sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Paluu Seinäjoen Asuntomessuille

Keneltäkään sisustusintoilijalta ei varmaan ole mennyt ohi tieto siitä, että ensi viikolla alkavat jälleen Asuntomessut, tällä kertaa Mikkelissä upeissa Saimaan rantamaisemissa. Itsekin pääsen messuilemaan parin viikon kuluttua ja odotan kyllä tosi innolla! Ennakkoon olen ahminut kaikki mahdolliset lehtijutut ja blogipostaukset messuista ja niiden perusteella luvassa on aika paljon mustaa väriä sekä huikean upeita järvimaisemia. Tulen varmasti ihan kateudesta vihreänä takaisin, onhan yksi omistakin suurista unelmista järven rannalla asuminen.

Viime vuonna pääsi käymään niin, että oma blogipostaus Seinäjoen Asuntomessujen lemppareista ei koskaan tullut valmiiksi asti, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Itse asiassa näin uusien messujen alla on aika kivakin kurkistaa vuoden takaisten talojen sisustuksiin ja muistella, mikä olikaan viime vuonna se huokailua ja ihastelua aiheuttava juttu.


Myös viime vuonna tutustuin kohteisiin aika tarkkaan ennakkoon. Se on mielestäni paras tapa saada messuista paljon irti, sillä paikan päällä ei itselläni millään riitä aika eikä energia kaiken tutkimiseen alusta loppuun asti. Ennakkosuosikkini messuille lähtiessä oli Keittiömaailman suola ja pippuri, josta postauksen ensimmäinen kuva on. Tämä talo oli livenäkin ihan huikea ja tykkäsin siitä, että sisustuksessa oli käytetty rohkeasti kontrasteja ja paljon luonnonmateriaaleja.

Toinen ennakkosuosikki oli Honka Markki, joka pääsikin vielä ylittämään odotukset paikan päällä. Jotenkin talossa vain tuli yksinkertaisesti niin hyvä fiilis ja siellä oli helppo hengittää. Moderni hirsitalo upeimmillaan, todellakin.


Takkanurkkaus oli talon upeimpia kohtia, mutta myös keittiö hipoi täydellisyyttä.


Ihanat nämä ulkokäyttöön sopivat pinnatuolit ja hauska rytmi rimotuksen kanssa.


Asuntomessuilla on oikeastaan joka vuosi se yksi kohde, joka nousee monen suosikiksi. Eikä voi mitään, minäkin rakastuin monen muun bloggaajan tavoin Talo Koskelaan. Vaaleus, harmonisuus, tyylikkyys, tässä oli ihan kaikki kohdallaan. Lattia oli henkeäsalpaavan upea ja kaikki aivan viimeisen päälle viimeisteltyä.


Jos makuuhuone on näin rauhallinen, niin vauvakaan ei varmaan itke ikinä, vai mitä?


Keittiönkaapistot olivat täydelliset. Siis niin hienot. En kestä miten upea tuo rimotus (ilmeisesti toimii myös tuuletusaukkona?) kaappien yläosassa.


Woodnotesin Siro-tuolit kuuluvat omalle unelmatuolilistalleni, tosin haaveilen käsinojallisista versioista.


Kiinnitin huomiota siihen, että Talo Koskelassa oli juuri oikean kokoiset ikkunat. Eivät liian suuret. Monissa uusissa taloissa on lähdetty vähän liioittelemaan ikkunoiden koon kanssa - ei täällä. Jokainen ikkuna oli tarkkaan mietitty omalle paikalleen ja yhdessä ne suojasivat sekä päästivät valon ja upean ympäröivän luonnon täydellisinä annoksina sisään.


Näiden kolmen suosikkikohteen lisäksi halusin vielä jakaa kuvia kivoista yksityiskohdista ja rohkeista valinnoista. Aloitetaan pihanäkymällä. Seinäjoen messualueella oli onnistuttu aluesuunnittelussa todella hyvin ja erittäin monen kohteen pihasta löytyi tällainen kaunis, metsäinen ja suojainen paikka.


Nämä aurinkolaverit ovat vaan niin hienot!


Yksi suosikkikeittiöistäni oli alla näkyvä, hienosti yhdistetty tammea ja hieman sinertävää harmaata. Raikas ja ajaton kokonaisuus.


Sinertäviä sävyjä löytyi myös upeasta marokkolaislaatasta. Tällainen rohkea lattia olisi hieno omaankin kotiin! Todellinen katseenvangitsija, joka jäisi varmasti jokaiselle vieraallekin mieleen.


Taide on niin tärkeä osa kaunista sisustusta. Tässä teoksia, jotka sopisivat moneen kotiin, myös meille.


Trendikästä mikrosementtiä tullaan varmasti näkemään todella paljon myös Mikkelissä. Ja onhan se vaan ihan sairaan upean näköinen materiaali, etenkin kylpytiloissa! Erityisesti viehättää look, jossa seinistä ja lattiasta on tehty ihan saman sävyiset, siinä on jotain todella luksuksen tuntua.


Tumma välitila, musta kivitaso ja valkoiset kaapistot - tyylikäs yhdistelmä, jonka valitsisin, jos nyt suunnittelisin keittiötä.


Jokaisen teinin unelmahuone! Eamesin tuoli on valittu vaaleaan kokonaisuuteen todella kauniissa vihertävänharmaassa sävyssä, todellinen katseenvangitsija. Tällaiset pehmeät sävyt kiinnostavat itseäni jotenkin juuri nyt erityisen paljon.


Ja sitten vielä loppuun muistutus: Moon komia, soot komia! Just tollasena.


Toivottavasti kaikki Seinäjoen messualueella asuvat perheet ovat viihtyneet ihanissa, uusissa kodeissaan. Niistä on tullut takuuvarmasti vielä paljon kauniimpia oikean elämän myötä. 

Nähdään Mikkelissä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommentistasi!