sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Värikäs välikausi

Sain toiveen postata pikku-T:n välikausikamppeista. Aihe alkaakin olla jo varsin ajankohtainen, sen verran keväistä ulkona on. T on hokenut nyt pari päivää ihan ihmeissään "Ooo, kirkas aurinko!" - taitaa olla poika kummissaan kun pimeän talven jälkeen taas paistaa. Ulkona on vielä kylmä viima ja toppavaatteet käytössä, mutta pian saa varmaan siirtyä jo välikausivaatteisiin.

 
Nyt ei ainakaan väriä puutu! On se vaan niin, että kevättä kohden kaipaa vaihtelua ruskeille, sinisille ja beigeille, kivaa päästä pukemaan lapsukaista näihin raikkaisiin yhdistelmiin.


Meillä on hyvä tilanne, sillä syksyllä käytössä olleet setit mahtuvat edelleen. Molo Kidsin aleista hankittu kaksiosainen puku (koko 86/92) on kevyttä tuulipukumateriaalia ja sopii hyvin hieman kesäisempäänkin menoon. Kun alle pukee villahaalarin, on setti kuitenkin lämmin. Tässä asussa lapsen on selvästi mukava liikkua! Kesäisempään käyttöön sopii myös Po.Pin haamupipo, joka T sai yksivuotislahjaksi, edelleen kuitenkin täysin sopivan kokoinen.


Syksyllä podin hieman huonoa omaatuntoa kun hankin H&M:n harmaan kuorihaalarin (koko 86), meillä kun syysvaatteita löytyi jo vino pino. Haalari on kuitenkin osoittautunut ihan lemppariksi! Se on hieman notkeampaa kangasta kuin esim. Po.Pin kuoripuvut, mutta pitää kuitenkin testatusti täysin vettä. Puku on supersuloinen päällä ja siihen on helppo yhdistää mitä tahansa värejä. Todella erinomainen hinta-laatusuhde, tämähän maksoi huimat 29 euroa, josta taisin saada vielä jonkun kampanja-alen.

Kurahousuja meillä on kahdet, Rukan keltaiset (koko 86) ja H&M:n vihreät (koko 86/92). Yleensä aina toiset ovat päiväkodissa säilytyksessä ja toiset kotona. Niitä sitten vaihdellaan, kahdet on kyllä mielestäni ihan minimi tämän ikäisellä päiväkotilapsukaisella, ainakin meidän tapauksessa kun T rakastaa vettä ja kuraa yli kaiken. Lisäksi päiväkodissa säilytetään aina kurarukkasia sekä toisia kumisaappaita.


Uutena olen hankkinut tälle keväälle ainoastaan Vikingin Gore-Tex-kengät, jotka löysin ihan superhyvästä alesta, hintaa jäi vain 20 euroa. Toinen uutuus on niin ikään alesta ostettu turkoosi PoPin pipo. Yksivärinen pipo on kiva lisä värikkääseen valikoimaan. 

Vielä tarvitaan keväälle jotkut kevyemmät kengät, Gore-Texit ovat kuivalla kelillä kuitenkin melko hiostavat. Crocsin kumisaappaita olen myös tiiraillut sillä silmällä, siellä on upeita värejä ja kumpparit ovat mielettömän kevyen tuntuiset, varmasti mukavat jalassa. Päiväkodissa tuntuvat nimittäin suosivan kumppareita, vaikka lapsella olisikin vedenpitävät lenkkarit. Hanskoja meillä on vinot pinot (unohdin haalia ne kuviin mukaan), mutta silti aina niitäkin tarvitaan...

