maanantai 7. tammikuuta 2013

Viime Ikea-reissulta

Viime viikolla kävin yhtenä päivänä pikku herran kanssa Ikeassa. Pääasiassa tarkoituksena oli tappaa aikaa (aina ei jaksa olla kotosalla) ja saada itselle lounasta, lihapullia tietysti. Mutta toki kiersin myös sisustusosastoja keräten inspiraatiota kevätkotiin. Mukaan tarttui kaksi tuotetta kohtuulliseen alle 20 euron yhteishintaan.

 

Tämä ei nyt todellakaan ole mikään persoonallinen valinta, sama tyyny löytyy kaikilta. Mutta mä olen tuota monen monta kertaa hypistellyt ja olen erittäin tyytyväinen, että se nyt tuli hankittua. Ihanan pehmoinen ja mukautuva, täydellinen sohvalla löhöilyyn! Ja itse asiassa tyyny ei ole aivan mustavalkoinen vaan vaalea pohjaväri on hieman beigeen taittava, aivan kuten tuossa Marimekon kankaassakin, sopii meidän olohuoneen pehmeisiin sävyihin. Nämä kuosit matchaavat ja riitelevät keskenään mun silmään juuri hauskasti. Vai mitäs lukijaraati sanoo?



Toinen ostokseni oli uusi matto kylppäriin. Tykkään, että vessanmaton pohja saa olla pitävää lateksia, jotta matto pysyy napakasti paikallaan. Meillä on kyllä lattialämmitys, mutta ikinä ei ole lateksipohjaisten mattojen kanssa ollut mitään ongelmaa. Tuo ruutukuvio on kuin tehty meidän kylppäriin, sillä valkoisten suurten seinälaattojen väleissä on ylhäällä lähes katonrajassa tällaisia mosaiikkiyksityiskohtia.


Sellaisia Ikea-piristyksiä tällä kertaa. Siellä on kiva käydä silloin tällöin, aina on sellainen fiilis, että oikeasti pienenkin kanssa on oikein tervetullut asiakas. Vai kuinka monessa muussa huonekalukaupassa tai sisustusmyymälässä tai no, myymälässä noin ylipäätään, on otettu lapsiperheet yhtä hyvin huomioon? Etenkin rauhalliset, lukittavat nojatuolein varustetut lastenhoitohuoneet olivat aivan ihanat silloin kun vielä imetin! Ja sekin on aivan huippua, että leluilla pääsee koeleikkimään ennen kuin ne ostaa kotiin. Monet hyvät keittiöleikit on nähty lastenosastolla...

6 kommenttia:

  1. Onpa kiva tyyny! Sopisi meidän alakerran punaiselle sohvalle hyvin. Pitääpä poiketa Ikeaan seuraavalla Tampere-visiitillä. Mitäs teillä on ohjelmassa ensi viikonloppuna?

    VastaaPoista
  2. Muistan ihailleeni samaa monet kerrat myös pikkusiskon kotona ;). t. Toinen sisko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Tää on varmaan ikean myydyimpiä tyynyjä, eli todella persoonallinen valinta. :D

      Poista
  3. Heh, mulla on kyllä vähän eri kuosi ;) Mutta muuten sama tyyny. Todella hyvä löhöilyyn! Ja sopii muuten oikeen hyvin uusiin lakanoihini! T. Pikkusisko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai se ON eri kuosi. Kun mä muistelin, että joku siinä on ehkä erilaista, mutta en kuitenkaan saanut päähäni mikä. Hyvä et sopii lakanoihin, tosin niihin ihanuuksiin (Marimekon tasaraita-trikoo) taitaa sopia kaikki.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!