sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Vaasan sisustustuliaiset

Viime viikonloppuna Vaasassa kävimme ihanassa uudessa sisustusliikkeessä nimeltä MINUN \ MIN. Erityisen putiikista tekee se, että se on siskoni (sekä myös minun) hyvän ystävän perustama. Koko liike oli täynnä toinen toistaan kauniimpia, erinomaisella maulla valittuja sisutusesineitä, huonekaluja sekä myös kauniita vaatteita ja asusteita. Todellinen aarreaitta, suosittelen lämpimästi visiittiä pidemmänkin matkan takaa!

Kaunista myymälää en valitettavasti ennättänyt/tajunnut kuvata, mutta putiikin Facebook-sivuilta  löytyy enemmän infoa sekä kuviakin. Tässä kuitenkin esittelyssä ostokseni.


Pitäähän sitä joka junareissulla vähintäänkin hylly ja kaikenlaista särkyvää pikkutavaraa kuljettaa!


Raidalliset munakupit ovat House Doctorin, samoin harmaa kulho. MINUN \ MIN myy tällä hetkellä vain tanskalaisia sisustustuotteita (sekä pohjoismaalaisia vaatemerkkejä), joten myös hylly on tanskalaista muotoilua, valmistajana Frama Cph.


Hyllylevy on tammea ja sirot kannakkeet messinkiä. Täydellinen, eikö? Melko varmasti hylly tulee löytämään paikkansa vierashuoneesta, vaikka se sopisi kyllä olohuoneenkin sävyihin kauniisti.


YOYO:n veikeä kynttilänjalka on käännettävä, kynttilän voi siis sijoittaa joko koivupuiselle tai mustalle puolelle. Meillä on jo aika paljon kynttilänjalkoja, joten ostin tämän lahjajemmaan. Kivoja lahjoja kun joskus tarvitsee ex tempore, niin olen yrittänyt välillä ostella niitä kaappiin valmiiksi.


Munakupit pääsevät näin kananmuna-allergisen lapsen perheessä varmastikin aika harvoin todelliseen käyttötarkoitukseensa, mutta niitä on kiva pitää esillä ikkunanlaudalla. Meillä kun on kaikissa ikkunoissa (järjettömän) kapoinen syvennysosa, johon ei valitettavasti mahdu edes Iittalan Kivi-tuikkua. Onneksi nämä sentään mahtuvat.


Kiitos ihanasta palvelusta MINUN \ MIN, nähdään taas pian!

2 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia. Piti heti käydä tykkäämässä heidän facebooksivuista. Tuo hylly ja Oyoy kynttilänjalka ovat tosi ihanat. Noita oyoyn tuotteita olen ihastellut aikaisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Siellä oli kyllä niin hyvällä maulla valittu tavarat, että olisin voinut tuoda vaikka mitä kotiin. Ja lahjaideoitakin oli huimasti! Sanoinkin Nea-ystävälleni (toinen perustajista), että verkkokauppaa vaan kehiin. Yoyo ja Frama Cph olivat muuten mulle ihan uusia tuttavuuksia molemmat!

      Poista

Ilahdun kommentistasi!