maanantai 9. toukokuuta 2016

Lahjani äidille

Eilen oli ihana äitienpäivä. Sain suloisen aamuherätyksen ja poikien valmistaman aamupalan leipomuksineen ja hedelmineen. Sitten suunnattiinkin Poriin mummoloihin. Reissu sujui kivasti. Ollaan taidettu reissata sen verran paljon, että pikku-T:lle tuollainen pieni pyrähdys ei tunnu missään. Autossa hän on onneksi aina viihtynyt hyvin, junamatkailuakin pitäisi kyllä ehdottomasti kokeilla.

Minun äitini arvostaa laadukasta kosmetiikkaa ja kauniita pakkauksia. Hän on tosi esteetikko ja muistan, että äiti ehosti itsensä joka ainut päivä myös silloin kun me olimme pieniä. En ole itse ihan yhtä tarkka (ja viitseliäs), viihdyn vapaapäivinä kotona erinomaisesti ilman meikkiä. Mutta sen olen äidiltä perinyt, etten pode koskaan huonoa omaatuntoa itsestäni huolehtimisesta. Kampaaja- ja kosmetologikäynnit sekä laadukkaat tuotteet eivät ole tuhlaamista tai turhamaisuutta vaan investoimista itseensä ja omaan hyvinvointiin. Arjessa saa olla ripaus luksusta, vaikka sitten upean kosmetiikkapurnukan muodossa.


Tietystikään kaikille äideille tämäntyyppiset asiat eivät ole tärkeitä hyvinvoinnin kannalta. Mutta niille, joille ovat, go for it. Kun äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin.

Annoin äidille eilen lahjaksi tämän upean Urban Decayn Gwen Stefani -poskipunapaletin. Paletissa on pari ihanaa, kunnon punaista sävyä sekä tuollaisia hohtavia korostusvärejä. Testailimme palettia siskon ja äidin kanssa eilen ja totesimme, että nuo vaaleammat sävyt sopivat aika hyvin myös luomiväreiksi, sillä niissä on kunnolla pigmenttiä.


Tätä palettia oli kevättalvella Sokoksessa myynnissä vain pieni erä ja onnistuin silloin nappaamaan yhden itselleni. Äiti vaikutti kovin tyytyväiseltä lahjaansa. Toivottavasti kaunis paletti tulee ahkeraan käyttöön!

2 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta luksuslahjasta. Käytin sitä aamulla kasvoihin ja kokeilin luomiinkin. Sain hehkua maanantaihin!
    Itsestä huolehtiminen tuo iloa ja hyvinvointia joka päivään. Kauneus, liikunta, lepo ja perhe ovat tärkeät jutut. Olen iloinen, kun ne ovat tärkeitä teille kaikille tyttärille myös.
    Kivaa aurinkoista viikkoa sinulle ja rakkaillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että tykkäsit lahjasta ja se pääsi käyttöönkin! Aurinkoisia päiviä. :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi!