maanantai 8. huhtikuuta 2013

Aalto-jakkara matkalla rakastavaan kotiin

Kuten varmasti ihan jokainen sisustusblojeja vähänkin seuraava tietää, niin viime viikolla oli Finnish Design Shopissa -20 % alepäivät. Hommahan sattui täydelliseen saumaan, koska minulla oli joululahjaksi saamani lahjakortti käyttämättä ja sijoituskohde sille valmiiksi mietittynä ja huolellisesti harkittuna. Lahjakortti + kiva alennusprosentti = designjakkara minulle, kiitos! Nyt Artekin klassikko E60-jakkara on siis matkalla rakastavaan uuteen kotiin.


Kaunista ja toimivaa muotoilua, joka kestää aikaa ja todellista käyttöä - mikäs sen parempaa. Ainakin aluksi jakkara tulee varmaankin keittiöön aputuoliksi, mutta sitä voi käyttää myös vaikka sivupöytänä olkkarin puolella tai missä tarvitaankin.

Väriksi valitsin koivun valkoisella laminaatilla. Myös nämä herkut kausivärit ovat ihania, mutta tuo laminaattipinta on tosi kestävä, käytännössä ikuinen. Ei tarvitse sitten huolehtia maalipinnan lohkeilemisesta. Ja kyllähän valkoinen yhdistettynä puun sävyyn on vain se minun ykkösyhdistelmäni muutenkin.




No kun FDS:n kamppiksesta selvittiin kunnialla ilman ylimääräisiä heräteostoja, niin tällä viikollahan se pukkaa taas Hulluja keltaisia päiviä... Onneksi en löytänyt kuvastosta mitään must have-sisustusjuttua. Tai no, olihan siellä aika hyvässä alessa se ykkösvalaisinhaaveeni Artekin mehiläispesä, mutta nyt ei budjetti taivu moisen hankintaan, kun ei sille varsinaista paikkaakaan tällä hetkellä löydy. Muuten vähän huolestuttavaa tämä Artek-intoilu, mitä mulle tapahtuu...? Opiskeluaikoina en välittänyt moisista "lapsiperhekalusteista" yhtään, nyt himoitsen niiden selkeitä linjoja ja ajatonta toimivuutta ja ja...

Muistan muuten hyvin viime vuoden Hullareiden ekan päivän. Päätin juuri alkaneen äitiyslomani kunniaksi käydä heti aamutuimaan paikan päällä ja satoi vaakasuoraan lunta ja räntää ja oli NIIIN kylmä. Ja sieltä se kevät vain kuitenkin kohisten tuli eli toivoa on kai tänäkin vuonna. Vaikka edellisen postauksen kevätkuteet ovatkin taas vaihtuneet toppavaatteisiin...

Iloista alkanutta viikkoa teille kaikille!


Kuvat / Finnish Design Shop

2 kommenttia:

  1. Olet tehnyt erinomaisen ja tosi kestävän hankinnan! Meillä jakkara on toiminut eteisessä, lisäpaikkana pöydän ääressä, yöpöytänä ja jatkojalkoina monissa paikoissa. Valkoinen on kaunis ja kestää hyvänä, kunhan kovin painava henkilö ei nouse keskelle tuolia, vaan pitää painon reunoilla. Keskikohta on joissain jakkaroissamme alkanut säröillä liiasta painosta.
    Mukavaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jakkara on kyllä yksi monikäyttöisimmistä kalusteista ja kun se on tukeva, voi tosiaan hyödyntää myös sivupöytänä. :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi!