Kuvamuistoja

Löysin koneelta kansion, johon mieheni oli tyhjentänyt vanhan puhelimensa kuvarullan. Onnellisia hetkiä, ohikiitäviä. Kuvien laatu ei tosiaankaan päätä huimaa, mutta mun on ihan pakko jakaa muutama teidänkin kanssanne.

Ekassa kuvassa T on ekaa kertaa hotellissa. Muistan, että hän heräsi ihan törkyisen aikaisin ja kökötti tuossa niin asiapenttinä. "Ei täällä nyt koko päivää nukuta!" Taidettiin olla hotellin aamupalalla ihan ensimmäisten asiakkaiden joukossa ja kyllä väsytti.

Isäni ja poitsun kanssa Tampereella, me oltiin menossa porukalla Rossoon syömään. Leikkipaikka määritti aika pitkälti  täysin ravintolavalinnan tuohon aikaan.

Kesäillan hetki kotona vauvan kanssa. Muistan, etten ollut mielissäni kuvaamisesta, koska olin täysin ilman meikkiä ja pidin tätä kuvaa silloin järkyttävän kamalana. Nyt näen vain tavallisen, onnellisen, aika nuoren näköisen äidin...

Voi sitä riemua kun ylettyi soittamaan pianoa!

Lenkillä Kaupin maastoissa. Taas ilman meikkiä ja "aivan järkyttävä kuva". Njaah, nyt tämä näyttää vaan aika söpöltä. Enää T ei suostu Manducassa kulkemaan, vaikka painorajojen puolesta vielä voisi hyvinkin.

Voi kuinka iiiiso se liukumäki olikaan! Kauan kerättiin rohkeutta, että uskalsi lähteä liukuun. Äidin kädestä kiinni tietysti.

Pojat pyöräretkellä kesäillassa.

Jee, kerrankin SAA heittää kiviä!

Mietinpä vaan, että tärkeintä on se, että kuvaa. Ihan sama millaisella kameralla, asetuksilla ja laadulla. Koska jo muutamia vuosia myöhemmin ne rakeiset kännykkäkuvat voivat tuntua todella ainutlaatuisilta. Miten olen voinut unohtaa nämä hetket, kun nyt kuvia katsoessani muistan kaiken niin tarkkaan. Tuoksut, äänet, kaiken. Onneksi kaiken. <3