perjantai 26. lokakuuta 2012

Kuukauden hedelmäsuosikki + GALLUP!

Olen ihan koukussa persimoneihin, lisää pitää ostaa joka kauppareissulla. Nämä taitavat juuri nyt olla parhaimmillaan, sopivasti ennen mandariinikauden alkua. Syön persimonini usein ihan sellaisenaan, mutta toimii hyvin myös erilaisissa salaateissa ja suolaisten juustojen kanssa (itse olen tosin edelleenkin maidottomalla ruokavaliolla, joten juustot jäävät nyt haaveeksi). Maku muistuttaa nimensäkin mukaisesti vähän persikkaa, mutta on pehmeämpi ja koko hedelmä koostumukseltaan kosteampi.


Tein tuonne blogin sivupalkkiin pienen gallupin ja olisin toooosi iloinen, jos jättäisit merkkisi sinne! Kuten varmaan kaikissa muissakin blogeissa, niin myös täällä kommentoijien määrä on häviävän pieni murto-osa kaikista kävijöistä. Ehkä gallupeilla voisin saada kartoitettua hiljaistenkin kävijöiden toiveita ja fiiliksiä. En itsekään jaksa läheskään aina kommentoida blogeihin, joissa vierailen, mutta kyselyihin tulee klikkailtua vastauksia melko usein. Eli siis luetko sinä täällä mieluiten juttuja sisustuksesta, arjesta vai pukeutumisesta (useammankin vaihtoehdon voi valita)?

Aurinkoista viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Siis miten sä oot löytänyt nämä nyt? Muistan hyvin meidän perheen persimonkauden.. Etkö ollut mukana elämässä tätä aikaa? Eipä tulisi enää mieleenkään ostaa näitä itse.. Tuli aikamoinen yliannostus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, en mä asunut silloin enää kotona, joten yliannostusta ei päässyt syntymään. :D

      Poista

Ilahdun kommentistasi!