Näillä väreillä ja materiaaleilla siis mennään kohti kevättä. Ihanaa! :)

9 kommenttia:

  1. meillekin toivottavasti mahtuu vielä tuo h&mn 92cm haalari, kevääksi varaamassani racoonin 98cm haalarissa on haara polvissa roikkumassa, edelleen siis iso.. menee sinne syksyllä ellei joku fleece/villakerros paranna asiaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi noissa liian isoissa vaatteissa on se hyvä puoli, että jossain vaiheessa ovat kuitenkin sopivia, kun vaan malttaa odottaa. :)

      Poista
  2. Nuo kaksiosaiset setit on ihan lemppareita ulkovaatteiden osata. Käyttöikä on pitkä! Vuosi sitten hankittu kuoritakki mahtuu edelleen loistavasti päälle, ei siis tarvetta hankkia uutta tänä keväänä. Kiva kuulla hyviä kokemuksia H&M:n ulkovaatteista. Löysin S:lle Hennesistä tosi kivan college-puvun, ja muutenkin niiden basic-mallisto on tosi kiva, yksinkertainen ja toimiva. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksiosaiset on kyllä käteviä, mutta mun suosikkivaate T:lle on tällä hetkellä haalari. Takki on sitten myöhemmin keväällä kiva kun sen voi ottaa tarvittaessa poiskin. H&M:n lastenvaatteista ei kyllä minulla ole ylipäätään mitään negatiivista sanottavaa! Nyt tosin kun katsoin heidän 92-koosta ylöspäin olevia poikien vaatteitaan, niin aika tylsiä ovat, vauvanvaatekokoelma on paljon kivempi ja raikkaampi.

      Poista
  3. Samoja värejä löytyy meilläkin välikaudessa :).

    VastaaPoista
  4. Kiitos postauksesta :) kiva kuulla hyviä kokemuksia hennesistä, meillä ollut joitain sisävaatteita ja lähes kaikki tosi kehnoja (paitsi ne 50 ja 56 kokoa olleet) :/ tosi nätti tuo haalari :) moloa olen myös miettinyt, mutta vielä en ole kokeillut. Meillä mahtuu myös viime syksyn popin kuorihaalari (80), lisäksi ostkn popin kuorihousut ja takin (86) ja jemmassa haamu wf (86). Ne haamut ovat minusta aivan ihania :) kurahousuja ei ole kun nuo popit pitää niin hyvin vettä :D parempaan menoon on sitten rodinin pico ja burberryn takki ♥

    Hunterin ja crocsin saappaita on ainakin minulle kehuttu, joten ne on sitten vielä harkinnassa. Keltainen sopisi kivasti meidän sadetakin kanssa :D tulipas tästä nyt romaani :D

    - P -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Tosi kiva että tykkäsit postauksesta. Teillä on ihanan kuuloisia juttuja kevääseen. Meilläkin on kamppeet vedenpitäviä, mutta kurahousut on silti päiväkodissa ehdottomat. Ne lapset on ihan uskomattoman kuraisia iltapäivisin nimittäin! Meidän T vielä oikein rakastaa kuravelliä. ;) On tosi paljon mukavampi vain vetää ne kurikset pois päältä ja nostaa lapsi syliin / autoon kuin liata joka paikka. Yleensä kun itselläkin on jotain vähän siistimpää vaatetta päällä töistä tullessa, esim. villakangastakki päällä. Lisäksi jos lähtee vielä illalla ulos, niin ei ole vaatteet ihan kuraisina. Kotona ulkoillessa ei sitten välttämättä käytetä kurahousuja aina.

      Crocsin kumpparit bongasin hyvästä alesta 3+1 päivillä (ens viikolla Sokoksella), mutta siellä ei ollut keltaisia eikä vihreitä valikoimissa, harmi.

      Tosiaan tuota H&M:n kuorihaalaria voin suositella suurella sydämellä, aivan ihana! Ei mullakaan kaikista muista henkan ulkovaatteista pelkkää positiivista sanottavaa ole, mutta tämä on ihan täys kymppi. Todella mainion mallinen ja kevyt matsku. Lapsi silminnähden viihtyy se päällä hyvin.

      terv. toinen romaanin kirjoittaja

      Poista
    2. Kiitti! Mä pistänkin itelle korvantaakse nuo kurahousuvinkit :) mun M on vasta oppinut käveleen tossa pari kk sit (nyt 1v 2kk) niin ei olla vielä ulkona oikein käppäilty :) eli voipi olla että tulee meillekkin vielä tarve ja varmasti viimeistään sitten kun hän menee hoitoon :)

      - P -

      Poista

Ilahdun kommentistasi!