivartaloon ja parempaa ryhtiä. Aivan mahtava treenimuoto, jossa hitaiden liikkeiden avulla tehdään mahtavia tuloksia.

Jep, hienoja asioita ja tärkeitä mittauksia. Minulle. 

Minäminäminä. Entä muut?

Siis takaisin tähän hämärään lauantaiaamuun. Kysyn pojalta, mitä hän haluaisi tehdä tänään. Hän toivoo, että leikkisin hänen kanssaan lohikäärmeäitiä ja lohikäärmevauvaa, jotka asuvat olohuoneen nurkkaan rakennetussa majassa. Hän haluaisi lähteä metsään eväsretkelle kuten viime viikonloppunakin. Siis niitä aidosti palauttavia asioita.

Lempeää viikonloppua!

Tuleeko somesta paha olo?

Viime perjantaina Pikku-T tuli kipeäksi. En ollut onneksi ehtinyt suunnitella mitään viikonlopuksi ja tarkoitus oli olla vain kotona. Ihan jees siis, ajattelin. Tätä tarvitsenkin - käpertymistä torkkupeiton alle ja rentoa olemista vaan.

Lauantaina pääsin käymään joogassa ja leivoimme pikku potilaan kanssa isänpäiväkakun. Fiilis oli ihan hyvä ja rento, tein kotitöitä ja hengailtiin perheen kanssa. Ehkä aavistuksen tylsistynyt tunnelma meillä vallitsi, joten napsautettiin poitsulle leffa päälle ja uppouduttiin omien puhelimiemme maailmoihin.

No, tietysti aloin selata somea. Instagram-feedini täyttyi toinen toistaan upeammista reissukuvista, isänpäiväyllätyksien valmisteluista, sisustuksista, asetelmista. 

Äkkiä rento ja hyvällä tavalla tylsistynyt fiilikseni vaihtui kireyteen. Mitä nuo pyykkivuoretkin tuossa ivailee? Anteeksi vaan mutta missä meidän fine dining-illallinen viipyy ja miksei ovessa ole jo rentoa DIY eukalyptuskranssia?

Onneksi tajusin itsekin, mistä fiilikseni täydellinen vaihtuminen syntyi. Hävetti. Hävettää vieläkin. Eihän mulla nyt voi olla noin huono itsetunto, että annan (osittain tuntemattomien) ihmisten somekuvien vaikuttaa fiilikseeni. Eihän?

Tiedänhän itsekin bloggaajana ja somekanavien suurkuluttajana, että se kuvavirta on vain pieni pintaraapaisu elämästä.

Ja miksen voinut tarttua vaikka kirjaan sen puhelimen sijaan? 

Jäin miettimään, tuottaako some enemmän pahaa oloa ja ahdistusta vai iloa ja piristystä. Varmasti moni, minäkin, tavoittelee postauksillaan inspiraatiota, iloa ja hyvää fiilistä, mutta entä jos vastaanottaja ei koekaan niin. Ja sitten on se sisällöntuottajan paine. Kun käyttää paljon aikaa postauksen luomiseen, mutta se saakin todella vähän katselukertoja eikä yhtään kommentteja. Olisiko parempi, jos ei tietäisi lukuja ja seuraajien määrää? 

Luin hiljattain Imagesta Paula Norosen haastattelun, jossa hän kertoi, että jos olisi aikanaan saanut kaikki Radiomafiaan tulevat negatiiviset palautteet itselleen (esim. somekanavien kautta), hänen uransa olisi varmasti loppunut lyhyeen. Fiksut tuottajat olivat päästäneet Paulan tietoisuuteen vain pienen osan, eikä hän kuulemma tiennyt kuuntelijamääristäkään juuri mitään. 

Jäin miettimään myös sitä, miten pahasti olen koukussa someen. Oikeasti tosi pahasti. Liian. Kokonainen vuorokausi ilman yhtään Instagramin selailua, Facebookissa vierailua tai blogien lukemista tuntuisi melkein kidutukselta. Vaikka TIEDÄN, että siitä tulisi pelkästään hyvä olo. Olen testannut sen unohtamalla puhelimen kotiin muutamia kertoja ja se rauhallisuuden ja läsnäolon tunne on oikeasti ollut tosi voimaannuttava. On helppo sanoa, että pidä taukoa äläkä ota sitä puhelinta esiin. Mutta kun se on oikeasti koko ajan vaikeampaa!

Koska mä rakastan somea. Liityin Facebookiin ensimmäisten kavereideni joukossa ja olin ihan reimuissani siitä! Jo ennen oikeita somekanavia olin innokas slambookien vaihtelija ja ystäväkirjojen täyttelijä sekä minulla oli kirjekavereita ympäri maailmaa. Bloggaaminen on ollut luonteva jatke ja olen kuvieni ja tekstieni kautta pystynyt toteuttamaan itseäni paljon - ja myös oppinut tosi paljon, ihan työelämässäkin tarvittavia taitoja.

Se riemu kun sai ensimmäiset FB-kaverit ja ekat seuraajat blogiin! Sen kun muistaisi vieläkin. Ja kyllä mä muistankin. Pohjimmiltaan somesta tulee tosi hyvä olo. Ainakin kun malttaa välillä pitää taukoa ja muistaa asioiden oikean tärkeysjärjestyksen. 

Hyvää oloa uuteen, alkavaan viikkoon! <3

P.S. Postauksen kuvat ovat Tokiosta, upeasta Imperial Palace East Gardenista.

Kuinka selvitä pimeydestä

Nukuin viime yönä sikeästi kymmenen tuntia ja olen silti ollut koko päivän nuutunut. Tämä vuoden pimein aika tuntuu vaikuttavan minuun vuosi vuodelta enemmän. Periaatteessa oikeasti pidänkin pimeydestä, siinä on joku oma viehätyksensä - lupa käpertyä kotiin, kuunnella musiikkia, fiilistellä pieniä tavallisia asioita. Vaihtuvat vuodenajat ovat hieno juttu. Mutta kroppani ei ole samaa mieltä. Se haluaa valoa! Näin pimeään aikaan kehoni tarvitsee hirveät määrät unta, se yrittää saada normaaliakin enemmän makeaa ja toisaalta tuntuu, ettei mikään määrä liikuntaa riitä. 

Selviän pimeydestä parhaiten pysymällä aktiivisena. Kun on aikatauluttanut päivään paljon tekemistä, ei pimeyttä ja väsymystä ehdi ajatella. Pyrin liikkumaan paljon, syömään mahdollisimman tervellisesti ja tasasesti (etenkään kaamosaikaan en saa missään nimessä skipata lounasta) sekä KYLLÄ, teen myös mielelläni aika paljon töitä. Synkkänä aikana työt oikeasti pitävät mielen virkeänä. Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että saan tehdä tosi mielenkiintoisia töitä tosi hauskojen ja taitavien luovien tyyppien kanssa. 

Tärkeintä on kuitenkin uni. Nukun paljon ympäri vuoden, mutta etenkin syksyllä. Ne syksyt kun Pikku-T oli pieni (tarkemmin sanottuna alle 5-vuotias, huh) ja nukkui todella levottomasti ja pätkittäisesti, olivat järjettömän raskaita. Oikeastaan ihme, että parisuhteemme selvisi niistä, olen nimittäin huonosti nukkuneena tosi sietämätön tapaus. ;)

Ei ole sattumaa, että olen usein varannut parhaat reissut juuri marraskuussa. Ihanimpina vuosina itse reissut ovat myös toteutuneet marraskuulle, liian harvoin kuitenkin. Olisi hienoa pystyä viettämään aina synkimpänä syysaikana pari kuukautta ulkomailla, siinäpä haavetta tulevaisuudelle. Onneksi jo pelkkä matkojen suunnittelu ja varaaminenkin innostaa. 

Ehkä te lukijatkin kaipaatte piristystä pimeyteen? Aion pitää täällä blogissani marraskuussa matkailu ja hyvinvointi -teemakuukauden, jolloin mm. kurkistetaan viimein lumoavaan Japaniin, haaveillaan tulevista matkoista ja mietitään, mistä se hyvä olo oikeasti syntyy. Toivottavasti viihdytte tämän teeman parissa!

Lapsen suusta

Johtajuudesta

Poikaani kiinnostaa kovasti leikit, joissa on selkeä pomo ja ryhmän vetäjä. Hän mietti yhtenä päivänä, millaista mahtaisi olla pomo. Itse työskentelen esimiestehtävissä ja totesin, että "Ei se mitään ihmeellistä ole, ihan tavallista työtä, äitikin on pomo siellä töissä." Epäuskoinen katse. "Ai oikea pomo, sinäkö? Hmmm... Sä oot kyllä varmaan sellainen varapomo!"

Kierrätystä

Olen tunnollinen jätteiden lajittelija. Juttelemme pullojen palautuksesta ja kerron, miten tärkeää on, että kaikki tyhjät pullot ja tölkit palautetaan kauppaan eikä yhtään mene tavalliseen roskikseen. Pikku-T innostuu. "JOO! Siis kun iskä on juonut tosi paljon kaljaa ja niitä pulloja on vaan IHAN joka puolella niin mä kyllä kerään ne ja vien kauppaan." (Tällaista tilannetta ei ole koskaan ollut, mutta onhan se hyvä olla suunnitelma valmiina)

Ostoksia

Olemme kaupassa lähestymässä kassaa kun poju huutaa kovalla, kuuluvan kirkkaalla äänellään. "Äiti, me unohdettiin ottaa iskälle kaljat!"

Mut kun on asiaa

Poikamme on todella kova puhumaan ja tarinaa riittää. Usein erityisesti juuri silloin kun aikuisilla on jotain oikeaa asiaa toisilleen. Yhtenä päivänä kun yritimme jutella miehen kanssa tulevan viikon menoista, hän kulki ihan isänsä kyljen vieressä ja selitti koko ajan omaa asiaansa. Lopulta isä hermostui ja sanoi melko tiukkaan sävyyn: "Älä puhu koko ajan päälle!" Pikku-T katsoi täysin ihmeissään ja totesi: "En mä puhu päälle, mä oon täällä alhaalla ja puhun sun VARTALOLLE!"

Kaikkiruokainen herkuttelija

Keskustelemme marjoista. Totean, että Pikku-T:lle ei oikein marjat maistu, vaikka muuten kaikkiruokainen onkin. Poitsu on asiasta eri mieltä. "Siis kyllä mä tykkään ihan toooositosi paljon mansikoista. Jätskinä!"

Avaruusjutut

Kuten tiedämme, pienet pojat ovat usein kiinnostuneita avaruusjutuista. Niin myös meidän 5-vuotias. Häntä mietitytti eräänä päivänä kovasti, miten kääpiöt voivat asua avaruudessa, kun siellä on niin kylmä eikä vettäkään. Minä tietysti totesin siihen nauraen, että eihän avaruudessa mitään kääpiöitä tietenkään asu. "Miten muka! Plutohan on kääpiöplaneetta!"

Oma tyyli

Tanskalainen design iskee mun makuhermoon täysillä ja POMPdeLUXin vaatteet ovat aivan ihania. Olin varannut meille kotiin kutsut ja esittelin ennen kutsujen alkua innoissani kuvaston kauniita vaatteita Pikku-T:lle. Hän katseli kuvia ja totesi kohteliaasti: "Joo äiti, ihan kivoja, mut aivan liian harmaita."

Naisjuttuja

Olin lähdössä reissuun ja totesin, että tulee kyllä taas tosi kova ikävä. Pikku-T osoitti pihalle, jossa näkyi naapurin rouva ja lohdutti: "Kyllä me pärjätään äiti kun sä oot lomalla. Meillähän on täällä näitä toisia naisia."

Kiitollisuudesta

Olen aikamoinen kotifiilistelijä ja sanon usein ääneen, miten kiva koti meillä on. Minusta on tärkeää, että lapsi oppii arvostamaan turvallista kotia ja myös esteettisiä asioita kotona. Ilmeisesti oppi on mennyt perille kun eräänä päivänä 5-vuotias fiilisteli. "Meillä on kyllä niin ihana koti. Arvaa mikä on ihanaa meidän kotona. Meillä on niin ihana katto, siis katso miten hieno. Se on niin hyvä kun me ei ollenkaan kastuta kun sataa."

Pieni hassu viisas tyyppini.

Kuinka iso kunnia on opettaa sinulle asioita elämästä. 
Koska mikään ikinä ei ole opettanut minulle yhtä paljon.

Rakastan sinua.

Mitä jos en siivoaisikaan itse? (sis. alekoodin Freskalle)

Te tiedätte, että olen aikamoinen siivousintoilija. Meillä on aika selkeä työnjako siivouksessa. Mies imuroi ja hoitaa "miesten hommat" (haha) eli lattiakaivot, saunan, terassien pesut ym. Minä puolestani hinkkaan kaikenmaailman yksityiskohtia, pyyhin neuroottisesti pölyjä, jynssään vessoja, järjestelen - ja pesen ikkunat.

Kaikki muu vielä menee ihan hyvillä mielin, mutta tuo ikkunoiden pesu on homma, jota vihaan. Ensinnäkin siihen menee ihan tuhottomasti aikaa, toiseksi en koskaan ole tyytyväinen lopputulokseen. Haluan, että ikkunat ovat moitteettoman kirkkaat ja että ne pestään kaksi kertaa vuodessa. Mielestäni nimittäin puhtaat ikkunat tekevät koko kotiin raikkaan fiiliksen ja tietysti päästävät valon kauniisti sisään. 

Tästä on muodostunut melkoinen marttyyrishow kun ensin voivottelen, miten kauheaa on kun tämä homma pitäisi TAAS tehdä, kyttään sopivaa säätä (jota ei ikinä ole) ja sitten kun homma on vihdoin hoidettu, niin tutkailen lopputulosta suurennuslasin kanssa, hinkkaan niitä raitoja viiteen kertaan, enkä kuitenkaan ole tyytyväinen.

Mutta nyt tilanne muuttuu. Ikkunanpesun tulee jatkossa meillä hoitamaan siivouksen ammattilainen! Pari viikkoa sitten nimittäin Freska kävi meillä pesemässä ikkunat ja olen ihan supertyytyväinen lopputulokseen. Ikkunoista tuli upean kirkkaat ja puhtaat. 

Olin varannut yhteensä 4,5 tunnin siivousajan ja ajattelin, että se riittää ikkunoiden lisäksi ehkä korkeintaan kylppärin pesuun. Näin olin myös varauksen yhteydessä toiveeksi esittänyt. 

Mutta Freskan reipas ammattilainen ehtikin siinä ajassa tehdä lisäksi koko perussiivouksen eli myös imuroinnin, lattioiden kosteapyyhinnän, vessojen pesun ja pölyjen pyyhkimisen. Toki täytyy sanoa, että meillä oli valmiiksi aika puhdasta, koska en ollut varautunut, että hän ehtisi tehdä tätä kaikkea.

Mielestäni on mahtavaa, että Freskalta saa tilattua nimenomaan tällaisia täsmätöitä säännöllisen perussiivouksen lisäksi. Meillä siivousintoilijoillakin kun on ne inhokkihommat, jotka aina jäävät roikkumaan ja aiheuttavat ärsytystä. Freskan asiakaspalvelu myöskin vinkkasi, että kannattaa olla yhteydessä heihin sähköpostitse, jos haluaa jonkun tietyn erikoistyön tekijän, sillä siivoojillakin on omat erikoisosaamisalueensa.

Jos sinäkin haluat kokeilla Freskaa, niin alekoodilla 2FKCNH saat 25 euron alennuksen ensimmäisestä tilauksesta. Suosittelen!

P.S. Tämä postaus ei ole kaupallinen yhteistyö. Sinäkin saat tilauksen yhteydessä oman alekoodisi ystäville jaettavaksi. Nerokasta markkinointia hyvän siivouksen lisäksi, tykkään.

Rakkauskirje Porille

Rakas entinen rakkaani,

Muistan sen hetken kun huomasin, etten enää viihtynyt sylissäsi kuten ennen. Jokin välillämme oli muuttunut. Tarvitsin tilaa ja jotain uutta ympärilleni ja karkasin toisen luokse. Tai en ehkä karannut vaan lähdin paremman elämän toivossa tutkimaan mahdollisuuksiani. Niitä mahdollisuuksia on tarjoutunut ja niihin olen tarttunut, kuitenkin koko ajan kantaen mukanani sitä kaikkea, mitä minulle opetit.

Kun olin poissa luotasi, oli minun mentävä itseeni ja löydettävä selitys sille aukolle, jonka sydämeeni jätit. Oikeastaan kesti kauan myöntää, että se aukko todella oli olemassa ja se sijaitsi jossain todella syvällä, kipeässä ja merkityksellisessä paikassa. 

Ehkä meistä oli tullut toisillemme itsestäänselvyyksiä, kasvoimme erilleen, tunteet viilenivät. Joskus täytyy lähteä kauas nähdäkseen lähelle ja niin tässäkin tapauksessa. Vasta vuodet muualla ovat oikeasti opettaneet, miten upea ja tärkeä minulle oletkaan.

Ehkä olen vainoharhainen kun kuvittelen, että sinäkin kaipaat minua. Mutta siltä todella tuntuu, niin lempeästi minua kohtelet aina kun kohtaamme. Puuskainen, hyytävä merituuli on vaihtunut raikkaaksi tuulahdukseksi. Hiljaiset kadut lähelläsi eivät ahdista vaan tuntuvat turvallisilta, kotoisilta ja helpoilta kulkea.

On vahvoja merkkejä siitä, että meidän todella tulisi palata toistemme luo. Varmasti merkittävin niistä on se, että poikani kannattaa eri jääkiekkojoukkuetta kuin sinä. Tiedän, että tämä tieto tulee shokkina, sitä se on ollut itsellenikin.

Tiedän, että liekki kyrtee yhä sinunkin rinnassasi ja toivon, että saamme vielä joskus toisen mahdollisuuden. Ja lopulta, eihän välimatkamme ole niin pitkä. Voimme olla läheisiä, vaikka emme tapaisi joka päivä. Beibi en mä hiillosta. Ei Roomaakaan rakennettu viikossa.

Aika on auttanut minua ymmärtämään sitä vahvaa perustaa, jotka vuodet kanssasi ovat jättäneet itsetuntooni. Olen todellakin tehnyt parhaani, etten koskaan unohtaisi sitä turvallisuutta ja lämpöä, joita koin kanssasi. Opetit minua kasvamaan ja kestämään pettymyksiä ja ilman näitä kokemuksia en olisi minä. 

Rakkaudella, Suvi Enäjärveltä

Porin kaupunki lähetti elokuussa 13 000:lle entiselle porilaiselle rakkauskirjeen osana kaupungin brändikampanjaa. Minusta idea oli todella mainio ja päätin, että jos saan kirjeen, vastaan siihen. No, kirjettä ei minulle koskaan tullut, mutta päätin silti kirjoittaa omani. Pori-julisteen tilasin Mapiful.comista ja siinä on suuressa roolissa kaunis rannikko ja Meri-Pori, josta olen kotoisin.

Haikeasti onnellinen

Kesä on nyt ohi ja käännymme kohti syksyä. Pidän syksystä ja talvestakin paljon, eikä tapana ole ollut haikailla kesän perään. Mennyt kesä oli kuitenkin niin monella tapaa  erityinen, että olo on väkisinkin haikea.

Olen oikeasti ollut tänä kesänä todella onnellinen. Tuntuu hurjalta, melkein syylliseltä, kirjoittaa se tänne julkisesti näin kun maailmassa on tapahtunut niin paljon kaikkea pahaa ja käsittämätöntä. Mutta ehkä juuri se paha on korostanut sitä onnea, mistä minun kuuluu nauttia juuri nyt. Siitä, että saan olla kahden pienen ihanan vauvan täti. Että viisivuotias poikani on niin fiksu ja ihana. Ja hänen ansiostaan saan elää niitä paljon parjattuja ruuhkavuosia, jotka oikeasti ovat elämän parasta aikaa. Että toteutimme rakkaan kanssa reissuhaaveen Japaniin ja matka oli niin hieno. Ja olen turvassa meidän pienessä, kivassa kodissa, joka on meille juuri sopiva. 

Elämä ei tietenkään ole täydellistä, mutta eihän sen kuulukaan olla.

Oikeastaan olen aika melankolinen ihminen, tiesittekö sitä? Monet varmasti kuvailisivat minua iloiseksi, innostuneeksi ja pirteäksi, mutta innostuakseni kaipaan oikeasti aika paljon vakavuutta, yksinoloa ja miettimistä. Tykkään kuunnella synkkää musiikkia, lukea aika traagisia kirjoja ja katsoa sielua riipiviä elokuvia.

Minulle aika perusfiilis on tietynlainen ulkopuolisuus. En oikeasti tiedä, mistä se johtuu -  ehkä se on vain luonnekysymys. Tarve olla hiukan erakko, päästä omiin oloihin. Joskus ulkopuolisuudesta tulee haikea olo, mutta tiedän, että se menee ohi ja oikeasti tavallaan nautin siitä. Senkö takia olen muuttanut pois kotipaikkakunnalta, enkä (ainakaan vielä) palannut...? 

Oikeastaan tämän asian valossa on aika suuri ihme, että olen ollut saman miehen kanssa jo puolet elämästäni. Hän on ollut kyllä niin uskomaton siinä, että olen saanut omaa tilaa ja aikaa juuri niin paljon kuin olen tarvinnut, ja olen saanut sen pyytämättä. Nykyäänhän me tietysti tunnetaan toisemme niin hyvin, ettei aina tarvita edes sanoja. Tiedetään melkein kaikki matkan varrella tapahtunut. Vitsiä ei tarvitse kertoa loppuun asti kun molemmat jo nauraa.

En osaa ajatella, että onni olisi ansaittua sen enempää kuin epäonnikaan. Totta kai tietyt valinnat vievät meitä aina eteen päin ja onnellisuus voi olla monien valintojen summa. Mutta tänä kesänäkin se totuus on taas näyttäytynyt, että rakkaus ja toiset ihmiset ovat meillä aina vain lainassa. Ei elämää voi oikeasti suunnitella.  En pelkää kovin monia asioita, mutta menettämistä kyllä.

Oikeastaan kaikki on kuitenkin kiinni asenteesta. Eikö ole erikoista, miten vakavasti sairastuneet ihmiset ovat usein paljon positiivisempia kuin ennen sairastumistaan? Tai hassua se, että tänä viikonloppuna monet ovat iloinneet ihanan lämpimistä ja aurinkoisista keleistä kun vastaava sää heinäkuussa aiheutti pelkkää valitusta kylmyydestä.

Olenko ollut tänä kesänä erityisen onnellinen? Ehkä olen ollut monena kesänä yhtä onnellinen, mutta nyt vain tajunnut sen itse paremmin? Aika ihana ajatus. Tällä kohti syksyä ja pimeyttä. <3

Siskon luona

Kiitos kaikista kivoista kommenteista edelliseen parvekepostaukseeni! Mukava kuulla, että parvekkeen muuttunut tunnelma välittyi sinne ruudun toisellekin puolelle. Kovin paljon ei olla ehditty tosin siellä hengailemaan, sillä ollaan oltu melko liikkuvia lomalaisia. Japanin reissu oli ihan mieletön ja tulen varmasti kirjoittamaan siitä kunhan ehdin käydä kuvat kunnolla läpi. 

Heti Tokiosta palattuamme suuntasimme Turkuun, sillä reissumme aikana pikkusiskon kaksoset olivat päässeet sairaalasta kotiin ja totta kai minun piti päästä katsomaan vauvoja heti kun suinkin mahdollista. He olivat niin pieniä ja ihania. <3 Niin terapeuttista pitää sylissä ja hoitaa tuollaisia rääpäleitä. Ja vain tuijottaa kun he nukkuvat niin kauniisti. Molemmat ovat kasvaneet aivan upeasti!

Siskoni perhe asuu ihanassa melkein 100-vuotiaassa puutalossa, jossa on ihan uskomattoman kaunis kakluuni. Muutenkin todella hurmaava koti. Pitää ehdottomasti joskus oikein kunnolla ottaa sisustuskuvia heillä.

Nyt pitäisi taas pakata, sillä ensi yönä olisi lähtö kohti Kreetaa äitini ja pikku-T:n kanssa. Hiukan reissuväsymystä jo ilmassa, sillä pakkaaminen ei houkuttelisi tippaakaan. Pitää varmaan laittaa hyvät musat soimaan ja haistella aurinkorasvan tuoksua... Meillä ei ole kesämökkiä, joten juhannukseksi lämpimämpiin maisemiin suuntaaminen sopii paremmin kuin hyvin!

Ihanaa juhannusta teille kaikille!

Supervoimia

Rakkaus ja pelko ovat toisinaan niin turhauttavan lähellä toisiaan. Ainakin silloin kun maailmaan saapuu kaksi vielä kovin keskeneräistä pientä ihmistä. Kyllä teitä on odotettu, niin kovasti odotettu, mutta olisitte vielä hetken malttaneet!

Pikkusiskoni kahden pikkuisen syntymän myötä ajatukset palasivat niihin hetkiin kun olin itse saanut oman kääröni syliini. Äitiys on ihmeellistä, ihmeellisen samanlaista. Suuri vastuu, suurempi rakkaus kuin on voinut kuvitella, samalla suurempi menettämisen pelko kuin olisi koskaan halunnut kokea.  Se haikea tunne kun tajuat, että oma huoleton elämäsi on ikuisesti ohi, mutta et kuitenkaan haluakaan siitä yhtään hetkeä takaisin. Ei, pahin pelkosi on, että saat sen takaisin.

Pienet voivat hyvin ja vahvistuvat päivä päivältä. Urhea äitikin voi jo hyvin. Aurinko paistaa ja lämmittää. Supervoimat olivat sittenkin täällä.

Sana, jonka käytöstä haluan luopua

Pitkästä aikaa täällä! Onpa tauko venähtänyt pitkäksi. Blogin tulevaisuutta on tullut pohdittua viime aikoina kun energiaa ei ole oikein riittänyt tälle osa-alueelle.

Omassa arjessani mielenkiintoiset työkuviot ovat vieneet eniten energiaa, mutta myös treeni-intoa on keväällä riittänyt. Ohjelmassa on ollut tavallisten jumppien lisäksi supertehokasta Fustraa ja juoksukoulua. Molemmissa lajeissa on palkitsevaa huomata, miten nopeasti pystyy kehittymään.

Pikku-T on aloitti ensimmäisen oman harrastuksensa, jalkapallon. Tosin voi olla, ettei kiinnostus vielä riitä kovin pitkälle, mutta lapsen ehdoilla mennään.  Pian vietetään 5-vuotissynttäreitä, todennäköisesti kolmen eri juhlapäivän voimin. Ei, en aio vieläkään järjestää teemajuhlia tai leipoa seitsemää eri sorttia tarjottavaa. Mutta rennot ja kivat juhlat tärkeimpien kanssa haluan ehdottomasti järjestää ja sankari itse pitää nyt ensimmäiset kaverisynttärit läheisimmille ystävilleen. Lahjatoivelistalla on lähinnä supervoimilla varustettuja supersankareita.

Kesäkuussa koittavaa Tokion matkaa ollaan suunniteltu iltaisin innokkaasti, siitä tulee kyllä varmasti vaikuttava kokemus. Lisäksi varmistin aurinkoisen ja lämpimän kesälomasään, nimittäin varasin eilen Kreikan pakettimatkan minulle, pikku-T:lle ja äidilleni. Ihania juttuja siis edessä! Ollaan vietetty parisuhdeviikonloppua ja tyttöjen viikonloppua, tavattu ystäviä. Kävimme jopa katsomassa yhtä ihanaa asuntoa, vielä se ei ollut SE oikea, mutta hiukan muuttohaaveitakin on välillä ilmassa. Edelleen järven rannalla asuminen on suurimpia unelmiani.

Sisustus on mielessä edelleen päivittäin. Luen ihania blogeja ja seuraan inspiroivaa kuvavirtaa Instagramissa. Juurikaan muutoksia ei ole tapahtunut omassa kodissa. Suunnitelmia surraa kyllä päässä senkin edestä.

Arki on aika täyttä eikä paljonkaan tule paikallaan makoiltua. Silti melkein koko ajan on tunne, etten mä tässä nyt mitään tee. Onhan niitä kaikenlaisia ahkeria ja rohkeita yrittäjiä ja lääkäreitä ja huippututkijoita ja hekin ehtivät kaiken. Tiedänkö yhden lapsen äitinä edes lapsiperheen arjesta mitään? Tuskin.

Joka toinen päivä mietin, että voisi kyllä tapahtua jotain. Jotain tosi isoa. Sellaista, josta joku ajattelisi onpa rohkeaa, mitenköhän tuossa oikein käy. Olenkin kai aika monen mielestä aika rohkea, mutta oikeasti mietin iltatolkulla, uskaltaisinko leikata otsatukan. Ja tunnen suurta nautintoa kun saan järjestellä vaatteita kaappiini viivasuoriin pinoihin sävyjärjestykseen. On ollut tässä vähän kiireitä, kauhee hoppu, en oikeen oo ehtinyt mitään ylimääräistä ja sitten kuitenkin olen järjestänyt sen vaatekaapin kolme kertaa.

Mutta siitähän on juuri kyse. Ei vaatekaapin järjestäminen ole mulle mitään ylimääräistä. Eikä hikoilu tai pitkät yöunet. Ne ovat minua. Välttämättömyyksiä. Ne ovat niitä merkityksellisimpiä asioita elämässä, turva-asioita. Ja niihin kuuluu ehdottomasti myös kirjoittaminen.

Liian usein tulee sanottua, että pitäisi tehdä kyllä sitä ja tätä ja täytyisi hoitaa tämäkin homma. Tarttis, täytyis, pitäis. Haluan tietoisesti luopua näiden sanojen käytöstä kokonaan. Uskon, että pitäisi-sanasta luopuminen tekee minusta myös paremman vaimon, ystävän, äidin ja työkaverin.

Kaikessa tässä arjen pyörityksessä en aio lopettaa blogia, mutta todennäköisesti päivittelen suhteellisen harvakseltaan. Toivottavasti jaksatte silti pysyä matkassa mukana. <3

Arjen harmauden hurmosta

Heippa ja oikein hyvää maaliskuuta! Nyt on hei virallisesti kevät. Tosi harmaissa tunnelmissa on kyllä tämä maaliskuu aloitettu, loska lotisee ja pilvet tuntuvat roikkuvan suunnilleen pään korkeudella. Voisi kuvitella, että tällaisena päivänä olisi ihanaa imeä väriterapiaa, mutta ei. Olen ihan harmaan hurmoksessa kotonakin.

Koska yksikään vuodenajan vaihdos ei tunnu miltään ilman uutta tyynynpäällistä, niin tietysti yksi sellainen on hankittu. Heittäydyin villiksi ja hommasin harmaan. Tämä löytyi ihan Prismasta ja on ihanan pehmoista puuvillaa! Samaan sarjaan kuului myös nätti torkkupeitto, mutta sitä en vielä pystynyt perustelemaan itselleni. Torkkupeittoja on muutenkin ihan liikaa. (Sen sijaan tyynynpäälliselle oli aito ja perusteltu tarve, sovitaanko näin?) Näitä sai kyllä myös kauniin tummansinisenä, mutta hetken harkinnan jälkeen oma valinta oli kyllä helppo - harmaata sen olla pitää, jälleen kerran.

Uskon, että harmaa on monelle muullekin kuin minulle aika turvallinen väri. Tarvitseeko sen arjen harmauden tarkoittaa lopulta negatiivisia asioita? Minä olen ainakin sellainen arkityyppi, jolle harmaat päivät merkitsevät jotain tuttua, turvallista, tavallista ja lohdullistakin. Eihän sitä kukaan jaksaisi, jos koskaan värit eivät räiskyisi ja pääsisi juhlimaan kunnolla, mutta välillä harmaus on ihan OK. Tänään oli juuri sellainen peruspäivä. Oli vaikea päästä sängystä ylös, mutta aamu oli ihan mukava, sitten perus työpäivä, lounaaksi tavallisia jauhelihapihvejä, tavallinen juoksulenkki, kotitöitä ja sisällä touhuamista lapsen kanssa. Ja nyt istuskelen kirjoittelemassa tätä postausta kietoutuneena tietysti harmaaseen, pehmoiseen neuletakkiin. Aion kömpiä aikaisin nukkumaan ja houkutella miehen tekemään samoin. Ehkä huomenna jotain muuta, mutta nyt on hyvä näin.

Miten teidän maaliskuu starttasi? 

P.S. Harmaudesta huolimatta olen ihan superinnoissani yhdestä sisustusprojektista, josta kuulette takuulla pian lisää. Olen nimittäin tilannut meille taulun! Siitä tulee aika iso ja paikaksi on kaavailtu olohuoneen paraatipaikkaa, tummaa telkkariseinää. Taulun maalaa tilaustyönä Virpi Viitala. Saatoin ehkä esittää jotain harmaan sävyjä toiveeksi sinnekin. ;) Jännittävä ja kutkuttava projekti, odotan lopputulosta todella malttamattomana.

Äidin ja pojan välisestä ystävyydestä

Tunsin sinut niin hyvin jo ennen kuin synnyit. Tiesin, että liikkeesi ovat nopeita ja napakoita ja tiesin, että viihdyt tilanteissa, joissa tapahtuu. Kun sinut saatiin synnytyksen jälkeen elvytettyä, katsoit minua kiukkuisesti. Tulinen katse silmissäsi. Kaikkea tässä joutuukin kestämään, että saa elää!

Otamme aika usein yhteen. Olemme temperamentiltamme niin samanlaisia. Meitä kumpaakaan ei saa neuvoa. Tulistumme nopeasti, mutta lepymme vielä nopeammin. Osaat pyytää syliin ja osaat pyytää anteeksi. Pidä niistä taidoista kiinni, ihailen niitä suunnattomasti.

Olen ihan hirveän ylpeä sinusta. Siitä, miten hyviä ystäviä sinulla on. Siitä, miten viisaasti osaat sanoittaa tunteita ja aistia muiden tunnetiloja. Siitä, että olet ylpeä itsestäsi, etkä vähättele mitään. Siitä, että olet kulinaristi. Siitä, ettei sinulla ole kiire mihinkään. Kyllä R:n ehtii oppia viitenä ja kuutena voi mennä Särkänniemessä niihin kunnon laitteisiin. 

Olet tosi luottavainen. Et pelkää, paitsi joskus hämähäkkejä. Ei sinun tarvitse. Ei ikinä, sillä minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä. Ei ole sellaista pimeää, jota minun hento käteni ei torjuisi.

Kun olemme kahdestaan, meillä on ihan omat jutut. Puhumme oikeastaan tavallista vähemmän, ei tarvitse kun tiedämme ilmankin sanoja, mitä toinen tarkoittaa. Käymme ravintolassa, kahvilla, ulkoilemassa. Tiedät, että tarvitsen liikuntaa ja suostut istumaan rauhassa rattaissa vielä 4-vuotiaanakin, jotta äiti saa treeninsä. Sehän on kyllä aika kivaa vauvaleikkiä ja haluat kuulla juttuja vauva-ajasta.

Rakas hassu pikku äiti, sanot kun mietin ääneen, kuinka hirveän ihmeellisen nopeasti kasvat. Hupsu äiti, mä tulen sun syliin isonakin ja vaikka mä kasvan, niin oon aina yhtä rakas sulle.

Pohjoista valoa

Tämä helmikuu on ollut blogissani hiljaisempi kuin aikoihin. Syy löytyy live-elämän puolelta, joka on ollut kaikkea muuta kuin hiljainen. Menoja ja meininkiä on riittänyt! Työkiireitä, harrastusjuttuja, ja vielä lomakin. Tiedättekö sen tunteen kun ennen loman alkua tuntuu, ettei mistään tule mitään? Ettei nyt ainakaan ehdi jäädä lomalle. Ihan tuhat hoidettavaa asiaa jo pelkästään matkavalmisteluissa ja työtkin pitäisi saada jollekin mallille siksi aikaa. Aina sellainen olo, että on jäämässä ihan väärään aikaan pois. Juuri siksi aikaa kun olet buukannut itsesi muualle, tuntuu tapahtuvan kaikkea mielenkiintoista kotipuolessa. Ja vaikka rakastan reissaamista, niin oikeasti inhoan pakkaamista yli kaiken ja otan aina siitä ihan kauheat paineet. 

Mutta kuten aina, loma tiesi tälläkin kertaa paremmin kuin minä, että olin sen tarpeessa. Työkone sulkeutui, tien päälle päästiin ajallaan, auto saatiin pakattua ja kun olin hengittänyt pari päivää pohjoisen ilmaa ja nukkunut todella paljon (10 tunnin yöunien päälle parin tunnin päikkäreitä), tajusin että oli ihan sairaan hyvä olo.

Tällä kertaa talvilomareissumme suuntautui luonnonkauniiseen Kuusamoon. Itselleni tämä oli ihan eka kerta Pohjoisessa talvella, olen vain kerran aiemmin käynyt Saariselällä ja silloin oli syksy. Olin odottanut reissua tosi paljon, eikä tarvinnut pettyä! Matka tarjosi kaikkea sitä, mitä lähdettiin hakemaankin. Kauniita auringonnousuja ja -laskuja, pohjoisen valoa, hiihtoa, laskettelua, lumikenkäilyä, nuotiomakkaraa, hiljaisuutta, mökkielämää, villiruokaa, yhdessäoloa. Ja tylsistymistä, sitä nykyajan suurta luksusta.

Majoituimme suloisessa ja perinteisessä mökissä, joka oli täytetty erilaisilla mäntypinnoilla. Oikeasti, siellä oli mäntyä ihan kaikki! Seinät, katto, lattiat, väliovet, ovenkarmit, huonekalut, jopa verhotangot. Ihanaa mäntymaailmaa oli raikastettu mintunvihreällä (!) keittiökaapistolla sekä viininpunaisilla sohvilla ja nojatuoleilla. Nämä ihanat täydellisesti toisiinsa yhteensointuvat mintunvihreän ja viininpunaisen sävyt vielä seikkailivat mökin tekstiileissä aina voimakaskuvioisista kukkaverhoista raidallisiin mattoihin ja ruudullisiin päiväpeitteisiin. Todellinen skandinaavisen modernin tyylin rakastajan unelma siis, eikö?

Pari ensimmäistä päivää mietin, kuinka helposti mökkiin saisi freesiä ilmettä kun vaihtaisi verhot valkoisiin, mustavalkoiset päiväpeitot, viininpunaisten kalusteiden tilalle harmaata, keittiönkaapinovet voisi maalata valkoisiksi ja ehkä ne verhotangotkin... Tiedän, kuulostaa aika hullulta, käyttää nyt energiaa miettimällä toisen omistaman mökin sisustusta, mutta tällaista se on kun on todella sisustusterapian tarpeessa. ;)

Näin jälkikäteen ajateltuna nuo pari päivää olivat sattumalta juuri ne, jolloin nukuin univelkaani pois...

Koska sitten aloin nähdä asiat uudessa valossa. Se mintunvihreä keittiö oli ihan toimiva, suorastaan mukava, ja etenkin kotoisa. Mäntyhirsien keskellä oli hyvä hengittää. Kukallisenkirjavat verhot olivat oikeastaan aika hauskat ja viininpunaisessa sohvassa sai mahtavan mukavan asennon loimuavan takkatulen katseluun. Pikku-T:n lempiväri on sitä paitsi punainen ja hän on toivonut meille mm. punaista sohvaa (kauhea pettymys kun hankittiin harmaa), punaisia portaita (niistä tuli valkoiset) ja punaista seinää vierashuoneeseen (maalasin tumman seinän valkoiseksi). Voitte siis uskoa, miten fiiliksissä hän oli niistä punaisista huonekaluista!

Ja sitten tuli se lause.

Äiti mä tiedän, että sä tykkäät ihan kauheesti niistä kaikista huonetavara-asioista. Mutta täällä matkalla on kivaa kun sä ehdit enemmän halata mua ja iskää.

Totta kai jos mökki olisi omani, tekisin nuo edellä luetellut raikastavat muutokset sisustukseen ja varmaan paljon muutakin. Mutta ei sisustaminen ole oikeasti niin tärkeää. Joskus on hyvä laittaa silmät kiinni ja tunnustella, miltä koti ympärillä tuntuu. Väitän, että edes me designiin hurahtaneet emme välttämättä valitsisi mukavimman tuntuiseksi tuoliksi sitä kuuluisinta muotovaliota. Kaunis muotoilu on hieno asia ja tunnen sitä kohtaan suurta intohimoa, mutta jos ilta toisensa jälkeen kuluu täydellistä torkkupeittoa netistä etsiessä, etkä sen takia ehdi halata perheenjäseniäsi, kannattaa kääriytyä vanhaan, nukkavieruun torkkupeittoon ja ottaa rakkaat kainaloon.

Älkääkä ymmärtäkö väärin. Minun mielestäni hyvä muotoilu tarkoittaa ehdottomasti sitä, että kaunis ulkonäkö yhdistyy hyvään käytettävyyteen, kestävyyteen, mukavuuteen ja siihen oikeaan fiilikseen. Aivan ehdottomasti. Ehkä tämä oli vain itselleni pieni herätys, sillä seuraan sisustamisen maailmaa niin tiiviisti ja some-feedini täyttyy päivittäin upeista kuvista. Kuvat ovat kuitenkin vain kuvia, aito tunne syntyy visuaalisuuden lisäksi niistä kaikista muista aistikokemuksista.

Ylipäätään Kuusamossa ihastutti rentous ja mutkattomuus. Oli ihanaa viettää viikko ilman meikkiä urheiluvaatteissa, eikä silti tarvinnut tinkiä kivoista kahvila- ja ravintolaelämyksistä.

Kuten niin usein, tälläkin kertaa piti lähteä kauas, että näki lähelle. Kun tulimme kotiin, jokainen huone näytti mielestäni raikkaalta, selkeältä, vaalealta, aika kivalta. Tunsin lattialämmityksen ihanan mukavuuden jalkojeni alla ja kaikki tutut tavarat olivat siististi paikoillaan. Ennen reissua näin ympärilläni muutoskohteita (uutta maalipintaa, huonekaluprojekteja, verhomuutoksia, you name it) ja konmaritettavia kaappeja (hitsit, että inhoan tuota konmarittaa-verbiä), juuri nyt niillä projekteilla ei tunnu olevan mikään kiire.

Ehkä saimme mukanamme ripauksen pohjoisen valon taikaa tänne omaankin kotiin.

P.S. Myöhästyneet ystävänpäivä-terkut kaikille blogini lukijoille! Kiva kun olette siellä. :)