perjantai 17. toukokuuta 2013

Synttärit

Nyt viimein niitä yli viikon takaisia synttärikuvia! Meillä pidettiin siis pienet 1-vuotiskemut vähän etuajassa ja kaikki meni tosi mukavasti. Ajoitus meni ihan nappiin, poika oli juuri ehtinyt nukkua parin tunnin päiväunet ennen pippaloiden alkamista. Pieni sankari olikin ihan elementissään ja sai kivoja (varsin poikamaisia) lahjoja - tosin lempparilelu Paavo Paloauto nyt sattuu olemaan niin ihana, että se on toistaiseksi vienyt voiton uutuuksista. Mutta eiköhän niidenkin aika vielä koita.


Tarjoiluina meillä oli rentoa meininkiä: pizzaa, mokkapaloja, dippikasviksia sekä tietysti kakku. Toimivat hyvin, kun koko porukka ei mahtunut ruokapöydän ääreen täällä meidän pienissä tiloissa. Serkkuni piti taiteilla meille Myyrä-kakku, mutta aikataulut eivät osuneet ihan yksiin ja kakkuna oli leipomon valmis futiskakku. Mutta me keksittiin laittaa siihen koristeeksi Myyrä-magneetti, joten kakku oli täydellinen pienelle Myyrä-fanille. :) Viirit löysivät paikkansa olohuoneen ikkunalta, missä ne näyttivät minusta tosi kivoilta. 


Tässä vielä yhteiskuva päivän aikana saaduista lahjoista. Neulesetti on mummuni käsialaa, hän on tehnyt sen 50-luvun käsityölehden ohjeella ja samanlainen asu on aikanaan ollut isälläni. Aika mahtavaa vai mitä? Kokokin on T:lle sopivan reilu niin, että on varmaan vielä ensi talvenakin hyvä. Voisinkin ottaa tuosta käsityölehdestä kuvia seuraavaksi kun käyn mummulassa, tosi mainioita ohjeita ja pikku mallilapsia. Tuolloin 50-luvulla tosiaan tehtiin melkein kaikki lastenvaatteet itse ja kuulemma hyviä ohjeita kerättiin ja kierrätettiin varmaan vähän samaan tapaan kuin nykyään jotain välikausivaatevinkkejä.


Kaiken kaikkiaan oikein kivat ekat synttärit, kiitos kaikille teille jotka pääsitte tulemaan!

P.S. Olen tähän asti kirjoitellut touhuista lapsen kanssa tunnisteella vauvelämää, mutta nyt pitäisi varmaan keksiä joku uusi tunniste tämän vauvavuoden jälkeiselle ajalle. Olisiko ihan simppelisti lapsen kanssa hyvä? En jostain syystä oikein pidä taapero-sanasta, joten sitä en haluaisi käyttää.

3 kommenttia:

  1. Kävin täällä vastavierailulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, tervetuloa! Sulla on tosi kiva blogi, toivottavasti säkin viihdyt täällä mun nurkkauksen puolella.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!