lauantai 1. maaliskuuta 2014

Kevään ensimmäinen päivä

Tänään oli todellakin kevään ensimmäinen päivä. Ihan eri tavalla valoa kuin koko talvena, ilmassa keväistä raikkautta, askel jotenkin kumman kevyt. Pojat lähtivät mummilareissulle, mutta minä jäin kotiin huomisen työpäivän takia. Kävin jumpassa, kaupungilla ja herkuttelin. Tuntui omituiselta olla kotona ihan yksin, olla vain itselleen - aika luksusta oikeastaan.


Mitä tekee nainen saadessaan harvinaisen hetken yksin kotona? Alkaa tietenkin sisustaa. ;) Innostuin kokeilemaan uutta DSW-tuolia pianon ääreen. Aika hauskasti sopisi siihenkin. Noh, tämä oli silti vain kokeilu, kyllä tämä tuoli jää siihen laivapöydän ääreen, paikkaan johon se on hankittukin.


Ai niin ja arvatkaapas kellä on tänään synttärit? No tällä blogillani! Siitä on tasan kaksi vuotta kun päätin toteuttaa pitkään taustalla muhineen ajatuksen omasta blogista. Enkä ole kyllä hetkeäkään katunut! Kuluneeseen kahteen vuoteen on mahtunut paljon ikimuistoisia hetkiä. Olen kiitollinen, että olen tallentanut arkea, fiiliksiä ja inspiraation hetkiäni tänne blogiin - sellaisia asioita, joita ei ehkä muuten tulisi kirjoitettua minnekään.


Suurin kiitos tästä kahdesta vuodesta kuuluu tietenkin teille ihanille siellä ruudun takana. Jokainen kävijä ja etenkin jokainen kommentti merkitsee minulle todella paljon! Toivottavasti jaksatte pysyä matkassa jatkossakin.


Kommenteista puheen ollen, olen alkanut saada aika paljon roskapostia viime aikoina. Pitäisi varmaan taas ottaa sanavahvistus käyttöön kommentoinnissa, mutta se vaikeuttaa kommentointia ikävästi. Sain myös toiveen lisätä jälleen "tykkäsin"-painikkeen blogipostauksen perään ja olen yrittänyt sitä lisätä, mutta jostain syystä ei vain onnistu.


Kevään ensimmäinen päivä huipentuu tietystikin Putouksen finaaliin (Go Antsku!) ja taidanpa korkata oikein siiderin oman iltani ratoksi. Huomenna onkin poikkeuksellisesti pitkä työpäivä, mutta varmasti todella hauska sellainen.

Miten teidän lauantaipäivä on sujunut?

7 kommenttia:

  1. Onnea kaksivuotiaalle! Minäkin olen ollut päivän yksin kotona, siivosin oikein kunnolla. Sitten kävin kaupungilla ja kahvilassa, hyvä päivä. Minullekin tulee roskapostia, mutta ne onneksi menee suoraan roskapostikansioon, josta ne on helppo kerralla poistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Kuulostaa ihanalta tuo päiväsi. :) Mullakin menee suurin osa suoraan roskapostilaatikkoon, mutta saan joka ikisestä kommentista sähköpostin, niiden perkaaminen ärsyttää. En tiedä kuinka saisin sen s-postimuistutuksen pois päältä...

      Poista
    2. Ei kun hei, nyt taisinkin löytää kohdan, josta tuon sähköpostin saa pois päältä. Jes!

      Poista
  2. Onnittelut taaperoikäiselle blogillesi! Olen lukenut jokaikisen postauksen, vaikken ole kommentoinut juuri yhtään. Tsemppiä uuden kodin etsimiseen!

    VastaaPoista
  3. Onnea blogille! Kiva on ollut lueskella. :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!