Elämäni tähtivauvan äitinä

Lupasin ystävälleni, että kaivelen hänen todennäköisesti keskosena syntyvää vauvaansa varten meidän pienimpiä, 44-senttisiä vaatteita. Pikkuvaatteita poistipakettiin pakatessani tuli tehtyä aikamoinen muistomatka niihin ihan ensimmäisiin hetkiin.

Pikku-T syntyi täysiaikaisena vauvana, mutta kooltaan pienenä, hän oli 47 cm pitkä ja painoi 2,6 kg. Minua ultrattiin raskausmyrkytykseni takia tiheästi loppuvaiheessa ja itse asiassa viimeisen ultran perusteella odotimme jopa pienempää vauvaa. Vaikutti myös siltä, että hän ei ollut kasvanut viikon 36 jälkeen ollenkaan ja siltä se myös tuntui, kun oma mahani melkeinpä pieneni viimeisten raskausviikkojen aikana. Olimme kuitenkin onnesta sykkyrällä kun poika oli hyvinkin ponteva, reipas ja kuitenkin lopulta ihan hyvän kokoinen. Tomera asenne näkyy varmasti tuosta kuvassa olevasta ilmeestäkin, sitä on aina riittänyt.

Pojan pienestä koosta (tai jostain muusta syystä x) imetys lähti hiukan takkuisasti käyntiin, mutta lopulta alkoi sujua esimerkillisesti ja pystyinkin täysimettämään poitsua monta kuukautta. Varsin mukavasti hän kasvoikin, pyöreäposkinen ja tomera sekä nauravainen vauva hän oli, kaikista refluksivaivoista ja muista masuongelmista huolimatta.

Blogiani pitempään lukeneet ehkä muistavat meidän haastavat vauva-ajat. Pikku-T kärsi masukivuista ja sai nukuttua huonosti. Lopulta minäkään en enää osannut nukkua. Erilaiset imetysdieetit ja allergioiden metsästykset veivät todella paljon voimia ja nyt jälkikäteen myönnän, että taisin kärsiä hieman masennuksestakin. Tai ainakin turhautumisesta, voimattomuudesta, yksinäisyydestä ja unettomuudesta. 

Mietin välillä, että tätäkö tämä on, tämä aika jota odotin ja kuvittelin istuvani ystävien kanssa kahviloissa, suloinen vauva mukanani. Okei, en tainnut osata ajatella kovin realistisesti. Onneksi saimme apua tilanteeseen kun löysimme hyvän allergialääkärin. Myöhemmin tämä samainen lääkäri diagnosoi pikku-T:llä hyvin voimakkaan kananmuna-allergian. Uskon, että se selittää monet vauva-ajan haasteet, koska taisin imetysaikana syödä aika paljon kananmunaa. Toki jossain vaiheessa olin munattomalla dieetillä, mutta pienen elimistö taisi olla silloin niin sekaisin, että hän lopulta reagoi ihan kaikkeen.

Pieni poikani on kohta kolmevuotias ja edelleen pienikokoinen. Hän kasvaa kuitenkin tasaisesti omalla käyrällään, hieman vain ikätovereitaan hitaammin (olihan lähtökohtakin jo pieni). Välillä myönnän, että pituuskasvu huolestuttaa. Olen itse vain 155-senttinen ja toivonut aina olevani ns. normaalimittainen. Mutta mitäpä pienistä, kun voi iloita suurista? Meidän pikku-T on todella fiksu ja ihana poika, jonka huikeaa kehitystä ihmettelen joka päivä. Hän osaa jo ison määrän kirjaimia ja on tosi kiinnostunut lukemisesta. Viime viikonloppuna kävi ilmi, että hän tietää jo käsitteet oikea ja vasen. Hän on todella nauravainen ja sosiaalinen, selvästi pidetty kavereiden keskuudessa. Häneltä löytyy myös valtavasti empaattisuutta ja kykyä havainnoida asioita monella tasolla. Hän on hyvin poikamainen pikkupoika, kiinnostunut kaikenlaisista moottoriajoneuvoista, merirosvoista ja sen sellaisesta.

Näitä ihan ensimmäisinä päivinä otettuja kuvia katsellessa muistan hyvin konkreettisesti sen avuttomuuden, mitä välillä tunsi. Miten tämän lapsen saa imemään rintamaitoa? Miten kuuluu pukea, jos ulkona on 22 astetta, mutta tuulista? Mitä kaikkea pitää ottaa mukaan viikonloppureissuun? Onko liioittelua lähteä lääkäriin peppuihottuman takia? Oikeastaan on ihan huikeaa, miten paljon olemme mieheni kanssa oppineet näiden vuosien aikana. Tiedän todella paljon enemmän, esimerkiksi osaan katsella maailmaa myös allergisen silmin.

Vanhemmuudessa epävarmuus on läsnä usein. Viimeksi tunsin suurta huolta ja epätietoisuutta kun alkuviikosta T sai jonkun allergisen reaktion ja lähdimme viemään häntä päivystykseen. T:llä on atooppinen iho, joka ilmeisesti saattaa reagoida hyvinkin voimakkaasti välillä.

Monista epävarmuuden hetkistä huolimatta on ollut ihan koko ajan kauhean luontevaa olla äiti. On tuntunut niin täysin normaalilta, että tuo pieni tyyppi on minusta niin riippuvainen. Joskus toki hiukan ahdistavaltakin, ja onhan tämä ruuhkavuosien arki kiireistä. Teen juuri nyt paljon kaikkea: paljon leikkimistä, paljon ruuanlaittoa, paljon töitä... Ja todella paljon uhmaikäisen kanssa taistelua, joka todellakin syö voimavaroja. Välillä koen huonoa omaatuntoa meidän aika kiireisestä ja aikataulutetusta arjesta. Ehkä jotain kertoo sekin, että T leikkii usein autoillaan (!) kotileikkiä, jossa äitiauto ja iskäauto lähtevät töihin ja pikkuauto viedään päiväkotiin. 

Eilinen keskustelu autossa:

- Äiti, minä en pärjää vielä yksin.

- Et tietenkään kulta. Olet pieni lapsi ja pienet lapset eivät pärjää yksin.

- Niin, ne tarvitsevat äitiä.

- Niin tarvitsevat.

- Ja äiti tarvitsee minua.

Taas kerran niin naulan kantaan. 2-vuotiaan kanssa keskusteleminen on maailman ihaninta. (Paitsi niiden uhmakohtausten aikana.)

Pakkasin muut pikkuvaatteet ystävälle lainaan, mutta kotiintulohaalarin sujautin nallen päälle. Tähtivauva-pipo on muisto sairaalasta, kaikki vuonna 2012 syntyneet saivat tällaisen myssyn. Pikku-T on kuulemma tämän pienen nallevauvan iskä. Siinäpä vasta hieno ja vastuullinen tehtävä.

1-veen kanssa reissussa

Olen reissannut elämäni aikana jonkin verran enkä yleensä jännitä reissuja etukäteen tai hermoile pakkailuista. Tällä kertaa mukana matkusti kuitenkin myös tämä meidän vauhdikas 1-vuotias T, joten matkaa tuli suunniteltua ainakin tavaroiden puolesta etukäteen hieman tarkemmin. Ja T:n lisäksihän mukana oli myös ystäviemme 7,5 kk ikäinen poika.

Meillähän oli siinä mielessä helppo loma, että käytössämme olivat vuokra-autot koko kaksi viikkoa ja talo, jonka vuokrasimme oli hyvin varusteltu lapsiperhettä ajatellen. Pyykinpesukone oli ihan ykkönen ja sen ansiosta itse asiassa tuli pakattua vähän liikaakin vaatetta mukaan. Omassa talossa oli senkin vuoksi helppo olla, ettei tarvinnut miettiä mahdollista viereiseen hotellihuoneeseen kantautuvaa melua tai pakata erikseen tavaroita esimerkiksi uima-altaalle menoa varten. Talolla oli kuitenkin huomattavasti kotioloja enemmän vahtimista pienessä menijässä, sillä houkuttelevalle uima-altaalle oli suora pääsy terassilta, kaikki lattiamateriaalit olivat kiveä ja talossa oli kahdet jyrkät portaat.

Lennolla leikkien

Lentomatkat sujuivat todella hyvin. Lensimme Ryanarilla tästä lähikentältä Pirkkalasta ja kaikki sujui loistavasti. Kentälle ei tarvinnut mennä turhaan tuntikausia aikaisemmin ja matkarattaiden kanssa pääsi ihan koneen portaille saakka. Samoin lennon jälkeen rattaat odottivat meitä heti koneen ulkopuolella. Ryanairin henkilökunnan palveluasenne oli erittäin hyvä ja lennot ajallaan, tietenkin. Nousut ja laskut eivät tuntuneet sattuvan korviin, vaikka juuri ennen reissua oltiinkin todettu, että korvat eivät olleet vielä ihan kokonaan parantuneet tulehduksen jäljiltä. Annoimme lääkärin kehotuksesta särkylääkettä ennen menolentoa, mutta korvia puuduttavia tippoja ei tarvittu. Paluulennolla emme antaneet edes särkylääkettä. T tuntui itse asiassa olevan ihan innoissaan etenkin laskeutumisesta. Siinä missä tämä äiti joutui oikein keskittymään pitääkseen huonon olon loitolla (jep, olen vähän herkkä), hihkui lapsi ihan innoissaan sylissä ja heilutti käsiään vimmatusti. 

Yllättävän vähän koneessa tarvittiin mitään erikoisempia viihdykkeitä tai lelujakaan, Paavo Paloauto oli toki mukana. Haasteita aiheutti ainoastaan hieman nukkuminen, sillä T ei ole pitkään aikaan osannut nukahtaa syliin. Onneksi koneen perältä löytyi vapaita penkkirivejä ja siirryimme niin, että poitsu sai oman penkin, jolla uni maittoikin loistavasti.

Rattaissa viihdyttiin loistavasti.

Ostin viime hetkellä ennen matkalle lähtöä käytettynä Bebe Confort Streety -matkarattaat. Halusin mallin, jossa on käännettävä istuinosa, koska T ei oikein malta nukahtaa rattaissa, jos hän matkustaa kasvot menosuuntaan - liikaa kaikkea mielenkiintoista seurattavaa. Olimme oikein tyytyväisiä näihin rattaisiin ja niitä tulee varmasti käytettyä Suomessakin jonkin verran. Kasausmekanismi on helppo ja istuimen saa kätevästi käännettyä. Istuimen kankaat ovat bambusekoitetta ja huomasimme, että ne eivät hiostaneet kuumallakaan ilmalla, vaikka T on aika herkkä hikoilemaan nukkuessaan. Kuomu on riittävän suojaava, itse asiassa lapsen istuessa sen saa erittäin alas, jos aurinko oikein porottaa. Myöskin työntöaisan korkeus oli itselleni tosi passeli, vaikka vähän pelkäsin, että se voisi olla liian korkealla. Ilmeisesti tästä rattaasta on tullut myöhemmin uudistettu versio, jossa työntöaisa on n. 10 cm korkeammalla.

Vaikka T nukkui ihan mukavasti joitain päiväunia reissun päällä rattaissa, niin huomasi kyllä, että hän on pienestä asti tottunut nukkumaan sisällä. Onneksi meillä oli se oma talo, jossa T sai välillä nukkua myös sisätiloissa päikkärinsä. Täytyy muuten tähän kohtaan sanoa, että kahden pienen lapsen kanssa reissatessa päikkäriaika voi olla aikuisille vähän erilaista... Välttämättä nimittäin lapsoset eivät nuku ollenkaan samaan aikaan, jolloin päivään ei tule yhtään "lapsivapaata" tuntia. ;)

Uniasioista vielä sen verran, että olin yllättynyt siitä, miten hyvin T nukkui reissussa ja miten hyvin päivärytmi pysyi ihan itsestään kasassa, myös matkan jälkeen. Kaipa vietimme sen verran aktiivista elämää ja nähtävää riitti, että vastapainoksi myös uni maittoi. Molemmille pojille oli talomme vuokranantajan toimesta tuotu sängyt, jotka olivat ihan tavalliset matkasängyt, mutta onneksi kunnollisella patjalla varustettuna.

Upea meri...

Rattaiden lisäksi meillä oli mukana Manduca, jota käytettiin muutaman kerran kävelylenkeillä sekä vähän haastavammassa maastossa liikkuessa. T viihtyi siinä erinomaisesti, tuo reppu on kyllä ollut hyvä hankinta. Tietysti jos reissumme ajaksi olisi sattunut oikein todella kuuma hellesää, niin Manducan kanssa olisi varmasti ollut liian tukalaa liikkua niin kantajalle kuin kannettavallekin.

Kuten aiemmin taisinkin mainita, niin Espanjassa oli todella paljon kivoja putiikkeja, joissa myytiin edullisesti lastenvaatteita ja etenkin kenkiä! Ihan pikkuisille vastasyntyneillekin löytyi vaikka mitä ihania nahkatossuja. Kiinnitin huomiota sellaiseen eroon Suomen lastenvaatevalikoimaan verrattuna, että bodyja oli tarjolla ainoastaan ihan pienimmissä 44- ja 50-senttisissä kokoluokissa. Oli hauskaa seurata, miten viehättävästi espanjalaiset pukivat lapsensa(kin) ja miten hauskoja "avaruushenkisiä" lastenrattaita heillä olikaan.

Jee, mä uin!

Meillä oli tosiaan talolla oma uima-allas ja ihan kivan kokoinen terassi muutenkin. Uima-altaassa T tykkäsi polskia jonkin aikaa, mutta mitään valtavia maratooneja siellä ei otettu veden kylmyydestä johtuen. Mereen poika ei uskaltanut mennä uimaan ollenkaan, sen verran isot aallot olivat rannassa.

Suojasin T:n ihoa auringolta pääasiassa vaatteilla, mutta toki käytettiin myös lasten SPF 50 aurinkorasvaa. Meillä oli Polarn o. Pyretin pitkähihainen UV-suojapaita, joka oli tosi hyvä, vaikka ehkä joku vaaleampi väri olisi voinut olla vielä parempi. Sen lisäksi meillä oli lainassa kaverilta Reiman lyhythihainen UV-puku, joka oli myöskin kätevä, mutta olisin kaivannut siihen pitkiä hihoja. Aurinkolaseja T ei suostunut pitämään ollenkaan, mutta onneksi lierihatut pysyivät melko hyvin päässä.

Miten noi aikuiset jaksaa koko ajan olla tuolla pöydän yläpuolella?

Nooh, välillä reissussa oli sitten niitä tylsistymishetkiäkin. Pitkät päivät rattaissa ja autossa istuen saivat pienen menijän joskus turhautumaan ja ravintolareissutkin sujuivat vaihtelevasti. Välillä T istui iloisena pöydässä muiden kanssa seurustellen, välillä veti sikeitä rattaissaan... ja välillä sitten meni hermot. Täytyy sanoa, että ulkona syöminen on hieman vähemmän rentouttavaa puuhaa kuin aiemmin, etenkin jos lapsonen päättää, ettei ravintolassa oleminen nappaa yhtään tällä kertaa. ;) Onneksi pöydän alle voi mennä leikkimään ja keksiä muutakin mukavaa. 

Parina iltana kokeilimme paikallista tapaa ottaa lapset yökkäreissä mukaan ravintolaan, jotta he voivat aloittaa yöunensa vanhempien nauttiessa myöhäistä illallista. Se sujui pienemmän pojan kanssa hyvin, mutta T ei malttanut nukkua. Eräänä iltana pikku herra valvoikin sitten täysin tyytyväisenä ja iloisena yhteentoista eräässä pienessä tapaspaikassa. Ei silti nukuttanut yhtään myöhempään aamulla, yllätys yllätys.

Ravintoloissa ja kaupoissa ja oikeastaan ihan joka puolella lapsiin suhtauduttiin kyllä Espanjassa aivan ihanasti! Viihdyttäjiä ja jututtajia löytyi ja aurinkoisia hymyjä - vaikka sitten olisi ollut meneillään se kiukkukohtaus. Tällaista suhtautumista kaipaisi Suomeenkin enemmän.

Kiukkukohtaus rantabulevardilla

Kävimme ruokaostoksilla pääosin Consum- ja Mercadona -ketjuissa. Niiden lastenruoka- ja vaippavalikoimat olivat erinomaiset ja hintataso melko lailla Suomen tasossa, jopa hieman edullisempi. Otimme matkalle muutaman päivän tarpeet ruokia ja vaippoja mukaan täältä kotoa ja se oli ihan hyvä ratkaisu, vähemmälläkin olisi pärjännyt. Pojille maistui espanjalainen lastenruoka (ja kaikki muukin ruoka) ihan mielettömän hyvin, taisi lomailu nostaa ruokahalua. Molempien annoskokoja sai nimittäin kasvattaa reilusti matkan aikana.

Jouduimme tutustumaan myös espanjalaiseen lastenlääkäripalveluihin kun T sai Valencian retkellä jonkinlaisen allergisen reaktion tai hengitystieinfektion. Hänelle levisi kasvoista alkaen koko vartaloon raju ihottuma, joka kutisi paljon ja poika oli tosi tuskainen. Lisäksi hän oksensi ja hengitystiet menivät aika tukkoon, silmät turposivat jne. Satuimme "kohtauksen" alkaessa olemaan juuri turisti-infossa, josta olimme kyselemässä neuvoja kuinka päästä akvaarioon. Taisivat vähän ihmetellä kun yhtäkkiä olimmekin uudelleen jonossa, kyselemässä lastenlääkäriä. Meidät ohjattiin yksityisen sairaalan ensiapuun pahoitellen, että siellä ei sitten kukaan osaa englantia. Paikalle päästyämme löytyi kuitenkin heti hoitaja, joka osasi hyvin englantia ja samoin lastenlääkärimme puhui varsin ymmärrettävästi. Saimme nopeaa apua ja erinomaista palvelua kyseisestä paikasta! Akvaarioreissu jäi seuraavaan kertaan.

Hei äiti, mä kokeilen sun aurinkolaseja!

Kaiken kaikkiaan matka meni hienosti ja molemmat pojat osoittautuivat mitä reippaimmiksi matkaajiksi. Sen huomasin, että lapsen kanssa matkatessa ei voi heittäytyä ihan sama mitä kello on, mennään fiiliksen mukaan -lomatunnelmiin. Suosittelen kokemuksen syvällä rintaäänellä pitämään rannekelloa kädessä ja seuraamaan ajan kulua, jotta ruoka- ja päikkäriajat eivät pääse yllättämään ja väsyraivokohtauksilta välttyy. Pääsee ihan kaikki vähän helpommalla, heh. 

Jäikö jotain kertomatta? Kysy ihmeessä!

Lentoon lähdössä

Juups, sellainen on todellakin fiilis. Tuhat hoidettavaa asiaa vielä ennen kuin starttaamme odotetulle ihanaiselle lomalle! Minun oli tarkoitus kirjoitella enemmänkin reissuvalmisteluista, kesävaatteista ja kaikenlaisesta, mutta aika lentää niin siivillä, etten ole yksinkertaisesti ehtinyt. Tässä niiden sijaan muutamia kuvia viikon varrelta.

Soittoharjoituksia

Odotellaan bussia

Ajoneuvot parkkipaikalla

Tärkeimmät mukaan matkalle

Me raitapaidat muskarin kevätjuhlassa

Vanhempieni ihana Ringo-koira

Kirjastosta löytyi pari hyvän oloista matkaopasta

Sen verran pakkailuista, että eiköhän mukaan lähtevällä tavaramäärällä (2x20 kg matkalaukut + käsimatkatavarat + matkarattaat) suurinpiirtein hengissä selvitä. ;) Vaatteita ei tarvitse olla valtavia kasoja, koska talossamme on pyykinpesukone. Sitä paitsi Espanjassahan on i-ha-ni-a vaatekauppoja! 

Päätimme, että soseita ja vaippoja otamme vain muutamien ekojen päivien tarpeisiin, puurohiutaleita sitten vähän enemmän, koska niitä ei ehkä Espanjasta saa. Meillä on koko matkan ajan vuokra-autot käytössämme ja pääsemmekin varmasti suht helposti isompiin marketteihin ostoksille. Lento jännittää, eikä vähiten siksi, että T on taas nuhassa ja kävimme korvakontrollissa eilen, eivätkä ne pirulaiset ole kokonaan parantuneet. Antibioottikuuri lähtee matkaan mukaan ja tarkkaillaan tilannetta. Itse olen lentänyt pari kertaa flunssaisena ja se on kyllä piinallista, joten pienen vointi vähän huolettaa.

Tämä blogi hiljenee nyt ja palailen linjoille kesäkuussa.  

Oikein ihanaa heleän vihreää toukokuuta teille kaikille!

Synttärit

Nyt viimein niitä yli viikon takaisia synttärikuvia! Meillä pidettiin siis pienet 1-vuotiskemut vähän etuajassa ja kaikki meni tosi mukavasti. Ajoitus meni ihan nappiin, poika oli juuri ehtinyt nukkua parin tunnin päiväunet ennen pippaloiden alkamista. Pieni sankari olikin ihan elementissään ja sai kivoja (varsin poikamaisia) lahjoja - tosin lempparilelu Paavo Paloauto nyt sattuu olemaan niin ihana, että se on toistaiseksi vienyt voiton uutuuksista. Mutta eiköhän niidenkin aika vielä koita.

Tarjoiluina meillä oli rentoa meininkiä: pizzaa, mokkapaloja, dippikasviksia sekä tietysti kakku. Toimivat hyvin, kun koko porukka ei mahtunut ruokapöydän ääreen täällä meidän pienissä tiloissa. Serkkuni piti taiteilla meille Myyrä-kakku, mutta aikataulut eivät osuneet ihan yksiin ja kakkuna oli leipomon valmis futiskakku. Mutta me keksittiin laittaa siihen koristeeksi Myyrä-magneetti, joten kakku oli täydellinen pienelle Myyrä-fanille. :) Viirit löysivät paikkansa olohuoneen ikkunalta, missä ne näyttivät minusta tosi kivoilta. 

Tässä vielä yhteiskuva päivän aikana saaduista lahjoista. Neulesetti on mummuni käsialaa, hän on tehnyt sen 50-luvun käsityölehden ohjeella ja samanlainen asu on aikanaan ollut isälläni. Aika mahtavaa vai mitä? Kokokin on T:lle sopivan reilu niin, että on varmaan vielä ensi talvenakin hyvä. Voisinkin ottaa tuosta käsityölehdestä kuvia seuraavaksi kun käyn mummulassa, tosi mainioita ohjeita ja pikku mallilapsia. Tuolloin 50-luvulla tosiaan tehtiin melkein kaikki lastenvaatteet itse ja kuulemma hyviä ohjeita kerättiin ja kierrätettiin varmaan vähän samaan tapaan kuin nykyään jotain välikausivaatevinkkejä.

Kaiken kaikkiaan oikein kivat ekat synttärit, kiitos kaikille teille jotka pääsitte tulemaan!

P.S. Olen tähän asti kirjoitellut touhuista lapsen kanssa tunnisteella vauvelämää, mutta nyt pitäisi varmaan keksiä joku uusi tunniste tämän vauvavuoden jälkeiselle ajalle. Olisiko ihan simppelisti lapsen kanssa hyvä? En jostain syystä oikein pidä taapero-sanasta, joten sitä en haluaisi käyttää.

Vuosi äitinä

Vietin eilen elämäni ensimmäistä äitienpäivää äitinä. Päivä oli mukava, vietin sen läheisten parissa ja lahjaksi sain tosi mieluisan jutun, nimittäin lahjakortin kauneushoitolaan. Viikon kuluttua tulee täyteen kokonainen vuosi siitä kun minusta tuli äiti, joten äitienpäivään liittyi omalta osaltani aika paljon muistoja ja pohdintaa kuluneesta vuodesta. Tämä toukokuu on muutenkin ollut jatkuvaa flashbackia kaikesta synnytykseen ja vauva-arjen alkuaikoihin liittyvästä, varmaan koivujen tuoksu ja lämpenevät ilmat sen tekevät.

Ensimmäinen vuosi äitinä on ollut ikimuistoinen. Loputtomia ihania hetkiä pienen unituhinaa kuunnellen, vauvan pehmeitä hiuksia tuoksutellen, uuden oppimisen äärimmäistä iloa jakaen, lapsen hymyjä ja kikatusta ahnehtien, kiireettömistä kotipäivistä nauttien. Läikähdyksiä rinnassa, sellaisia yllättäviä hetkiä joina kyyneleet nousevat silmiin onnesta täysin arkisissa tilanteissa. Toisaalta kulunut vuosi on ollut myös loputonta univelkaa ja väsymystä jota en edes tiennyt olevaksi, huolta pienen voinnista, riittämättömyyden tunnetta, turhautumista ja ajoittaista tylsistymistä kotiäidin rutiineihin.

Ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa olivat tutustumista puolin ja toisin. Pienellä ei vielä ollut minkäänlaista päivärytmiä, mutta hän nukkui paljon ja pitkiäkin pätkiä, joten sain itsekin hyvin levättyä. Poika yllätti meidät vanhemmat tarkkaavaisuudellaan ja aktiivisuudellaan, hän oli tosi jäntevä tapaus jo ekoista kotipäivistä lähtien. Reilusti alle kolmekiloisena syntynyt poika söi reippaasti ja kasvoi tasaisesti rintamaidolla. Hän puklaili kyllä normaalia enemmän ja illat olivat usein aika itkuisia.

Juuri kun tuntui, että olimme löytäneet hiljalleen lapsen kanssa hyvän arkirytmin ja alkuajan sekavuus alkoi helpottaa (oppaissahan aina sanotaan, että se tapahtuu noin 3 kk kohdalla), T:lle iski "vatsatauti", jota kestikin sitten seuraavat kolme kuukautta. Tämä aika on yhtä sumua mielessäni. Yritin omalla ruokavaliollani saada pojan vointia kohenemaan, kävimme useilla eri lääkäreillä ja kokeilimme jopa vyöhyketerapiaa. Poika oli selvästi tuskainen ja itki todella paljon. Hän ei saanut nukuttua kunnolla. Yöllä hän heräili noin tunnin välein, joskus tiheämminkin, päiväunia hän sai nukuttua välillä pelkästään pystyasennossa kantoliinassa, tietysti niin että minä pysyin liikkeessä. Luinkin useampia kirjoja kävellen edes takaisin olohuoneessa. Olin itse niin väsynyt, että välillä ajatus jopa puhelimeen vastaamisesta tuntui täysin ylivoimaiselta. Laiduin ja hiukset lähtivät tupoittain. Kidutin itseäni lukemalla lapsettomien kavereiden statuspäivityksiä pitkistä unista viikonloppuaamuisin ja aloin itkeä kun pojan puolivuotisneuvolassa terveydenhoitaja mainitsi, että tässä iässä monesti pidemmät unijaksot alkavat lyhentyä. Ajattelin, että ok, minä luovutan, en vain pysty enää yhtään lyhyempiin unijaksoihin.

Onneksi meidän kohdallamme sentään ne unijaksot eivät lyhentyneet, päinvastoin. T:n ollessa puolivuotias saimme toimivan refluksilääkkeen ja minä lopetin imettämisen - pojan vointi koheni nopeasti. Oma väsymykseni oli vain niin syvää, etten osannut itse enää nukkua vaan valvoin öitä öiden perään. Opin uudelleen nukkumaan vasta lapsen ollessa noin 10 kk ikäinen ja nyt nautin taas nukkumisesta täysin rinnoin, nukun nimittäin melkein päivittäin myös päiväunet T:n kanssa. Nykyään meillä nukutaan muutenkin hyvin, sillä poitsu herää enää harvoin yön aikana ja nukkuu päivittäin parit kahden tunnin päiväunet.

Yksivuotias T on tarkkaavainen, kaikesta kiinnostunut, äärimmäisen suloinen ja reipas pieni poika, jolla on nauru herkässä. Hän pitää erityisen paljon autoista ja musiikista. Olen todella onnellinen, että saan olla tämän mainion lapsen äiti. Olemme kokeneet yhdessä vuoden aikana paljon ja hitsautuneet hyväksi tiimiksi koko perhe, tästä on hyvä jatkaa. Muistan miten turvallisia äidin puuhastelujen äänet kotosalla olivat minulle kun olin pieni ja toivon, että voin itse edustaa samanlaista turvaa ja rakkautta omalle pojalleni. 

Koko äitiys tuntuu kyllä välillä edelleenkin vähän absurdilta. Saatan katsoa itseäni jumppasalin peilistä ja miettiä, että hei, tuo tyyppi on jonkun äiti, onpas huvittavaa. :D Olen todella kiitollinen omalle kropalleni siitä, että se selvisi raskaudesta ja melko vaiheikkaasta synnytyksestä sekä selätti vielä piinallisen unettomuudenkin. 

Äitinä olen aika rento ja reipas, me mennään eikä meinata. Olen oikeastaan itsekin yllättynyt siitä, etten lopulta taida olla mitään kovin superhuolehtivaista sorttia vaan uskon, että kaikki sujuu kyllä omalla painollaan. Juuri nyt odottelen mielenkiinnolla, milloin T ottaa ensimmäiset askeleensa ilman tukea. Eka sana on jo tullut, ja se on äiti. <3

Veturinkuljettajan vapputervehdys

Kivaa vappuaattoa teille kaikille! Meillä vietetään sitä näissä meiningeissä, huomenna sitten luvassa vapputorilla käyntiä ja grillikauden avausta. Miten nää kuukaudet menee tällaista kyytiä, että huomenna on jo toukokuu? ;)

Kirjaa, ruusuja, kuulumisia

Tämän viikon tiistaina vietettiin Kirjan ja ruusun päivää ja tarkoitus oli postailla silloin lukuaiheisia juttuja, mutta suunnitelmiin tuli vähän muutoksia. Nimittäin pikku-T:llä todettiin korvatulehdus ja isänsäkin oli juuri tiistaina kovassa kuumeessa ja flunssassa. T on nyt sairastellut kolme nuha-yskä-flunssaa kuukauden sisällä ja tämä viimeisin nostatti myös kovan kuumeen ja vei pienen ruokahalun täysin. Lääkäriinhän minä sitten pojun vein ja tosiaan korvatulehdusdiagnoosi saatiin. Kurjuus, mutta ei voi mitään - ja lääkekuuri on nyt jo vaikuttannut tosi hienosti, palaillaan pikku hiljaa tavalliseen arkeen ulkoiluineen ja toivottavasti kunnon yöunineen.

Tällä hetkellä luen pariakin eri kirjaa, mutta tämä on suosikkini iltalukemisena - Sinikka Nopolan Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla. Kyseessä on novelli/pakinakokoelma, jonka jutut ovat ilmestyneet alunperin Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä vuosina 1997-2001. Ihan ratkiriemukkaan hauskaa ja oivatavaa luettavaa, suosittelen! Yksittäiset jutut ovat lyhyitä ja niitä voi lukea missä järjestyksessä haluaa.

Mikään ihan uusi juttu tämä kirja ei hyllyssäni ole, jostain syystä on vain jäänyt pölyttymään. Nimittäin sain kirjan äidinkielenopettajaltani abikeväänä. :) Kiitos vain Eevalle hyvästä valinnasta!

Viime yönä taas valvottiin itkuisen pojan kanssa, joten taidanpa suunnata tästä äiti-vauva-päikkäreille. Kotiäidin luksusta tämä mahdollisuus. Ja täytyy sanoa, että näin vuoden kotona olleena jotenkin olen kyllä antautunut aika lailla täysin tälle rentoilulle - siinä missä äitiysloman alussa aina yritin hyödyntää päikkäriajat johonkin hyödylliseen ja tärkeään (kuten siivoamiseen), niin nykyisin käperryn tosi usein pienen viereen tuhinaa kuuntelemaan.

P.S. Vielä tänään ja huomenna on aikaa osallistua Blaa! -lastenvaatearvontaan täällä.

Kymppi

Heippa, mä olen T ja ikää mulla on 10 kuukautta. Olen siis jo aika iso poika ja osaan tehdä tosi monia juttuja. 

Yleensä mun päivät alkaa kello seitsemän maissa, jolloin herään sängyssäni virkeänä ja alan huudella. Isä tai äiti hakee mut niiden sänkyyn vähän painimaan ja peuhaamaan ja sen jälkeen saan maitoa, joka maistuu aina tosi hyvältä. Iskä lähtee töihin ja me jäädään äidin kanssa touhuilemaan kotiin. Tosi usein autan äitiä kotihommissa, esimerkiksi pyykeissä ja tiskikoneen tyhjennyksessä. Syön myös aina reippaasti puuroa, se on herkkua.

Jossain vaiheessa kaikkien kotitöiden jälkeen alkaa hirveesti väsyttää ja menen nukkumaan pariksi tunniksi. Päikkäreiden jälkeen onkin hyvä syödä lounasta ja leikkiä. Mun lempparileluja on esimerkiksi palapeli ja narusta vedettävä veturi. Tykkään myös kaikista kipoista ja kulhoista ja availen kaikkia mahdollisia laatikoita tosi näppärästi pikku sormillani. Äiti aina sanoo, että mun tahmatassujen jälkiä on joka paikassa, mut en mä vaan mitään oo huomannut.

Yksi mun uusimmista hienoista taidoistani on kärryllä ajaminen. Olen kehittynyt tosi taitavaksi siinä ja osaan ehkä jo vähän ohjatakin. Aika usein kuitenkin törmään johonkin esteeseen ja sitten huutelen äitiä apuun. Kuskaan kärryssä aina kirjoja ja leluja ja milloin mitäkin, mut sitten aina välillä mua alkaa ihan hirveesti ärsyttää ne kaikki tavarat siellä ja päätän tyhjentää kärryn.

Mulla on aika monia kirjoja ja osaan lukea niitä tosi hyvin, etenkin potalla istuessa. Tiedän kaikki hyvät kohdat ulkoa ja parasta juuri tällä hetkellä on eläinten äänet, joita etenkin iskä matkii tosi hauskasti. Tiedättekö te mitä kalat sanoo? Mua aina naurattaa kauheesti kun isä tekee sen, se on "puli puli puli puli". Taitaa vähän juksata.

Välillä mä katselen ikkunasta ulos ihan muuten vaan. Siellä menee usein ohi koiria ja kävelijöitä ja autojakin. Me myös käydään äidin kanssa joka päivä ulkona lounaan jälkeen - kaupassa tai postissa tai kävelyllä muuten vaan. Välillä mennään leikkipuistoonkin, mutta siellä on vielä vähän liikaa lunta. Ja aina jonain päivinä on muskaripäivä. Ulkoilun jälkeen saan välipalaa ja sitten mua alkaa taas kamalasti väsyttää. Usein nukunkin iltapäivällä vielä toiset kahden tunnin unet.

Isä tulee yleensä kotiin töistä niihin aikoihin kun mä heräilen toisilta päiväunilta. Se on mahtavaa ja konttaan aina nopeesti halaamaan! Iskän kanssa me leikitään tosi paljon kaikkia paini- ja piiloleikkejä. Iskä ei laula mulle niin kuin äiti, mutta se on muuten tosi hauska tyyppi.

Joskus samoihin aikoihin kun tulee Pikku Kakkosen tunnari telkkarista, me syödään taas ruokaa. Saan omaa ruokaa ja aika usein maistan myös isän ja äidin lautaselta, mutta niiden ruuat on kamalan pahoja. Ruuan jälkeen me saatetaan olla vaan kotosalla tai sitten lähteä vaikka ajelemaan autolla jonnekin. Olen niin iso, että mulla on uusi isojen poikien istuin meidän autossa. Siinä on tosi kiva matkustaa, koska mä näen koko ajan ulos ikkunasta. Ennen äiti usein matkusti mun vieressä takapenkillä, mutta nyt ei enää tarvitse, koska mulla on niin kivaa uudessa tuolissa.

Vesi on mun lempparijuttuja ja kaikenlaiset pesut on parhaita hetkiä päivässä. Onneksi mä sotken paljon, niin pääsen myös usein pesulle. Tuntuu tosi hauskalta kun vesi valuu sormien välistä ja silloin mua aina kauheesti naurattaa. Kokeilkaa vaikka!

Huh, aika touhukkaita nää mun päivät! Illalla saan puuroa ja mulle laitetaan sellainen pehmeä haalari päälle. Sen jälkeen alkaa aina ihan kamalasti nukuttaa. Olen yleensä unten mailla joskus puoli yhdeksältä ja osaan nukahtaa tosi hienosti omaan sänkyyn, vaikka itse sanonkin.

Kertokaa tekin jotain teidän päivistä!

Pääsiäisen viettoon

Hyvää pitkäperjantaita kaikille! Me ollaan täällä lähdössä pääsiäisen viettoon, länsirannikolle suuntaamme muutamaksi päiväksi - kuinkas muutenkaan. Tein eilen viemisiksi sitruunapiiraan Rillan kodin ohjeen mukaan ja siivottiin kotia. Tykkään aina siivoilla ennen reissua, jotta on sitten mukavampi palata kotiin (purkamaan laukkuja ja selvittämään pyykkivuorta). Pikku-T jännittää tosi paljon imuria ja silloin kun imuroidaan, pitää aina päästä toisen vanhemman syliin katselemaan. Myös sähkövatkain on aika hurja kapistus.

Käänsin keittiön maton toisinpäin ja huone avartui kummasti. Lisäksi vaaravyöhyke syöttötuolin alla pieneni. Muutos se on pienikin muutos ja nyt ei ole ollut isommille tarvettakaan, jotenkin sisustusinnostus on nyt pienellä tauolla. Muuten mun hiukset näyttää ihan kamalan tummilta tuossa yllä olevassa kuvassa, en tykkää. Kampaajani mukaan mulla tummeni oma väri raskausaikana, kuulemma seasta löytyi melkein mustaa. :( Höh, haluaisin olla vaalea, mutta en kuitenkaan pahassa värjäys- ja juurikasvukierteessä. Raskaus ja imetys ovat kyllä jättäneet melkoiset jälkensä tähän päähän. Syksyllä hiuksia lähti ihan tupoittain ja nyt niiden tilalle kasvaa pikkuhiusta kauttaaltaan.

Pääiäisen viettoon pakataan ulkoiluvermeitä, on luvattu ihan mielettömän hienoja aurinkoisia päiviä! Suunnitelmissa on lisäksi tietysi herkutella hyvillä ruuilla ja juomilla. Aiomme myös käydä uimahallissa kokeilemassa ihan ekaa kertaa pikkumiehen kanssa. Alla olevassa kuvassa näkyvät meidän molempien, äidin ja pojan, uudet kevättakit. Vähän väriä kehiin. :) Tosin en tiedä tarkeneeko noilla kuitenkaan ihan vielä...

Aikamoinen tavaramäärä lähtee kyllä nykyään reissuille mukaan. Vaipat, ruuat, maidot, vaihtovaatteet, matkasänky, peitto, rattaat... Nyt tavaramäärä on varmaan huipussaan ja vähenee sitten kun T alkaa syödä meidän muiden kanssa samaa ruokaa ja jossain vaiheessa voi luopua rattaista ja vaipoistakin.

Tähän loppuun vielä pieni värikäs piristys. Nimittäin tilailin vähän valokuvia Ifolorilta ja katsokaas kuinka kivassa kuoressa ne saapuivat! Tuo värikäs pikku kansio on A4-kokoa ja kestävän oloista materiaalia, pääsee siis ehdottomasti jatkokäyttöön.

Tällaisin sillisalaattiterveisin toivottelen kivaa pääsiäistä!

T & Z kaupungilla

Minulle tuli eilen aamulla kutsu työhöni liittyvään tapaamiseen. Paniikki! Ei MITÄÄN päällepantavaa. Enhän mä voi niitä samoja farkkuja ja neuletakkia laittaa missä kuljen kaikki päivät... Päätin, että mehän lähdetään T:n kanssa kaupungille katsomaan, josko mammalle löytyisi jotain salonkikelpoisempaa.

H&M:n sovituskopissa, jonne ei mahtunut rattaita...

Olen ollut viime vuosina aika tehokas täsmäshoppailija ja tehnyt parhaat ostokseni yleensä yksin - silloin saa kierrellä jotenkin vapaammin ja tekee useammin kivoja löytöjä (kavereiden kanssa käyn sitten mielummin vaikka lenkillä tai kahvilla). Saatan vilkuilla verkkokaupoista valikoimaa etukäteen, jos tarvitsen jotain tiettyä. Yleensä olen piipahtanut vaatekaupoilla työmatkan tai vaikka jumppareissun yhteydessä ja vajaassa tunnissa olen ehtinyt katsastaa monta putiikkia läpi, sovitellakin. Sutjakasti portaita pitkin eri kerroksiin, vilkkaasti harppoen suojatien yli toiseen liikkeeseen, pari kierrosta vaaterekkien välissä, sovituskoppiin mars...

Toista se on kuulkaa nykyään! Minulla kulkee nimittäin tuo pieni mies lähes poikkeuksetta matkassa, jos vaatekaupoilla pyörin, tai sitten (pahemmassa tapauksessa ;)) isompikin mies. Niin paljon en shoppailua rakasta, että lähtisin nykyään viettämään ns. omaa aikaa vaatekaupoille, sitä varten ovat jumpat, kampaajakäynnit ja kavereiden tapaamiset. 

Hei äiti, mä löysin meidän rattaat ja vaatteita tästä kopin ulkopuolelta!

Lapsen kanssa liikkuessa mukana ovat rattaat/vaunut, joiden kanssa ei niin vain sutjakasti hypelläkään paikasta toiseen. Pelkkään hissien odotteluun kuluu yllättävän monta minuuttia! Puhumattakaan siitä, että moneen paikkaan ei yksinkertaisesti pääse rattaiden kanssa. Jopa joihinkin lastenvaateliikkeisiin täällä Tampereella johtaa niin jyrkät portaat, ettei sisälle ole asiaa. Ja jos sisään liikkeeseen vielä pääseekin, niin on aivan toinen juttu, mahtuuko vaaterekkien välissä kunnolla liikkumaan tai sovituskoppiin sisään. Voisihan sitä tietysti käydä ostoksilla vaikka kantoliinan tai kantorepun kanssa - silloin pääsisi kyllä oikein helposti sisään joka paikkaan, mutta entäs sovittamispuoli ja hoitolaukun roudaus...? Rattaat ovat kuitenkin usein se näppärämpi vaihtoehto. Ei mikään ihme, että suuret marketit ja ostoskeskukset ovat lapsiperheiden suosiossa.

Tässä ne jokapäiväiset farkut ja neuletakki nyt esiintyy.

No, yleensä me ollaan ehditty käydä vasta parissa liikkeessä kun rattaissa matkustava pieni mies alkaa vääntelehtiä levottomasti, olisi saatava välipalaa. Niin tänäänkin. Äkkiä kassan kautta ulos!

Kassalle menossa lastenvaatteiden kanssa, mites tässä taas pääsi näin käymään?

Käymme aina kaupunkireissuilla jossakin syömässä tai kahvilla. T tykkää hirmuisesti kun saa katsella ihmisiä ympärillään ja minulla on aina mukana hänelle joku kiva herkkuvälipala, kuten tuollainen vauvojen marjarahka. Oma syöminen tietysti tapahtuu siinä soseen syötön ja yleisen vahtimisen lomassa, samalla kun pikku ihminen katselee "Tuo sun herkku ei taida olla ihan samaa kuin mulla..." -ilmeellään.

Tällä kertaa meillä oli ihan superhauskaa tuolla Arnoldsissa, koska T:n mielestä oli aivan ratkiriemukasta kun minä imin smoothieta pillistä. Hän nauroi katketakseen ja sai muutkin asiakkaat nauramaan. Yleensäkin lapsen kanssa liikkuessa hauskaa on se, miten monet hymyilevät ja juttelevat pojalle ja minulle. Siitä tulee aina itsellekin hyvä mieli.

Välipalan jälkeen onkin aika etsiä lastenhoitohuone ja saada vaihdettua vilkkaalta ja liikkuvaiselta pojalta vaippa sekä mahdollisesti puhtaat vaatteet sotkuisten tilalle. Vauvan kanssa ei kannata pukeutua näille reissuille hirveän lämpimästi, hiki tulee kuitenkin!

Kierosilmäinen hississä

Puhtaalla vaipalla ja välipala masussa iskee armoton väsymys ja pikkuinen alkaa pilkkiä rattaissa. Suunnittelen, että kierrän Sokoksen 3+1 -päivät läpi, mutta apua mikä tungos! Taas kerran - aika hankalaa kärryjen kanssa. En ole muutenkaan varsinainen alepäiväpenkojaistyyppi. Lastenosastolla on kuitenkin mukavan rauhallista ja sieltä teenkin kenkälöydön pojalle.

Kotimatkalla koisitaan. Vaunuverho unohtui, mutta äidin huivi pelasti.

Lähdetään bussilla kotia kohti, koska laskeskelen, että T saattaa jatkaa uniaan vielä vähän aikaa kotona ja näin ollen minulle jää pieni hengähdyshetki. Näin tapahtuukin, jes jes. Ihan kiva tavallinen kaupunkireissu takana, josta shoppailutehokkuus on kyllä kaukana, mutta muuten mukavaa. :)

Reissun kesto: 3h 30 min.
Ostettu pojalle: 4 vaatetta, 1 lakki, 1 kengät
Ostettu äidille: 1 ehkä siihen työtapaamiseen soveltuva pusero

Ihanaa, kotona!

Tästä aasinsilta vähän toiseen asiaan. Nimittäin mua houkuttaisi käydä pukeutumisneuvojalla! Osaan kai pukeutua suht hyvin omaan kroppaani sopivasti, mutta kaipaisin ulkopuolisen näkemystä kokonaisuuksien rakentamisessa ja apua monikäyttöisten, laadukkaiden vaatteiden ostamiseen. Olisi kivaa, jos yllättäviinkään tilaisuuksiin ei tarvitsisi hankkia mitään uutta vaan vaatekaappi olisi siinä mielessä "valmis", että aina löytyisi joku varma ja tyylikäs vaihtoehto eri juttuja yhdistellen. Nykyäänhän aika moni vaatekauppa tarjoaa tällaista neuvontaa ilman erillistä veloitusta. Onko teillä kokemusta pukeutumisneuvonnasta, suosittelisitteko?