sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Suolaa ja pippurii

Olen ihaillut näitä Menun Bottle grinder -suola- ja pippurimyllyjä kauan. Ikuisuuden. Toki olen miettinyt muitakin vaihtoehtoja, vaalean puun värinen korkki kun ei tuntunut ihan omalta. Meillä on nimittäin jo nyt liikaa eri puunsävyjä ja nyt vältän tiukasti lisäämästä niitä. Jossakin kohtaa meni meikäläisen puufanitus ehkä aavistuksen överiksi. 

No, Menu ilmeisesti jotenkin maagisesti luki ajatukseni ja toi myyntiin tämän uutuuden, jossa puunväriset korkit on korvattu metallilla. Enkä mitenkään voinut vastustaa. Tilasin nämä sain oululaisesta Mia Designista, josta sain aivan ihanaa palvelua.


Mustavalkoisen ystäville tiedoksi, että tuo valkoinen mylly ei ole ihan kirkas valkoinen, luonnehtisin jopa enemmän beigeksi. Minä tietysti tykkään ihan hulluna, sopii meidän beigeen keittiöntasoon tosi hyvin nimittäin. Ja hei, näihin mahtuu todella paljon tavaraa sisälle, joten eipä tarvitse olla jatkuvasti täyttämässä myllyjä, kuten meidän vanhojen minikokoisten kanssa. Paras ominaisuus on kuitenkin varmasti se, että suola ja pippuri tulevat tuolta myllyn yläosasta, eli nämä voi nostaa tällaisenaan pöytään, eivätkä varise alleen. 

2 kommenttia:

  1. Olisit nyt otsikoinut tämän, että "Salt 'n Pepa" :) Ja hei wohou tuolla yläpäästä tulevalle rouheelle!! (Kirjoitin ensin, että "tavaralle", mutta vähän liikaa tuli norovirus-fiilistä siitä) Arvaa ärsyttääkö pöydälle jatkuvaan varisevat meidän myllyt.. mrr...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, otsikkoon jäi selkeesti toivomisen varaa. :D Yläpäästä tuleva tavara on aina parempi kuin alapäästä, öö, vai miten se meni.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!