keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Hyvän olon lomasuunnitelmat

Nappasin eilen muutaman kuvan olohuoneesta ensimmäisen lomapäivän kunniaksi. Näissä kuvissa on kyllä aika hämyisen syksyinen tunnelma. Ei tunnu oikeastaan edes kesältä! Meillä ei ole suunnitelmissa karata minnekään kauemmas lomalla, mutta tunnustan kyllä, että hiekkalaatikon reunalla hytistyäni katselin mahdollisia äkkilähtöjä lämpimään... Noh, eipä niitä kovin paljon tuntunut olevan jäljellä, joten toivotaan vain kovasti, että kesäisemmät kelit saapuisivat tänne koti-Suomeen!



Eilinen lomapäivä sujui unen, ulkoilun ja urheilun merkeissä. Nukuin pitkät päiväunet pikku-T:n kanssa ja kokkasimme hyvää ruokaa, illalla kävin jumpassa. Tästä lomasta taitaa tulla juuri tällainen, sillä nyt kaipaan eniten liikuntaa ja lepoa. Pieniä reissuja ja elämyksiä on suunnitteilla, mm. kylpyläreissu Viroon ja Pori Jazzit tietenkin. Mutta ehkä eniten odotan hemmotteluhetkiä: Olen varannut hierojan, kauneushoitola-ajan ja aion joogata paljon. Ja nukkua niitä päiväunia. Ja käydä alennusmyynneillä tekemässä hyviä löytöjä kotiin sekä vaatekaappiin.



Jokos te olette lomalla? Millaisia suunnitelmia siellä suunnalla on? Oletko aikatauluttanut päivät täyteen vai menetkö enemmän meikäläisen nukutaan päikkärit jos huvittaa -linjalla?

4 kommenttia:

  1. Voi miten ihanalta lomasi kuulostaa :) itse olen nyt pienen pätkän töissä, joten tänä kesänä ei paljon lomailla, syksyllä taas tytön kanssa kotona :) ihana tuo teidän pöytäliina, mistä se on? :) niin ja ne alennusmyynnit, ah :D sain vihdoin mm. Kuolaamani mulberryn kumisaappaat ja huivin talveksi hih

    - P -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos P. Tosin nyt vähän nämä "hyvän olon suunnitelmat" muuttuivat täksi viikonlopuksi, olen ollut kovassa kuumeessa ja lähinnä napsinut särkylääkkeitä pystyäkseni nukkumaan. No mutta, onneksi tänään on jo vähän parempi olo, toivottavasti ei tartu poikiin. Tsemppiä sulle työkesään, ihana syksy tiedossa sitten taas kotosalla! Ja oh, oletpa tehnyt upeita alelöytöjä! Mä olen ehtinyt käydä vasta kerran alennusmyynneillä, ja mukaan lähti kaksi NORMAALIHINTAISTA tuotetta, niinpä niin... Onneksi sentään lapselle ostin laadukasta vaatetta puoleen hintaan, lapselle on aina niin helppo ostaa kaikkea kivaa. :)

      Poista
    2. Ai niin ja pöytäliina on Prismasta, House-merkin verho. ;)

      Poista
    3. Voi että, pitääkin käydä prismassa katsomassa :) sopisi hyvin meidänkin artekin ylle ;) kiitos! Pikaista paranemista sinulle!

      Ja miten se onkin aina niin, että lapselle löytyy vaikka mitä :D mutta ehkä ne omat löydöt ovatkin sitten erityisen kivoja? :) teillä on kyllä tosi nättiä! :)

      - P -

      Poista

Ilahdun kommentistasi!