perjantai 18. lokakuuta 2013

Musta on uusi musta

Olen tehnyt yhden (!) kenkähankinnan tälle syksylle. Ostin samanlaiset Wondersin nilkkurit, jotka hankin viime syksynä konjakinruskeina, tällä kertaa mustina. Vaatekaapissani on jo jonkin aikaa ollut tällaisten mustien perusnilkkureiden mentävä aukko ja nyt kun laadukkaaksi ja mukavaksi todettu malli oli Hullareilla tarjouksessa, niin kävin hakemassa oman parini kotiin. Ja tykkään ihan hurjasti! 

Kaivoin uusien kenkieni innoittamana myös yhden vanhoista suosikkilaukuista uudelleen käyttöön. Marc O'Polon nahkainen cross-body-laukku on hankinta tosi monen vuoden takaa, mutta edelleen kuin uusi. Kyllä tällaisille klassisille asusteille aina tarvetta on - vähän tylsiä ehkä, mutta niin toimivia.




Wondersin kenkiä voin kyllä näin kahden parin kokemuksella suositella lämmöllä! Näissä nilkkureissa parasta on mukava lesti sekä pehmeän joustava kumipohja. Kengät eivät kopise (jee!) eikä korkolappuja tarvitse vaihtaa. Pohja on todettu pitäväksi myös talven liukkailla keleillä - eiväthän nämä tietysti mitkään varsinaiset talvikengät ole, mutta kuitenkin.

2 kommenttia:

  1. Hei! Mikä tuon kengän malli on nimeltään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Valitettavasti en osaa sanoa, mutta kyseinen malli on tämä: https://stockmann.com/p/fi/Wonders-Nilkkurit/582701/68202?itemId=582708

      Poista

Ilahdun kommentistasi!