lauantai 25. huhtikuuta 2015

Matto ruokailutilassa

Meillä on jo yli kuukauden ollut matto ruokapöydän alla! Valkoinen vieläpä. Ja se on edelleen putipuhdas. 

Oikeastaan melkein pelottaa kirjoittaa tästä blogiin. Ihan varmasti nyt kun julkisesti hehkutan, miten meillä on tällainen sivistynyt perhe, jossa valkoinen matto on mahdollinen ruokapöydän alla, läsähtää siihen joku tomaattipastalautanen tänään. No, otan riskin, sillä olen niin iloinen tästä.


Ruokailutila rajautuu maton ansiosta kauniisti omaksi alueekseen ja matto on ihanan tuntuinen varpaiden alla. Sitä paitsi suojaahan matto parkettiakin kovalta kulutukselta.


Tämä matto on vuosi sitten Askosta hankittu "Kioto" ja ollut nyt vuoden verran olohuoneessamme. Pidän maton modernista ja raikkaasta ulkonäöstä todella paljon, mutta valitettavasti laatu ei ole ollut niin hyvä kuin odotin. Nukkaa on nimittäin jo pinnassa aika reilusti. Ajattelin, että tämä matto alkaa olla jo tarpeeksi kulunut, joten ei harmita liikaa, vaikka se likaantuisi pahastikin.


Maton toinen puoli on myös ihan käyttökelpoinen ja nätin sävyinen beige-valkoinen, joten maton voi kääntää jossain vaiheessa.


Olen joka päivä iloinen noista Muuton Visu -tuoleista. Vaaleanharmaa sävy on superkaunis, muotoilu ihanan simppeli ja tuolit ovat miellyttävät istua. Noh, pitkäänhän näitä tuoleja harkitsinkin. 

Pöydällä on korkeutta 74 cm ja tuolit ovat 46,5 cm istuinkorkeudeltaan, meidän vanhat 44 cm korkeat tuolit olivatkin turhan matalalla, ainakin mulle pätkälle. Nyt vain kun loput kaksi saapuisivat joskus... Toisaalta olen jo tottunut tuohon neljän tuolin ilmeeseenkin, onpahan ainakin mukavasti tilaa pöydän ympärillä, eivätkä tuolinjalat kolise. Puolensa tässäkin.


Nyt vain täytyisi löytää olohuoneeseen uusi matto, en ole vielä päättänyt, millaisen haluaisin... Tai no, Woodnotes-paperinarumatto olisi upea, mutta ehkä hieman yli budjetin tällä hetkellä. Nyt meillä on olkkarissa väliaikaisratkaisuna vanha Ikean nukkamatto ja jopa mieheni kommentoi, että se on aika ruma. ;)

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

6 kommenttia:

  1. Hyvälle näyttää! Meillä myös valkoinen matto keittiössä ja onhan siihen jo pari kertaa tomaattikastiketta ym. tippunut, mutta nopea suihkaus tekstiilinpuhdistusaineitta (ja myöhemmin heitto pyykkikoneeseen) on auttanut... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirka. Hei mullahan taitaa olla tekstiilinpuhdistusainetta kaapissa, pitääkin muistaa taas käyttää sitä, todettu joskus tehokkaaksi tavaraksi. Tätä meidän mattoa ei voi pestä kotona pesukoneessa, vaatii pesulareissun.

      Poista
  2. En voi mitään sille, että ensireaktioni oli; HULLUT! :D Ainut lisäys meidän ruokapöydän alle, oli just muovinen alusta koko Nooan päätyyn :D Mut joo, siis AIVAN ihanaltahan toi näyttää, peukut, että pysyy myös siistinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa hulluja me ollaan! Tai siis minä, koska ideahan oli tietenkin minun ja pakotin mieheni auttamaan mua painavan pöydän siirtämisessä. Mut hei, teidän Nooa on vielä niin pieni, tuossa iässä kaikki oli AINA lattialla. Ihmeellistä, miten nopeasti jotkut asiat muuttuukaan...

      Poista
  3. Kauniin näköinen! Itsekin kovasti jo haluaisin maton ruokapöydän alle, mutta taitaa olla liian aikaista tuon tytön kanssa, kun ruokaa tahtoo edelleen tippua lattialle. Myös olohuoneeseen tahtoisin kesäksi jonkun kevyemmän maton nukkamattojen tilalle! Ne himotuimmat vaan tahtovat aina olla sieltä kalliimmasta päästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vaihe varmasti tulee vielä kun ruokaa ei tipu useinkaan lattialle. Meillä on muuten kätevä tuo Brion tuolin "jalkatuki", se kerää kivasti itseensä suurimman osan putoavista asioista. ;) Totta, että upeimmat matot maksavat paljon. En raaskisi mitään kovin hintavaa mattoa tässä vaiheessa pitää ruokapöydän alla. Onneksi edullisemmistakin löytää kauniita. Tämä meidän matto on muuten ulkokäyttöön tarkoitettu virallisesti, mutta mielestäni oikein passeli sisälläkin. Kannattaa siis tsekata niidenkin valikoima.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!