Perjantaihuomenta! Olen juuri starttaamassa pariksi päiväksi työreissuun, joten oma viikonloppu menee nyt hieman ohi tavallaan... Onkin sopiva hetki palata viime viikonlopun rentoihin tunnelmiin. Lämpimistä syyssäistä nauttimisen merkeissä teimme pienen retken Seitsemisen kansallispuistoon.
Kahden kilometrin mittainen aarniometsäreitti oli juuri sopiva ja vaihteleva. Oli oikea elämys kiertää pienen lapsen kanssa metsässä, miten paljon siellä riittikään ihmeteltävää. Kaksivuotiaamme oli vähän huolestunut kaikista kaatuneista puista ja totesi, että puita varmasti harmittaa kun ovat menneet uppistakeikkaa. Myöskin erilaisia sieniä ihmeteltiin ja poika oli vakaasti sitä mieltä, että kärpässieni on kärpäsen koti. Keskusteltuamme kärpässienen myrkyllisyydestä hän myöskin totesi, että hyi, sieniä ei saa koskaan syödä maasta, vain kaupasta. :D Totuushan tulee aina lapsen suusta, eli taisi paljastua, ettei meillä ole ollut tuoreita sieniä kotona tänä syksynä...

Retken kruunasi tietysti eväshetki, syötiin masut täyteen nuotiomakkaraa. Elämyksellistä.
Mukavaa viikonloppua!
Kivoja kuvia, meinataankin juur lähteä siemimetsään. Viimeksi tosin astuin kärmeen päälle, joten vähän pelottaa...;)
VastaaPoistaOh no, käärmeet on kyllä pelottavia!
PoistaKauniita kuvia, metsässä on taikaa!
VastaaPoistaKiitos, niin on!
Poista