lauantai 17. tammikuuta 2015

Messingin sävyjä

Kullan ja messingin sävyt ovat aina kiehtoneet minua ja tietysti nyt kun ne ovat myös muodikkaita, niin tuntuu, että bongaan ihan joka puolelta kaikkia ihanuuksia näissä kauniissa sävyissä. Monet pienesineiden valmistajat, joiden tuotteista ennnen sai vain mustaa, valkoista ja kenties kromia, ovat nyt ottaneet messingin valikoimiinsa. Kupariakin on tietysti paljon tarjolla, mutta sitä en vielä koskaan ole kokenut oikein omakseni.


Laskeskelin juuri, että Hohner-pianoni on 25 vuotta vanha (toim. huom. tämä ei siis mitenkään ole merkki siitä, että itse olisin vanha) ja sen korkeakiiltoinen, valkoinen pinta sekä messinginsävyiset yksityiskohdat ovat olleet tyylikkäitä ja ajankohtaisia kaikki nämä vuodet. Artekin Golden Bell -valaisin on kantanut tyylikkään, modernin ja ajankohtaisen muotoilun leimaa jo vuodesta 1939. 


Eli messinki ei sinänsä ole (pelkkä) muotiväri vaan oikeastaan melkoinen klassikko, se tuskin poistuu sisustuksen ja muodin värikartalta koskaan.


Mummini, joka nukkui pois keväällä, rakasti kullansävyjä. Usein ajattelen, että hän olisi ollut aivan hulluna esimerkiksi tuohon Artekin valaisimeen, jos olisi sen ehtinyt meillä nähdä. Aina kun puen päälleni jotain kullan sävyistä, vaikka kaulakorun, mietin, että mummi kehuisi tätä. Mummin virkkaama kullansävyinen pitsiliina on minulla sellainen kausituote, aina välillä nostan sen esille ja ihailen, kunnes taas pitsi tuntuu olevan liikaa.


Golden Bellin uusi paikka matalammalla, sohvapöydän päällä on osoittautunut hyväksi.


Siirryin Bestå-muutostoiveissani mietinnöistä toiminnan puolelle, käytiin hakemassa Ikeasta valkoinen lasilevy tason päälle ja korkeakiiltovalkoiset ovet, joihin ajateltiin vielä jotain vetimiä tuomaan ilmettä. Mutta en tiedä, menikö parempaan vai huonompaan suuntaan? Ehkä nuo kokovalkoiset ovet on vähän tylsät, lasilevystä kyllä tykkään! En ole vielä hävittänyt laatikoita ja harkitsen asiaa. Palautusoikeus kun on olemassa.


Kullan sävyjä toistava naamio on matkamuisto Venetsiasta, kello puolestaan hankittu Domdom-sisustusliikkeestä.


Tästä kuvakulmasta nuo kokovalkoiset ovet on ehkä ihan jees... mitäs te sanotte?


Yksi kauneimmista vaatteistani tällä hetkellä taitaa olla Espritin musta pusero, jossa on selkäpuolella kullansävyinen nappilista. Ihastuin tähän syksyllä ja hankin sen talven juhlakautta varten, käyttökertoja on kuitenkin tullut vasta melko vähän. Luulen, että ehdin tätä puseroa kuitenkin käyttää vielä paljon. Sen kanssa täydellisesti sopii jo vuosikausia (ehkä 10 vuotta) vanha kelloni. Kalevala Korun upea Lumikukka-kaulakoru on joululahja mieheltäni. Se on tuollaista uutta, kirkkaampaa pronssia, jonka ei pitäisi tummua käytössä.



Joo, nyt saa huolestua. Neuleessakin kultalankaa! Epäsymmetrinen helma ja väljä malli tuntuvat juuri nyt ajankohtaisilta. Tuon paidan sävyihin sopivat yhtä hyvin kullan- kuin hopeansävyisetkin asusteet.


Mummin vanha pieni pitsienkeli on viimeinen joulukoriste (huonekuusen ohella), joka vielä on esillä.


Noh, menikö overiksi? :)

Translation: I love golden tones in our home. My white piano with brass details is already 25 years old and it has always been absolutely beautiful. One of my favourites is also the Artek Golden Bell designed in 1939. I guess golden tones never really go out of fashion but right now it feels like they're more fashionable than ever.

2 kommenttia:

  1. Ei: ja tuo kultaneulehan on makea! Tosi kivan mallisen näköinen. Onko miten pehmeä materiaali? Kaikki ajatukseni mihinkään metallinvärisiin neulevaatteisiin on tähän mennessä kariutunut epämiellyttävän tuntuiseen, kovaan tai karheaan, materiaaliin.

    Ja tykkään myös kovasti TV -tason uudesta ilmeestä! Itse tosin edustan sitä linjaa jonka mielestä tv-taso saa olla mahdollisimman eleetön, koska siinä on sitten kuitenkin se tv -möhkäle päällä. Mutta täältä siis ääni sille että pidätte nuo uudet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo neule on kyllä kimallelangastaan huolimatta aika pehmoinen! Mutta olen pitänyt siellä alla pitkähihaista trikoopaitaa toistaiseksi, kesällä menisi varmasti paljaalla ihollakin kivasti. Näin talvella näyttää mielestäni kivalta kun alla on musta trikoopusero.

      Kiitos mielipiteestä TV-tason ilmeeseen! Omakin silmä on alkanut jo tottua.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!