lauantai 13. joulukuuta 2014

Ulkona

Olen hyvin vähän kuvannut meidän kotia ulkoapäin. Korjataan tilanne nyt kauniin lumipeitteen laskeuduttua iloksemme maahan. Asumme kolmen asunnon rivitalossa ja, kuten varmasti jo sisustuskuvista on voinut päätellä, päätyasunnossa. Koti on ulkoapäin punatiiliverhoiltu ja puuosat ovat sävyiltään harmaata sekä valkoista. Tykkään tästä tyylistä itse paljon ja koen, että meillä sisä- ja ulkotilat sopivat melko hyvin tyylillisesti yhteen, mikä on mielestäni sisustuksessa tärkeä juttu.




Ulkoiluhan on sata kertaa kivempaa kun on lunta! Rakenneltiin heti lumilinnoja, lumiukkoja ja laskettiin pulkalla mäkeä. Ulkoilun jälkeen kaikille punaposkille maistui ruoka ja lapsukainen ilmoitti itse haluavansa päiväunille yläkertaan.


Tein takapihan terassille valopallon pyöreän lyhdyn sisään. Tämä lyhty on joskus vuosia sitten ostettu porvoolaisesta sisustusliikkeestä (jonka nimeä en muista) ja pidän siitä kovasti. Samanlaista ei ole koskaan sattunut tulemaan muualla vastaan ja muistelisin tämän olleen myös ostohetkellä liikkeen ainut kappale.


En ole aikoihin ehtinyt kirjoitella lastenvaatejuttuja tänne blogiin, mutta mainittakoon nyt tässä välissä, että pikku-T:n talvihaalari on Molo Kidsin turkoosi Polaris ja olen ollut siihen tosi tyytyväinen, etenkin ottaen huomioon, että maksoin tästä kirpparilla hurjat 30 euroa. Melko kapean mallinen haalari istuu hyvin lapsen päällä ja siinä on erinomaiset heijastimet. Yksiväriseen haalariin ei kyllästy helposti ja siihen on helppo yhdistää erilaisia, kuviollisiakin asusteita. Ainoastaan tosi kireistä lahkeensuista tulee hiukan miinusta, paksujen talvikenkien päälle niitä saa kiskoa ihan huolella. Mutta toisaalta pysyvätpä hyvin paikallaan, eikä lumi tai loska pääse lahkeen sisään. Luulen, että tulen jatkossakin hankkimaan Molon ulkoiluvaatteita lapselle.


Mitäs pidätte meidän kodista ulkoapäin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommentistasi!