keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Lomaterkut ja aika sanoa näkemiin

Joululoma on sujunut ihanissa kotoilun merkeissä. Ihan uskomaton tuuri ollut säiden suhteen täällä Pirkanmaalla! Lunta on sadellut päivittäin lisää ja aurinkokin pilkahdellut. Olemme viettäneet tunteja pulkkamäessä, katsoneet elokuvia, herkutelleet ylenmäärin ja rakennelleet legoilla. Ennen joulua pikku-T oli tosin melkein viikon kipeänä, mutta onneksi jäbä on nyt jo kunnossa.


Mehän vietimme nyt ihan ensimmäistä kertaa joulua omassa kodissa ja oli kyllä tosi mukavaa! Pidensimme jatkettavan Ikea Bjursta -pöytämme täyteen mittaansa ja heitin päälle Ikean kankaan pöytäliinaksi. Jo pelkästään pitkä pöytä liinoineen toi haluamani rennon juhlavan tunnelman. Jouluvieraat ovat jo lähteneet ja suurin osa joulukoristeista kerätty pois, mutta tästä pitkästä pöydästä en taida raaskia luopua ennen loppiaista.



Kangas on suomalaisen Iina Vuorivirran suunnittelema Avsiktlig, joka oli viime viikolla täällä Tampereen Ikeassa puoleen hintaan. Siis älyttömän halpaan hintaan - alle 2 euroa / metri! Mielestäni tämä kuvio on todella upea ja kangas on vahvaa, "marimekkomaista" puuvillaa. 


Itselleni joulu on mieluisa juhla, mutta enemmän nautin siitä, kun joulu on ohi. Jotenkin on taas helpompi hengittää kun tietää, että ollaan menossa kohti valoa. Minimalistina nautin siitä, että saan kerätä ne (vähätkin) joulukoristeet pois pikku hiljaa. Vuodenvaihteessa alkaa monilla uusi liikunnallisempi elämä - minullakin treeniarki jatkuu hieman uudella twistillä. Olen nimittäin menossa tammikuussa varsin intensiiviselle astangajoogakurssille, jota odotan jo tosi innolla.


Arvaatteko jo, mitä hieman dramaattinen otsikko vihjailee...? Vuodenvaihde tuo tullessaan uusia tulia myös blogimaailmassa. On aika sanoa hieman haikeat heipat tälle blogilleni, jota olen jo yli viisi vuotta kirjoittanut. Uusi blogini löytyy osoitteesta visusillvan.com - toivon, että löydätte tienne sinne kanssani. Kuviani voi edelleen seurata myös Instagramissa tutulla tilillä @suvisillvan.


Jos ehditte kurkata uuteen blogiini, niin olisi mukava kuulla, mitä pidätte! Otan ilolla vastaan kaikki kehitysehdotukset sen suhteen ja toteutan mielelläni toiveet (teknisen osaamiseni rajoissa).

Ihania välipäivien vapaita lomailijoille ja tsempit töissä ahertajille! 

4 kommenttia:

  1. Kaunis pöytäliina. Ajattelin heti, että Artekin uutta tuotantoa. No, ei ole kyllä hinnalla pilattu....pitäsiköhän itekki hakea keittiön pöydälle jo hinnanki takia :) :) :)

    Oikein ihanaa uutta vuotta sinne koko poppoolle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekin niin ihastuin tähän kankaaseen. Samoin, onnellista uutta vuotta ja hauskaa vuodenvaihdetta!

      Poista
  2. Kaunis liina. Itse olen niin tylsän vanhanaikainen että pidän tästä perinteisestä blogin ulkoasusta. Blogisi ulkoasu on uudessa tosi kiva, mutta tämä vanha on helpompi selattava. Mutta nämä ovat täysin makuasioita. Hyvää uutta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Terhi, hieman vaatii kyllä itselläkin totuttelua uusi ulkoasu... ;) Hyvää uutta vuotta!

      Poista

Ilahdun kommentistasi!