tiistai 24. heinäkuuta 2012

Asuntomessuilla Tampereen Vuoreksessa

Vietimme tänään päivää asuntomessuilla. Reissu meni oikein kivasti - vauva viihtyi kantoliinassa melkein koko ajan ja alueella oli erittäin asialliset tilat vaipanvaihtoa ja imetystä varten. Sääkin oli sopiva, pilvinen mutta poutainen. Porukkaa oli messuilla aika paljon, joten osaan kohteista piti jonottaa, mutta ehdimme kyllä kiertää kaikki meitä kiinnostavat talot. Miinusta siitä, että jotkut kohteet olivat ihan selkeästi keskeneräisiä, esim. lattialistat tai kaiteiden viimeistelyt puuttuivat ja näitä epäkohtia oli sitten yritetty kömpelösti naamioida piiloon.

Lähinnä kiinnitin huomiota sisustuksiin ja pintamateriaaleihin, me kun emme ole rakentamassa eikä näin ollen tarvitse miettiä talotekniikkaa sen enempää. Kohteissa oli tänä vuonna melko paljon pieniä asuntoja, joista oli helpompi poimia ideoita kuin valtavista linnoista. Toki sitä hulppeampaakin osastoa löytyi - Jenni Aholan talo jäi päällimmäsenä mieleen siltä puolelta, se oikein tulvi glamoröösiä vaaleutta, peilaavia pintoja ja strasseja.

Mitään suuria ahaa-elämyksiä en kokenut eikä mielestäni selkeitä toistuvia sisustustrendejäkään noussut esiin, vaan monenlaisille tyyleille tuntui olevan tilaa. Pelkistetty tyyli ja vaalea värimaailma toistuivat sisätiloissa kun taas talot olivat ulkopuolelta tummempia ja värejä oltiin käytetty julkisivuissa rohkeasti. 

Annetaanpa sitten kuvien puhua puolestaan...

Jätteiden keruuta Vuoreksen tyyliin. Toivottavasti toimivat pakkasellakin.
Ikean sisustama lastenhuone oli yksi kivoimmista huoneista koko messuilla.
Tässä perinteistä lastenhuoneen sisustusta Marimekkoineen, nättiä toki tämäkin.
Yksi lempparikeittiöistäni, pyöreä ikkuna on piste i:n päälle tässä simppelissä kokonaisuudessa.
Hienostunutta tunnelmaa Jenni Aholan talon keittiössä. Upean iso ruokailutila ja erityisen kauniit tuolit!
Valoisa ja luonnonläheinen ilme vetosi tässä keittiössä.
Väriä ja kierrätysmateriaaleja.
Yhdestä talosta löytyi piano ja oi miten hieno paikka sille olikaan löydetty!
Pieneen tilaan oli saatu mahtumaan allaskalusteen lisäksi amme sen kolmiomaisen muodon ansiosta. Hyvä idea!
Yksi kauneimmista kylpyhuoneista, upean vaaleaa ja valoisaa.
Tällainen tumma harmaa on mielestäni kauneimpia seinävärejä, tuo puun sävyt hyvin esille.
Tummaa julkisivua ja metsäistä pihaa.

Löytyikös poiminnoistani mitään kiinnostavaa? 
Toivoisin muuten linkkivinkkejä muidenkin blogien messujuttuihin, olisi kiva lueskella!

6 kommenttia:

  1. Tykästyin kahteen viimeiseen kuvaan. Ihana laatta seinässä ja muutenkin harmooninen kokonaisuus. Viimeisessä kuvassa myös kaikki on kohdallaan. Millaiset talojen pihat olivat; oliko niihin panostettu?
    betty

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihoissa oli hyödynnetty aika paljon kalliota ja metsänreunaa, tontit olivat aika pieniä. Melkein joka taloa reunusti reilun kokoinen terassilaudoitus. Kyllä pihat olivat tosi kauniita ja tyylikkäitä! Minun ei tullut oikein otettua pihakuvia jostain syystä, yksi vain löytyi kamerasta. Lisään sen vielä tuohon postaukseen. :)

      Poista
  2. Kiva kun laitoit asuntomessuilta postausta! En ole itse tänä vuonna (tai parina viime vuonna) messuille kerennyt, mutta aikaisempina vuosina niitä on tullut usein koluttua. Ehkä ensi vuonna kun messut on ihan kulman takana Hyvinkäällä :)

    Itse pidin kuviesi perusteella erityisesti tuosta vaalean valoisasta kylpyhuoneesta sekä piano-kuvan tunnelmatsta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pääsit ainakin näiden kuvien verran piipahtamaan tämänkinvuotisilla messuilla. Mun mielestä rakentamisen ja sisustamisen trendit eivät muutu niin nopeasti, että messuilla olisi ideaa käydä joka vuosi. Muutaman vuoden välein riittää kyllä. :)

      Poista
  3. Tosi kivoja kuvia! Mun suosikki on tuo kuva mustasta pianosta, ja tuon vaalean kylppärin voisin ottaa itselleni vaikka heti.

    Mekin oltiin aluksi lähdössä tuonne messuille, mutta tultiin siihen tulokseen että talojen kiertely on vähän liian rankka urheilusuoritus tuon meidän 1-veen kanssa. Vinkit lastenhuoneen sisutukseen on aina tervetulleita, mutta muuten taitaa riittää että selailen messukohteet vain sisustuslehdestä :) Saa nähdä seuraavina vuosina, jos asutaan joskus isommassa talossa, niin sitten messukohteet voi olla hyvinkin inspiroivia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan tällaisen parin kuukauden ikäisen kanssa tuo messukiertely voi tosiaan vielä olla helpompaa. Meillä kävi kyllä tuuri kun pojalle maittoi niin hyvin uni siellä.

      Messuilla on kiva kierrellä, mutta yhtä paljon ideoita ja inspiraatiota saa varmasti lehdistä ja blogeistakin.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!