lauantai 29. huhtikuuta 2017

Inspiraatio ja sisustusprojektit nyt

Mies soitti päiväkodin pihasta eräänä iltapäivänä kun olin vielä töissä. Nähtäiskö kohta Ikeassa? kuului poikien kysymys. Olin todella hämmentyneen riemastunut ehdotuksesta! Ihan paras treffikutsu! Sinne siis suunnattiin koko perheen kesken. Ensin yhdeksän hodaria (siis yhteensä) naamaan ja sen jälkeen kiertelemään.


Edellisenä päivänä olin esitellyt jälleen yhden sisustusideani, joka ei juurikaan saanut vastakaikua. "Hmmm, joo, tavallaan..." on yleensä ympäripyöreä vastaus kun kysyn mielipidettä johonkin sisustukseen liittyvään uudistusideaan. Miehen mielestä kun kaikki on just hyvin näin kuin ne on nyt, muutostarpeita ei hänen mielestään ole. Ja kai herra nyt on ihan oikeassakin, asummehan vasta muutaman vuoden vanhassa rivitalossa ja sisustukseen on panostettu viime vuosina hänen näkökulmastaan suhteellisen paljon.

Itselläni sisustusharrastajana ja -blogien suurkuluttajana on tietysti jatkuvasti vähän liikaakin ideoita päässä. Viime aikoina on oikein ärsyttänyt oma saamattomuus kun ideat eivät ole päässyt toteutukseen asti. Olen huomannut, että toteutumattomat suunnitelmat rasittavat ja kuormittavat minua, ovat ikään kuin painolastina päässäni. Nyt samalla kun lopetan pitäisi- sanan käytön, lopetan turhan suunnittelun. Valitsen ne projektit, jotka toteutan ja sitten oikeasti toteutan ne. Jatkuva jahkailu ja miettiminen syö ihan turhaan energiaa paljon tärkeämmiltä asioilta elämässä.


Nyt siis mentiin Ikeaan ja saatiin miehen aloitteesta ainakin yhtä ikuisuuksia mielessä pyörinyttä asiaa edistettyä. Hänkin taisi kyllästyä jahkaamiseeni! Nimittäin valittiin meille uusi tv-taso. Nyt pitää enää saada vanha myydyksi, niin voidaan hakea uusi ja viimeistellä olohuoneen uusi ilme. Tumma seinä siis pysyy, mutta isommalla valkoisella tv-tasolla saadaan kyllä valoa lisää kokonaisuuteen. Toki mietin Lundiaa ja Muuramea, olisihan kotimainen design-taso ihana, mutta nyt on pakko vähän pihistellä tässä kohtaa. 


Toinen kuukausia roikkunut homma on makuuhuoneen puolikkaan seinän viimeistely. Sain viimein tilattua siihen tauluhyllyt. Ihana saada sekin huone valmiiksi! 

Ja voitteko kuvitella, että meillä ei ole vieläkään alakerran vessassa kattovalaisinta, koska se vaatisi hieman sähkärin työtä? Siellä on ihan hirveän hämärää pelkän peilin valon varassa ja tämähän on siis roikkunut kolme vuotta. Minulla, joka kuitenkin rakastan valaisimia ja arvostan hyvää valaistusta erittäin paljon! Näin sitä vaan ihminen osaa olla järkyttävän saamaton välillä.. 


Sitten on vielä yksi projekti jäljellä, sekin odotellut vuoroaan siitä asti kun tähän kotiin kolme vuotta sitten muutimme. Nimittäin parvekkeen sisustaminen. Sinne tarvitaan löhöpaikka, esimerkiksi sohva, säkkituolit tai nyt joku niin pinnalla oleva "daybed" sekä matto, tyynyjä ja viherkasveja. Tämän järkyttävän kylmyyden soisi jo loppuvan, jotta voisi oikeasti hankkia kauniita kesäkukkia terasseille. Nimimerkillä yhdet orvokit jo tapoin... tai siis tuo pirun pakkanen ja lumi-räntä-rae-sade tappoi.

Kun nämä projektit on hoidettu, taidan nauttia kesästä ja kodista ja olla vaan. Tai sitten keksin uusia ideoita... Jälkimmäinen taitaa olla todennäköisempi skenaario.

 Mitä teillä on sisustuksen saralla mielessä tai työn alla juuri nyt?

P.S. Postauksen inspiroivista kuvista kiitos: Alvhemmakleri.se

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommentistasi!