maanantai 27. kesäkuuta 2016

Pionit ja eräs lautalattia

Kävimme juhannuksena vanhempieni luona ja pionipensas oli ihan uskomattoma kuvauksellinen. Valtava määrä suuria, auenneita kukkia ja pieniä nuppuja. Valkoinen pioni on kyllä yksi kauneimmista kukista, mitä tiedän. Niitä piti tulla myös hääkimppuuni, mutta kyseiset yksilöt aukesivat liian aikaisin ja ne korvattiin valkoisilla ruusuilla ja gerberoilla. Todella kaunis kimppu se oli silti!


Kultainennoutaja Ringo sopii hyvin pionipensaan sävyihin. ;) 

Lopuksi vielä pioneihin liittymätön kuva eteisestä. Vanhempieni 50-luvun talossa on alkuperäinen lautalattia, joka on useaan kertaan Osmocolor-käsitelty punertavanruskeaksi. Pappelinan mustavalkoinen Bob-raitamatto sopii ihan mielettömän hyvin siihen, eikö? 


Äitini on kyllä viime aikoina haaveillut vaaleammasta (ehkä harmaasta) lattiasta ja pohtinut jopa uuden lattian asentamista lautalankkujen päälle, mutta me muut olemme kieltäneet ryhtymästä moiseen. Sen sijaan ehkä olisi mahdollista poistaa Osmocolor-pinta lautalattiasta ja käsitellä se uudelleen vaaleammaksi. Vinkkejä otetaan mieluusti ja jo etukäteen kiittäen vastaan, jos jollain on tietämystä tähän liittyen.

6 kommenttia:

  1. Kiitos kuvista!
    Pionit ovat ihana ilo joka kesä.
    Lattia saa uutta vahaa vielä tänä kesänä. Ehkä sitten, kun Ringoa ei enää ole, harkitsen lattian vaalentamista uudelleen. Koirantassuille nykyinen on tosi huoleton!
    Iloisia lomapäiviä toivotellen
    Äiti

    VastaaPoista
  2. Mäkin fiilistelen: meidän pihassa aukesi eka pioni 3 päivää sitten ja tänään taas 2 lisää. "Pensas" on vasta niin pieni että kukat voi laskea ;) Ja siis nuppuja vielä useita. Mutta kukkia on jo huimasti enemmän kuin viime kesänä, jolloin pionit vasta istutettiin: olin tosi hämmästynyt että ylipäänsä kukkivat ollenkaan jo ekana kesänä.

    Lattian uudelleenkäsittelystä ei ole mitään hajua, mutta sitä vain että ainakin meidän valkoinen lautalattia on ihana <3 Koirat ovat kyllä tuoneet siihen "patinaa" olettaakseni aika laillakin normaalia kulumista nopeammin, mutta musta se ei haittaa -"kuuluu asiaan" ainakin tässä talossa. Ja ehkä yksi koira ei saa ihan niin kovaa rallia aikaan kuin kaksi, joista molemmat ovat olleet täällä myös pentuina..? :D Vahva suositus kuitenkin vaalealle lattialle, on I-H-A-N-A!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas mahtava juttu, että pionit kukkivat jo nyt! Jes!
      Tuo meidän porukoiden koira on kyllä älytön sählä, joten taitaisi saada lattian melko patinoituneeseen kuntoon melko nopeasti.

      Poista
  3. Ihanat kuvat <3! t. Maiju

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!