Tässä kaiken arkikiireen keskellä pienestä pojastani on tullut leikki-ikäinen, tässä kuussa tuli täyteen kaksi ja puoli vuotta. Elämme hauskoja aikoja! Pikku-T:n kommentit ovat ratkiriemukkaan oivaltavia, on mahtavaa päästä kurkistamaan lapsen logiikkaan ja ajatusmaailmaan niiden kautta. T on luonteeltaan ihan samanlainen kuin ennenkin, erittäin utelias, osallistuvainen, tarkka ja tutkivainen. Omaa tahtoa löytyy kotioloissa runsaasti, mutta päiväkotiympäristössä se ei kuulemma erityisesti korostu. Pojalle huumori ja kaikenlainen hassuttelu on todella tärkeää ja niiden avulla selvitään monesti riitatilanteistakin parhaiten.
Lempileluja ovat yhä edelleen autot ja junat, niin pienet kuin isommatkin. Autotietämys on ainakin näin naisen näkökulmasta hämmentävää, kaksivuotias tunnistaa näköjään jo paljon automerkkejä ja -malleja. Junaleikit levitetään lattialle joka päivä ja useimmiten hahmot siihen löytyvät Tuomas Veturi -sarjasta. Äiti on viime aikoina saanut olla Diesel Kymppi, herra on itse tietysti Tuomas Veturi, koska onhan se paljon coolimpaa olla höyryveturi kuin joku tylsä dieselveturi.... (Sorry, tämä ei nyt varmaan auennut muille kuin toisille piirrettyjä seuraaville.)
Näin joulun alla postiluukusta tupsahtelee erilaisia lelukuvastoja ja niitä luetaan jo ahkerasti. Pikku-T toivoo itselleen yhtä jos toistakin (vaikka me emme kotona ole puhuneet sanaakaan joululahjoista) ja perustelutkin ovat kohdallaan. "Äiti, minun mielestä tuo on hieno ja tuo sopii minulle. Ostetaan se yhdessä vaikka Prisma-kaupasta." T on toivonut kuvastoista leikkikeittiötä, mutta en ole ihan varma jaksaisikohan hän kuitenkaan sillä leikkiä. Päiväkodissa sellainen kuitenkin jo on. Muuten ruuanlaitto on ihan lemppariaktiviteetteja ja kokkaamme paljon yhdessä. Keksimme aina jotain sopivaa tekemistä pojulle ja yleensä hän ylpeänä ilmoittaakin tehneensä ruuan itse, äiti/iskä auttoi vähän.
Kirjat ovat nousseet syksyn aikana aivan arvoon arvaamattomaan. Meillä on kotona paljon kirjoja, mutta myös kirjastossa käyminen on tosi elämyksellistä. On mukavaa vanhemmankin näkökulmasta, että lapsi jaksaa kuunnella todella pitkiäkin tarinoita ja eläytyy niihin. Mikäs sen ihanampaa kuin käpertyä yhdessä sohvannurkkaan kirjapinon kanssa?
Ehdoton suosikki on Mikko Mallikas! T jaksaisi kuunnella Mikon tarinoita varmasti tuntitolkulla. Hän myös muistaa kirjat jo ulkoa ja viime aikoina onkin luettu niin, että minä aloitan lauseen ja pikku-T täydentää sen.
T viihtyy todella hyvin päiväkodissa ja tekemiset, kaverit sekä aikuiset siellä ovat todella tärkeitä, niistä jutellaan paljon iltaisin. Lapsi kaipaa kuitenkin tosi paljon läheisyyttä pitkien hoitopäivien vastapainoksi. Tämän ikäinen osaa jo ilmaista itsekin läheisyyden tarpeensa. Hän haluaa halata, mennä yhdessä peiton alle piiloon, olla ihan vierekkäin, aivan ehdottomasti samassa huoneessa koko ajan. Niinpä nukummekin samassa huoneessa, se on toistaiseksi ihan hyvä järjestely kaikille.
Arki perheenä on kyllä mukavaa. Joskus raskasta, mutta erittäin antoisaa. Ei sitä oikein voi sanoin kuvailla, miltä tuntuu kun oma pieni palleroinen tulee antamaan pusun tai kysyy "Miten äidin työpäivä meni?".
Välillä perhearjesta on kuitenkin saatava breikkejä, ainakin minä kaipaan niitä melko useinkin. Tällä viikolla niitä on tiedossa kun tänään lähden viettämään iltaa työkavereiden kanssa ja huomenna ravintolaan syömään ja hotelliin yöksi mieheni seurassa. Mukavaa loppuviikkoa teillekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommentistasi!