Äidin ja pojan välisestä ystävyydestä

Tunsin sinut niin hyvin jo ennen kuin synnyit. Tiesin, että liikkeesi ovat nopeita ja napakoita ja tiesin, että viihdyt tilanteissa, joissa tapahtuu. Kun sinut saatiin synnytyksen jälkeen elvytettyä, katsoit minua kiukkuisesti. Tulinen katse silmissäsi. Kaikkea tässä joutuukin kestämään, että saa elää!

Otamme aika usein yhteen. Olemme temperamentiltamme niin samanlaisia. Meitä kumpaakaan ei saa neuvoa. Tulistumme nopeasti, mutta lepymme vielä nopeammin. Osaat pyytää syliin ja osaat pyytää anteeksi. Pidä niistä taidoista kiinni, ihailen niitä suunnattomasti.

Olen ihan hirveän ylpeä sinusta. Siitä, miten hyviä ystäviä sinulla on. Siitä, miten viisaasti osaat sanoittaa tunteita ja aistia muiden tunnetiloja. Siitä, että olet ylpeä itsestäsi, etkä vähättele mitään. Siitä, että olet kulinaristi. Siitä, ettei sinulla ole kiire mihinkään. Kyllä R:n ehtii oppia viitenä ja kuutena voi mennä Särkänniemessä niihin kunnon laitteisiin. 

Olet tosi luottavainen. Et pelkää, paitsi joskus hämähäkkejä. Ei sinun tarvitse. Ei ikinä, sillä minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä. Ei ole sellaista pimeää, jota minun hento käteni ei torjuisi.

Kun olemme kahdestaan, meillä on ihan omat jutut. Puhumme oikeastaan tavallista vähemmän, ei tarvitse kun tiedämme ilmankin sanoja, mitä toinen tarkoittaa. Käymme ravintolassa, kahvilla, ulkoilemassa. Tiedät, että tarvitsen liikuntaa ja suostut istumaan rauhassa rattaissa vielä 4-vuotiaanakin, jotta äiti saa treeninsä. Sehän on kyllä aika kivaa vauvaleikkiä ja haluat kuulla juttuja vauva-ajasta.

Rakas hassu pikku äiti, sanot kun mietin ääneen, kuinka hirveän ihmeellisen nopeasti kasvat. Hupsu äiti, mä tulen sun syliin isonakin ja vaikka mä kasvan, niin oon aina yhtä rakas sulle.