sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Sisusta itsesi onnelliseksi

Pääsin eilen osallistumaan elämäni ensimmäiselle sisustuskurssille ja heti aloitin näyttävästi todellisen ammattilaisen johdolla - kurssin nimittäin meille innokkaille sisustajille piti Tomi Kouvola. Mukana oli sekä sisustusbloggaajia että muita intohimoisia harrastajia.

Päivän teemana oli, ei enempää eikä vähempää kuin "Sisusta itsesi onnelliseksi". Tomi korosti sitä, että trendit tulevat ja menevät, mutta jokaisella on oma maku ja tyyli, joka kyllä kestää aikaa. Omaa vaistoaan ja fiilistä pitää kuunnella, eikä kaiken edes tarvitse sopia niin täydellisesti yhteen. Tunnearvo on tärkeää ja vanhaa on ilo vaalia. Tomilla oli innostava ote sisustamiseen ja hän rohkaisi meitä myös rikkomaan rajoja ja miettimään joskus muutakin kuin suoria seiniä ja käytännöllisyyttä.

Kurssiin liittyi myös harjoitustyö, jossa pääsimme pareittain suunnittelemaan sisustusta valtavaan edustusasuntoon, johon toivottiin ylellisyyttä ja näyttävyyttä. Ilman budjettirajoituksia, ilman käytännöllisyysvaatimuksia - siis kaikkea muuta kuin mihin olen tottunut. En oikeastaan edes pidä kovin ylellisestä tyylistä. Mutta mielestäni saimme lopputulosesta aika kivan!


Sain harjoitustehtävään parikseni aivan ihanan ja lahjakkaan Jutan Oblik-blogista. Ihailin Jutan rauhallista, ammattitaitoista otetta ja myös sitä, miten luontevasti hän kuvasi tapahtuman lomassa. Itselleni on edelleen joskus vaikeaa kuvata, tilanteet vievät mukanaan. Jutan kanssa yhteinen tyyli ja sävel suunnittelussa löytyi helposti, kiitos siis seurasta! Toivottavasti nähdään uudelleenkin.


Kurssin jälkeen nautimme maittavan lounaan ihanassa Blankossa, jonka jälkeen siirryimme Sisustuksen Koodiin, jossa meille oli järjestetty yksityistilaisuus. Koodihan on ihan superihana sisustusliike ja Anne Melenderin Muoti mielessä -blogi on yksi ehdottomista suosikeistani. Ihailen tosi paljon Annen sisustustyyliä ja tapaa kirjoittaa, joten oli tosi mukava viimein tavata hänet. Anne oli kyllä livenä ihan yhtä symppis kuin ajattelinkin!


Sisustuspäivään osallistui myös ystäväni Hilpi ihanan pienen tyttövauvansa kanssa. Aivan ihana, kaunis neiti.


Koodissa riitti tietysti kaikenlaista ihailtavaa. Itselläni on nyt vähän sellainen tilanne, että koti alkaa olla huonekalujen ja valaisinten osalta melko täynnä, eikä tarvetta hankinnoille oikeastaan ole - ellen sitten luovu jostain vanhasta. Silti on ihana haaveilla.


Koodissa ihailin erityisesti Juhani Melenderin tauluja. Päivän päätteeksi päätin, että nyt viimein kehystytän mummin perintötaulun uudelleen! Haluan taidetta meillekin. Olen vähän arastellut mummin taulun sijoittamista meille, koska se on niin eri tyylinen kuin mikään muu meillä. Mutta Tomin sisustusfilosofiasta innostuneena päätin, että se ei kyllä haittaa, päinvastoin.


Meille oli järjestetty vieläpä aivan ihanat tarjoilut. <3 Kiitos kaikesta! Koen olevani etuoikeutettu kun sain kutsun mukaan tähän päivään.

8 kommenttia:

  1. Ihana herttainen Suvi <3 Kiitos kun kävitte, ette usko miten paljon energiaa ja iloa toitte meillekin. Ja vitsi mua naurattaa toi mun ilme kuvassa...mut mä oon just tollanen, eli ihan erilainen kun mun totisista asukuvista yleensä käy ilmi.

    VastaaPoista
  2. Oli varmasti huippupäivä! Innolla odottelen meidän tapahtumaa...

    Mukavaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kivaa viikkoa sinullekin! Teidän tapahtuma tulee varmasti olemaan mainio.

      Poista
  3. Kuulostaapa tosi kivalta tapahtumalta! "Sisusta itsesi onnelliseksi" on ihan mainio motto - Sukhi-mattojen nimessä Sukhi tarkoittaa nepaliksi onnellista :)

    VastaaPoista
  4. Voi, teillä oli varmasti todella hauskaa! Harmi, kun en itse taida ehtiä yhteenkään tapaamiseen. Joka viikonlopulle on aina monta päällekkäistä menoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitähän se vähän on... tuo Turku-reissu tuli itselläkin aika kiireiseen saumaan, mutta kiva oli käydä. Nyt reissun jäljiltä yritän taas päästä blogimeininkiin kiinni. :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi!