lauantai 15. lokakuuta 2016

Syysloman eka aamu

Minulla ja pikku-T:llä alkoi eilen syysloma. Juuri nyt tuntuu, että yhden lomaviikon säästäminen syksylle oli paras mahdollinen ratkaisu. Syksy on ollut tosi kaunis ja täynnä kaikkia kivoja menoja, mutta pientä väsymystä on ollut ilmassa viime aikoina. Nyt on viikko aikaa ottaa rennosti, hengittää raikasta ilmaa ja toteuttaa kaikenlaisia pieniä lomatoiveita.


Meillä on suuria suunnitelmia. Pikku-T haluaa käydä läheisessä uimahallissa. Lisäksi hän toivoo, että menisimme bussipysäkille, odottaisimme bussia ja katsoisimme, minne sillä pääsee. (Kenties lelukauppaan.) Ja tietysti hän haluaa olla kotona ja leikkiä, paljon. 4-vuotiaan toiveet ovat kyllä niin ihanan arkisia, niitä pieniä isoja ja oikeasti tärkeitä asioita. 

Omissa toiveissani on nukkua paljon, ehtiä treenailemaan normaaliviikkoa enemmän, käydä kirjastossa ja saada jostain yllättävä energiapiikki ikkunanpesuun. Jossain välissä varmaan piipahdamme Porissakin isovanhempia moikkaamassa.


Ihan ensimmäiseksi suuntaan kuitenkin kampaajan tuoliin. Ihanaa päästä sinne höpöttelemään tutun kampaajan kanssa, lukemaan viimeisimmät sisustuslehdet (siellä on niitä aina erittäin kattava valikoima, jee) ja tietysti saamaan freesausta ilmeeseen. Ei voisi lomaviikko paremmin alkaa.


Mitä teillä on viikonloppusuunnitelmissa? Vietätkö syyslomaa tänä vuonna?

4 kommenttia:

  1. Voi että! Siis olisi ihan täydellistä pitää keskellä syksyä yksi viikko lomaa! En itse tiedä miten selviän ensi kesään, kun lomapäiviä uuden työn takia ei vaan ole.. täytyy varmaan jouluksi ruinata edes pari päivää palkatonta, koska siitä joulustakin taitaa saada ihan hurjan YHDEN vapaapäivän...

    Ihania pienen lomatoiveet! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on tämä kyllä ihanaa, vaikka vähän myös sellainen olo, että on "tuhlausta" kun ei ole mitään erityisiä suunnitelmia. Nyt on muuten tosi vähän vapaita joululle, mä olen silloin aika tiiviisti töissä ja mies taas puolestaan lapsukaisen kanssa vapaalla. Vähän harmi kun näitä vapaita joutuuaina porrastelemaan, mut toisaalta meillä nyt on kuitenkin tiedossa taas yhteinen talviloma ja todennäköisesti kesälomakin. Tuo lomien menetys on kyllä ehdottomasti työpaikan vaihdon ikävä puoli, kestää ikuisuus kerryttää ne kaikki... ja SILTI se on vaan muutamia viikkoja vuoden mittaan, päiväkoti/koulut ovat kiinni huomattavasti useammin.

      Lomatoiveet ovat kyllä lapsilla ihania, arkisia ja tärkeitä. :)

      Poista
  2. Syysloma lopuillaan, joten vähän myöhässä tämä viesti. Kolmen lapsen kotiäitinä syyslomaa ei ole, mutta voin silti todeta, että meille syyslomaviikko oli lomaa, kun sain vapautuksen esikoisen kerhoon vienneistä ja hauista. Ihana oli herätä aamulla tietäen, että ei tarvitse kiirehtiä ja aikatauluttaa päivää. Oli myös mukava kyläillä ystävien luona lasten kanssa päiväsaikaan, kun oli kaikki päivät vaihtoehtoina niiden kahden kerhottoman päivän sijaan :) Mutta taas viikon jälkeen on mukava palata normaaleihin rutiineihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä tosiaankin lomaa kun ei tarvitse lapsia viedä päiväkotiin / kytätä muutenkaan koko ajan kelloa. Mutta myös ne arkirutiinit ovat ihania, ja niitä taas arvostaa pienen tauon jälkeen. :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi!