tiistai 11. joulukuuta 2012

A blog with substance -tunnustus: Teemana joulu

StyleC antoi kivassa blogissaan minulle tällaisen kivan tunnustuksen. Kiitos!

Säännöt menevät näin: 
- Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle

- Ilmoita heille tunnustuksesta
- Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi

Olen saanut aiemminkin joitakin tunnustuksia ja pahoittelen nyt tässä julkisesti, etten ole oikein innostunut niihin tarttumaan. Tähän halusin kuitenkin lähteä mukaan, koska tunnustukseen sisältyy samalla hauska haaste eli pyyntö tehdä jotain muutakin kuin jakaa kuva ja linkittää se eteenpäin muille blogeille. Päätin kyllä vähän muokata tuota ohjetta ja kirjoittaa kahdeksan satunnaista asiaa itsestäni liittyen joulunviettoon! 



1. Lempijoululauluni on Arkihuolesi kaikki heitä. Siinä on todella kauniit sanat ja juhlava tunnelma. Ja mulla on siihen olemassa sellainen sopivan helppo nuotti, jota on kiva soitella pianolla.

2. Olen vain kerran elämässäni viettänyt joulua muualla kuin vanhempieni luona. Silloin olimme mieheni kanssa Venezuelassa. Olihan siellä tosi mukavaa, mutta kyllä minä miellän joulun niin perhejuhlaksi, että mieluiten vietän sen Suomessa isommalla porukalla.

3. Rakastan jouluruokaa. Riisipuuroa, laatikoita, sillejä, graavikalaa, mätimoussea, rosollia... ah miten hyvää! Joulukinkusta en taas niin kovin välitä.


4. Olen jo useamman vuoden ajan ollut joulun aikaan todella kiireinen työrintamalla. Siksi tämä äippälomalaisen joulunodotus tuntuu nyt ihan erilaiselta, ihanan rauhalliselta. Vaikka täytyy myöntää, että kyllä työjoulu on osaltaan luonut sitä tunnelmaakin.

5. Minulla on jo kaikki joululahjat hankittuna, mutta joulukortteja en ole saanut aikaiseksi kirjoitella, taitaa jäädä väliin tänä vuonna.

6. Olen jo suunnitellut, mitä puen päälleni jouluaattona. Jotain tavanomaista juhlavampaa sen olla pitää.



7. Lapsena olin kovin kiinnostunut tontuista. Luin tarkkaan Suurta Tonttukirjaa ja hyppelehdin kynttilälyhtyjen kanssa pihalla, tietysti tonttulakkiin yms. rekvisiittaan pukeutuneena.

8. Elokuvat kuuluvat jouluun! Tänä jouluna haaveilen hieman sellaisesta, että jättäisin T:n mummin tai papan hoiviin ja pääsisin pitkästä aikaa oikein leffateatteriin, katsotaan toteutuuko toive...


Blogittarien sijaan heitän tämän haasteen Sinulle! 
Kerro kommenttiboksissa jotain omasta joulunvietostasi - paljastuksia odotellessa...
Ja tietysti jos tartut teemaan blogissasi, niin laitahan linkkiä tulemaan.


P.S. Tämän postauksen kuvat olen ottanut tammikuussa 2010 Tampereella, Hatanpään Arboretumissa.

P.P.S. Eikös olekin tämä blogimaailma vähän niinkuin slambookit ja ystäväkirjat aikanaan? Olin kova tyttö niitä täyttelemään, ei se ihme että näihin haasteisiinkin on kiva tarttua.

2 kommenttia:

  1. Ihania sinisen hetken kuvia! Meillä Uuden Elämän Alussa vielä etsitään niitä uusia joulun perinteitä. Ajatuksia on paljon, mutta mitkä niistä päätyvät toteutuksen asteelle - se onkin ihan eri asia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän meilläkin etsitään! Lapsi on vasta 6 kk, joten ei ymmärrä joulusta mitään ja mennään siksi tämä joulu vielä meidän vanhempien perinteillä. Mutta varmaan ne oman perheenkin joulujutut tästä lähtee muodostumaan tulevina jouluina. Ensi jouluksi olisi ihanaa päästä isompaan kotiin ja kutsua sinne perhettä joulunviettoon, mutta katsotaan kuinka käy. Hyvää joulunodotusta sinulle!

      Poista

Ilahdun kommentistasi!