torstai 24. tammikuuta 2013

Ratasvertailu: Mutsy 4Rider vs Emmaljunga Scooter

Jos lastenrattaat eivät kuulu sinulle ajankohtaisiin asioihin, niin kannattaa siirtyä seuraavaan blogiin, nimittäin nyt seuraa ratashifistelyä. :D Minähän kirjoittelin jonkin aikaa sitten pohdinnoistani uusien "ison pojan" rattaiden suhteen ja niin siinä sitten kävi, että kuomurattaat kotiutuivat meille aikaisemmin kuin aluksi ajattelinkaan.

Sain nimittäin Mutsyt myytyä sen verran vaivattomasti uuteen kotiin, että luovuimme niistä ja tilalle hankittiin Emmaljungan kuomurattaat. Ajattelin nyt kirjoittaa tänne blogiin pienen vertailun näistä rattaista, vaikka tokikaan nämä eivät oikein vertailukelpoiset keskenään ole - Emmaljungat kun ovat hyvin pelkistetyt istumarattaat ja Mutsyt taas monipuoliset yhdistelmävaunut. Mutsyjen osalta jätänkin tästä vertailusta suosiolla pois kaikki vaunukoppa- ja travelsystem-jutut ja keskityn vain tuohon istumaosaan, joka on, kuten Emmaljungatkin, tarkoitettu yli 6 kk lapselle, joka osaa jo istua. Meillähän T nukkuu päiväunensa sisällä, joten rattaita käytetään ulkoiluun, kauppareissuilla yms. menoissa - toki hän niissä silloin tällöin reissun päällä nukkuukin.

Meidän Mutsythan olivat mallia 4Rider, tarkemmin sanottuna Single spoke eli ilmakumirenkailla, värinä hieman harmaaseen taittava musta Cargo new black. Emmaljungat ovat puolestaan Scooter 2.0 -mallia, värinä perusmusta eli Black. Molempien kankaista tykkään tosi paljon. Emmaljungassa on "Protex-kangas", joka hylkii likaa ja vettä sekä hengittää. Siihen jää vesipisara ikään kuin pinnalle kellumaan eikä imeydy kankaaseen. Mutsyissa ei ole mitään tuollaista tiettyä merkintää kankaille, mutta ne ovat tosi paksut, laadukkaat ja hieman liukaspintaiset, joten hylkivät myöskin hyvin likaa eikä vesi tai lumi kastele kangasta. Toki kovalla sateella molemmissa täytyy käyttää sadesuojaa, mutta en varmaan ole ainoa, joka ei ihan joka pienen lumisateen takia sitä jaksa aina laittaa.


Yllä olevassa kuvassa näkyvät parhaiten ne kaksi syytä, joiden takia päädyin vaihtamaan rattaat. Ensinnäkin tuo leveys, Scooterit ovat omien mittauksieni mukaan lähes 12 cm kapeammat kuin 4Riderit. Sitten se toinen ja huomattavasti merkittävämpi seikka: Mutsyjen teleskooppiaisan alin työntoasento näkyy kuvassa - se ei ollut riittävän ergonominen minulle. Aluksi se vielä meni kun kuorma oli kevyt ja kelit kesäiset, mutta talvella lumen myötä tuntui, etten enää jaksanut kunnolla työntää 8-kiloista poikaa ja kauppatavaroita. Jouduin jännittämään hartioita epäergonomiseen kulmaan, jotta sain rattaita ohjattua. Emmaljungissa on puolestaan nivelsäätö, joka mahdollistaa hyvän työntöasennon minua lyhyemmillekin työntäjille - kuvassa oma työntökorkeuteni. Tähän väliin on mainittava, että mieheni käyttää Scootereiden korkeinta mahdollista asentoa ja hän on 180-senttinen. Mutsyissa hän käytti toiseksi alinta vaihtoehtoa. Eli Mutsyt sopivat hyvin tosi pitkille ihmisille kun taas Emmaljungissa alkaa varmasti säätövara loppua, jos pituutta alkaa olla työntäjällä keskivertoa enemmän.

Yllä olevassa kuvassa näkyy myös, että molemmissa rattaissa on hyvät säilytystaskut kuomun takana. Lisäksi niissä on hyvät kurkistusikkunat. Scootereissa on kaikkialla paljon heijastimia, Mutsyissa vain minun itse lisäämäni heijastintarrat rungossa. Tavarakorit ovat melko samankokoiset, joskin Scootereissa nuo reunat ovat korkeammat ja tavarat paremmin suojassa, eikä kori myöskään kerää yhtä paljon pikkukiviä sisäänsä kuin Mutsyissa. Toisaalta 4Ridereissahan on myös se maanmainio iso ostoskori, jota jään kyllä kaipaamaan.


Pituuden puolesta nämä molemmat rattaat ovat kivan kokoiset, itse asiassa bussissa tuntui siltä, että Mutsyt menivät jopa lyhyempään tilaan. Tämä on Mutsyjen ehdoton hyvä puoli juuri vaikka kaupungissa ja julkisilla liikkuessa, hyvin harvat Suomessa myytävät (jos mitkään muut) yhdistelmävaunut ovat näin kompaktit pituusssuunnassa.

Edestä päin tarkasteltuna Mutsyt puolustavat edelleen paikkaansa hyvin siroina rattaina. Tässä näkyvät aika hyvin istuinosien erot. Mutsyissa selkänoja on lyhyt ja vaikka se on kevyesti topattu, niin sivuilla ei ole "pehmustettuja laitoja" kuten Emmaljungan mallissa. Scootereiden istuinosa on todella pitkä ja tilava, mutta myös pienikokoinen 8-kuukautinen poikani istuu niissä hyvin tukevasti, kiitos tuon topatun istuinosan. Mutsyissa hän aina jotenkin valui kovin helposti ja asentoa sai korjailla usein. Toisaalta Mutsyn istuinosassa on hyvin säätövaraa, sen saa supistettua vielä tätä kuvaakin pienempään asentoon ja valjaat saa asetettua hyvinkin alas tarvittaessa. Se sopii siis hyvin pienikokoisellekin lapselle ja olikin meillä hyvä kun refluksin takia poika ei viihtynyt makuuasennossa ja istuinosaan siirryttiin jo nelikuisena. Silloin valumisongelmaakaan ei ollut, koska selkänojaa pidettiin niin makaavassa asennossa. Scootereiden valjaat tulevat tosi korkealta eikä niissä ole säätövaraa. Erikseen myytävällä kalliilla istuinpehmusteella ne saa säädettyä alempaan asentoon, mutta ainakaan toistaiseksi en ole sellaista hankkinut.

Turvakaari on myös näissä malleissa aika erilainen, molemmissa on omat hyvät puolensa. Mutsyista puuttuu kokonaan tuo jalkojen väliin tuleva remmi, mikä on ehdoton miinuspuoli. Emmaljungissa turvakaari taas on aika matalalla, eikä se ole irrotettava. Isomman lapsen ja paksun makuupussin kanssa siis voi tulla ahdasta, mutta toisaalta se vaikuttaa muuten lapsen asennon kannalta jotenkin paremmalta.



Kuomujen välillä on myöskin eroja. 4Riderin kuomu on matalalla, sinne alle ei välttämättä kovin suuri lapsi mahdu ja lapsen joutuu tavallaan pujottamaan kuomun alle, mikä on hieman hankalaa. Toisaalta se mukavan pieni ja kapea, joten se suojaa lasta hyvin. Scootereissa kuomun alla on todellakin hyvin tilaa ja sen saa vedettyä kokonaan taakse, joten lapsi on helppo asettaa kyytiin. Selkänojan ollessa makuuasennossa (tai lepoasennossa, sitähän ei saa täysin makuulle näissä kummassakaan mallissa) Emmaljungan kuomu on mielestäni tarpeeksi suojaava, mutta lapsen istuessa ei niinkään. Olenkin tilannut Scootereihin jalkapeitteen, joka lisää suojaavuutta, koska siinä olevan läpän saa nostettua lähelle lapsen kasvoja ja kiinnitettyä kuomuun neppareilla.

Kokoontaitettuna Scooter on kapeampi ja reilusti lyhyempi paketti, Mutsy puolestaan vähän matalampi. Kasausmekanismi on Mutsyissa huomattavasti yksinkertaisempi, mutta ei se Emmaljungissakaan mikään kamalan vaikea ole. Tuossa alla olevassa kuvassa muuten näkyy yksi juttu, joka Scootereissa on hieman rasittava - noita kaikenmaailman varoitustarroja löytyy ihan joka puolelta!


No, entäs se ajotuntuma sitten? Oikeastaan yllätyin, miten paljon kevyempi Scootereita onkaan työntää! Painossahan näillä kahdella mallilla ei montaa kiloa eroa ole, mutta Emmaljungat ovat niin pehmeästi jousitetut, että se ehkä tekee sen suuren eron - tietysti myös oikealla työntökorkeudella on varmasti paljon merkitystä. Toki kääntyviä etupyöriä on välillä ollut ikävä, vaikkapa kauppareissulla yhdellä kädellä ohjaaminen ei Scootereissa ole yhtä näppärää. Mutta ulkona taas tuntuu, että Scooterit kääntyvät jopa ketterämmin ja välillä oikein ihmettelen, että miten tuntuukin kuin niissä muka olisi ne kääntyvät pyörät. Lumikinosten ylittäminen on Scootereilla helpompaa ja ylipäätään huomaa kyllä hyvin, että nuo rattaat on suunniteltu pohjoismaisiin oloihin.

Sitten renkaiden eroihin: Emmaljungan renkaat ovat nimeltään tubeless-renkaat ja ovat jännän pehmeäpintaista muovisekoitetta. Ne liikkuvat moitteettoman kevyesti ja ketterästi, mutta siitä ei pääse mihinkään, että muovi on muovia. Kennorenkaat eivät ole yhtä hiljaiset ja pehmeät kuin 4Riderin ilmakumipyörät! Etenkin kovalla pakkasella renkaat rapisevat aika paljon. Mutsyjen renkaissa ei näkynyt minkäänlaista käytön jälkeä seitsemän kuukauden jälkeen, Scootereissa on havaittavissa jo nyt renkaiden kulumaa. Tosin tuo kuluma on varmastikin vain esteettinen seikka ja mitä olen vaunuja tarkkaillut, niin kaikkien merkkien kennorenkaissa on sama juttu. Täytyy kyllä myöntää, että en tykännyt yhtään pumppailla noita ilmatäytteisiä renkaita ja tietysti olisi ollut kurja, jos rengas olisi puhjennut vaikka kesken kaupunkireissun. Kennorenkailla ei sitä vaaraa ole.

Mitäs tässä nyt sitten yhteenvetona sanoisin... Olen ollut hyvin tyytyväinen näihin uusiin rattaisiin, vaikka totuttelemista onkin ollut siihen, että en näe pojan kasvoja työntäessäni. Mutta T:llä on rattaissa istuessa tukevampi asento ja minulla on työntäessä paljon ergonomisempi ote, minkä lisäksi rattaat ovat kevyet, ketterät ja kapeat. Mutta en yhtään käsitä, miksei tämäntyyppisiä kapeita, mutta tukevia rattaita valmisteta heittoaisalla tai käännettävällä istuinosalla, niistä tulisi varmasti huikea myyntimenestys! 

Mutsyjen kanssa liikkuessa huomasi, että rattaiden merkki ja ulkonäkö olivat vähän poikkeavat - monesti tultiin kysymään, mitkä rattaat meillä on ja etenkin turvakaukalon kanssa kokonaisuus herätti mielenkiintoa. Emmaljungahan taas on varmasti se Suomen suosituin vaunumerkki, eikä siis mitään erottumisen vaaraa todellakaan ole. ;) Ulkonäöllisestihän en ole koskaan tykännyt Emmaljungista, mutta oikeastaan nyt täytyy sanoa, että nuo Scooterit perusmustana ovat mielestäni aika stailit. Jos olisi saanut, niin olisin kyllä valinnut vielä mustan rungonkin.

Uskon, että nämä uudet rattaat ovat meille tosi pitkäikäinen ja hyvä hankinta, mutta Mutsyt palvelivat hyvin tarkoituksessaan tähän asti. Toivottavasti niiden uusi omistaja on tyytyväinen, ainakin ne lähtivät meiltä mielestäni priimakuntoisina.

Kasvunvaraa on...

Tässä vielä mitat näille rattaille.

Mutsy 4Rider Single spoke
Rattaan leveys: 63 cm (zubin tarkistusmittaus: 65 cm)
Kokoontaitettuina: 104x63x30 cm
Rungon paino ilmakumirenkailla 10,5kg
Ratasistuimen paino 5,3kg

Emmaljunga Scooter 2.0
Rattaan leveys: 53 cm (zubin tarkistusmittaus: 53 cm :))
Kokoontaitettuna: 88x53x52 cm
Rattaan kokonaispaino: 12 kg

Tämän kilometripostauksen lopuksi vielä yksi juttu.... Nimittäin jos nyt olisin saamassa vauvaa ja hankkimassa yhdistelmävaunuja, niin lähtisin kaupoille myyjien kauhuksi tällaisen listauksen kanssa. Hmm, mahtaakohan tällaisilla kriteereillä olla mitään vaihtoehtojakaan? 
 
- rattaan leveys max 60 cm, mielellään kapeampi
- mahdollisuus valita pehmeä kantokassi tai kova vaunukoppa
- tilava ja hyvin muotoiltu istuinosa (pehmeät laidat!)
- taitettava työntöaisa, jossa monipuolinen korkeussäätö
- pehmeä jousitus
- kokonaispaino max 15 kg
- käännettävä ratasistuin tai heittoaisa
- mahdollisuus kiinnittää turvakaukalo vaunurunkoon
- heijastimia kankaissa
- suojaava kuomu
- ehdottomasti hyvät säilytystaskut kuomussa
- tilava tavarakori
- ilmakumirenkaat
- ei käätyviä etupyöriä, paitsi jos niihin on saatavilla vaihtorenkaat talveksi


Toivottavasti tästä ratasvertailusta oli jollekin jotain hyötyä.
 Vastaan mielelläni kysymyksiin, jos vain osaan!

6 kommenttia:

  1. Tästä on kyllä hyötyä! Pitäisi pikkuhiljaa yrittää tutustua tähän yhdistelmävaunumaailmaan ja n00bina arvostan tätä vertailua ja listausta. Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, siksi tän just kirjoitinkin eli huippujuttu! Hyviä päätöksiä sinne suuntaan.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen vertailu! Onko rattailla minkä verran hintaeroa?
    betty

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo meidän Emmaljunga Scooter maksoi 299,- ja Mutsyt pelkkinä rattaina (siis ilman vaunukoppaa) ilmakumipyörillä n. 450,-. Mutta tietysti hinnassa näkyy hyvin se, että Scooter on perusratas riisutuilla ominaisuuksilla. Emmaljunga CityCross, joka on Scooterista hieman isompi "yhdistelmäversio" monipuolisilla ominaisuuksilla on alk. 599,-.

      Poista
  3. ostappa ihan brion perus istuinpehmuste, ne maksaa 19,9e, saa valjaita tulemaan vähän alempaa :) ja käy kaikkiin rattaisiin

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!