Ulkoilua. Raikuvaa naurua, hassuttelua, piiloleikkejä. Paloautojen ihastelua paloaseman avointen ovien päivässä. Vähän siivoilua ja pyykkäämistä. Kahden tunnin päikkärit (pikku-T nukkui kolme). Take-away pizzaa. BodyBalance-tunti. Ilta blogien parissa. Ja toivottavasti ajoissa nukkumaan. :)
Tunnustan kyllä, että päivä meinasi alkaa vähän huonoissa merkeissä. Kuudelta vapaapäivänä herääminen on kaikkea muuta kuin ihmimillistä, jos minulta kysytään. Mutta yllätin ehkä hiukan itsenikin kun pystyin (kröhöm, parin kahvikupposen jälkeen) ajattelemaan, että hei, ei se mitään, tämä on mun elämää nyt. Kyllä vielä jonain päivänä minäkin voin taas nukkua sunnuntaina pitkään, nyt mulla on sen sijaan mahdollisuus pitää tuhisevaa, pehmoista, kiinni liimaantuvaa pikkupoikaa sylissäni anivarhain sunnuntaiaamuna ja katsella unenpöpperössä piirrettyjä. Olla jollekin maailman tärkein, se jonka kaulaan ripustautua ja jonka sylissä on turva.
Ennen lasta viikonlopun latautuminen oli nimenomaan pitkiä yöunia ja laiskottelua. Nyt se tarkoittaa aktiivista aikaa lapsukaisen kanssa ja isoa kasaa kotihommia, jotta seuraavan viikko olisi inhimillisempi. Levännyt tunne voi silti syntyä molemmista - okei, ehkä vähän eri tavalla levännyt, mutta kuitenkin. Nyt tuntuu, että olen valmis uuteen viikkoon. Onnellinen olo.
