Leikin lomassa

Moikka, mitäs teidän maanantaiaamuun kuuluu? Torkutin taas liian monta kertaa, oli aika vaikeaa päästä ylös lämpimän untuvapeiton alta. Nyt menee jo toinen kuppi kahvia, kyllä tämä tästä. 

Me vietettiin suurin osa viikonlopusta kotosalla kahdestaan pikku-T:n kanssa. On aika hauska huomata, miten lapsesta korostuu hieman eri piirteet kun olemme kahdestaan. Me taidetaan olla luonteeltamme tosi samanlaisia. Ulkoisesti T:ssä on paljon isänsä piirteitä, mutta sisäisesti... noh, niissä äiti vie kirkkaasti voiton. Olemme temperamentiltamme hyvin samanlaisia. Nopeatempoisia, päättäväisiä, innostuvaisia, tunteellisia, mutta myös jääräpäitä ja omiin juttuihimme uppoutujia. Samanlaisuus aiheuttaa tietysti sen, että ymmärrämme toisiamme todella hyvin, siihen ei tarvita aina edes sanoja. Mutta toisaalta otamme myös välillä aika rajusti yhteen.

Leikin lomassa lapsi tietysti käsittelee kaikkea mielen päällä olevaa. Hän ei välttämättä sano suoraan, että mummilaan meno jännittää tai iskä on tosi rakas, mutta leikin lomassa hahmojen (eli autojen) kautta tunteet on helppo käsitellä. Päivittäin leikimme autoilla perhettä ja kaikenlaisia arkisia tilanteita. Niissä usein paljastuu syy esimerkiksi siihen, että aamulla on ollut vaikeaa lähteä päiväkotiin. Yllä olevassa kuvassa olimme pöydän alle muodostuneessa museossa, jossa ihmeteltävänä oli muun muassa satavuotias Transformers-naamio, todella vanha nalle ja neljä vuotta vanha tyyny. :D

Pikku-T voisi leikkiä, leikkiä ja leikkiä. Joskus meinaa mennä itsellä hermot kun etenkään viikonloppuisin ei tunnuta pääsevän ovesta ulos ollenkaan. Sisäleikit vain jatkuvat ja jatkuvat, saaden varsin uskomattomia käänteitä. T rakastaa viettää koko päivän yökkäreissä ja joskus niin sitten tehdäänkin. 

Ei kuitenkaan tällä kertaa, sillä meillä oli myöskin ihan oikeaa ohjelmaa. Launtaina käytiin muun muassa kahvilla (eli kaakaolla) ja leffassa, oli kyllä todella mukavaa. Mutta mikä siinä onkin, että niiden leikkien keskeyttäminen ja lähteminen on nii-iin hankalaa? Tuntuu, että ihan aina saa taistella lähtötilanteiden kanssa, vaikka sitten itse tekeminen onkin kaikkien mielestä tosi kivaa. Tämä taitaa olla lasten kanssa kuitenkin suht yleistä?

Kohta neljävuotiaan maailma on täynnä mahdollisuuksia. Suosikkileluja jo pitkään ovat olleet nuo puupalikat. Niistä rakentuu milloin mitäkin: paloasemia, autotalleja, koteja, päiväkoteja. Yleensä lopputuloksena tuleva häkkyrä on aina melkein samannäköinen, mutta lapsen maailmassa se on aina upea ja erilainen - hän innostuu kuin ei olisi koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Ja parhaita leluja ovat tietenkin kaikki ne tavarat, jotka eivät alun perin ole leluja ollenkaan. Korkinavaajasta voi esimerkiksi saada uskomattoman pätevät pimeänäkölasit, joita tarvitaan tietysti kaikenlaisissa tärkeissä pelastustehtävissä.

Leikkiminen ei varmaan kovinkaan monelle aikuiselle ole ihan helppoa. Ei minullekaan. Viiden minuutin sisällä lapsen uskomattomasta mielikuvitusmaailmasta tekee jo monta kertaa mieli murtautua ulos. Tulee mieleen somen tsekkaamista, pyykkien laittamista, pölyä näkyy siellä täällä, mitäs sitä seuraavaksi syötäisiin... aika säälittävää oikeastaan. Tätä puolta haluan itsessäni ehdottomasti kehittää ja se vaatii tietoista harjoittelua. 

Eihän äidin tai isän tarvitsekaan kaiken aikaa jaksaa leikkiä, mutta välillä kyllä, onhan leikki niin mahtava tapa juurikin saada selville, mitä lapsen mielessä liikkuu. Tutustua paremmin. Ja kyllä, pikku-T:n mielestä maailman kivointa, mahtavinta mitä hän ikinä osaa toivoa tai keksiä on se, että iskä ja äiti leikkivät hänen kanssaan. Tiedän, että tulen vielä kaipaamaan tätä aikaa.

Mediasta putkahtelee tämän tästä ohjeita vanhemmuuteen ja itse ainakin olen väsähtänyt kaikenlaisten neuvojen tulvaan. Mutta nyt ystäväni jakoi somessa Hesarin artikkelin, joka kolahti. Johdonmukaiseen muotoon puettuna niitä asioita, joita itse pidän vanhemmuudessa tärkeänä. Ei mitään helppoja juttuja,  ja itselleni vaikeinta varmastikin on tuo ei-toivotun käytöksen huomiotta jättäminen. Vinkkejä otetaan vastaan, miten kitinää kestäisi paremmin! Jos ei satu olemaan itse se kaikkein kärsivällisin tyyppi...

Mutta nyt huomaan taas jämähtäneeni tähän omaan juttuun, bloggaaminen vie liian usein mennessään. Äkkiä vaatteet päälle ja herättelemään poikia. Kivaa viikkoa!

Fiiliksissä

Olen ihan fiiliksissä kaikista ihanista kommenteista, joita olette jättäneet synttäripostaukseen. Olette ihania! Ihan käsittämätöntä, mutta en ole saanut neljän vuoden aikana juuri mitään negatiivisia kommentteja. Tai siis en ehkä yhtään. Pari kevyesti kritisoivaa ja ihmettelevää kommenttia on joskus tullut, mutta sehän on täysin ymmärrettävää ja normaalia kaikin puolin. Täytyy siis todeta, että blogillani on harvinaisen fiksut ja ihanat lukijat! Kiitos te. <3 

Jos juuri sinä et vielä käynyt osallistumassa blogini neljävee-synttäriarvontaan, niin käypä tekemässä se täällä. Osallistuminen ei vaadi mitään muuta kuin kommentin jättämisen ja kommentissakin saat kirjoittaa ihan mitä haluat - toki aina otan ilolla palautetta ja postaustoiveita vastaan, mutta yhtä hyvin voit kirjoittaa vain "heippa" ja se ilahduttaa mua yhtä paljon.

Olen fiiliksissä myöskin keväästä. Siis nythän on todellakin kevät, maaliskuu on keväkuukausi, ei mitenkään päin enää talvea. Sovitaanko näin? Muistin, että maaliskuu olisi jotenkin ankea kuukausi, mutta siis häh? Ei todellakaan ole. Aurinkoa, pikkupakkasta, valoisia iltapäiviä ja aamuja, energiaa ja kesän menojen suunnittelua. Voiko olla parempaa? Tässä on jotain tosi outoa, koska olin fiiliksissä myöskin lokakuusta ja muistin senkin olevan ankea. Nyt buukkasin alustavasti syysloman ensi lokakuulle, jotenkin näen nyt jo sen syksyisen raikkaiden aamujen ihanuuden ja kuulen värikkäiden lehtien kahinan jalkojen alla...

Olen fiiliksissä meidän olkkarista. Verhot ja valkoinen matto tekivät juuri sen, mitä tilaan kaipasin. Olohuoneen ongelmakohtakin (eli pianon viereinen tila/nurkka) on nyt jotenkin suht kiva... vaikka ongelmallinen paikkahan tuo on edelleen.

Olen fiiliksissä tavaran karsimisesta. Täällä Tampereella järjestetään sunnuntaina 3.4. bloggaajien kirppistapahtuma, jonne minut on suureksi ilokseni huolittu mukaan myyjäksi. Olen kerännyt jo aika ison kasan hyväkuntoista sisustustavaraa ja vaatteita, joiden toivoisin löytävän uuden, rakastavan kodin. Tulen vielä kertomaan tapahtumasta enemmänkin täällä blogin puolella, mutta jos jo kiinnostuit, niin Facebookista löytyy vähän lisäinfoa, täältä.

Olen fiiliksissä tulevasta viikonlopusta. Tiedossa on leffailta naapurin pojan ja hänen äitinsä kanssa. Meillä on käynyt ihan älytön tuuri naapureiden kanssa, mahtavia ja samassa elämäntilanteessa olevia tyyppejä vaikka kuinka paljon!

Fiilistelen myöskin sitä, miten hyvin kroppani minua palvelee. Tietysti olen pitänyt kunnostani ehkä keskivertoa enemmän huolta, mutta kuitenkin. Onhan se mahtavaa, että jaksan juosta, nostaa rautaa, taipua joogassa ja nukun hyvin... siitäkin huolimatta, etten kuitenkaan kohtele itseäni aina niin hyvin kuin pitäisi, esimerkiksi ruokavalion suhteen. (Sokerilakko ei ole mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta ei siitä nyt enempää tässä postauksessa.)

Kaikkein eniten olen fiiliksissä siitä, että kun toiveitaan ja tavoitteitaan uskaltaa sanoa ääneen, ne toteutuvat. Eivät heti, eivät kivuttomasti, mutta ennen pitkää ja omalla tavallaan. Näen sen lähipiirissäni monella tavalla ja se on tosi palkitsevaa. Joskus jälkikäteen tajuaa, miten joku pieni asia on sysännyt ison unelman liikkeelle ja pienten polkujen kautta se toteutuu. Uskalletaan unelmoida!

Blogisynttärit ja arvonta

Tasan neljä vuotta sitten kirjoitin ensimmäisen postauksen tähän ikiomaan blogiini. Olin lukenut blogeja ja inspiroitunut niistä jo vuosia ja tuntui, että aika oli kypsä omalle. Haaveissa oli, että joku ehkä joskus voisi inspiroitua myös minun jutuistani - ajatus oli niin kutkuttava, että pakkohan sitä oli kokeilla!

Olin jäämässä äitiyslomalle ja ajattelin, että bloggaaminen voisi olla kiva äitiyslomaharrastus, samalla myös tapa pitää yhteyttä kaukana asuviin perheenjäseniin ja kavereihin. No, kuten ihanat ja antoisat harrastukset muutenkin, niin bloggaaminen ei jäänyt, vaikka elämäntilanne muuttui - tässä sitä ollaan, neljän vuoden jälkeen, yhä samassa nurkkauksessa hengailemassa, vaikka äitiyslomasta on jo ikuisuus.

Nykyään blogini on tosi sisustuspainotteinen, mutta aluksi kirjoittelin enemmän myös vauva-arjesta ja pukeutumisesta. Toki lapsiperheen arki on läsnä blogissani edelleen ja pukeutumisesta haluaisin kirjoitella ehkä enemmän, jostain syystä asukuvien ottamisen (ja varsinkin julkaisemisen) kynnys on valtava. Mutta kyllä sisustus on selkeästi se omin aihe, se joka inspiroi minua eniten, josta on helpoin kirjoittaa.

"Oikeassa elämässä" en oikeasti kovinkaan paljon sohvatyynyjä vaihtele. Aika kuluu pitkälti töiden, perheen ja liikuntaharrastusten parissa, mutta ehkä se juuri on sisustusbloggaamisen suola. Saan paeta tänne pikku blogiini, ottaa hetken irti arjesta, nauttia kauniista hetkistä ympärilläni ja rakentaa kotia pala palalta kivemmaksi.

Lukijamäärä on kasvanut pikku hiljaa tasaisesti vuosien varrella, mikä on tietysti tosi kivaa, vaikka mitään kaupallisia tavoitteita minulla ei blogin suhteen olekaan. Erityisen ihanaa on aina saada kommentteja! Nykyään aika moni työkaverikin on tunnustanut seuraavansa blogiani, ja tietysti moni tuttu muutenkin. Terkut teille. :)

Synttärifiiliksissä halusin järjestää teille ihanille lukijoilleni arvonnan. Tämä on ihan sponsored by me, ei mitenkään yhteistyössä kenenkään kanssa tehty. Arvonnan palkintona on jotain varsin mun näköistä, nimittäin valkoharmaa-raidallinen Marimekon pyyhesetti, johon kuuluu pieni vieraspyyhe ja käsipyyhe. Meillä on näitä samoja pyyhkeitä hyvin ahkerassa käytössä ja ovat ihan lemppareita.

Arvontaan osallistut jättämällä kommentin tähän postaukseen sunnuntaihin 13.3. mennessä. Olisi mahtavaa kuulla palautetta blogista tai vaikkapa postaustoiveita. Arvon voittajan sitten 14.3. Onnea arvontaan kaikille tasapuolisesti!