tiistai 4. joulukuuta 2012

Pakkasen uhmaajat

Aamulla mittari näytti -19,5 astetta kun pakkasin itseäni ja jäbää lähtökuntoon. Meillä oli sovittuna kuvienkatseluaika valokuvaamossa, jossa perhekuvat otettiin pari viikkoa sitten. Lupauksena oli, että jos kuvat tilataan tänään, ne ehtivät vielä jouluksi, joten päätin, että mehän uhmaamme pakkaslukemia! Olimme kuitenkin menossa bussilla lähes ovelta ovelle.


Lähteminen kannatti! Saatiin kuvat tilattua eikä meille kummallekaan tullut kylmä, ja miten kaunista ulkona olikaan. Itse asiassa tuolla eteisessä poitsu nukkuu edelleen tyytyväisenä pakkasvarustuksessaan, herää varmaan pian ihan hikisenä. En raaskinut kuitenkaan herättää, availin vain vähän makuupusseja. Puin tavallisten sisävaatteiden päälle villahaalarin ja toppahaalarin plus tietysti tosi lämpöiset kintaat, pipon ja kaulurin, sekä käärin hänet äitiyspakkauksen makuupussiin ja sujautin vielä rattaisiin kuuluvaan lämpöpussiin. Päälle heitin vielä kaverini kutoman tosi kauniin villapeiton, joka on ollut muutenkin meillä ahkerassa käytössä. Ja pakko muuten mainita, että näin pakkas-/lumikeleillä on mukavaa, että rattaissa on ilmatäytteiset renkaat, koska ne kulkevat niin hiljaisesti, verrattuna mitä nyt olen tuolla kulkiessa kennorenkaiden rapinaa kuunnellut (toki niissäkin on varmasti eroja).


Itselläni oli päällä loppukesällä hankittu polvipituinen untuvatakki ja voin sanoa, että rakastan sitä! En tajua miten olen voinut ylipäätään elää tässä maassa ilman tuollaista pitkää muhkeaa mahtavaa vaatekappaletta. Jalassa mulla oli uudet talvisaappaat, jotka ostin Kookengän tarjouksesta - Helly Hansenin Warri Snowboot. Nuo on kyllä tosi kivan kevyet ja mielestäni hyvännäköisetkin. Varren ansiosta voi painella kunnon kinoksissakin ja tuo nahkapinta on käsitelty vedenpitäväksi.


Kivaa pakkaspäivää teillekin!

2 kommenttia:

  1. Tyylikkäät lumipopot! (Toisin kuin omani...joudunkin varmaan ostamaan uudet, tosin mulla on pakko olla nastat että saan koirat pysähtymäänkin joskus;)) Ja ihania maisemia :) Vielä edelliseen postaukseesi liittyen: kiva kuulla että uni maistuu ja rytmi tuntuu löytyneen, iso juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Noissa Helly Hanseneissa tuntuu olevan hyvä pitävä pohja. Vaikka mä en ehkä ihan nastoja tarvitse, mutta kovin liukkailla kengillä en uskalla liikkua, jos vaikka T on rintarepussa tai sylissä. On kyllä tosiaan kivaa että poju nukkuu nyt niin paljon rauhallisemmin, helpottaa elämää kummasti.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!